Orionin tammikuu on täynnä Balkanin niemimaalta kotoisin olevan Emir Kusturican riehakkaita elokuvia.
Ah, olin siellä molempina iltoina: Elokuussa 2003 Goran Bregovic ja Wedding and Funeral Band konsertoivat huvilateltassa Helsingin Juhlaviikoilla. Bregovic itse oli pukeutunut hohtavan valkoiseen pukuun ja käärmeennahkaisiin buutseihin. Taustalla oli rivissä 9-miehinen torvisektio viimeisen päälle mustissa puvuissa. Vasemmalla laidalla kolmen perinteisiin asuihin pukeutuneen, vanhemman bulgarialais-naisen kuoro, joka häpeämättä flirttaili yleisölle. Ja keskellä istui pyövelin näköinen ja kokoinen jättiläinen, jonka kalju päänahka kiilsi hiestä ja takaraivosta lähtevä metrin pituinen musta letti heilui ilmassa, kun hän takoi valtavaa bassorumpuaan. Ja minä tanssin olkapäät hytkyen, kun huumaavat torvimelodiat, hakkaava rytmi ja tunnelmalliset suvantokohdat tulvivat korvistani sisään.
Olin ihastunut Bregovicin musiikkia tulviviin Emir Kusturican elokuviin jo aiemmin, mutta noina iltoina sinetöitiin rakkauteni balkanilaiseen torvimusiikkiin ja Kusturican leffoihin.
Hääkohtaus vuoden 1995 Cannes-voittajasta, Kusturican Undergroundista.Emir Kusturica on Sarajevossa syntynyt elokuvaohjaaja, jonka humoristiset, traagiset ja poliittiset mustalaiskuvaukset eivät oikein istu perinteisiin elokuvakategorioihin.
Kusturican elokuvien maailma on usein absurdi ja surrealistinen. On sika, joka pala palata syö ruostuneen auton. Mies, joka nostaa talonsa auton, köyden ja sähkölinjojen avustuksella ilmaan, kun hänen äitinsä ei suostu antamaan hänelle rahaa. Nainen, joka kävelee ympäriinsä kannoksi naamioituneena. Ja asetehtailija, joka sulkee työntekijänsä pommisuojaan ja uskottelee heille, ettei Toinen Maailmansota koskaan loppunut.
Se on maailma, jossa todellisuus on tarua ihmeellisempää, mutta elokuva on kaikkein ihmeellisin. Ei siis ihme, että Kusturica mainitsee ainoaksi esikuvakseen Gabriel Garcia Marquezin maagisen realismin.
On harvoja elokuvia, jotka yhtä aikaa naurattavat ja itkettävät, mutta Kusturican absurdi musta huumori ja sen takana piirtyvä tragikoominen, viiltävä arki tuovat esiin tunteiden koko skaalan.
Miki Manojlovicin esittämä Marko tähtäilee kylvyssä elokuvassa Underground.Kusturican leffoissa eletään täysillä: tanssitaan, lauletaan, juodaan, naidaan, pelataan ja ammutaan. Ja musiikki ei soi, sitä soitetaan. Orkesteri on kuvissa oikeasti läsnä; parhaimmillaan hevoskärryissä, puussa roikkumassa tai veden alla.
Häitä ja hautajaisia, kaikkien juhlien myyttisiä esi-isiä, elokuvissa riittää enemmän Hugh Grantillä. Ja näissä häissä ja hautajaisissa ei hissutella, vaan ne ovat yhtä tapahtumien, sattumusten ja kommellusten ilotulitusta. Ja bändi on aina paikalla, tuuttaamassa hypnoottista ja huumaavaa balkanilaista musiikkia.
Ja ah, nyt tuota huumaa on mahdollisuus kokea Orionin upottavan pehmeissä penkeissä. Kansallisen av-arkiston tammikuinen Kusturica-sarja tuo ohjaajan parhaat elokuvat taas isolle kankaalle.
Kun eilen olin katsomassa sarjan avauselokuvaa, Mustalaisten Aikaa, kiemurteli jono kadulle asti. Lippujen ostaminen etukäteen on siis suositeltavaa.
Unenomainen jokikohtaus elokuvasta Mustalaisten Aika.Emir Kusturican elokuvien sarja 13-31.1.2009 elokuvateatteri Orionissa, Eerikinkatu 15, Kamppi.
Emir Kusturica: Mustalaisten Aika (1989) ti 13.1. klo 17. Uusinta pe 16.1. klo 19.30.
Emir Kusturica: Isä On Työmatkalla (1985) ke 14.1. klo 18.15. Uusinta la 17.1. klo 15.45.
Emir Kusturica: Muistatko Dolly Bellin? (1981) to 15.1. klo 17. Uusinta su 18.1. klo 21.15.
Emir Kusturica: Arizona Dream (1993) ti 20.1. klo 16.45. Uusinta pe 23.1. klo 20.30.
Emir Kusturica: Underground (1995) ke 21.1. klo 20. Uusinta la 24.1. klo 20.
Emir Kusturica: Musta Kissa, Valkoinen Kissa (1998) ti 27.1. klo 18.45. Uusinta pe 30.1. klo 17.
Emir Kusturica: Elämä On Ihme (2004) to 29.1. klo 20.15. Uusinta la 31.1. klo 20.15.
Liput 5 euroa, Orionin klubikortilla (ent. kantakortti) 4 euroa.
Teksti: Timo Santala, Kuvat: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto
We Love Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti