12.5.09

No Millast Siel Oli? - Pecha Kucha G18-salissa


Tokiolaisen arkkitehtitoimiston kehittämässä Pecha Kucha -konseptissa luovien alojen ammattilaisilla ja asiantuntijoilla on jokaisella käytössään 20 kuvaa ja jokaista kuvaa kohden 20 sekuntia puheaikaa. Seuraava Suomen Pecha Kucha pidetään TaiKin Masters of Arts -festivaalin yhteydessä Mediakeskus Lumessa maanantaina 18.5.2009, mutta We Love Helsingin Maija Savolainen ja Maria Halkilahti kävivät haistelemassa tapahtuman tunnelmia jo edellisessä, helmikuun lopulla järjestetyssä seminaarissa. Tapahtumapaikkana ollut G18 -sali olikin tupaten täynnä ja tapahtuman järjestäjän Kari Korkmanin mukaan tänä vuonna on luvassa vielä ainakin muutamat iltamat, joista yhdet syksyllä Helsinki Design Weekin yhteydessä.


Suunnittelijaperi Piia Rinne ja Noora Niinikoski selostivat toistensa valitsemia kuvia muun muassa suomalaisista perinneasuista näkemättä niitä etukäteen. Kertomukset syntyivät improvisoiden. ”Työskentelymme on samanlaista: Pallottelemme keskenämme erilaisia ideoita niin kauan, että syntyy jotain mielenkiintoista.” Väliajalla suunnittelijakaksikon seuraan liittyi myös Elli Mäenpää.


Muotoilija Aleksi Perälä ei ollut osannut valita esitykseensä vain yhtä aihetta, vaan esitteli kaikki mieleen tulleet ideat, yhteensä lähes 20 erilaista. Hän pohti tavarantuotannon liiallisuutta, uutuutta ja aitoutta, kemikaalien käyttöä, optimaalista muotoa ja kauneuskäsityksiä. ”Helsinki on inspiraationi lähde. Täällä on niin paljon kauniita paikkoja, ettei tarvitse katsella rumuutta" Perälä kertoo.


Vas: Ilkka Kärkkäinen, mainostoimisto Dynamon AD, oli yleisössä kolmatta kertaa. ”Parasta tilaisuudessa on monialaisuus. Ihmiset puhuvat muustakin, kuin vain omasta työstään.” Kärkkäisen kiinnostavimmiksi nimeämissä esityksissä näkyi vieraiden luovuus: esimerkiksi muotoilijana ja vaatesuunnittelijana tunnettu Naoto Niidome esitti ”iltasadun”, lastenkirjan tapaan kuvitetun kertomuksen ajankohtaisesta aiheesta.

Oik: Sisustusarkkitehti Elina Aalto on käynyt Pecha Kuchassa alusta lähtien ja oli viime vuonna itsekin esiintymässä. ”Mielenkiintoiset puhujat, monipuoliset aiheet ja tuttujen tapaaminen” hän listaa tärkeimpiä syitä tulla tapahtumaan.


Liisa Jokinen tunnetaan helsinkiläisten katumuotia esittelevästä Hel-Looksista, mutta tällä kertaa hän halusi puhua ihan muusta. ”Tiedän, että kaikki odottivat Hel-Looks puhetta, mutta halusin kertoa tarinan ja esittelin oman intohimoni, Saumurirallin.” Jokisen, Aki Luomanpään ja Suvi Saloniemen Töölö Fashion Institute järjestää kaikille avoimia saumuriralleja, joissa vanhoista vaatteista ja kankaista muokataan uusia luomuksia.

Seuraava Pecha Kucha ma 18.5.2009 klo 19.30-21 TaiKin Masters of Arts -festivaaleilla, Mediakeskus Lumessa, Hämeentie 135C. www.mastersofarts.fi

Teksti: Maija Savolainen ja Maria Halkilahti, Kuvat: Maria Halkilahti

We Love Helsinki

Ei kommentteja:

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.