Laajasalossa pääsee saunomaan saaristomaisemissa

Itä-Helsingissä, tarkemmin sanottuna Laajasalossa, sijaitsee Laajarannan huvila. Sen kupeessa, rantakallioiden ympäröimänä, on vanha sauna, joka lämpeää kahdesti viikossa, kerran miehille ja kerran naisille. Vaikka saunaillat ovat seurakunnan ylläpitämiä, ei kenenkään vakaumusta kysellä ovella, vaan kaikki ovat tervetulleita.

Paikan henki huokuu historiaa, eikä ihme, sillä ensimmäiset merkinnät Laajarannasta löytyvät maarekisteriotteesta jo vuodelta 1796. 1970-luvulta lähtien huvila on toiminut Roihuvuoren seurakunnan monitoimitilana. Laajaranta on sinänsä harvinaisuus, sillä se on mahdollisesti ainoa saunallinen avantouintipaikka Helsingissä, johon on vapaa pääsy ilman erillisiä jäsenyyksiä, korkeita käyttömaksuja tai ennakkovarauksia.

Pieni keltainen mökki siintää polun päässä. Lumimyrkyn keskellä saunarakennuksen ulkovalo luo hangelle lämpöä, joka houkuttelee siirtymään sisätiloihin mahdollisimman pian. Saunan vieressä on laituri sekä tietysti avanto, joka pidetään kovillakin pakkasilla auki vesikiertopumpun avulla. Hämärtyvässä illassa se on kuin musta aukko jäässä, eikä ainakaan vielä tässä vaiheessa näytä kovin houkuttelevalta.

Astuessamme pukuhuoneeseen on kuin olisimme siirtyneet ajassa taaksepäin. Huonekalut henkivät 50-lukua ja lattialle levitetyt räsymatot ovat varmasti palvelleet jo useamman vuoden. Tämä on tervetullut vaihtoehto uimahallien varmasti kliinisemmille mutta persoonattomille muovimattojen koristamille pukutiloille. Suihkuhuone edustaa jo uudempaa aikaa, ja vaikka onkin visuaaliselta ilmeeltään hieman askeettinen, palvelee se tarkoitustaan.

Reippaasti vaan vaatteet pois ja löylyyn. Sauna on pieni, ylälauteille mahtuu kerrallaan vain viitisen ihmistä, mutta sopu sijaa antaa. Hämärä valaistus ja ahtaat lauteet luovat rentouttavan tunnelman hieman ehkä yllättävänäkin vastapainona suihkutilan valkoisena hohtavalle seinälaatalle. Kauniimpina päivinä saattaa erään kokeneen saunojan mukaan olla "mummo joka laudetasolla" ja saunaan voi joutua jonottamaankin, mutta nyt ärhäkkä lumimyrsky on verottanut kävijöiden määrää. Vain sitkeimmät kävijät ovat porhaltaneet hangen läpi paikalle, ja ylälauteille mahtuu loistavasti levittäytymään. Uudet tulokkaat otetaan hyvin vastaan, ja vaikka meihin ei varsinaisesti kiinnitetä huomiota, ei tottuneempia saunojia tunnu häiritsevän varovainen keskustelunavaus.

Ainut hieman häiritsevä tekijä on saunassa leijuva partavaahdon, tai muun vastaavan aineen, haju. Lyhyen väittelyn jälkeen päätämme syyttää asiasta edellisenä päivänä saunoneita miehiä, joista joku on varmaan ajanut partansa saunassa. Jää kuitenkin kysymys siitä, miksi joku tulisi yleisen saunan löylyhuoneeseen sellaista tekemään.

Me olemme selvästi paikan nuorimmat. Keski-ikä saunojilla on korkeamman puoleinen, ja moni on jo ehtinyt eläkeikään. Kävijäkunta on hyvin vakiintunutta, ja moni on käynyt saunomassa enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo useamman vuoden ajan. Sauna on heille selvästikin ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan muita ihmisiä, saadaan samalla hieman liikuntaa ja kuullaan lähiseudun tuoreimmat uutiset ja kuulumiset. Saunakeskustelut pyörivät mm. viikon tapahtumissa, säässä, lemmikeissä ja lastenlapsissa. Juttuseuraa ei tosiaankaan ole vaikea löytää, vaan kaikki puhelevat iloisesti keskenään. Myös merkkejä pienmuotoisesta kilpavarustelusta on näkyvillä. Saunahatun käyttö ei ole mitenkään epätavallista, ja avantoon mennään tietenkin asiaankuuluvat vesikengät jalassa.

Ja kai sitä on pakko avantoakin kokeilla kun näin pitkälle on tultu. Mustanpuhuva aukko jäässä höyryää sakenevassa lumipyryssä, eikä näytä yhtään sen houkuttelevammalta kuin saunalle tullessammekaan. Ensimmäisellä kerralla yritys kaatuu jo ennen veteen pääsyä: kylmässä seisoessa alkaa pian paleltaa ja varpaat jäätyvät hangessa kun emmimme avannon reunalla liian pitkään (ja kun ei tullut niitä vesikenkiäkään mukaan). Stina on hieman rohkeampi ja astuu pari askelmaa veteen, mutta jänistää viime hetkellä, kun ei näe mihin raput päättyvät. Ei kun takaisin saunaan lämmittelemään ja uusi yritys. Toisella kertaa pääsemme molemmat avantoon asti. Kastaudumme nopeasti kirosanojen ja kiljahdusten saattelemana ja juoksemme takaisin sisätiloihin.

Kotiinpäin talsiessa olo on kuin uudestisyntynyt. Posket punoittavat ja veri kiertää kohinalla, nyt ei ole kylmästä enää tietoakaan. Kuvaajani vertaakin oloaan urheilusuorituksen jälkeiseen euforiaan. Ei tähän mitään tutkimuksia tarvita todistamaan, että avantouinti on terveellistä niin keholle kuin mielellekin.

Laajarannassa usein saunomassa käyvän tuttuni kanssa jälkeenpäin keskustellessa selviää saunassa leijuneen partavaahdon hajun syy. Ilmeisesti eräällä vanhemmalla rouvashenkilöllä on tapana laittaa, joskus (saunaseurueen pyynnöstä huolimatta) hajustetta löylyveteen (siis koko ämpäriin, ei vain yhteen löylykauhalliseen) ja perinteisemmän koivun tai eukalyptuksen sijaan tuoksuna on "partavaahto".

Laajarannan saunaillat, Humalniementie 15, Laajasalo. Miehet keskiviikkoisin klo 15-20 & naiset torstaisin klo 15-20. Vapaaehtoinen saunamaksu 2e

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Stina Roos

We Love Helsinki

Kuvareportaasi We Love Helsingin ystävänpäivän tansseista

Ystävänpäivänä 14.2.2009 Helsinki tanssi, lauloi, nauroi ja rakasti. Valokuvaaja Antti Tuomola oli paikalla We Love Helsingin ystävänpäivän tansseissa Kuudennella Linjalla ja ruudulle tallentui suuria tunteita.









Kuvat: Antti Tuomola

We Love Helsinki

Ourvision 2009: Huulikiiltoa ja lyhyitä hameita

Evonin, 24, matka Ourvision-laulukilpailussa jatkuu. Miten käy laulajattaren äänen, joka reistaili koe-esiintymisessä? Entä kuka on Evonin pahin kilpailija? Illan kuumin kysymys on tietysti se, pääseekö Evon jatkoon.

”Testing, testing.” Evon seisoo ujon ja pikkuruisen näköisenä voimakkaan spottivalon alla ja hönkäilee tuttuja soundcheck-fraaseja mikkiin. Lyhyt vekkihame, polvisukat ja villaneule saavat hänet näyttämään ei päivääkään yli 15-vuotiaalta koulutytöltä. Kun taustanauha laitetaan soimaan ja kovaäänisistä alkaa purkautua pehmeä, täyteläinen lauluääni, mielikuva ujosta koulutytöstä on tiessään.

Lavalla säteilee itsevarma nainen.

Tämänpäiväinen esiintyminen on vasta harjoitus. Äänimies Trieu Vuhung ("Just call me Jimmy”) tsekkaa, että kaiku ja muut asiaankuuluvat efektit ovat kunnossa. Evon vetää läpi koe-esiintymisestä tutun biisin, Natasha Beddingfieldin Soulmaten, ja Jimmy jammailee mikseripöydän takana tyytyväisenä. Evon haluaisi vetää laulun läpi toistamiseen, mutta Jimmyllä alkaa olla jo kiire seuraavan kokelaan mikkiasetusten pariin.

”You need no more practice”, hän toteaa ykskantaan.

Evon on selvästi harjoitellut viime päivinä, sillä laulu sujuu itsevarmemmin ja puhtaammin. H-hetki eli Asiaviisujujen alkukarsinta on muutaman päivän kuluttua perjantaina. Siellä 13 koe-esiintymisestä selvinnyttä kilpailijaa taistelee viidestä jatkopaikasta semifinaaleissa. Soundcheckiin siskonsa seuraksi tullut Eva, 22, näyttää tosin hieman huolestuneelta.

”I’m afraid that she will loose her voice in the competition. She doesn’t have that much confidence since she’s not professional…” Eva miettii. Hän tietää mistä puhuu, sillä ennen Suomeen muuttoa Eva työskenteli tyttöjen synnyinmaassa Malesiassa ammattilaulajana.

Kun lumisateinen perjantai-ilta koittaa, kulttuurikeskus Caisan WC:stä löytyy lyhyeen ruutumekkoon sonnustautunut, tyrmäävän näköinen nainen, joka lisää huuliinsa pinkkiä kiiltoa hyväntuulisena – jännityksestä ei ole tietoakaan. Tilannekatsaus taisi tosin olla liian nopea, sillä vähän ennen kilpailun alkua Evon tunnustaa: ”If I get in, i’ll get drunk tonight. If not, I’ll still get drunk”, hän sanoo ja puristaa hikisin käsin kämmeniäni. Kaljalle siis, meni syteen tai saveen.

Evon on esiintymisvuorossa neljäntenä. Caisan sali on ääriään myöten täynnä ihmisiä, mutta järjestäjiä pitää tässä yhteydessä kiittää ohjelman sujuvasta etenemisestä. Tuomaristossa istuvat tänä iltana Edel Recordsin Ilkka ”Ile” Vainio, rap-artisti Mariska ja Värttinä-yhtyeestä tuttu Johanna Virtanen. Illan juontaja-isäntänä sekoilee sympaattisen oloisesti mallinakin kunnostautunut laulaja Kim Herold.

Kun kaikki 13 esiintyjää ovat näyttäneet ykkösluokan osaamistaan, yleisön fiilikset ovat korkealla. Evon esiintyi hyvin, huudatti yleisöä ja flirttaili sen kanssa sopivissa erissä. Jatkoon pääsy tuntuu vähintäänkin todennäköiseltä. Mutta myös muiden esiintyjien joukossa oli muutamia mieleenpainuvia performansseja.

Vai mitä sanotte näistä: Intialainen Anusha Iyer hemmotteli yleisöä Bollywood-henkisellä musiikki-ilottelulla, joka sai jokaisen katsojan taatusti pirskahtelevalle mielelle. Bal Parkash puolestaan esitti itse sanailemansa rapin, josta ei puuttunut uhoa, saati gangsta-asennetta (ja joka oli muuten illan ainoa suomeksi esitetty biisi). Myös sähäkkä japanilainen Yuki Tsugaya bändeineen jäi mieleen, eikä vähiten yllättävän proge-henkisen lähestymistapansa ja naissolistin raivokkaiden moshausten vuoksi.

Tiukka paikka tuomareille siis.

Kilpailijat kutsutaan lavalle. Aikamoinen porukkahan he ovat; 13 kilpailijaa, jokaisella erilainen tausta, kaikki kaukana sieltä, mitä joskus kutsuivat kodikseen. Kaikki ovat silti tunnelman huumaannuttamia – ja tietysti jännittyneitä siitä, osuuko jatkopaikka omalle kohdalle.

Jatkoon päässeiden nimet luetellaan yksitellen. Hyvä, siellä on ihastuttava Anusha Iyer. Myös Bal Parkash ja progeprinsessa Yuki Tugaya on jatkossa. Huh, kohta alkaa jännittää, sillä vain viidelle on varattu jatkopaikka semifinaaleihin. Ja mitä ihmettä, seuraavaksi huomaan, että kaikki nimet on luettu, mutta jostakin syystä Evonin nimi on jäänyt mainitsematta.

Kyseessä on varmaan joku erehdys, eikö? Katselemme vähän hätääntyneenä toisiimme kuvaajan kanssa, eihän sen näin pitänyt mennä, miksei Evonin nimeä sanottu?!

Niinhän siinä lopulta kävi, että Evonin Ourvision-matka päättyi siihen perjantai-iltaan. Ei hätää, menimme oluelle, itkimme vähän, otimme maljat maailman epäoikeudenmukaisuudelle ja loppuillasta tanssimme jo yökerhossa huolettomina ja vapaina.

Ei Evon enää aio Ourvisioniin osallistua, kysyin sitä häneltä. Laulamista nainen ei tosin ole lopettamassa. Kilpailun jälkeen Evonia on lähestynyt ainakin yksi bändi, ja keväämmällä on tiedossa laulukeikka appiukon tohtorinkaronkassa.

Ja ai niin, lopuksi vielä ne spekulaatiot, niitähän kaivataan aina.

YouTubeen ilmestyi kilpailun jälkeen kooste Aasiaviisuista, jota monet ovat käyneet kommentoimassa. Jotkut ovat sitä mieltä, että tuomarit valitsivat väärän semifinaaliviisikon. No, makueroistahan ei kannata kiistellä, mutta mielenkiintoista on se, että joitakin YouTuben kommentteja on käyty sensuroimassa jälkikäteen.

Eivätkö soraäänet kuulu Ourvisionin henkeen? Eikö mielipiteiden kirjo olekaan rikkaus? Onko Suomessa edelleenkin vallalla autoritäärinen sananvapaus? Vai missä vika? No, perjantaina 13.3 järjestettävää semifinaalia odotellessa käykää katsomassa pätkä itse ja päättäkää, mitä mieltä te olitte. Kertokaa minulle sitten.

Viimeistään finaalissa nähdään!

Aasiaviisujen esikarsinta laulettiin pe 6.2.2009 Kulttuurikeskus Caisassa. Kooste esikarsinnasta YouTubessa: www.youtube.com/watch?v=mbmFbsEzpLk

Aasiaviisujen semifinaali pe 27.3.2009 klo 19-22 Savoy-teatterissa. Liput 12/8 euroa. www.ourvision.fi/

Teksti: Varpu Salo, Kuvat: Timo Santala & Antti Tuomola

We Love Helsinki

Taiteesta: Jussi Puikkosen On Vacation

Korjaamon galleriassa järjestettiin 12. helmikuuta Jussi Puikkosen On vacation –näyttelyn avajaiset.

Jussi Puikkonen on Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvaaja, joka on tullut tunnetuksi Kasino A4 –lehden taiteellisena johtajana. On Vacation –sarjaan Puikkonen on kuvannut suomalaisia bulkkilomakohteita niiden yhdeksän kuukauden aikana, jolloin lomakohteet ovat itse sapatilla. Mukaan oli mahtunut mm. Muumimaailma, Yyterin rannat ja Wasalandia.

Puikkosen kuvista välittyy ensin huvittuneisuus, mutta nopeasti tulee epämääräinen suru; kaiho ja pelko toisen hylkäämisestä. Kesäisin elämää täynnä olevat kohteet näyttäytyvät kuvissa liki inhimillisen yksinäisinä, maailmasta vetäytyneinä vanhuksina. Näin kuvattuina lomakohteista tulee entistäkin absurdeimpia – mieleen tulee helposti Tampereella Backlight 08 -näyttelyssä nähty Rainer Riedlerin Artificial Holidays -sarja, joka kuvaa maailman keinotekoisimpia lomakohteita, joskin niiden aukioloaikojen puitteissa. Usvan keskeltä nouseva Wasalandia näyttää juuri yhtä muoviselta kuin Dubailainen sisälasketteluhalli.

Puikkosen tapa kuvata on toteava, selittelemätön: asiat ovat tässä kuten kuka tahansa voisi ne nähdä. Kuvakulmilla tai valotuksilla ei kikkailla, mikä on miellyttävää, sillä kuvapinta on muovisine väreineen jo riittävän huomiota herättävä. Levottoman pinnan alla löytyy talviunilla oleva maailma, joka on heräävä vasta seuraavana keväänä, kun ensimmäiset lapsiperheet kaatuvat porteista sisään putkikasseineen ja aurinkohattuineen, sandaalit läpsyen.

Tai kaikki eivät herää, kuten elämässä on tapana. Vene-teoksessa kuvattu jäihin vajonnut alus seilannee tätä kirjoittaessa jo tuonen virtaa pitkin kohti ikuista talvilomaa.

Näyttelyssä on esillä myös kuvasarjat My Favourite Things ja Sonja & Jussi.

Jussi Puikkosen valokuvanäyttely On Vacation 12.2. - 8.3.2009 Kulttuuritehdas Korjaamon galleriassa, Töölönkatu 51 B, Taka-Töölö. Avoinna ma-su 11-17. Vapaa pääsy. www.korjaamo.fi

Teksti: Antti Tuomola, Kuvat: Jussi Puikkonen

We Love Helsinki

Paakkelsikerho: Kakkua kansalle!

Bulevardin Kakkugallerian suklaatrilogia- ja cassis-suklaakakut olivat viedä paakkelsikerholaisten kielet mennessään.

"Aina on jokin syy syödä kakkua. Jos ei ­- sellainen pitää keksiä" lukee kaunokirjaimin Kakkugallerian kassakoneeseen kiinnitetyssä taulussa. Eiköhän kakkunälkä ole riittävän hyvä syy. Makeanhimo vain yltyy silmien jo syödessä toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä herkkuja. Valitsen suklaatrilogian ja paakelsiseuralaiseni Anna tilaa kestosuosikkinsa cassis-suklaan.

Konditoria Kakkugalleria perustettiin jo kymmenisen vuotta sitten. Bulevardin myymälä-kahvila tuli noin vuoden konditorian perustamisen jälkeen ja tämän perään on tullut myös kahvila Erottajalle. Ilmeisesti emme ole kaupungin ainoita herkuttelijoita, "10 vuotta on hurahtanut, eikä ole tarvinnut miettiä meneekö [kakut kaupaksi]" toteaa Kakkugallerian toinen omistaja Mira Joutsen tyytyväisenä.

Jo näiden kymmenen vuoden aikana on tullut selväksi, että Helsingin kahvilakulttuuri on vilkastunut ja monipuolistunut huomattavasti. Kun ennen töihin vietiin pullapitko, nykyään ostetaan herkemmin kokonainen kakku, summaa Joutsen.

Kahvilla käynti on jo koko kansan huvia, mutta leivosten maistelu kalskahtaa yhä hieman elitistiseltä puuhalta. Joutsen kuitenkin vakuuttaa, että ainakin Kakkugalleriassa käy kaikenlaista porukkaa ikään tai tulotasoon katsomatta. "Me emme ole koskaan halunneet profiloitua eliittikahvilaksi."

Perinteisten kestosuosikkien, sacher- ja pähkinäsuklaakakkujen, sekä mustaherukka-suklaakakkujen rinnalla tarjoillaan sesongeittain vaihtelevia erikoisuuksia. Perinteisiä kermakakkuja ei ole tarjolla - niiden myynti on jätetty suosiolla muille konditorioille. Näiden sijaan Kakkugalleriassa on tarjolla laaja valikoima juusto- ja moussekakkuja. Reseptit suunnitellaan itse ja kakut valmistetaan käsin omassa konditoriassa. Inspiraatiota tulee toki ulkomailta, esimerkiksi Ranskasta, mutta valtaosa kakuista on syntynyt kondiittorien omista ideoista ja kokeiluista.

Kahviloiden mielenkiintoisinta porukkaa ovat karakteristiset kanta-asiakkaat. Koppalakkiset papat, jotka tulevat keppeineen tilaamaan aina samaa: kupin kahvia ja palan lempikakkuaan. Kakkugalleriassa, sekä Bulevardilla että Erottajalla on omat kantiksensa. Bulevardin liikkeessä erityisesti talon vanhat asukkaat ovat aktiivista asiakaskuntaa. Eräs mies käy päivittäin noutamassa itselleen palan mustikka-vadelma tartalettia. Kahviloiden työntekijöille on tuttu myös joka päivä, aina viime tinkaan kahvilaan tupsahtava mies. Kahvikonetta ei koskaan voi ryhtyä pesemään ajoissa sillä samainen mies tilaa kahvinsa joka päivä juuri ennen sulkemisaikaa.

Kakkugalleria, Bulevardi 34, Punavuori. Avoinna ma-pe 9-18 & la 10-15. Kakkugallerian toinen kahvila Helsinki Design Forumin yhteydessä, Erottaja 7, Kaartinkaupunki. Avoinna ma-pe 10-19, la 10-18 & su 12-18. www.kakkugalleria.com

Teksti: Veera Moll, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Kuvareportaasi Tervasaaren Tynnyri -purjehduskilpailusta

Lokakuussa 2008 järjestettiin 17. perinnepurjelaivojen Tervasaaren Tynnyri -kilpailu. Lähtölaukaus ammuttiin merellä Helsingin edustalla ja maali sijaitsi Kaivopuisto-Katajanokka linjan eteläpuolella. Marina Ekroos seurasi sumuisessa säässä käytyä leikkimielistä mittelöä M/aux Ingeborgin matkassa.

Ingeborg on perinteinen 1940-luvulla Porvoon seudulla rakennettu Jaala. Ville Ekroos oli mukana miehistössä

Mikko Hirvonen katseli Sompasaaren roro-konttien värikkäitä rivejä.

Tuulahdus menneestä.

Sää oli syksyisen sateinen ja sumuinen, mikä teki merielämyksestä entistä vaikuttavamman.

Purjelaiva Linden odottaa rantautumisvuoroa. Kymmenkunnan veneen ankkuroituminen Kolera-altaaseen vaati tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Silakkamarkkinoiden viimeisenä lauantaina markkinahumu vaihtui perinnelaivojen hernerokkatarjoiluihin.

Teksti ja Kuvat: Marina Ekroos

We Love Helsinki

No millast siel oli? – Helsinki Vintage Valkoisessa Salissa

Helsinki Vintage –tapahtuma 8.2 Valkoisessa Salissa keräsi yhteen vintagen ystäviä ja alan harrastajia.


Sateisena sunnuntaina harmaata Senaatintoria piristää porttikongista kuuluva posetiivi-musiikki. Se on lähtöisin valkoisen salin sisäänkäynniltä, jossa herrasmies punaisessa silinterissä viihdyttää Helsinki Vintage – tapahtumaan jonottavia ihmisiä. Ennakkoliput, huimat 700 kappaletta, on kaikki myyty loppuun ja kellon lähestyessä kahtatoista on tunnelma sisällä sen mukainen. Väkeä on kuin Stockan hulluilla päivillä, mutta ilmapiiri huomattavasti leppoisampi. Taustalla soi vanha iskelmä, niin kotimainen, kuin italialainen ja amerikkalainenkin.

Anna-Lii Korpiola ihailee vanhaa mekaanista karusellilelua.

Tarja ja Teija ovat tulleet paikalle pääasiassa tapaamaan ystäviään. Heille vintage on ollut elämäntapa jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Vaatteiden ja asusteiden lisäksi, 40- 50-lukujen tyyli näkyy myös sisustuksessa. ”Vanhassa pitää näkyä aika, en koskaan lähde uudistamaan mitään”, sanoo Teija. Paikan päältä Tarja on löytänyt itselleen 50-luvun villatakin ja Teija ”muutaman laukun ja 40-luvun mekon”.

Tarjan tyylikkäät silmälasit on ostettu Helsingin optiikasta ja Teijan taas ovat kirpputorilöytö. Tarjan sylissä ujostelee Rita.

Donna Maimon pitää ammatikseen muotiputiikkia, mutta on kerännyt jo pidemmän aikaa vintagevaatteita. Haaveena on perustaa kaupan oheen myös vintage-liike, jossa olisi tarjontaa jokaiselta vuosikymmeneltä. Täällä hän on myymässä TGL Stockholmin vanhaa varastoa, siis käyttämättömiä 60–70-luvun vintage -vaatetta, osa vielä alkuperäispakkauksissaankin. ”Tapahtuma on kaikin puolin hirveen hyvin markkinoitu ja kauppa on käynyt ihan hyvin.”

Donna Maimonia miellyttävät vanhojen vaatteiden rohkeat värit ja kukkakuviot.

Säde Kultanen on yksi harvoja yksityishenkilönä myymään tulleita. "Ihmiset tulevat kyselemään, että missä teidän liike on", hän nauraa ja myöntää, että Säde Kultanen olisi hauska nimi kaupallekin.

Kultanen tunnuntautuu keräilyfriikiksi. ”Keräilen kaikkea vanhaa. Alun perin tarkoituksena oli laitaa vain pari julistetta seinälle.” Nyt julisteita on kuitenkin kertynyt jo kymmeniä. Hän on haalinut niitä mm. kirppareilta, vanhoista elokuvateattereista ja myös ihan yksittäisiltä keräilijöiltä.

Maaria Kukkakorpi on löytänyt Kultasen varastoista vanhan filmijulisteen. "Tässä on kiva vanhan ajan tunnelma, sommittelu ja värimaailma."

Myyntiin tuotujen julisteiden hinnoittelu on on kuulemma täysin tunneperäistä. "Välillä rupeaa katsomaan jotain julistetta, että emmä raaskikaan tosta luopua ja käärii sen nopeasti piiloon." Kultanen nauraa.

Eivätkä julisteet ole ainoa mitä Kultanen kerää. Koti on täynnä erilaista tavaraa. Hän kertoo kokoelmistaan vanhoja pesuaine- ja maitotölkkejä. "Välillä katsoo jotain tavaraa, että 'toi on niin 2000-lukulaista' ja sit ottaa talteen. Niinku vaikka se maitotölkki, jossa on Darude." Kultasen tulevaisuuden haaveissa on museoida kertyneet kokoelmat. "Mä veikkaan et parinkymmenen vuoden päästä mä oon ainoa, jolla on jotain sellaista."

Säde Kultanen pakkaa Maaria Kukkakorven ostamaa julistetta.

Anita Herukka pitää arkityönään Kampaamo Pinkki Paplaria Töölössä, mutta on tuonut kampauspalvelut nyt myös tapahtuman kävijöiden iloksi. Asiakkaitakin on kuulemma riittänyt. ”Hyvin on ollu, ja ihmiset lähestyy mukavasti, ei olla liian pelottavia tässä.” Moni tulee myös kysymään kampaus- ja meikkivinkkejä tulevia juhlia varten. Hän näkee kiinnostuksen vintagea kohtaan selkeästi lisääntyneen viime vuosina ja uskoo sen vielä tulevan lisääntymään entisestään.

Sirpa Fyrqvist on tullut paikalle Tampereelta asti, ja päätynyt Herukan kauneuskulmaan teetättämään itselleen kampauksen. ”Ihan hetken innoittamana, tai siis mies hieman pakotti”, Fyrqvist naurahtaa. Tapahtumasta Fyrqvist sanoo samaa mitä moni muukin. ”Hirveän hyvä tarjonta, mutta tila on niin pieni että on vaikea katsella.”

Anita Herukka laittaa Sirpa Fyrqvistille kampausta.

Mari Aalto on töissä tapahtuman infopisteellä, ja kertoo että kello puoli kolmeen mennessä on lippuja myyty ennakkolippujen lisäksi ainakin 400–500 kappaletta ja ihmisiä tulee jatkuvasti lisää.

Vaikka Helsinki vintage järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, ja on ainoa laatuaan Suomessa, voi olla että saamme jatkossa nauttia vastaavista tilaisuuksista useammin. ”On ollut puhetta, että vietäis mahdollisesti myös muihin kaupunkeihin”, Aalto paljastaa. Ongelmana on kuitenkin löytää sopivan juhlava tila jossa tapahtuman voi järjestää. ”Ihanat puitteet täällä”, hän kiittelee Valkoista salia.

Mari Aallon mielikuvituksellinen asu oli Tamperelaisen Illusion Costumesin vartavasten Helsinki Vintage -tapahtumaa varten tekemä.

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Minä Menen: Kolmannen Kiertotähden Salaisuus

Orionissa pyörii toukokuun alkuun asti Neuvostoelokuvan salainen historia -sarja. Lauantaina 14.2.2009 siellä esitetään Kirill Bulytsevin Alissa avaruudessa -romaaniin perustuva animaatio Kolmannen Kiertotähden Salaisuus.


Kun miettii Venäjää tai Neuvostoliittoa, ei ensimmäisenä tule mieleen monelle vuosikymmenelle ulottuva monipuolinen elokuvakerronta tai mestariohjaajat. Neuvostoelokuvaa ei vuosien varrella ole paljon Suomessa esitetty, ja tämä puoli suurvallan historiasta onkin jäänyt monelle tuntemattomaksi. Nyt Orionin esityssarja Neuvostoelokuvan salainen historia antaa mahdollisuuden päästä näkemään erilainen puoli Venäjän menneisyydestä.

Kaiken takana on kahden miehen harrastus: Lauri Lehtinen ja Antti Suonio ovat jo noin kymmenen vuoden ajan koonneet vapaa-ajallaan tavallisesta poikkeavia esityssarjoja Orionille. ”Tuntuu antoisalta, kun voi kokea ja tarjota persoonallisia valkokangaselämyksiä sekä uusia näkökulmia elokuvan historiaan” sanoo Lehtinen harrastuksestaan.

Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa on yksi maailman parhaita neuvostoliittolaisten elokuvien kokoelmia, ja joukkoon mahtuu myös monta kulttimaineen ansaitsevaa aarretta. ”Halusimme näyttää, että neuvostoelokuva oli paljon monipuolisempaa ja mielikuvituksekkaampaa kuin luullaan” Lehtinen linjaa. ”Osa sarjan elokuvista on venäläisten suuria kansansuosikkeja ja osa äärimmäisen harvinaisia herkkuja.” Esityssarja koostuu fantasiasta, science fictionista, toimintaseikkailuista ja animaatioelokuvista, jotka usein jäävät elokuvahistorian yleiskatsauksissa unohduksiin.

Tajna tretnei platety (suomeksi Kolmannen Kiertotähden salaisuus) on palkitun Roman Katshanovin vuonna 1981 ohjaama piirroselokuva. Se kertoo neuvokkaasta kosmonauttityttö Alissasta, joka tutkii isänsä kanssa harvinaisten avaruusolentojen salakauppaa. Lehtinen kertoo, että ”fanit ovat tehneet nettimusiikkivideoita yhdistämällä Pink Floydin biisejä Kolmannen kiertotähden kohtauksiin, vaikka alkuperäismusiikki on vähintään yhtä lumoavaa.” Elokuva perustuu Kirill Bulytsevin suomeksikin ilmestyneeseen lasten scifiromaaniin Alissa Avaruudessa, joka tuo mieleen Lewis Carrollin romaanin Liisa Ihmemaassa.

Elokuva on sekä lapsille että aikuisille sopiva kokonaisuus, joka toimii niin hauskana seikkailuviihteenä kuin psykedeelisenä tajunnanvirtana. Luvassa on mm. mahdottomia ufo-olioita ja uskomattomia maisemia. Alkulämmittelynä nähdään Katshanovin rakastettuja Krokotiili Gena -nukkeanimaatioita. Siis Beatlesien Back in the USSR soimaan ja tutustumaan itänaapurimme elokuvahistoriaan!


Kolmannen Kiertotähden Salaisuus la 14.2.2009 klo 16. Uusinta to 19.2.2009 klo 17 elokuvateatteri Orionissa, Eerikinkatu 15, Kamppi. Liput 5 euroa. www.kava.fi

Neuvostoelokuvan salainen historia Facebookissa www.facebook.com/event.php?eid=39161904939

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto

We Love Helsinki

Kuvareportaasi Helsinki Burlesque Festivalin pääklubilta It happened on the silver screen

Helsinki Burlesque Festivaalin pääklubilla lauantaina 7.2.2009 nähtiin toinen toistaan näyttävämpiä asuja ja silmin nähdin tunnelmasta nauttivia kauniita ihmisiä.

Minna Anttinen on aina tykännyt 20-luvun tyylistä. ”Olisin halunnut kokea jazzin New Yorkissa.” Minnan mekko on Ulla-Maija Ourilan suunnittelema, päähine omaa tekoa ja käsilaukku mummon perintöä.

Linda Hakman ja Maria Sintonen rakastavat burleskin vanhan taikaa ja flirttiä. ”Nykyään on vaan seksiä, tissiä, persettä ja kaikki tänne heti. Tulee seksikkäämpi olo, kun peittää vähän enemmän”, Linda pohtii. Lindan kengät ovat Minna Parikan suunnittelemat, hame ystävän ompelema, laukku lainassa ja päähine itse tuunailtu. Esikuvana on toiminut burleskitaiteilija Dita von Teese. Marian silinteri on toiminut inspiraationa muulle asustukselle. Kengät ovat nuoren japanilaisen suunnittelijan, Chie Miharan, mekko ja asusteet taas second hand -löytöjä.

Nella ja Heikki Mikkola tulivat Brysselistä asti Helsinki Burlesque Festivaaleille, ja asukokonaisuuksien toteutukseen meni yli 300 tuntia. Nellan puku on kaavoista asti omaa kädenjälkeä, ja innoitusta siihen hän on hakenut vanhoista valokuvista ja 30-luvun hollywood-elokuvista. Heikin hakema gansterilook muuttui suunnittelun edetessä pankkiirilookiksi. Omien unelmien toteuttaminen on Nellan mielestä burleskissa parasta. ”Ihanaa on myös se, että jokainen saa olla omanlaisensa kaunis nainen, eikä tarvitse kilpailla minkään kauneusihanteen kanssa.”

90-vuotias Ulla Lahi on tullut festivaaleille katsomaan lapsenlapsensa esiintymistä. Lahi on nähnyt burleskiesityksiä Pariisissa ja muuallakin ulkomailla. ”Mutta täällä nämä ovat niin sööttejä ja herttaisia.” Pukeutumista varten Ulla on saanut ohjeita lapsenlapselta: ”Hän sanoi, että pitää olla hieno ja pistää leninki ja turkis päälle.”

Teatterissa työskennellyt Laura kaivoi asunsa jostain komeron kätköistä. Jensilläkään ei ollut sen suurempaa visiota asua valitessaan, vaan hän turvautui samalla tavalla vaatekaapin sisältöön. ”Tultiin katsomaan, että mikä meininki, kun ei viime vuonna päästy bileisiin”, Laura kertoo. ”Hyvältä ja hikiseltä vaikuttaa.”

Elina ja Outi ihastelevat burleskifestivaaleilla vallitsevaa naisten välistä solidaarisuutta.”Täällä ollaan katsomassa ja ihailemassa toisia naisia, eikä olla silleen vihamielisiä ja kateellisia, että kuole”, ystävän mukaan houkuttelema Elina fiilistelee. Elinan mekko on hankittu Tampereen Yesterday -second handistä. Outi huusi 60-luvun silkkisen, lasihelmin kirjaillun mekkonsa eBaystä. ”Jännitin tosin, että meneekö tämä edes päälle”, festivaalikonkari kertoo.

Oulusta festivaaleille matkanneella Riialla ei ollut mielessä mitään erikoista esikuvaa pukeutumista suunnitellessaan. ”Mietin ylipäänsä vain burleskihenkeä, puuhkia, glitteriä ja höyheniä.” Riialle festivaalista mieleen jäävät hyvät esitykset ja se, että ihmiset ovat todellakin laittautuneet ja panostaneet pukeutumiseensa.

Riinan, Anskun ja Katleenan mukaan hienointa burleskissa on vapautuminen. ”Siinä on samaa irroittelua kuin tanssissa. Samalla omat persoonallisuuden tasot pääsevät valloilleen”, Katleena ihastelee. Pukeutumiseen on haettu ideoita elokuvista ja tv-sarjoista. Riinan asu on The Munsters -tv-sarjan inspiroima. Katleenan mielessä oli Ihmemaa Ozin Dorothy. Ansku turvautui nettiin: ”Googletin sanalla 'burleski'."

Iina Ukkosen ja Aleksi Pihkasen lähtökohtana oli se, että asut sointuvat väreiltään yhteen. Iinan asuvalinnan taustalta löytyvät esikuvat Marilyn Monroe ja Madonna, Aleksi taas haki vaikutteita kaikkien aikojen klassikosta, Casablancasta. Toista kertaa pariskunnan festivaalille toi huumori. ”Täällä kaikki on mahdollista, vapaus kiehtoo ennen kaikkea”, illan esiintyjistä Little Brooklynia fanittanut Iina kertoo.

Teksti: Ann-Mari Huhtanen, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki