31.8.09

Farang: thairuokaa Taidehallissa


Thairavintola Farang avasi ovensa 4.8.2009. Kuuden hengen seurueemme kohtasi ravintolassa samana iltana, kun Madonna ulkoilutti ihmisiä Jätkäsaaressa.

Farang tarkoittaa Thaimaassa "eurooppalaista" ja "guavaa", mutta oikeastaan farang voi olla mitä tahansa eurooppalaisiin liittyvää ruokaa.

Odotellessamme seurueemme rippeitä saapuvaksi notkuimme baaritiskillä ja seuraamme, kuinka ihanat baarimikot kokoavat hauskan kuuloisia drinkkejämme. Lingon Lulu ja Shanghai Silver - moisilla emme olekaan ennen ruokahalujamme herätelleet.

Pöydässä ihmettelemme lusikan ja haarukan käyttöä. Thaimaassa ruoka syödään joko niillä tai syömäpuikoilla. Iloisesti lappaan ruokaa suuhuni milloin haarukalla, milloin lusikalla, kunnes jossain vaiheessa selviää, että tarkoitus on syödä haarukalla ja käyttää lusikkaa veitsen tavoin ruoan haarukaan auttamiseen. Pöytien väliset sivuverhot tarjoavat juuri sopivasti yksityisyyttä seurueemme keskustelulle. Välillä tosin on varsin hiljaista, kun on hetki ihan rauhassa maisteltava ruoan ihanuutta. Mietin, että olenkohan ikinä ennen syönyt yhtä mureaa lihaa.

Ruoat tulevat tarjoiluastioissaan ja kaikki annokset ovat tarkoitettu jaettaviksi. Ruoan ei ole edes tarkoitus pysyä kuumana, ja riisin tarjoilijat vaihtavat kuumempaan illan mittaan tarvittaessa useampaankin kertaan. Kustakin ruokalajista saa nauttia kaikessa rauhassa. Tähän ravintolaan kannattaa tulla isolla porukalla ja ajan kanssa.

Ravintola Farang Taidehallissa, Ainonkatu 3, Etu-Töölö.
http://www.taidehalli.fi/fi/restaurant.html

Teksti: Johanna Koivisto, Kuvat: Heli Blåfield

We Love Helsinki

30.8.09

Bongaa yksityiskohta: Sanoma tolpassa

Pieni sanoma tolpassa Manskun ja Runeberginkadun kulmassa, Taka-Töölö.

Kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

26.8.09

Bongaa yksityiskohta: Sapluunamaalaus Malmin asemalla

Sapluunamaalaus Malmin asemalla, Malmi.

Kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

25.8.09

Viiniä taiteella: A Landscape in Kallio


Viiniä taiteella-juttusarjassa toimittajamme vierailevat taidenäyttelyiden avajaisissa raportoiden maistamastaan, kuulemastaan, kokemastaan ja tietysti myös näkemästään.
Tällä kertaa viiniä siemailtiin ulkona kadulla Galleria Alkovissa.

Fleminginkadun ja Helsinginkadun risteyksen lähelle Galleria Alkovin eteen on kerääntynyt vajaan kymmenen hengen ryhmä seisoskelemaan ja istuskelemaan. Kallion sydämessä sijaitsevan näyteikkunagallerian seinään on maalattu oranssi vuorihorisontti. Vuoriston sisään on sympaattisesti käsinkirjoitettu näyttelyn nimi: A Landscape called Bandung.

Pyöräillessäni paikalle ensimmäinen huomioni on mies, joka kuvaa saapumistani kännykällään. Kun olen lukitsemassa pyörääni viereisen rakennuksen vettä tippuvien rakennustelineiden luo, hän tulee haastattelemaan minua – edelleen kuvaten. Mies kyselee englanniksi kuka olen, miksi tulin ja mistä kuulin näistä avajaisista. Kaikki tapahtuu ihan hyvässä hengessä, mutta aika jännittävä vastaanotto on siitä huolimatta.


A Landscape called Bandung-monumenttityöpajan toteuttivat kuvataiteilijat
Paula Lehtonen ja Saara Piispa Bandungissa Indonesiassa keväällä 2009. Minulle kerrotaan että haastattelukuva menee suoraan Indonesiaan webbikameran kautta. Siellä avajaisia seuraavat tämän näyttelyn todelliset taiteilijat: Lehtosen ja Piispan oppilaat, jotka toteuttivat heille henkilökohtaisesti merkityksellisiin paikkoihin omannäköisiään monumentteja. Täällä on esillä valokuvat noista monumenteista. Työryhmää edustaa paikan päällä vain Lehtonen.


Haastattelutilanteen lauettua haen rentoutusta valkoviinitonkasta, joka pilkistää näyteikkunagallerian avonaisesta ikkunasta. Maassa on avonainen paketti banaanidominoita ikään kuin tämän asfalttipiknikin minimalistisena eväänä. Dominojen vieressä on kajarit joista kuuluu ilmeisesti indonesialaista musiikkia.

Paikalle saapuneet ihmiset ovat taiteilijan ystäviä ja tuttavia. Omissa oloissaan rappukivetyksellä istuu ulkomaalaiselta vaikuttava, ehkä indonesialainen joukko. Ympärilläni puhutaan kaiken kaikkiaan enemmän englantia kuin suomea. Olen yksin paikalla ja tunnen itseni hiukan vaivaantuneeksi. Kun kännykkäkameramies tulee jälleen haastattelemaan minua, takeltelen englanniksi pitäväni sympaattisesta liitukirjoituksesta ikkunasta ja kuinka tämä ei mielestäni ole taidetta, vaan dokumentti muualla tehdystä taiteesta. Samaan aikaan huomaan, että nauhoitettu kuva näkyy läppärin ruudulla pienellä viiveellä. Oho, onpa tyhmä virne...

Näyttelyvieraat sulautuvat kadulla istuskellessaan ja viiniä naukkaillessaan täysin Kallion tavallisen nuokkujapossen sekaan. Taiteilija ja vieraat ovat rennosti pukeutuneita. Kenenkään asusta ei voi päätellä tilanteen olevan arjesta poikkeava. Muutama rastapää katsoo läheiseltä pankkiautomaatilta kiinnostuneina samanhenkistä porukkaa. Muuten ohikulkijat eivät kiinnitä avajaisiin mitään huomiota.

Taiteilija kehottaa uusia kasvoja ottamaan viiniä. Kummasti siitä yhdestä tonkasta riittääkin. Otan itse kaksi puolikasta lasillista lisää. Ihmettelen etteivät lähistöllä pyörivät spurgut hakeudu laillani ilmaisen viinin apajille… Ehkeivät he kuulleet kehotusta. Olen kuulevinani musiikin vaihtuvan (oletetusti) indonesialaisesta suomalaiseen iskelmään ja perusindierockiin.


Haastattelijamies tulee kertomaan tunnin kuvausajasta olevan jäljellä 15 minuuttia. Lehtonen haluaa puhua katsojille Indonesiassa. Hän kertoo kuinka tärkeä työpaja oli hänelle, kuinka ikävä hänellä on, kyllä siinä sanatkin jo loppuvat... Lehtonen kiittää URB-festaria ja Kiasmaa, jotka mahdollistivat tämän näyttelyn. Vaikka edellämainitut ovatkin isoja instituutioita, niin näissä avajaisissa ei edusteta tai patsastella. Tuskin moni Kiasman vakiavajaisvieraista edes viitsisi istahtaa katukivelle fiilistelemään mitään muuta kuin likaantuvaa designpukuaan. Tänne kuitenkin ollaan tultu tukemaan tai moikkaamaan kaveria, joka teki jotain kiinnostavaa matkallaan Indonesiaan.


Paula Lehtonen, Saara Piispa: A Landscape called Bandung. Galleria Alkovi, Helsinginkatu 19. Auki vuorokauden ympäri 30.8.2009 asti.


http://alkovi.linnake.net/
www.paulalehtonen.net
www.saaramaria.com


Teksti ja Kuvat: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

Lasipalatsi Design Markets – uuskäsityöläisyyttä ja designia


Ensimmäistä kertaa järjestetyn, suunnittelijoita ja taiteilijoita yhteen keräävän Design Markets -tapahtuman keskus oli myyntitori Lasipalatsin aukiolla.


Pauliina Lampinen, You Complete Me osuuskunnasta.

Muotoilun markkinoilla design ei ole enää minimalistista ja valkoista vaan tunnelma muistuttaa pikemminkin perinteisiä käsityöläismarkkinoita. Toria kiertelemällä saa vihiä alan nuorten tekijöiden trendeistä. Kierrätysideologia on tullut muotoiluun jäädäkseen ja oivaltavilla ideoilla yritetään erottautua joukosta. Vanhojen aikojen muistelu ja viittaukset lapsuuteen ovat yleisiä teemoja. Tuotteilla tavoitellaan yksilöllisyyttä ja hassuttelua.

Tapahtuman järjestelyihin osallistunut graafisen suunnittelun opiskelija Valpuri Liimatainen kertoo luovien alojen tekijöiden Kick-osuuskunnan järjestäneen tapahtuman myös työllistääkseen itse itsensä. Ihan järkevää, koska "näinä aikoina" ei juuri minkään alan ihmisten välttämättä ole helppo löytää töitä, mutta työkokemusta on silti haalittava. Tapahtuman kaikki järjestelyt on hoidettu osuuskunnan piirissä ja myyjät on saatu mukaan pääosin puskaradion avulla. Idea tapahtumalle on poimittu Sydneystä, jossa tämän kaltaisia tapahtumia järjestetään kuulemma harva se viikonloppu. Onhan Suomessakin toki erilaisia myyjäisiä ja designtapahtumia, mutta niiden sesonki on joulun alla.

Desing Marketsista aiotaan jokavuotista kaupungin piristäjää. Tänä vuonna tapahtumassa on designereiden ja käsityöläisten lisäksi ollut mukana valokuvia ja katutaidetta. Ensi vuoden tapahtumasta tulee Liimataisen mukaan entistä poikkitaiteellisempi. "Muotinäytös, livemusaa..." Liimatainen visioi.

Ystävättäret Laura Pehkonen ja Anni Jokinen ovat pystyttäneet yhteisen pöydän tuotemerkeilleen. Molempien tuotteet ja niihin sopiva rekvisiitta, kuten harlekiiniromaanit, tekevät myyntipöydästä romanttisen kokonaisuuden. Jokisen yritys Humbug tekee vanhoista verhoilumateriaaleista nostalgisia asusteita. Myyntipöydästä Jokinen nimeää suosikikseen ihanat nahkaiset damaskit, joita koristaa pitsireunus. Lasi- ja keramiikka-alaa opiskelevan Pehkosen Bling Bling But Different -merkin alta löytyy muun muassa kioskiromaanien yltiöromanttisin kansikuvin koristeltuja rintaneuloja, sekä designerin oma suosikki, keraaminen, espanjalaistyyppinen hiuskampa. "Uus juttu meitsiltä!"

Molempien mielestä koko hommassa parasta on itse tekeminen. Naisten fiilistelevät, kuinka ihanaa on suunnitella jokainen yksityiskohta täydelliseksi. Rakkaudella tehdyistä tuotteista on kuitenkin helppo luopua, kun ostaja inspiroituu ja esine pääsee jatkamaan tarinaansa uudella omistajalla. Ystävättäret aikovat jatkaa yhteistyötä myös jatkossa. Kun Humbugin verkkokauppa tulevaisuudessa aukeaa, saa sieltä myös Bling Bling But Differentin tuotteita.

Aino Niemiselle ja hänen Ainoa -merkilleen Design Markets on ollut yllätysmenestys ja lisää koruja on väsätty yötä myöten. Väsäys tarkoittaa Niemiselle miniatyyrileipomista. Hänen ihastelluin tuotteensa ovat filomassasta - eräänlaisesta aikuisten muovailuvahasta - muotoillut kakkupalat, suklaalevyt ja muffinit. "Leivon käsin jokaisen. Teen kokonaisen kakun ja leikkaan paloiksi." Nieminen on graafinen suunnittelija ja käsin tekeminen on hänen mielestään tarpeellista vastapainoa päivätyölle. Ideat tulevat omasta elämästä ja Nieminen kuvailee tuotteitaan "lähes omaelämäkerrallisiksi".

Hieman erilaista osastoa edustavat Teemu Keisterin rääkyvillä neonväreillä ja häiriintyneellä joulupukkihahmolla kuvitetut "ukkelikassit" sekä samalla kuosilla koristellut t-paidat ja joulukortit. Paidoissa ja kasseissa näkyy käsin piirtämisen jälki, urpohuumori ja ehkä vähän nu-rave henkeä. Tiskillä tuuraamassa ollut kaveri kehuu Keisteriä "valloittavaksi persoonaksi".

Sähköpostitse tavoitettu Keisteri pitää Design Markets -tapahtumaa onnistuneena. Tärkeintä antia hänelle on ollut näkyvyys, jota omille tuotteille on saanut. Oman merkin esillepääsy onkin varmasti ollut monelle myyjälle ensisijaista. Nettikauppaa on vaikea tehdä tunnetuksi, jos tuotteita ei pääse hypistelemään missään. Keisterin mielestä myynnissä olisi menestynyt hänen kassejaan ja t-paitojaan paremmin kaikenlainen "pikkusälä", kuten korut, joita monet myyntipöydät olivatkin väärällään.

Valokuvausta opiskeleva Keisteri havaitsi neonvärisen ukkelikassinsa myyväksi tuotteeksi puistokokeilun perusteella. Hän meni kuvittamaan vaaleita kangaskasseja Ruttopuistoon kesällä 2008 ja juuri ukkelikasseja meni eniten kaupaksi, tutuille ja tuntemattomille. Niitä on sittemmin ollut myynnissä myös We Got Beefin ja Kumpulan joulumyyjäisissä. Ovatko Teikarin ukkelikassit nyt sitten sitä desingia? "Jaa-a, emmä tiiä meneeks ukkelikassit design-nimen alle. Ne on enemmänkin hauskanpitoa, kirkkaita värejä, iloa. Ettei kaikil oo niin ankeeta ja haudanvakavaa tääl harmaassa Suomessa." Mikäs siinä sitten.

Lasipalatsi Design Markets järjestettiin 5.-8.8.2009.

http://designmarkets.lasipalatsi.fi

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Mirkku Pervonsuo

We Love Helsinki

24.8.09

Minä menen: Stage-festivaali, Oodi rakkaudelle


Korjaamon pihaan pysytytetystä Jurtasta löytää k
iinnostavan runoillan 25.8.2009, kun Juhlaviikkojen Stage-festareilla nähdään poikkitaiteellinen esitys Oodi rakkaudelle.

Tuomas Timosen samannimiseen runokokoelmaan perustuva teos koostuu liikkeen, musiikin ja tekstin yhdistelmästä. Virkistävänä poikkeuksena rauhaisuuteen tapuvaisessa runomaailmassa esitys lupaa tarjota fyysisyyttä ja intensiivisyyttä. Tuntuu, että usein lausujan tai lukijan asema pelkkänä tekstin välittäjä aiheuttaa vain hallaa tuomalla tulkintaan myös ei-tarkoitettuja sävyjä. Esitys, jossa lausujan fyysisyys nousee tasavertaiseksi elementiksi itse tekstin kanssa, tuonee oikeustusta kaikille osapuolille. Toivon näkeväni esityksen, jossa kuultu ja nähty komppaavat toisiaan niin, että alkuperäisistä runoista löytää uusia puolia samalla, kun katse voi rauhassa takertua liikkeeseen


Tekijöiden fyysinen lähetymistapa ei Timosen teksteihin perehtynyttä yllätä. Myös dramaturgina toimivan Timosen runot ovat itsessään suorasanaista nykyrunouttaa, jotka vaikuttavat kiihkeältä puheelta ja muuntuvat repliikkimuotoon melko jouhevasti. Lihallisuus on Oodi rakkaudelle -kokoelman teksteissä vahvasti läsnä. Esityksen fyysisyys tukee varmasti tekstiä ilman päälleliimauksen tuntua.

Lavalla nähdään vuoden 2008 nuoreksi lausujaksi valittu Tuukka Vasama ja kokonaisuuden on ohjannut Masi Eskolin. Projektin takana on Helsingin esitystaiteen keskus, joka on vuonna 2005 perustettu esittävien taiteiden tekijöistä koostiva kollektiivi.


Oodi rakkaudelle 25.8.2009 Kulttuurikeskus Korjaamon Jurtassa, Töölönkatu 51, Töölö.

http://www.korjaamo.fi/index.php?id=697


Teksti: Johanna Marita Koivisto, Kuva: Korjaamo


We Love Helsinki

23.8.09

Nurmikolla saa istua!


Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan perustaminen aloitettiin siementenkeruumatkoilla ympäri maailmaa jo 1990-luvun alussa.
Valmis puutarha aukesi yleisölle vasta 20 vuotta myöhemmin, viime kesäkuussa.


Taide- ja luonnontiedeopiskelijoiden monikansallisen ympäristötaideprojektin hedelmiä voi ihailla eri puolilla puutarhaa.

Miten paahdetun kahvin tuoksu voi kantautua Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan saakka? Meiran paahtimosta puutarhaan ylettyvä aromi miltei peittää alleen nurmikon tuoksun. Istumme helteisenä iltapäivänä projektipäällikkö Susanna Lehvävirran kanssa ihailemassa Kumpulan laakson yli levittyvää vihreyttä, jota rajaa kauempana Koskelassa kohoavat kerrostalot. Lehvävirta sulautuu keväänvihreissä vaatteissaan melkein osaksi puutarhaa. Välillä punainen tukka lentää suuhun, kun hän kertoo tohkeissaan projektin eri vaiheista.

Projektipäällikkö Susanna Lehvävirta mainitsee lammen yhdeksi lempimaisemakseen puutarhassa.

Vallilan siirtolapuutarhan pohjoispuolisella rinteellä kohoavalla Kumpulan kartanon puutarhalla on pitkä historia. Alun perin 1400-luvulla perustettu kartano on ehtinyt toimia niin Helsingin porttina kuin sukupuolitautisairaalanakin. 1960-luvulle asti kartano tunnettiin nimellä ”Kumpulan kuppala”.

Puutarhaa ryhdyttiin työstämään 90-luvulla tekemällä tutkimusretkiä eri puolille maailmaa. Siemenet puutarhan kokoelmaa varten kerättiin alkuperäisellä kasvupaikalla kasvavien kasvien villikannoista. Tällainen ainutlaatuinen menettely mahdollistaa kasvien käytön esimerkiksi geenitutkimuksessa ja jalostustyössä. Mukaan tarttui myös siemeniä, joista nousseet kasvit kasvavat Suomen maaperällä tai ylipäätänsä kasvitieteellisessä puutarhassa ensimmäistä kerta
a.

Kartanon rinnettä verhoaa tiheä apilamatto (Trifolium repens)

Varsinainen rakentaminen aloitettiin 1987. Toimittajat tunnustavat kurkistelleensa aidan raoista pitkin 2000-lukua, mutta kukkula näyttää puhjenneen kukkaan vasta viime vuosien sisällä. Mitä puutarhassa on sitten puuhattu 20 vuotta? Lehvävirta nauraa.
”Eihän täällä olisi ollut mitään nähtävää. Kasvit oli ihan sinttejä ja puutarha pelkkää autiutta.” Maiseman muokkaamisessa on ollut kova työ. Yksi Lehvävirran lempikohdista, kukkulan juurelle aukeava lampi oli vielä jotain vuosia sitten umpeen kasvanut mutalammikko. ”Toissa talvena, kun lampea raivattiin, satoi hirveästi. Toinen meidän kaivinkoneista kellahti lammen pohjalle, mutta onneksi se saatiin vedettyä isommalla kaivinkoneella ylös.” Nyt lampeen virtaa reipas luonnonpuro ja telkkä (Bucephala clangula) uiskentelee vesikasvien seassa. ”Tää on onnistunut just niin hyvin kun unelmissani olin ajatellut!” Lehvävirta huokaa onnellisena.

Eikö usko loppunut missään vaiheessa? Lehvävirta muistaa kyllä miettineensä, että jos tästä selvitään hengissä, niin mistä vaan. Projektipäällikön 80-tuntiseen työviikkoon kuului muun muassa toimiminen osana ”muoviryhmää”. Mansikkamuovit, joilla taimien välit oli peitetty, päädyttiin repimään katteineen päivineen pois, sillä osa kasveista oli kuristua ja osa kasvatti juuriaan liian pintaan. Vaikka epäilijöitä on riittänyt, on uraauurtavan maisema-arkkitehti
Gretel Hemgårdin suunnitelmiin ja ensiluokkaiseen puutarhuriryhmän työhön ollut Lehvävirran mukaan helppo luottaa.


Kattomehitähti (Semprevivum tectorum) viihtyy hyvin karussa maastossa.

Puutarhan suunnittelussa on rikottu perinteistä kaavaa monella eri tavalla. Kasvit on istutettu maantieteellisen alkuperän perusteella perinteisen sukulaisjaottelun sijaan. Alue on jaettu pohjois-eteläsuuntaisiin suikaleisiin eri maanosien kesken, niin että eri elinympäristöjä riittää kaikille.

Ihastusta herättäneet Kauko-Idän ihmeet idänpiippuköynnös (Aristolochia manshurensis) ja matsurianvalkoalpi (Lysimachia clethroides).

Hämyinen puiden reunustama nurmikäytävä lähtee itäisestä Pohjois-Amerikasta ja päätyy Kaukoitään. Havupuiden seassa leijailee melkein inhottavan imelä, hedelmäinen tuoksu. Toimittajamme
Ella arvelee hajun kantautuvan jostakin eksoottisesta kukasta, mutta kyseessä onkin kotoisan näköinen havupuu, Pohjois-Amerikan pihta. Lilli on puolestaan jo kirmannut idänpiippuköynnösten (Aristolochia manshurensis) ali ja huutelee Japanin puolelta: ”Täl kukalla on nenä! (Matsurian valkoalpi, Lysimachia clethroides) Mä haluun tällasia kotiin, ja noita liaaneja (idänpiippuköynnös) kans!”

Kaupan valikoimassa olevat tuotteet heijastavat kasvitieteellisen puutarhan kokoelmaa.

Puutarhan toisessa osassa, kulttuurikasvipuutarhassa (
Hortus ethonobotaninicus) voi tutustua kartanon alueen alkuperäiskasvistoon ja sivistää kasvituntemustaan perehtymällä kasvien lukuisiin ihmisille tärkeisiin käyttömuotoihin. Lääkekasvikokoelmassa on oma kukkapenkki niin naistenvaivoille, flunssalle kuin psyyken ongelmiinkin.

Perinteinen keittiöpuutarha on laajennettu 200 kasvilajin pengerretyksi rinteeksi, jossa näkyy koko maailmankartta. Kasvit kasvavat siellä, missä niitä keksittiin viljellä ensimmäisenä; kotoinen kurkku rehottaa yllätykseksemme Intian kohdalla. Myös kasvien ulkonäkö yllättää. Kaupunkilainen kun pääsee harvemmin näkemään hyötykasvista muuta kuin sen syötävän osan.

Muhkeat unikot (Papaver somniferum) kurottavat kohti taivasta.

Miten puutarhasta saisi eniten irti? Lehvävirta kehottaa We Love Helsingin lukijoita ottamaan kaverit mukaan ja tulemaan piknikille. ”Puutarhassa kannattaa käyttää aikaa kaikessa rauhassa; istua nurmikolla, lukea kirjaa, ottaa aurinkoa, syödä leivoksia ja nauttia maisemista. Puutarha on alati muuttuva; uusia kasveja puhkeaa jatkuvasti kukkaan. Kevät, kesä ja syksy paljastavat aina jotain uutta, jos vaan pitää silmät auki.”

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Jyrängöntie 2, Kumpula. Avoinna kesäisin joka päivä 9-19.
www.fmnh.helsinki.fi/kumpula

Teksti: Ella Nikkilä & Lilli Kaarakka, Kuvat: Visa Mäkelä

We Love Helsinki

22.8.09

No millast siel oli? Madonnan kuokkavierasjuhlat Lauttasaaressa

Kun maksavat asiakkaat valuivat Jätkäsaareen katsomaan popin kuningatarta livenä, toimittajamme seurasi menoa vastarannalta.

Madonna ei ikinä ole ollut minun juttuni. Voi siis sanoa etten varsinaisesti hyppinyt riemusta, kun ystäväni siirsii jo sovitun tapaamisemme Lauttasaaren rantaan kuuntelemaan Madonnaa. Suunnitelmissani oli tulla paikalle koiran kanssa ja lähteä muutaman tunnin jälkeen kotiin.

Koko madonnahehkutus oli ärsyttänyt minua jo pidemmän aikaa. Mitä hittoa, ilmatila ja vesialue suljetaan keikan ajaksi!? Metro kulkee kerrankin kolmeen asti, vaikka keikka loppuu jo kahdeltatoista. Vapun vuoksi ihmisten kotiinpääsyä ei helpoteta, mutta kaikkien maalta saapuneiden Madonna-vieraiden vuoksi kyllä.

Lähdin siis jo valmiiksi negatiivisella asenteella liikenteeseen. Kuuma metro oli täynnä vieraspaikkakuntalaisia, jotka eivät rullaportaissa osanneet seistä oikealla puolella. Aleksilla jouduin väistelemään ihmisiä, jotka pällistelivät Kolmen sepän patsasta ja Stockan kelloa. Innokas koirani halusi tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Kun vihdoin pääsin Laruun asti, olin hiestä märkä, hermo kireänä ja kurkkuani myöten täynnä kaikkia, jotka olivat ikinä hehkuttaneet Madonnaa.

Saatuamme loistavan spotin kallioilta, skumppapullon auki ja pitsaa napaan, fiilis alkoi parantua. Väkeä oli paikalla jo alkuillasta paljon. Kymmenen maissa oli mahdotonta löytää vapaata paikkaa kallioilta. Madonnaa lämppäsi Paul Oakenfold, joka on niittänyt mainetta supertähtien DJ:nä. Rannasta käsin musiikki kuulosti siltä kuin joku olisi kääntänyt NRJ:tä soittavan radion nupit kaakkoon.

Se ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa. Minulla oli ystäviä ympärilläni ja riittävästi juotavaa. Rannalla vallitsi kokonaisuudessaan lämminhenkinen fiilis. Kun Madonna vihdoin aloitti, kuuluivat ”Hellooo Helsinkiii!” –spiikit loistavasti Laruun asti. Kuokkavieraiden vastaranta tanssi ja lauloi mukana pimenevässä illassa. Ehkä se oli tarttuvan meiningin tai vahvan nousuhumalan syytä, mutta löysin itseni laulamassa Like A Virginia.

Madonna-fania minusta ei tullut, mutta oli hienoa olla paikalla todistamassa ilmiötä. Moni oli tullut paikalle piknikille, skumpalle tai vain hengailemaan. Kun valuimme pois rannalta muun ihmismassan joukossa, ajattelin että ainakin voin kertoa joskus tuleville lapsenlapsilleni kuunnelleeni Madonnaa livenä.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kuuntelin koko keikan loppuun ja jäin vielä yöksi Laruun. Missasin siis once-in-a-lifetime yömetrokokemuksen. Toivotaan, että kaupunki Madonnasta viisastuneena suo meille vielä joskus sen mahdollisuuden.

www.madonnahelsinki.fi/

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Tessa Tapaninen ja Nina Könönen

We Love Helsinki

21.8.09

Minä menen: Brothers of God –klubi Ravintola Helmessä


Minkä syksy kylmentää, sen Brothers of God lämmittää!

Lauantaina 22.8.2009 helsinkiläisen, alun perin ghettotech-ryhmänä tunnetun
Brothers of Godin nimeä kantava klubi ravintola Helmessä tarjoaa lääkettä pahimpiin pyllymusiikki-vajareihin. Brothers of God on yhtä kuin serkukset Tito ja Joe Sakki sekä Tokoi. ”Meil oli alussa leima, et me ollaan Suomen ghettotech-crew, mut me kyl soitetaan kaikkee mikä sopii tanssilattialle: housea, dubstepia, baltimorea, jukea. Ihan sama, vaikka 80-luvun suomipoppia”, kertoo Tito-nimellä esiintyvä, kulttuurituottajana päivätyötä tekevä Tatu Vanhatalo.

Tänä lauantaina mukana ovat Brothers of God DJ:den lisäksi takavuosien jopa surkuhupaisiin mittoihin paisuneista keikoistaan tuttu, Memphis-rapia parodioiva
Eevil Stöö, seuranaan Pikku Herkko, Koksu K sekä DJ Kridlokk. Kun esiintyjäkokoonpanon repertuaarissa yhdistyvät niinkin risteävät elementit kuin koomainen rap-jumitus, nopeatempoinen ja rietas ghettotech sekä hikinen baltimore, vaikuttaa ilta vähintään tutustumisen arvoiselta. ”Lauantailta voi odottaa parasta mahdollista tanssimusaa ja parasta mahdollista meininkiä, rehellisesti”, lupaa Vanhatalo.

Brothers of God presents Eevil Stöö Soundsystem la 22.8.2009 klo 22-04 ravintola Helmessä, Eerikinkatu 14, Kamppi. Liput 2,5 euroa. Brothers of God My Spacessa

Teksti: Robert Keskinen, Kuva: Jari Tarpio

We Love Helsinki

Helsinkilegenda: Botta-stoori

Uusi juttusarjamme kerää tarua ihmeellisempiä tositarinoita elämästä Helsingissä. Seuraavasta vauhdikkaasta tapahtumasarjasta on vastuussa tietysti eräs "kaverin kaveri".


Sankarimme oli viettämässä kosteaa baarirallia äijäporukalla ja jossain vaiheessa iltaa joukko päätyi Bottalle. Siellä kaveri otti ilmeisesti sen yhden fisushotin liikaa ja paha olo yllätti reppanan. Kundi juoksi suuna päänä miestenhuoneeseen, jossa jokainen (tai ainoa, tarina ei kerro) vessakoppi oli lukossa. Koska sankarin byytta oli tulossa ajatusta nopeammin, hän ei tajunnut spytata lavuaariin vaan epätoivoissaan riuhtaisi lähimmän kopin oven väkivalloin auki.

Vessa nyt oli luonnollisesti varattu ja joku istui siellä kaikessa rauhassa pöntöllä. Sankarimme ei kuitenkaan ehtinyt reagoida moiseen sivuveikkaan mitenkään, vaan jo kurkkuun nousut oksennus lensi onnettoman pytylläistujan syliin. Helpotuksen jälkeisellä kirkastumisen hetkellä sankarimme tajusi oksennuksessa yltäpäältä kylpevän uhrinsa olevan häntä noin kahta päätä pidempi ja parikymmentä kiloa painavampi. Ja joka gramma oli varmasti lihasta. Turpaanhan siinä tulisi, seuraavalla sekunnilla, jos ei heti äkkiä keksisi jotain, seikkailija tajusi.

Omaksi onnekseen sankarimme ajatus vilisti elämänhalun siivittämällä vauhdilla ja adrenaliinipäissään hän pääti puolustutua ennaltaehkäisevästi. Ennen kuin hölmistynyt byytan uhri ehti edes protestoida, sankarimme tempaisi tätä turpaan niin, että kaapin kokoisen äijän nenä taittui poskelle.

Tajutessaan, ettei hänen viimeisinkään vetonsa ollut ihan loppuun asti mietitty, sankarimme kipitti suorinta tietä kantelemaan raflan pokeille: "Tuolla vessassa heiluu joku urpo jolla on laatat sylissä ja verta pitkin naamaa. Se kantsis ehkä käydä saattamassa pihalle." Oksennuksen ja nyrkin uhriksi joutunut syytön sivullinen nakattiin vikkelästi raflasta pellolle, kun taas sankarimme pääsi rauhassa jatkamaan pahaan oloon keskeytynyttä illanviettoaan.

Ja tämä tarina on – kuten asiaan kuuluu – täysin tosi.

Kerro oma Helsinkilegendasi meille niin julkaisemme sen. Pidämme oikeuden dramatisointiin.

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuva: Hende Nieminen

We Love Helsinki

20.8.09

Minä Menen: Taiteiden yö

Wet Sounds -performanssi Stadikalla Taiteiden yönä 2009.


Taiteiden yö täyttää Helsingin perjantaina 21. elokuuta niin hengästyttävällä määrällä tapahtumia, että kokeneempaakin kaupunkilaista huimaa. Tapahtumia, työpajoja ja esityksiä on liki jokaisessa kaupunginosassa Kannelmäestä Eiraan ja Laajasalosta Arabianrantaan.

Mahtipontisimman esityksen tittelin vie kevyesti ranskalaisryhmä Plasticiens Volants, joka hinaa keskustan taivaalle kerrostalon kokoisia heliumörkkejä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurimman tapahtuman lisäksi perjantaina järjestetään satoja pienempiä tapahtumia, jotka ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Antti Tuomola kokosi tarjonnasta itselleen mieluisan kierroksen.

Iltapäivän voi aloittaa Uimastadionilta klo 16.30, kun Wet Sounds -performanssi saa uima-altaat sykkimään veteen upotettujen kaiuttimien tahdissa. Kun vedessä on puljannut tarpeeksi, voi polkaista mäkeä alas kohti Karhupuistoa, jossa Vallilan Tango tanssittaa kansaa puistotansseissa. Muutaman valssin jälkeen on hyvä ajella kohti Kiasmaa, jonka takapihalla ammattitanssijat menevät solmuun Sol(m)u – Cell -näytöksessä klo 19. Sen jälkeen kaikki kunnon kaupunkilaiset menevät tietysti Kaupunkilaboratorioon Lasipalatsin laiturille keskustelemaan oman kaupunkinsa tulevaisuudesta. Siitä ei ole pitkä matka Fredalle, jossa antikvariaatti Hagelstam kauppaa iltalukemista alennetuin hinnoin. Kirja pakkarille ja polkien kohti Kaivopuiston Ursulaa – siellä Klaus Järvinen ja Ogeli Big Band musisoivat isolla kokoonpanolla. Tätä ei valitettavasti ehditä katsoa kauaakaan, sillä on suhattava tuulispäänä kohti Kaisaniemen metroasemaa, josta ajetaan maanalaisella kohti Herttoniemeä. Sieltä poljetaan Japanilaiseen puutarhaan kuuntelemaan Asaa, joka esiintyy kotikentällään. Sen jälkeen ei tarvitse polkea kuin muutama sata metriä ylös, niin löytää itsensä roihuvuorelaisravintola Ugly Ducklingista, jossa Tumppi Varonen rähjää loppuillan.

Taiteiden yö 21.8.2009 ympäri Helsinkiä. Taiteiden yön ohjelma.

Reitti kartalla.

Teksti: Antti Tuomola, kuva: Joel Cahen

We Love Helsinki

19.8.09

No Millast Siel Oli? - Flow09


Oi vau! Flow09 potki jopa enemmän kuin edellisenä kesänä. Tyylikkäät ja ajankohtaiset esiintyjät, ainutlaatuinen ympäristö, pienet oivallukset järjestelyissä, hyvä ruoka, kupliva tunnelma ja innostunut yleisö – niistä on onnistunut kaupunkifestivaali tehty.


Torstain varaslähdön päätähtenä oli saksalainen elektronisen musiikin pioneeriyhtye Kraftwerk. Avajaiskonsertin alkutahdit soivat vain vähän ennen h-hetkeä loppuneen sateen kiiltäessä vielä voimala-alueen asvaltilla. Lähes 6500 ihmistä oli levittäytynyt päälavan edustalle ja tunnelma anniskelualueen katteen alla oli odottava ja innostunut. Lavan takana taivas oli matalalla ja minimalistisen elektron estetiikkaan sopivasti tumman graffitin harmaa.

Flown päälava sointui upeasti Suvilahden tehdasalueelle pimenevässä illassa.

Lämmittelijänä toiminut
Acid Symphony Orchestra Jori Hulkkonen maanisena kapelimestarinaan viritti yleisön jonkilaisen kollektiivisen transsitilan. Tummiin pukuihin sonnustautunut Suomen konemusiikin kerma taikoi rumpukoneistaan rytmiä kahden seremoniallisesti juodun vodkapullon voimalla. Musiikki heilahteli sujuvasti nyrjähtäneestä epärytmiikasta täyteen paahtoon. Orkesterin videotaide oli happoisella tavalla upeaa katseltavaa; limittäisiä, neonvärisiä kuvia mandaloista ja hymynaamoista. Lavan takana kohosivat Helsingin Energian piiput ja etualalla hengitteli sähköinen yleisö. Ilmassa oli samaa väreilyä kuin ennen ukonilmaa.

Koneromantiikka kukoisti Kraftwerkin visuaalisessa ilmeessä.

Odotus on tapana palkita, niin nytkin.
Kraftwerkin retrofuturistinen kone-estetiikka sekä tyylikäs ja ajaton esiintyminen olivat ensikertalaiselle sitä itseään. Analoginen äänimaailma yllätti lämmöllään ja tunnelma oli parhaimmillaan kuin pötköttelisi avaruudessa kiitävällä divaanilla. Minimalistisiin grafiikoihin luottava valosuunnittelu ja videotaide komppasivat kappaleita saksalaisella täsmällisyydellä. Jokainen vokoderin läpi laulettu sana myös projisoitiin valtavalle videoseinälle yhtyeen takana. Tour de Francen aikana nähtiin luonnollisesti nostalgisia pyöräilykohtauksia Ranskan ympäriajosta ja encorena kuullun We Are The Robotsin aikana lavalla soittivat, noh, tietysti robotit. Harvoin tulee mitään esitystä seurattua vastaavalla hartaudella.

Synkistä ennusteista huolimatta aurinko helli festivaalivieraita muutamaa sadekuuroa lukuun ottamatta.

Perjantaina alkuillasta Yann Tiersen tunnelmoi päälavalla ja tarjosi meille myöhäisille lempeän aloituksen ensimmäiselle viralliselle festivaalipäivälle. Kun tähän yhdisti vielä lampaanfetasalaatin ja hyvän seuran, vanha hyväksi havaittu kolminaisuus toimi mahdottoman hyvin. Huomasin kaverille fiilisteleväni miten eteerisen hyvä tunnelma, ja etten tiedä onko se hyvä musiikki, kauniit ihmiset, vai se ihmeellinen feta, mutta ihan kuin aurinko paistaisi näiden aitojen sisäpuolella! Kohta olo alkoi olla jo vähän turhankin raukea.

Ruokamaailman viereen pystytetyllä sohva-alueella oli helppo viihtyä.

Onneksi New Young Pony Club tarjoili hämärtyvään iltaan ihan eri kierrokset minuutissa. Boogie oli koko bändillä ihan eri (ihme)maasta kuin levyillä. Lavalta ja klubilta toiselle hyppely on rankkaa puuhaa ja bändin söpöily mitä mainioin energian välitankkaus.

New Young Pony Clubin laulaja Tahita Bulmer oli keikalla kiehtova sekoitus särmikästä r´n´b-typyjä ja takavuosien rock-dinosaurusta.

Telttalavalla Joensuu 1685 manasi raivoisalla gospelillaan pahoja henkiä ulos soittimistaan. Keltainen maisema, punainen maisema, Bruce Springsteen. Syksy tuntui saapuvan tämän esityksen myötä, mutta oikeastaan sitä villasukissa synkistelyä on jo vähän kaivannutkin. Päälle höyryävä muki matéa.

Joensuu 1685 lumosi rankalla vyörytyksellään.

Haaveilin hamokissa keinumisesta matkalla Cafe Aaltopeltiin, mutta löysin itseni istumasta iloisen värisen kolmipyörän satulasta. Ei muuten onnistu jokaisessa helsinkiläiskahvilassa. Teen äärestä kohti päälavaa veti outo tunnelma: koulun disco, söpöt skeittipunkkarit, värivalot ja ihku lukiobändi. Vampire Weekend yllätti helposti lähestyttävillä biiseillään ja tarttuvalla meiningillä. Hämmentävä ajatusmatka vuosien taa. Ihan kuin joku elokuva tai tv-sarja menneiltä vuosilta, tai viikonloppu vieraassa pikkukaupungissa.

Sympaattisesta Cafe Aaltopellistä sai Flown halvimmat eväät.

Pitkän päivän ilta alkoi olla jo pitkällä ja bändikiintiö täysi. MI NI MA:n elektroninen taiteilu Tiivistämön höyryävässä lämmössä toimi unilauluna; tasainen basso ja tautofoninen rytmi olivat kuin isän lukemassa iltasadussa. Hyvää yötä.

Metipolis ja Dånk -kollektiivien yhteistyössä koostama Yellow Splitch -installaatio loi Tiivistämöön maagisen tunnelman.

Lauantaini oli varattu yhdelle ainoalle, Flown ohjelmiston kiistattomalle kuningattarelle, Grace Jonesille. Rouvan raiderissa oli huhujen mukaan ollut kolme asiaa: haitaristi, ostereita ja kokaiinia. Mitäpä sitä muuta.

Grace Jones sanan "show" ytimessä.

Grace Jonesin myöhempien aikojen kirkossa hiljennyttiin ja polvistuttiin hänen suurutensa eteen. Jättimäisen valokeilan lävistäessä Jonesin discopalloknallin verhoaman pään ja vihreiden lasersäteiden hajotessa yleisön päälle teki mieli kaivaa rukousnauha sormien väliin.

Grace Jonesin jokaisen kappaleen välissä vaihtuvat asut abstraktin näyttävine hattuineen olivat tajunnanräjäyttävä kokemus.

Viimeinen hidas, Hurricane, oli tyyli-kirsikka tyyli-kakun huipulle
. Grace Jones tietää mihin tuulikonetta kannattaa käyttää. Viidentoista sentin koroissa ja mustassa silkkiviitassa vastatuuleen: yksinkertaista ja viiltävän tyylikästä. Tämän kaiken jälkeen oli ihan pakko poistua koko festivaalialueelta, ihan saman tien.

Grace Jones hallitsi Flowta rajattomalla karismallaan suvereenisti.

Sunnuntai tuntui alkuun tahmealta. Neljäntenä päivänä putkeen valmistauduin etsimään, löytämään, ihastumaan ja juhlimaan. Mutta saapuessani festivaali-alueelle saunapihalla oli vastassa markkinatunnelma ja We Love Helsingin DJ:t tanssittivat onnellisen oloista väkeä. Parhaita bajamajaan jonotuksia ikinä!

Saunapihalla koettiin sunnuntaina hurmosta iskelmän ja jaloviinan parissa.

Samppanja-teltalta oli suora näköyhtys päälavalle. Tuuli vei osan äänestä kun Nitin Sawhney ystävineen vei fadon tunnelmista afrikkalaiseen rytmiin, maailman ympäri ja takaisin. Ensimmäistä kertaa festivaalin aikana hahmotin jonkinlaisen kokonaiskuvan alueesta ja ihastelin järjestelyitä. Hyvin toimii kaikki.

Flown samppanjateltan rinnalla muiden festarien kaljakarsinat kalpenivat kevyesti.

Festivaalin päätti päälavan osalta Fever Ray. Tätä olin sittenkin odottanut eniten. Kihelmöi jo joka puolella. Karin Dreijer Anderssonin salaperäinen hahmo, intiimi ääni ja hypnoottiset sanoitukset olivat päivätajunnan tuolta puolen. Olin täysin esityksen lumoissa.

Fever Ray vei yleisön niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin lumoavalle matkalle.

Himmeät ja lämpimät, mummolan ullakolta pöllityt jalkalamput läpi koko lavan syttyvät ja sammuvat kuin pienet eläimet puiden lomassa. Kontrastiksi laserit halkoivat ilmaa pään päällä ja loivat alati muotoaan muuttavan kuplan kaiken ympärille. Kylmä tuuli joka puolella ei ole koskaan sopinut mihinkään niin hyvin. Ainutlaatuinen illuusio johon sukelsin empimättä. Kyyneleet silmissä puristin jaloillani asvalttia. Tunnistin Nick Caven Stranger Than Kindnessin ja tunsin samanaikaisesti puhdasta iloa ja melankoliaa.

Fever Ray päätti Flown komeasti.

Hetki meni keikan jälkeen ennen kuin havahduin tokkurasta ja keräsin itseni. Vielä piti parin yhtä sekaisin menneen kanssa spekuloida mitä oikeastaan tapahtui. Siinä vierähti sen verran pitkä hetki, että sunnuntain viimeinen esiintyjä Final Fantasy oli jo lopettanut. Ihan hyvä niin, päälimmäiseksi jäi ihan oikea fiilis – ihmettely.


Flow09 13-16.8.2009 Suvilahdessa. www.flowfestival.com

Teksti: Hanna Tammisto, Kuvat: Flow Festival / Jussi Hellsten, Vilhelm Sjöström, Sami Heiskanen & Eerikki Pokela.

We Love Helsinki

Bongaa yksityiskohta: Sanoma Malmintorilla

Pieni sanoma seinässä Malmintorin sisäänkäynnillä, Malmin kauppatie 18, Malmi.

Kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

17.8.09

Bongaa yksityiskohta: Sanoma Malmin S-Marketilla


Pieni sanoma, Malmin S-Market, Malmi.

Kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

14.8.09

Minä menen: Flow09

Järjestyksessään kuudes Flow alkaa Suvilahdessa tänään perjantaina. Festivaalin tiedottajan Matti Niveksen mukaan tänä vuonna kaikki on festivaalialueella entistä suurempaa ja kauniimpaa. Uuden päälavan edustalla on reilusti tilaa juhlakansalle ja telttalava vetää niin ikää isomman yleisön kuin viime kesänä.

Tänäkin kesänä alueen ruokatarjonta saa kulinaristin hymyilemään. Mukana ovat ravintolat Makutakuu, Raku Ya, Sanni Jouhki Café, Grotesk, Elokuvamuonitus Nakki Oy sekä Nolla. Listalla on mm. luomukaritsaa , sushia, punssirullia, hedelmäsalaattia, villiyrttikeittoa ja suklaakakkua, laadukkaita erikoiskahveja ja shamppanjaa.

Päivälippuja on jäljellä vielä kourallinen jokaiselle päivälle, ja kolmen päivän lippujakin kannattaa kysellä, kaikkia varauksia ei Tiketin mukaan ole lunastettu. Flow’hun odotetaan yhteensä 35 000 kävijää neljän tapahtumapäivän aikana.

Meteorologit ja poppamiehet povaavat sateista viikonloppua Helsinkiin. Jos sateet toteutuvat, Flow tarjoaa festivaalikävijöille sadeviitat, kertoo Nives. Sateenvarjot kannattaa jättää kotiin, sillä viimeistään portilla niistä on luovuttava.

Minä ainakin hyppään tähän virtaan ja odotan innolla mihin se vie. Ainakin mielenkiintoisia esityksiä, hilpeää rytmiä, kauniita ihmisiä ja visuaalisia potkuja on tiedossa yllinkyllin.

Flow09 Suvilahden voimala-alueella, Kaasulahdenkatu 1, Sörnäinen. Festivaalin ohjelma PDF:nä. Festivaaliesite PDF:nä.

Teksti: Hanna Tammisto, kuva: Timo Santala

We Love Helsinki

Bongaa yksityiskohta: Sanoma Korkeavuorenkadulla

Pieni sanoma sähkökaapissa, Korkeanvuorenkadun ja Etelä-Esplanaadin kulma, Kaartinkaupunki.

Kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

13.8.09

Eka kerta: Rajatonta rusketusta hankkimassa

Seurasaaren yllä roikkuu tummanpuhuvia pilviä, mutta päivä on paahtavan kuuma. Mikäs sen parempaa kuin heittäytyä naturistiksi juuri tänään. Kun on ohittanut Seurasaaren tavalliset rannat, harmaiden lauta-aitojen takaa löytyy pieni paratiisi. Rauhallisessa poukamassa on pikkuruinen hiekkaranta ja auringossa kylpemiseen sopivia kalliota. Rannalla makoilee joukko vapaamielisesti pukeutuneita, suurimmaksi osaksi hieman kypsemmässä iässä olevia naisia. Alastomuuspakkoa ei ole, ja kassan poikakin opastaa ensikertalaisia, että vaatteet voi heittää pois jos siltä tuntuu. Poika huomauttaa myös, että rannalla on valitettavasti sinilevää, joten pulikoinnin jälkeen täytyy käydä huolellisessa suihkussa.

Valitsemme pyyhkeillemme paikaksi suojaisan hiekkakaistan kallioiden välissä. Pieni kiusaantuneisuuden aalto yllättää mielen vaatteita riisuessa. Sitten fiilis on kuin millä tahansa rauhallisella uimarannalla. Miehelle ja naisille on jaettu omat rannat ja pysähtynyt, raukea tunnelma muistuttaa naisten saunaa. Kollektiivisella alastomuudella on varmasti jotain tekemistä sen kanssa. Pieniä ja ei ihan niin pieniä virheitä ei peitellä, eikä vartaloita vertailla toisiin. Kukaan ei metelöi tai heitä vahingossa rantapalloa pahaa-aavistamattoman selkään, vaan kaikki käyttäytyvät arvokkaasti ja hienotunteisesti.

Paikan sympaattisuutta lisävät kukkapurkit, koristeelliset puutarhakaluisteet sekä Seurasaaren kesyt oravat. Rannalla pidetään myös pientä kahvilaa ja laatikkoa, josta voi lainata naistenlehtiä rantalukemiseksi. Ilmoitustaululla on hengenpelastusneuvojen ja muun informaation lisäksi haalistuneita mainoskuvia ja lehdestä leikattuja mietelauseita tyyppiä ”uskalla olla onnellinen”.

Olen ennen pitänyt nakuilurantoja pitkälti erikoisuuden tavoitteluna. Nyt kuitenkin keskustelemme kuvittajan kanssa siitä, miten absurdeja tavalliset uimarannat ovat. Kuka esiintyy missään muualla niin vähissä vaatteissa? Rehellinen alastomuus vapauttaa bikinien näennäisestä säädyllisyydestä. Eipä ole tarvetta nykiä kokoajan housuja pyllyvaon suojaksi. Toinen selkeä ero tavisrantaan on se, että aurinkorasvaa pitää käyttää normaalia enemmän - varsinkin jos peppu ei ole päässyt aurinkoon pitkään aikaan. Tuuli tuntuu mukavalta paljaalla iholla.

Seurasaaren nudistiranta avoinna valitettavasti vain 1.6.-9.8.2009, joten ihanalle rannalle pääsee seuravan kerran vasta ensi vuonna. Kesä taitaa olla lopuillaan.

Seurasaaren uimaranta, Seurasaarentie, Meilahti. Kertalippu 2,5 euroa.

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuva: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

12.8.09

Minä menen: Art goes Kapakka - Kuorojen kierros


Vastahakoisempien kuorojen ”Kuurojen kierrokseksi” nimeämä tapahtuma kerää koolle 65 baarimelulle vähemmän kranttua lauluryhmää, jotka kiertävät esiintymässä keskustan baareissa. Useimmille kuorolaisille baarissa laulamisessa ei ole mitään uutta, mutta näin organisoidusti ja vailla pelkoa portsareista se tapahtuu vain kerran vuodessa. Nyt onkin loistava tilaisuus kuulla niitä lauluja, joita et useimpien kuorojen keikoilla kuule - karonkkabiisit ynnä muut menevämmät rallit kun eivät oikein sovi esimierkiksi kirkkoihin. Hyväksi koettu tapa nauttia musiikista ja virvokkeista on siirtyä Senaatintorin yhteiskonsertin jälkeen itselleen mieluisaan baariin, asettua lavan ja baaritiskin välille ja kokea kaikki kolmen tunnin aikana kapakassa käyvät köörit. Jos et tunne kuoroja ennestään, voit vaikkapa valita esitykset nimen perusteella; Coro Latinoamericano, LAIN HUUTO ja Viipurin Lauluveikot laulanevat kaikki hieman eri tyylillä. Myös useimpien kuorojen pääsykokeet lähestyvät hyvää vauhtia, joten jos kuorolaulu kiinnostaa, voi AGK:ssa vertailla kuorojen yhteishenkeä ja meininkiä. Kuorojen yhteiskonsertti Senaatintorilla torstaina 13.8.2009 klo 19.00. Kuorojen kierros 34:ssä keskustan baarissa 20:00-23:00. AGK:n Kuorojen kierros, aikataulut ja keikkapaikat

Teksti ja kuva: Visa Mäkelä

We Love Helsinki
 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.