Vaellamme Hietalahdenrantaa pitkin Forum Boxiin sen ja sen näyttelyyn samaa matkaa madonnakansan kanssa. Aurinko paistaa lämpimästi ja valtava ihmismassa saa aikaan tunteen kuin olisi osa jotain suurempaa liikettä.
Astumme sisään Pauliina Turakka-Purhosen ja Outi Pieskin Kaisa Giisavaaralla -avajaisiin, jossa tunnelma on ensivaikutelmaltaan jotenkin vaivaannuttava. Kontrasti ulkona vallitsevaan lämpöön ja aurinkoon on suuri. Tila on iso, hämärä ja toistaiseksi vielä tyhjän oloinen. Paikalla näyttää parveilevan lähinnä taiteilijoita. Bongaamme heti pari tuttua kasvoa edellisistä avajaisista.
Pauliina Turakka Purhonen installaatiosta katsottunaSuuntaamme suoraan tarjoilujen ääreen. Pöytää vahtii tuimailmeinen, Forum Boxin nimikyltillä varustettu nainen, joka annostelee viiniä minikokoisiin mukeihin. Aikamoinen turnoff, siis vahdin olemassaolo, ei itse vahti. Juomatarjoilut koostuvat puna-, valko- ja roseviinistä sekä oletetusti alkoholittomasta boolista, jota lapsivieraat kittaavat kaksin käsin. Kannuissa on vettä vesilinjalaisille.
Muu tarjoilu ei ole kovin houkuttelevan näköistä: pieniä vesirinkeleitä sekä akvaarion pohjakivien näköisiä karkkeja. Karkeista ei edes heti tajua, ovatko ne tarjoilu vai koriste. Rinkelit ovat niin kovia, että alamme epäillä niiden syömäkelpoisuutta. Makuelämys on kuitenkin tuttu menneiden vuosien mummola-ajoilta. Karkit ovat epäilyttävästä ulkomuodostaan huolimatta yllättävän hyviä. Pistämme pystyyn pienen kilpailun siitä kuka kehtaa santsata viiniä useammin. Tuima annostelija katsoo ilme värähtämättä suoraan silmiin pyytäessämme lisäannoksia.
Molemmat taiteilijat ovat paikalla, mutta he eivät erityisesti erotu muusta vierasjoukosta. Hetken tilannetta tarkkailtuamme oletamme taiteilijoiden olevan ne kaikista sosiaalisimmat ja ehkä hieman fiinimmin pukeutuneet.
Siirrymme katsomaan teoksia, joista osa on isoja maalauksia ja osa maalauksellisia tekstiiliveistoksia. Tauluista tuijottaa raadollisesti maalattuja ihmisiä vaatteilla ja ilman, katsoja joutuu itse katsotuksi. Osa taulujen hahmoista on läsnä avajaisissa, ”ai että ton näköinen alasti…”. Pauliina Turakka Purhonen on tehnyt itsestään muutamia (alaston) omakuvia, ja maalannut itsensä rumemmaksi kuin onkaan. Eikös se yleensä mene toisinpäin, kaikki kaunistelevat itseään kuviin. Yhteinen lempiteoksemme on ihana, raaka veistos naisesta aamutakissa scream-ilmeineen. Veistos on sisältä tyhjä ja verta vuotava. Kuulemme vanhemman rouvan kommentin teoksista: "nämä on ihanii!"Hauska teos on myös installaatio, jonka sisään voi mennä. Siinä on kurkistusaukkoja. Toinen toimittajistamme uskaltautuu miellyttävään kangasneliöön, mutta kokee vähemmän miellyttävän yllätyksen: sisällä joku julkea lapsi käy häntä kutittelemaan! Emme tiedä mitä pitäisi tehdä, sanoa vanhemmille, juosta karkuun… Lapsi jatkaa kutitusta ja kikattaa. Paikalla on muitakin lapsia jotka riehuvat – eivät leiki, vaan riehuvat – keskellä näyttelytilaa. He eivät ole vielä siinä iässä, että teosten penikset ja vaginat kiinnostaisivat. Avajaisten yleisin asuste tuntuukin olevan lastenvaunut, joita on oven vieressä parkissa kaiken aikaa kahdesta viiteen kappaletta.
Teokset menevät kaupaksi. Gallerian oven vieressä on tiski vieraskirjoineen ja kukkamaljakkoineen. Tiskin takana seisoo gallerian edustaja valmiina ottamaan vastaan ostotarjouksia, varauksia ja kysymyksiä. Kaksi lähes kolmestakymmenestä 1000 - 12 000 euron hintaisesta teoksesta on myyty ja useampi kuulemma varattu ensimmäisen tunnin aikana. Kuulemme miehen kysyvän vaimoltaan: "Ostitsä jonkun noista?"
Lempityömme Pauliina Turakka Purhosen: Manttelimadonna.Tunnelma rentoutuu kellon tikittäessä toista tuntia. Ihmisiä tulee jatkuvasti lisää. Puheensorina täyttää korkean tilan vähä vähältä. Juoksemme santsaamaan kun vahtijatyttö häipyy, on se vaan kivempaa kun saa ottaa itse.
Pidimme molemmat galleriatilasta, jossa on useita huoneita ja kaksi kerrosta. Erityiskiitosta saa tilava vessa, jonka seinät on vuorattu vanhoilla näyttelyjulisteilla.
Monikohan tuli tänne aloittelemaan ennen Madonnaa. Kuulemme muutaman sanovan jatkavansa konserttiin. Poistumme viileästä galleriasta pienessä viinipöhnässä ulos hullunmyllyyn. Helikopterit pörräävät pilvettömällä taivaalla. Aurinko häikii silmiin. Paloauto on pysäköity kulmalle.
Teksti: Marianna Kellokoski ja Mirka Kinnula, Kuvat: Mirka Kinnula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti