Lasten Helsinki -artikkelisarjassa kerrotaan menovinkkejä pienten lasten kanssa Helsingissä liikkuville vanhemmille. Tapahtumia ja paikkoja metsästävä toimittaja on pienen tytön äiti, joka on vannoutunut keskusta-asuja ja vakuuttunut kantakaupungin lapsiystävällisyydestä. Ensimmäisenä syynissä on Baby Bio Kinopalatsissa; elokuvanäytös, johon vauvat saa ottaa mukaan.
Veera Lohi-Lenkkeri odotteli innokaana Mamma Mia! -elokuvan alkua yhdessä äitinsä Siljan sekä ystävänsä Lauri Vainion ja tämän äidin Sannan kanssa.Olin kuullut Baby Biosta joskus sivulauseessa ollessani vielä lapseton, ja ajatus "vauvaystävällisestä" elokuvanäytöksestä oli tuntunut lähinnä leffanautinnon pahemmanlaatuiselta spoilaamiselta. Kaveri oli kertonut, että siellä kuulemma ipanat huutaa ja äidit kälättää, valot on päällä ja leffan äänet liian hiljaisella. Helpompaa olisi vuokrata leffa kotiin ja pistää se olohuoneen nurkkaan pyörimään mutella - elokuvaelämys olisi samantasoinen, eikä edes maksaisi niin paljon. No, kun vauvan kanssa seinät alkavat kaatua päälle kotona, tajuan, että ei tässä mikään video auta. Ulos on päästävä. Houkuttelen mukaani leffaan vielä lapsettoman ystäväni, joka tunnetaan siitä, että hän vihaa ihmisiä jotka hengittävät ääneen tai tekevät yhtään mitään muutakaan elokuvan aikana.
Kun saavun Kinopalatsiin vaunuja lykkien, alan pohtia ideani älykkyyttä. Lapsen lounasaika lähestyy, minulla on hiki ja pissahätä ja tiedossa on kaksi tuntia istumista eläväinen taapero sylissä. Ystäväni seisoo hämillisen näköisenä kirjavan vaunumeren keskellä elokuvateatterin aulassa. Huh, pahimmassa tapauksessa tässä menee vielä välitkin kaverin kanssa... Kuorin itseni ja lapsen ulkovaatekerroksista ja jätän ne vaunuihin silläkin uhalla, että tapahtumajärjestäjä kieltäytyy sivuillaan ottamasta vastuuta elokuvasalin ulkopuolelle jätetyistä tavaroista. Toivon silti, että joku katselee vaunujen perään, koska peruskiesien jälleenmyyntiarvo pyörii useissa satasissa.
Sali on Kinopalatsin suurin, ja karkeasti arvioiden ehkä neljännes paikoista on käytössä. Pienimpien vauvojen vanhemmat ovat valloittaneet penkkirivit, joiden edessä on enemmän tilaa ennen seuraavaa riviä. Siinä heillä on tilaa levittää kantokoppa tai vauvan viltti eteensä lattialle valvovien silmiensä alle. Minun on turha unelmoidakaan siitä, että lapseni pysyisi neliömetrin kokoisella viltillä ilman lepositeitä, joten etsimme tyhjän penkkirivin päädyn. Sieltä on helpointa singota lapseni perään, kun hän päättää kokeilla portaiden laskeutumista otsa edellä.
Onneksi elokuvan alkaminen viivästyy jonkun teknisen vian takia ja minulla on aikaa syöttää lapsi selin valkokankaaseen. Vieraskoreudessaan lapseni armahtaa äitiään ja pysyy melkein koko ruokailun ajan paikallaan, eikä penkillekään lennä kuin pikkuruisen kinkkupastaa. Elokuvasalissa on mikroaaltouuni ruokien lämmittämistä varten ja vaipanvaihtopöytiä kertakäyttöalustoineen ja puhdistusliinoineen.
Venla Poikela tepasteli vaunumeren keskellä Kinopalatsin aulassa.Useimmiten Baby Bion elokuvat ovat köykäisiä romanttisia komedioita - hajuttomia, mauttomia, vailla voimakkaita kohtauksia ja ennenkaikkea sellaisia, että niiden juonessa pysyy kärryillä, vaikka seuraisikin elokuvaa vain toisella silmällä. Itse en vastaavien pätkien katselusta maksaisi, ja meillä käy hyvä tuuri, kun elokuvaksi on valittu Wes Andersonin Darjeeling Limited. Olen tosin onnekas siinäkin suhteessa, että olen nähnyt leffan jo kertaalleen. Anderson rakentaa elokuviensa maailmaa ja jännitteitä pienenpienillä nyansseilla, jotka on tärkeää huomata. Kun kuitenkin tässä näytöksessä toista pääroolia tulkitsee koko ajan oma lapsi, ei jokaista katsetta, repliikkiä tai kameran tarkennusta mitenkään pysty huomaamaan. Salissa kuuluvat lakkaamatta vähintään muutaman vauvan mielenosoitukset, mutta suuri sali pehmeine penkkeineen nielaisee ja vaimentaa äänet kaukaisiksi ja ihan siedettäviksi. Sen sijaan vasta nyt uusien elokuvateattereiden hienot surround-äänentoistojärjestelmät pääsevät oikeuksiinsa. Vaikka elokuvan volyymitaso on ehkä keskivertoa hiljaisempi, laadukas äänentoisto pitää äänimaailman kuitenkin selkeänä ja vivahteikkaana; sanoista saa selvää ja musiikin taso on laadukasta.
Lapseni silminnähden nauttii oudosta tilanteesta. Ensimmäiset minuutit kuluvat niska kenossa ihmetellen katon kymmeniä lamppuja. Seuraavat kymmenen minuuttia itse elokuva kirkkaine väreineen vangitsee pienen katsojan mielen. Loppuaika kuluu sylissä pomppien, penkkirivien välissä pyörien (uskottelen itselleni, että lattiat on pesty edellisen päivän jäljiltä) ja portaiden kiipeilyä harjoitellen. Usein lapset saavat myös toisistaan seuraa salissa. Valikoima parhaita viihdykkeitä on kuitenkin hyvä olla mukana lapselle, vaikka meluisimmat soittopelit on tietysti jätettävä kotiin. Meillä hittejä ovat ehdottomasti maissinaksut, joiden avulla lapsi viihtyy sylissä elokuvaa seuraten useita kymmeniä minuutteja. Olen myös kaukaa viisaana laittanut päälleni sen isonappisimman paitani, sillä nappeja tutkiessa lapselta vierähtää sylissä tovi jos toinenkin, ja äiti saa keskittyä rauhassa elokuvaan.
Tapahtuman hinta-laatusuhde on ehdottomasti kohdallaan; 6,5 euron elokuvalipulla saa leffan ja kassillisen pientä kivaa. Näytöksen aikana kaikkiin lastenvaunuihin on jaettu tapahtumajärjestäjän ja sponsoreiden "goodiebag", josta löytyy vauvalehteä, esitteitä ja pientä syötävää niin vauvalle kuin vanhemmallekin. Mietin tosin, onko joku tullut paikalle vauva kantoliinassa tai auton kuljetuskaukalossa, ja näin jäänyt ilman sponssiroinaa. Myös ystäväni vaikuttaa tyytyväiseltä; hän on pystynyt uppoutumaan elokuvaan ja höpöttää jopa jotain pehmeitä "vauvahöyryjen" rentouttavasta vaikutuksesta.
Kinopalatsin käytäville oli parkkeerannut satoja vaunuja joulukuisena tiistaina.Finnkino ja Vipanat Media järjestävät Baby Bio -näytöksiä Helsingissä kerran kuussa Tennispalatsissa ja Kinopalatsissa. Seuraavana elokuvana on Rachel Getting Married, joka esitetään 15.1.2009 Kinopalatsissa, Kaisaniemenkatu 2 B. http://www.babybio.fi
Teksti: Anna Vanninen, Kuvat: Timo Santala
We Love Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti