”It should be illegal to play this song, now if you`ll excuse me, i have to change my underwear” ”feel like i havent showered for several weeks after listening to that!” ”i just put my hand in a blender because I had no jam and figured congealed hand blood would be a a sufficient replacement."
Miltä Reson musiikki sitten oikein kuulostaa? Eittämättä se on raskasta, tummaa ja pelottavaakin. Tämä siis suhteutettuna muihin dubstep -genren artisteihin, joista juuri ketään ei voi syyttää liiasta valoisuudesta. Materiaali on rankkaa, mutta raakaa brutaaliuus ei selitä Reson hienoutta vielä alkuunkaan. Hän jaksaa maustaa kivilaattojen kokoisia woble-bassojaan kekseliäillä IDM -kilkatuksilla, drum and base -juoksutuksilla, sireeninomaisilla kosketinriffeillä sekä vähäeleisellä, joskin espresson mustalla huumorilla.
Näin ollen Reson urbaani kaupunkimaisema ei ole samanlainen kuin esimerkiksi Burialin esittämä lohduttoman sateinen tulevaisuuden Lontoo, jossa loputtomat kaiut muodostuvat laitakaupungin hyljätyissä teollisuushalleissa. Se on enneminkin niillä samoilla autioilla kaduilla toisaalla samaan aikaan tapahtuva b-luokan zombie-moottoripyöräilijöiden takaa-ajokohtaus, jossa kuolleista nousseet yrittävät kampittaa toisiaan moottorisahoilla.
Loppuun asti viety sarjakuvamaisuus ja hullunkiilto silmissä ovat olennainen osa Reson luomaa kokonaisuutta. Musiikin tummanpuhuvuuskaan ei missään vaiheessa hyydytä suupieliin väkisin kirpoavaa virnettä. Tai kuten nimimerkki calyx06 tämän kaiken jo minua paljon paremmin ja ytimekkäämmin ilmaisi: ”reso is like no other, i had to rip off my cats legs.”
Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: Press
We Love Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti