Saaristolaisromantiikkaa Silakkamarkkinoilla

Ovatko Helsingin kuuluisat silakkamarkkinat todella tuulahdus saaristosta vai tusinatavaran tyrkytystapahtuma? Kävimme tarkistamassa, mutta retki vaati ensin traumojen voittamista.


Viimeksi yritin ostaa silakkaa Kauppatorilta kymmenvuotiaana. Kaikki meni kuitenkin pilalle, kun veneestä kaloja myyvä mies huitaisi kaupankäyntiä häirinnyttä lokkia melalla. Lokki mätkähti mukulakiville ja kauhistunut turisti yritti saada jo kuollutta lintua virkoamaan. Minä heitin kalastajaa porkkanan naatilla ja serkkuni huusi ”Lokintappaja!”.

Silakkamarkkinoilta löytyy myös teemaan sopivaa festariruokaa, jos ei malta odottaa kotiin asti.

Ehkä kuitenkin oli aika päästä lapsuuden traumasta ja antaa silakalle uusi mahdollisuus. Kauppatorin silakkamarkkinat ovat jonkinlainen syksyn kohokohta, ja kalat näkyvät mediassa jo viikkoja ennen tapahtumaa. Sinne siis. Kauppatorilla käy jäätävä viima, on syksyn ensimmäinen välihousupäivä. Kylmä keli ei ole omiaan nostattamaan markkinatunnelmaa. Keski-iältään viisikymppinen asiakaskunta suorittaa ostoksensa nopeasti ja katoaa kojujen väliin. Kuvaajamme Marina Ekroos kaipailee haitarimusiikkia. Yhdellä tiskillä komeilee kiiltävä pokaali. ”Ai te olette voittaneet jonkun palkinnon?” yritän aloittaa keskustelua hymyttömän ahavoituneen kalastajan kanssa. ”Joo.” Mies ojentaa silakkaa tikun nokassa ”Laitetaanko?”. Tällä kojulla ei paljoa jutustella. Laiturin päässä istuu vielä ahavoituneempia rantojen miehiä pulloineen. Myös Kalatalouden keskusliitto on paikalla, pyöreässä akvaariossa ui hauki ja ahvenia.

Lännen Juhlapalvelujen wokkipannussa paistuu lohta ja perunoita. ”Kivasti sopii toi Marketan pää pannulle, sehän on vähän kuin muikku!” työkaveri huutelee tiskin toiselta laidalta.

Kolera-altaan kulmasta Kauppahallille ammattikalastajat myyvät tuotteitaan suoraan veneistä, kun taas Uspenskin katedraalin suuntaan levittyvät kojut ovat harrastajien hallussa. Risto Kiiski on jeesaamassa kaveria silakkamarkkinoilla jo 35. vuotta. ”Kalastaja kalastaa ja me suupaltit myydään!” hän virnuilee. Silakka on Kiiskelle rakas harrastus, jo toisessa polvessa. ”Isävainaa keitti kerran silakkasopan suoraan kolera-altaan veteen. Kyllä kaverit ihmetteli, että onpa perkeleen pahaa keittoa!” Kiiski kertoo.

Silakkakauppiaat Kiiski ja Koskinen vakavoituvat vain poseerauksen ajaksi.

Silakkamarkkinat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Perinteisen tönkkösuolatun silakan sijasta tiskissä on kymmeniä makuja, ja joka vuosi pitäisi saada myyntiin lisää. Kiisken aisapari Reijo Koskinen epäilee, että nuoret tykkäävät ostaa uutuuksia.

Veneiden määrä on vähentynyt runsaasti; parhaimmillaan Kolera-altaassa kellui yli sata paattia, nykyään vain reilu viisikymmentä. Helsingin silakkamarkkinat ovat silti Koskisen ja Kiisken mukaan maan suurimmat ja parhaat. Asiakkaita tulee Turusta saakka, pelkän silakan perässä. ”Porissa oli keksitty vetonaulaksi puulautta, johon poratuista pilkkirei'istä ihmiset sai narrata lautan alla altaassa uivia lohia”, Koskinen naureskelee. Helsingissä ei myydä edes metrilakua.

Päivä lähenee jo loppuaan ja tarjouskilpa käynnistyy.

Kiiskenkin kojulle pysähtelee tuon tuosta naapurimyyjiä heittämään herjaa. ”Silakanmyynti perustuu ehdottomasti rehellisyyteen ja asiantuntemukseen”, Kiiski kuitenkin painottaa. ”Täällä käy samat ihmiset vuodesta toiseen.” Me poistumme kojulta mukanamme purkki mustaherukan lehdillä marinoitua silakkaa, tämän vuoden uutuutta. Silakkapussi käsipuolessa, kirkkaassa auringonpaisteessa Kauppatorilla on hetken kuin saaristossa.

Teksti: Ella Nikkilä. Kuvat: Marina Ekroos

We Love Helsinki