Jokainen Helsingissä lapsuutensa viettänyt tai muuten Linnanmäkeen taskuraketti-ikäisenä rakastunut saattaa tuntea pakottavan tarpeen kirmata saman tien paikalle, jos Lintsille pääsee talvella. Jo viikon jatkunut Valokarnevaali tarjoaa valloittavan jatkoajan lapsuuteen keskellä synkkenevää syksyä.
Tiistai-iltana huvipuisto on hämärä ja hiljainen. Kaukana on se kaaos ja hektisyys, joka kesällä syntyy sinne, tänne ja tuonne juoksevista, vahdista huumaantuneista lapsista. Paikalla kyllä on muutamia lapsiperheitä ja nuoria kaakaokuppeineen, mutta syksyinen tapahtuma näyttää tutusta paikasta aivan uudenlaisen puolen. Vain megasipsipussiarvonnan tyttö jaksaa kujertaa mikrofoniinsa loputtomia kehotuksia tulla ostamaan yksi arpa ”koska voittoja vielä on, paljon”.
Valot ovat syttyneet ympäri puistoa luoden oudon, pienoismallimaisen tunnelman laitteiden ympärille. Selvää on, että ensimmäisenä on suunnattava maailmanpyörään katsomaan tätä kaikkea lintuperspektiivistä. Unohtaen korkeanpaikankammoni nousen istuimelle ja suljen oven innostuksesta hihkuen. Kun kori alkaa lipua hiljaa iltataivasta kohden, vertigoni muistuttaa olemassaolostaan ja tarraan kuvaajasta tiukasti kiinni. Ylhäällä maisemat ovat jo niin mahtavat, etten muista enää edes pelätä.
Takaisin maanpinnalla on omituista kuulla Lintsin äänimaailmana Vivaldin Talven ensimmäinen osa ja jotain, josta tulee mieleen jenkkien jokajoulukuiset perhe-elokuvat. Yksin kotona ja sen semmoiset, tiedättehän. Lasten innosta hihkuvat äänet korvaava orkestraalinen, jouluinen ja mahtipontinen elokuvamusiikki oikeutetaan arvatenkin tapahtuman syksyisellä konseptilla. Vanhassa 50-luvun karusellissa on onneksi musiikkina tuttu ja turvallinen Sininen ja valkoinen.
Paitsi musiikki, myös pimeän ja hehkulamppuviritelmien leikki viestii, että Valokarnevaali on ehkä suunnattu hieman varttuneemmille huvittelijoille. Lapsia on yllättävän vähän mutta valokuvaajia sitäkin enemmän. Esimerkiksi törmäilyautoradalla, joka on muunnettu luisteluradaksi, suihkii ainoina muutama luistelija kamera tanassa.
Katoksen laitamalta löytyy tosin sitä tavanomaisempaa huvipuistokansaa. Syntyjään helsinkiläiset, nyttemmin Aitoolla, Pälkäneellä asuvat Jens (11) ja Jami (9) ovat tulleet Valokarnevaaliin mummonsa ja helsinkiläisen ystävänsä Aatron (13) kanssa. Pojat ovat huvipuiston vakiokävijöitä, mutta ovat ensimmäistä kertaa Lintsillä syksyllä. Hienoinen pettymys onkin ollut se, etteivät kaikki laitteet ole Valokarnevaalin aikaan auki. Onneksi kaikki lempilaitteet – Vekkula, vesitornin sisuksiin rakennettu Linnunrata sekä Kieputin – ovat auki. Niin ikään comebackin tehnyt Enterprise, nyttemmin Kehränä tunnettu vekotin saa pojilta kiitosta.
Aatro, Jens ja Jami Naurupolulla.
Valokarnevaalin kävijäjakaartia, lasten korvautumista valokuvaajilla, selittänee valon ja pimeän leikki, joka tarjoaa mielenkiintoisen visuaalisen maiseman, jota kelpaa kuvata. Esimerkiksi Hurjakurun vesiallas on aavemainen tyhjänä, hienoisen usvan noustessa betonijoesta. Iltapimeässä, värilamppujen katveessa erilaiset kieputtimet näyttävät toistaan ihmeellisimmiltä.
Ja nekin laitteet, joissa yleensä ei ole käynyt, tuntuvat jotenkin vähän mielenkiintoisemmilta tässä maailmassa. Yritettyämme turhaan saada kuvattua vuoristoradalla (kirkumiselta ja tarrautumiselta emme saaneet yhtään onnistunutta kuvaa otettua), kisaamme erään videokameraneidin kanssa Monorailiin vain hävitäksemme ensimmäisen vaunupaikan rinnan mitalla. Kaksi kierrosta ja lisää maisemia. Käymme viela Hypyttimessä, kunnes huomaamme, että monta tuntia on hujahtanut ja sulkemisaika lähestyy. Kylmä syö varpaita, mutta olemme tuskin huomanneet! Valokarnevaalia voi suositella, ihan vaikka vain sen visuaalisuuden vuoksi.Linnanmäen Valokarnevaali on auki sunnuntaihin 18.10.2009 asti joka päivä kello17–22. Lisätietoja:http://www.linnanmaki.fi/fi/valokarnevaali
Teksti: Tuuli Hongisto, Kuvat: Jesse Anttila
We Love Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti