Ennakkoluuloja Manga Caféssa

Myönnän, olen ennakkoluuloinen. Kyseiset ennakkoluuloni kohdistuvat mangaharrastajiin. Olen kuitenkin päättänyt selvittää onko ennakkoluuloilleni mitään perustetta. Parhaimpia paikkoja tutkia näitä ”mangaihmisiä” taitaa olla Kaisaniemessä sijaitseva Manga Café.

Edellisillan pikkujoulut tuntuvat edelleen takaraivossani kun suuntaan tutkimusmatkalleni. Mielikuvissani näen jo paljon vaaleanpunaista ja aivan liian pirteitä ihmisiä. Huokaisen syvään. On aika selvittää miten asiat oikein ovat.

Astuessani sisään kahvilaan en voi olla ajattelematta, että minun ei kuuluisi olla täällä. Ja olen aivan liian vanha tänne. Pöytien ääressä istuu arviolta n.12-16 vuotiaita piirtelemässä, muutama on vallannut Nintendo Wiin. Yritän hivuttautua mahdollisimman nurkkaan istumaan, koska minusta tuntuu, että kaikki muutkin tietävät minun eksyneen väärään paikkaan.

Kahvilassa on ympäriinsä erillaisia figuureja ja pehmoleluja, joista tunnistan vain muutaman Super Mariosta tutun hahmon. Luettavaksi ei ole naistenlehtiä tai iltasanomia vaan mangakirjoja ja animelehtiä. Tarjolla olisi mitä erillaisimpia syötäviä ja juotavia, mitkä eivät sano minulle mitään. Nyt olisi täydellinen hetki kokeilla jotain aivan uutta, mutta eilinen ilta veroittaa vielä sen verran paljon, että tyydyn ihan tavalliseen kahviin.

Pöytiä kahvilassa ei ole kuin neljä joten rauhani rikotaan hyvin pian. Pöytääni istuu nuori tyttö lehtineen ja piirustuksineen. Ehkä nyt saan selville ovatko kaikki täällä ylipirteitä ja miksi tänne tullaan. Kysymyksiini ei kuitenkaan vastata vaan minulle aletaan lukemaan lehteä ääneen. Yritän keskittyä salakuuntelemaan viereisen pöydän keskustelua, mutta en ymmärrä siitä mitään. Olo on kuin vieraassa maassa. Vierauden tunnetta lisää sekin, että penkki, millä istun, on aivan liian korkea ja pöytä liian matala. Tunnen itseni jättiläiseksi.

Muut asiakkaat sen sijaan tuntuvat olevan täällä kuin kotonaan. Pelikoneen äärestä kuuluu huutoa ja tuuletuksia. Toisten piirustuksia käydään kurkkimassa ja kommentoimassa. Itse yritän kumota kahvini mahdollisimman nopeasti sillä huomaan, että olen tuijotusten kohteena.

Ennakkoluuloni jäivät ennalleen, tosin pettymyksen tuotti se ettei kukaan ollut pukeutunut erikoisiin asuihin. Voin todeta, että tämä paikka ei ole minua varten ja pystyn elämään asian kanssa. Ymmärrän kuitenkin paikan viehätyksen asiakkaiden keskuudessa.

Manga Cafe Kaisaniemenkatu 1 & Mikonkatu 13, sisäpiha, Kaisaniemi. Avoinna ark. 11-19.30, la 11-18, su suljettu.

Teksti ja kuvat: Heidi Valkola

We Love Helsinki

Helsinki Vintagessa pöllyävät vanhat vaatteet ja asenteet

Nykyään niin kovin kuumassa vintageskenessä juuri 50 -luvun kulttuuri ja estetiikka elävät voimakkaimpina. Puhdasoppiset baseballtakit, rasvatötteröt ja kellohameet ovat pysyneet tähän asti pienen alakulttuurin harrastuksena. Viime vuosina fiftarinostalgisointi on kuitenkin hiipinyt myös valtakulttuuriin.

Ajatus ei tunnu ongelmattomalta. Valveutuneet fashionistat usein kannattavat täydellistä tasa-arvoa ja arvoliberaaliutta. 50 -luku kuitenkin edustaa aikaa, jolloin vaimon tehtävä oli olla kotona tukka kikkuralla ja huulipuna kohdillaan leipomassa pikkuleipiä ja lämmittämässä tohveleita töistä palaavalle miehelleen.

Viime lokakuussa Kaapelitehtaalle Helsinki Vintage -tapahtumaan olivat kokoontuneet niin alan vannoutuneimmat harrastajat kuin random- fiilistelijätkin. Luulin, että kyse on vain estetiikan kaipuusta, kellohelmojen ja ampiaisvyötäröiden nälästä paitulien ja treggingsien aikakaudella. Lähempi perehtyminen osoitti kuitenkin, ettei puolen vuosisadan takainen aatemaailmakaan ole aivan kuollut.

Nina on metsästänyt kolttunsa Britanniasta ja laukkunsa ja kenkänsä kirpparilta.

Kaapelitehtaalle saapuneet kävijät eivät eivät vaikuta miltään fiftarilarppaajalta, vaikka eivät ketjuliikkeiden trikoissa kuljekaan. Toista kertaa Helsinki Vintageen tullutta Nina Ruotsalaista kiehtoo 50 -luvussa sen estetiikka ja myös sen murroskausi. "Olihan se muutoksen vuosikymmen, kun esimerkiksi rock 'n' roll syntyi" Hän uskoo, että 50 -luvun vanhoilliset asetelmat ja niiden tiedostaminen tuo ironisen vivahteen fiftarityyliin. Hän arvelee kuitenkin, että 2000 -luvun "epävarmoina aikoina" eskapismi ja menneiden vuosikymmenten nostalgisointi tuovat ihmisille turvallisuuden tunnetta.

Eeva haluaa käyttää herrainpukineita naisellisella tavalla.

Eeva Kortekangas kiinnostui vintagemuodista tutkittuaan ensin historiallisen vanhaa pukeutumista. Häntä kiehtovat vanhoissa vaatteissa niiden merkitykset, historia ja tarinat. Kortekangas ei tunnustaudu perinteisten sukupuoliroolien ja -arvojen kannattajaksi. Hän arvelee ilmiön suosion syyksi kertakäyttökulutuksen vastustamista ja kierrätysideologian nostetta.

Marian kirpparifarkuissa oli klassinen 50 -luvun malli ja hauska rusetti takataskun koristeena.

Maria Leppästä kiehtoo vintagemuodissa 50 -luvun naisellisuus, muodokkuus ja kauniit vaatteet. Hän ei myöskään näe vanhoja sukupuolirooleja yksiselitteisen kauheina. "Nykyään naisten ja miesten identiteetit ja heihin kohdistuvat vaateet ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi naisten koti- ja äitiroolin ja uran yhdistäminen aiheuttavat paljon paineita." Leppänen näkee aikaisemman roolijaon selkeämpänä - vaikkakaan ei aina reiluna. "Ainakin siinä oma paikka elämässä löytyi helposti ilman kriisejä."

Emilia Majuri ja Ville Pekkarinen tulivat Helsinki Vintage -tapahtumaan etsimään sisustus- ja asustustarvikkeita. Majuri tunnustautuu erään rock 'n' rollin ja punkskenen helmoista kasvaneen alakulttuurin, psychobillyn fiilistelijäksi. "Toiset nyt vaan tykkää lateksivaatteista, minä tykkään fiftariestetiikasta", hän kuittaa. Hän sanoo myös omalla tavallaan pitävänsä perinteisistä sukupuolirooleista ja ajatuksesta, että "nainen näyttää kotona hyvältä ja laittaa miehelleen ruokaa".

Pariskunta bongasi Kaapelitehtaalta vyönsoljen Villelle. Emilian ruutukengät eivät ole vintagea vaan "jostain tyyliin K-kengästä".

Vaikka kaikki tuntuivat viihtyvän 2000 -luvun tiedostavassa ja tasa-arvoisessa ilmapiirissä, on 50 -luvussa silti jotain, joka vaistomaisesti määriteltiin naisellisuudeksi. Puolen vuosisadan asennemuutos ja emansipaatio eivät siis ole onnistuneet romuttanut perinteisiä näkemyksiä kauneudesta ja naisellisuudesta.

Helsinki Vintage 7.3.2010 Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, Länsisatama)

Teksti: Anna Vanninen, Kuvat: Mirkku Pervonsuo

We Love Helsinki