Rakkautta ja Anarkiaa -leffafestareilla nähtiin muuan kummajainen. Aki Kaurismäen vuonna 1985 ilmestyneestä kulttileffasta Calamari Unionista on tehty uusi versio yhdysvaltalaisin voimin. Tämä Helsinki-elokuva, niin sanottu Suomen Reservoir dogs, on siirretty Seattleen. Tapasimme tekijät kysyäksemme, mistä helvetistä on kysymys.
Calamari Union remake-elokuvan ohjaaja Richard Lefebvre ja kuvaaja Ben Kasuke kehuvat Dubrovnikin toasteja.Kuvaaja Ben Kasuke on saapunut alle tunti sitten Helsinkiin ja valittelee jet lagia. Hän innostuu kuitenkin kuin pieni lapsi, kun pääsemme Cafe Moskvaan, jossa haastattelu on tarkoitus pitää. Kasuke on selvittänyt, että tämä on Kaurismäen kantapaikka ja Kasuken idolin symbolisen tason läsnäolo saa hänet hykertelemään. Myös minulle tämä oli ensimmäinen kerta Moskvassa ja vaikka paikka on eittämättä sympaattinen, en oikein osaa yhtyä Kasuken riemuun. Kotikutoinen sisustus ei näytä silmiini eksoottiselta vaan hieman halvalta. Kasuke huomaa heti Matti Pellonpään kuvan seinällä ja tallentaa muitakin yksityiskohtia digipokkarillaan.
Ohjaaja Richard Lefebvre saapuu pian, ilmeisesti huolitellumpana kuin yleensä. Kasuke hihkuu, ettei koskaan ennen ole nähnyt tätä puku päällä. Runsaat tatuoinnit kiemurtelevat esiin miehen kauluksista ja hihansuista. Lefebvre on viettänyt Helsingissä jo päivän ja hänkin on silminnähden innostunut. Miehet maistelevat salmiakkia ja vaikuttuvat muutenkin halukkailta kokeilemaan suomalaisia kummallisuuksia.
Molemmat ovat ensimmäistä kertaa Helsingissä. Se on kuulemma kauniimpi kuin Seattle, johon remake sijoittuu, mutta niissä vaikuttaa myös olevan jotakin samaa. Ainakin sää. Kasuke pohtii, että suurkaupunkeja kaikkialla maailmassa yhdistää myös maaseutua ja pikkukaupunkeja vapaampi ja luovempi ilmapiiri.
Kerron heille, että suomalaiset ovat aina innostuneita, kun joku tekee ulkomailla jotain, mikä liittyy Suomeen. Siksi suomalaisia varmasti kiinnostaa elokuva. Lefebvre kertoo, että hän arvelikin sen saavan jotain huomiota Suomessa, mutta huomauttaa että on tehnyt elokuvan kuitenkin pääosin itselleen ja ihmiselle jotka esiintyvät siinä.
Nähtyään Kaurismäen alkuperäisen leffan vuonna 2002, hän oli vaikuttunut nimenomaan sen henkilöhahmoista. "Nää on ihan kuin mun kaverit!" Lefebvre hihkuu. Hän kuitenkin jatkaa myös vaatimattomasti, että alkuperäisen elokuvan hahmot ovat kuulimpia kuin heidän leffassaan. Hän laittaa sen amerikkalaisuuden piikkiin. Kohteliaana tyyppinä en kuitenkaan yhdy hänen mielipiteeseensä siitä, että amerikkalaiset nyt vaan on rumia. Lefebvre kertoo, että alkuperäisen elokuvan musiikki oli myös yksi seikka, mikä inspiroi häntä tekemään remaken. Omaa elokuvaansa varten hän pyysi kavereitaan tekemään musaa.
Lefebvre mielestä molemmissa leffoissa on kuitenkin yleismaallinen, kaupunkeihin liittyvä tarina, jossa on myös poliittinen viesti. Vähävaraisia ihmisiä juoksutetaan alueelta toiselle halpojen asuntojen perässä. Hän kuvailee, miten gentrifikaatioprosessi ajaa Seattlessa köyhiä nuoria tyyppejä alueelta toiselle. Kun ihmisiä muuttaa halpojen asuntojen perässä jonnekin, hinnat nousevat ja rahattomimmat joutuvat taas muuttamaan seuraavalle alueelle. Remaken paikat on valittu niin, että niihin liittyy konnotaatioita juuri seattlelaisille. Ballard, johon elokuvan lopussa lähdetään, on paikka johon kukaan ei oikeasti halua mennä. Kuulostaa etäisesti Vantaalta.
Mietimme yhdessä sitä, mitä Kaurismäki on tarkoittanut Viroon lähdöllä. Vuonna 1985, jolloin alkuperäinen leffa on ilmestynyt, Viro oli vielä neuvostoliittolainen kaupunki. Entä mitä merkitsee Eira? Kaurismäkeläiseen tyyliin absurdissa elokuvassa on paljon mysteereitä.
Kysyn tietysti, että tietävätkö herrat, mitä Suomen oma outolintu Kaurismäki ajattelee elokuvasta. Lefebvre kertoo että yhteistyö rajoittui muutamaan erikoiseen sähköpostiin. Yhdessä Kaurismäki pyysi lahjoittamaan rahaa Amnestylle ja kodittomien yömajaan ja toisessa korjaamaan Kaurismäen auton. "Toivottavasti mun ei tarvi, en nimittäin osais, vaikka väitin, että osaisin" Lefebreven naureskelee. Kaurismäestä puhuminen vetää nämä muuten leppoisat herrat hieman mietteliäiksi. Hahmo tuntuu aiheuttavan heissä pelonsekaista kunnioitusta.
Hiljalleen keskustelu lipuu siihen mitä herrat aikovat Helsingissä tehdä. Kasuke yrittää vaihtaa lentolippunsa, jotta voisi jäädä pidemmäksi aikaa. Hän kertoo, että Helsingissä hän haluaa nähdä heavy metal -bändejä ja on kuulemma myös googlannut paikan, jossa voi laulaa heavy-karaokea. Lefebvre sanoo haluavansa nähdä 69 Eyesin ja Hanoi Rocksin. Kerron, että valitettavasti jälkimmäisellä oli jo jäähyväiskeikka, mutta ainakin Andy saattaa löytyä jostain baarista notkumassa. Lisäksi Lefebvrellä on suunnitelmissa käydä katsomassa Helsingin metroa ja muita alkuperäisen elokuvan tapahtumapaikkoja. "Hei joo, hengaillaan!" Lefebreve huudahtaa.
Toivottavasti jäivät.
Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Robert Keskinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti