No millast siel oli? – Artificial Latvamäki Rose Gardenissa

No millast siel oli? -juttusarjassa We Love Helsingin toimittajat kertovat tunnelmia kaupungin tapahtumista. Ensimmäisessä osassa Taneli Hermunen fiilistelee minimalistista teknoa soittavan Artificial Latvamäen keikkaa, joka oli perjantaina 30.1.2009 e2e4-klubilla Rose Gardenissa.

Pakkasta oli niiiin pirusti, kun lähdin taivaltamaan kohti Rose Gardenia, missä oli tällä kertaa luvassa vähäeleistä teknoa. Etelä-aasialainen lipunmyyjä ihmetteli miksi hän oli muuttanut juuri tähän, kylmään ja pimeään maahan. Nyt hän joutui tarkistelemaan nimilistoja sormet sinisinä, pakkasen puskiessa sisään avoimesta ulko-ovesta. Siihen en vastausta tiennyt, mutta vähemmästäkin kritiikistä alkoi syvällä paksun toppatakin alla uinuva, pieni kansallistuntoni herätä. Ja tähän tunteeseen, kuin tilauksesta, oli vastaava illan ensimmäinen esiintyjä.

Saavuimme parahiksi paikalle, kun Oulun ylpeys, Aki ”Artificial” Latvamäki, aloitteli settiään puolenyön jälkeen. Minimaalimiesten maailmassa, jossa yleensä on totuttu siihen, että esiintyjä näyttää ja varsinkin käyttäytyy kuten IT-työläinen, Mr. Latvamäki on virkistävä poikkeus. Mies näyttää lähinnä metsien keskellä asuvalta ympäristöaktivistilta, joka heiluu laitteistonsa takana kuin puoli-humalaisen hevibändin basisti. Tyylikästä? Ei ehkä, mutta hemmetin tarttuvaa toimintaa, joka oli omiaan herättelemään kohmeisen Rose Gardenin kellarin. Innostunut esiintyjä onnistui herättämään, loppujen lopuksi, myös innostuneen nyrkit pystyssä heiluvan yleisön.

Seinälle heijastetut lähes jähmettyneet pilvimaisemat olivat omiaan alkukeikan kuulaalle fiilistelylle, joka kehittyi hitaasti ja varmasti kunnon jytinään. Latvamäellä on taito kehittää kappaleitaan koko ajan eteenpäin, ilman liikaa jumittavaa uudelleen kertausta. Hän myös saa niihin psykedeelisiä elementtejä ilman että musiikki taipuu yhtään juustoisen trancen puolelle (paljon vaikeampaa, kuin miltä kuulostaa!). Tämä tekee Latvamäen musiikista tanssilattian lisäksi erittäin sopivaa myös kotikuunteluun. Soundien raikkaudesta mieleeni tulivat paikoitellen ruotsalaisen The Fieldin maalaamat lumikentät, mutta Latvamäki on naapurimaan veljeään huomattavasti progressiivisempi, synkempi ja maailmalla tuhat kertaa vähemmän tunnettu. Sama lyhyemmin ilmaistuna: Latvamäki on suomalainen.

Myöhemmin samana iltana tanssilattian tukkivat Simon Bakerin nostattavammat biitit. Meininki tarjosikin kiitettävän monia muistutuksia siitä, että todellinen lama ei tule silloin kun keskuspankista loppuvat rahat, vaan vasta silloin, kun viimeinenkin hyvännäköinen blondi poistuu tanssilattialta. Kuitenkin illan esiintyjien vertaaminen olisi vähän niin kuin vertaisi juhannuksen viettoa Costa del Solilla ja Saimaan rannalla. On selvää kumpi on suositumpi ja kuuluisampi. Mutta on vähintäänkin yhtä selvää, kummassa sitä tulisi oikeasti viettää.

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: Kristina Saldana

We Love Helsinki