Helsinki kirjoissa: Katja ja Wenzel Hagelstam - Hetki Helsingissä

Helsinki kirjoissa -artikkelisarjassa tarkastellaan millaisena Helsinki näyttäytyy kauno- ja tietokirjallisuudessa. Tunnistammeko muiden kuvaaman kaupungin omaksemme vai kohtaammeko kirjan sivuilla vieraan kaupungin? Toisten Helsinki kun tuntuu välillä olevan niin kovin erilainen. Sarjan ensimmäisessä osassa Laika Nevalainen tutustuu Katja ja Wenzel Hagelstamin Helsinkiin.

Katajanokalla sijaitsevan Olofsborgin talon suunnitteli 1800- ja 1900-luvun vaihteen Suomen menestyneimpiin kuulunut arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren ja Saarinen. Jugendin ystävien iloksi Hetki Helsingissä -kirjasta löytyy runsaasti kuvia heidän suunnittelemistaan rakennuksista.


Yllätyksetön Hetki Helsingissä

Pikaisen selailun perusteella Katja ja Wenzel Hagelstamin kirja Hetki Helsingissä vaikuttaa turisteille tarkoitetulta Helsinkiä esittelevältä kuvakirjalta. Takakannen teksti ja lupaukset kuitenkin herättivät minussa toiveita enemmästä. Valitettavasti jouduin pettymään.
Kirjan päätekijät ovat isä ja tytär, tv:stäkin tuttu antiikkiasiantuntija ja –kauppias Wenzel Hagelstam ja valokuvaaja Katja Hagelstam. Kirja alkaa lyhyellä esittelyllä Helsingin historiasta sekä vuonna 1941 Helsingissä syntyneen Wenzelin lapsuus- ja nuoruusvuosien muistelolla. Muuten tekstiä on vähän; kuvat ovat pääosassa. Esiteltävät kaupungin osat tai ”hetkien paikat”, kuten kirjan tekijät niitä kutsuvat, on jaettu 38 lukuun.

Takakansi lupaa ”tuttuja ja tuntemattomia näkymiä” (paino sanalla tuttuja) Helsingistä sekä yllättävääkin otetta ja vakuuttaa, että ”elämää kuhisevia asuinalueita” löytyy keskustan lisäksi myös muista ilmansuunnista. Kirjoittajat eivät kuitenkaan vaikuta itse vakuuttuneen teeseistään. Vaikka kirjassa on kuvia myös esimerkiksi Vuosaaresta, Tapanilasta ja Viikistä, suurin osa kuvista on keskusta-alueelta. Teoksen näkökulma Helsinkiin on aika tavanomainen, eikä juuri tuota lukijalle ahaa-elämyksiä. Monet kuvista ovat kaupungin kuuluisimmista tai historiallisesti arvokkaimmista rakennuksista. Myös kertomuksia ja faktoja on enemmän esimerkiksi Eirasta tai Ydinkeskustasta kuin Laajasalosta tai Kontulasta.

Vaikka monissa kuvissa on tuttuja rakennuksia, kirjan parasta antia ovat kuvatekstit rakennusten historiasta ja taustasta. Esimerkiksi Eduskuntatalon "lattia ja ovenpielet ovat ruotsalaista Kolmården-kiveä, seinä- ja ikkunasyvennykset italialaista Carraran alueen calacata-marmoria".

Keskittyminen keskustan kaupunginosiin varmasti johtuu pitkälti siitä, että Wenzel itse on asunut suurimman osan elämästään Bulevardilla. Hän toteaakin, että ”Bulevardi on edelleen minun Helsinkini ydin”. Myös teoksen ruotsinkielinen nimi Vårt Helsingfors kertoo totuuden siitä, että kirjassa on kyse enemmän Hagelstamien Helsingistä kuin pyrkimyksestä esitellä kaupunkia laajemmin. Hagelstamien olisi ehkä kannattanut rehellisesti keskittyä vain keskusta-alueen kuvaamiseen, sillä sitä kohtaan heillä riittää todellista intohimoa.

Kaupunginosien historiasta kirjoitetut lyhyet poiminnat muistuttavat ansiokkaasti muutoksesta, joka on kaupungissa jatkuvaa. Esimerkiksi Katajanokka ja Punavuori eivät aina ole olleet yhtä ns. hienoja asuinalueita, kuten nykyään ajatellaan. Toisaalta yleisvaikutelma kirjan luomasta Helsingistä on mielestäni turhan lähellä sitä virallista kuvaa, jonka Helsingin kaupunki pyrkii välittämään lisätäkseen kaupungin myyntiarvoa ja houkuttelevuutta turistien silmissä. Yhdessä kuvatekstissä todetaan, että ”Helsingissä on paljon mielenkiintoisia piilopaikkoja, joissa kaupunkilaiset asuvat ja viihtyvät”. Olisinkin toivonut enemmän kertomuksia ja kuvia tällaisista paikoista, joihin ei törmää joka päivä kaupungissa liikkuessaan.

Tällaisen mielenkiintoisen piilopaikan ei kuitenkaan tarvitse mielestäni olla salainen soppi tai konkreettinen paikka. Se voi olla esimerkiksi helposti huomaamatta jäävä yksityiskohta kuten Fredrikinkadun ja Kansakoulukadun kulmassa olevan talon katonreunan ornamentit tai punaista pakettiautoa katsovasta naisesta kertova kaivonkansi Stockmannin kulmalla. Tai se voi olla uusi näkökulma tai tapa katsoa Helsinkiä. Minä koin tällaisen hetken viimeksi viikko sitten vieraillessani Hakasalmen huvilassa: näytteillä olleiden valokuvien ihailun lomassa katselin myös ulos huvilan ikkunoista ja huomasin, miten hienosti Tuomiokirkon ja Kansallisteatterin kupolit tai Kiasma ja Lasipalatsi kävivät keskustelua keskenään.

Hagelstamien tallentama arkinen "piilopaikka": mattoja kuivumassa Sammaltien, Somerontien ja Kangasalantien rajaamassa korttelipihassa Vallilassa.

Teksteissä näkyy niiden kirjoittajan Wenzel Hagelstamin ammatti antiikin parissa ja kiinnostus historiaan. Hänelle tärkeää on asioiden alkuperä ja monet kerrotut tarinat ovat nimenomaan rakennuksen suunnitelleista arkkitehdeista sekä rakennuttajista. Kirjan näkökulma Helsinkiin ja sen historiaan on romanttinen, mikä on mielestäni tylsä ja helppokin valinta kirjoittajilta. Toisaalta se sopii kirjan henkeen, sillä omaavathan hetket, jotka parhaiten muistamme tai haluaisimme muistaa, usein kultaisen reunuksen tai romanttisen sivuäänen.

Katja Hagelstamin ottamat kuvat ovat kauniita, mutteivät mitenkään erikoisia muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ihmeellisintä on, että kuvissa on hyvin vähän ihmisiä. Kuvat ovat pääasiassa rakennuksista. Lähelle itse helsinkiläisiä kuvissa ei mennä: intiimeimmässä kuvassa on satunnaisen punavuorelaisen pyykkejä kuivumassa. Eniten pidin siitä, että kuvia löytyy kaikilta vuodenajoilta ja että joidenkin alueiden tai arkkitehtien suunnittelemista rakennuksista on koottu aukeaman kokoisia kollaaseja. Kuvateksteistä sen sijaan löytyy paljon mielenkiintoista pikkutietoa. Vai tiesitkö esimerkiksi, että Uspenskin katedraali on rakennettu Krimin sodassa tuhoutuneen ahvenanmaalaisen Bomarsundin linnoituksen tiilistä tai että Helsingin ensimmäinen helikopterikenttä tehtiin Postitalon katolle?

Vaikka tekijät alkupuheenvuorossaan toteavat, ”helsinkiläiselle kaupunki ei ole vain taloja ja katuja vaan koko eletyn elämän kartta”, hyvistä aikeistaan huolimatta Hagelstamit eivät onnistu välittämään Helsingistä kovin elävää kuvaa, vaan kuvaus jää nimenomaan vain rakennetun ympäristön tasolle. Kirjaa voisi pitää tavallista turistiopasta parempana vasta, kun kuviin yhdistäisi omat tarinansa ja hetkensä Helsingissä. Nyt kuvissa näkyvät vain kirjan nimessä mainostettujen hetkien kulissit ja sen nimi voisi hyvin olla Helsinkiläisiä rakennuksia.

Katja ja Wenzel Hagelstam: Hetki Helsingissä (2007, WSOY)

Teksti: Laika Nevalainen, Kuvat: Katja Hagelstam

We Love Helsinki