Basso Festival:n iltatapahtuma 6.6.2009 Suvilahdessa jäi koleaksi niin sään kuin esiintyjienkin osalta. Ylesiökadosta kärsineen festivaali-illan valopilkuksi nousi ulkolavalla viimeisenä esiintynyt norjalainen Annie.
Välillä tuntui, että paikalla oli yksi pelastaja kahta asiakasta kohti.Festivaalin järjestäminen ei varmasti ole helppoa hommaa. Ensin pitää valita sopiva paikka ja aika, vuokrata tarvittavat tilat, hakea luvat, valita ja buukata artistit, hoitaa äänentoisto ja valot, palkata teknikot, roudaajat ja muu henkilökunta, hoitaa esiintyjille ja yleisölle ruuat ja juomat, hankkia rahoitus ja sponsorit, hoitaa markkinointi ja mainostus jne jne... Ja vaikka kaikki nämä alkuvalmistelut olisi tehty miten huolella ja sydämellä, Suomessa joutuu päälle vielä suorittamaan jonkinlaisia mystisiä uhrimenoja sään jumalille, jotta he sattuisivat olemaan suotuisia ja pitämään lumentulon edes siedettävänä järjestettävän tapahtuman aikana.
Sisällä voimalassa oli hiljaista vielä kymmenen aikaan.Ilmeisesti uhrimenoihin ei ollut käytetty riittävästi aikaa, eikä neitsyitä, koska Basso-festivaalit kärsivät erittäin koleasta säästä, joka vähensi porukan ainakin puoleen bileiden onnistumisen kannalta tarvitusta. Tästä johtuen hulppean hienot puitteet olivat tyhjän panttina, kun yleisöä riitti joko ulkolavalle tai sisätiloihin voimalaan, mutta ei kumpaankin yhtäaikaa. Esimerkiksi festivaalin tiedotteessa (kirjoitusvirheineen) etukäteen hypetetyt ”suomessa ensimmäistä kertaa koettavat CO2 tykit, joilla tanssilattian lämpötila pystytään laskemaan hetkellisesti -20C”, olivat lähinnä surkuhupaisat. Kun jo ennestään kylmissään olevan yleisön päälle ammuttiin jääkylmää hiilidioksidia, reaktio oli suunnilleen sama, kuin jos Senaatintorilla olisi marraskuussa heitetty päälle jääkylmää vettä. Joko sitä alkaa hulluna hihittämään, tai sitten sitä haluaa etsiä jonkun jota vetäisi turpaan. Olisipa tapahtuma järjestetty edellisen viikon lauantaina, kun koko Helsinki kylpi helteessä... No, minkäs teet.
Brittiläinen The Whip soitti energisesti rullaavaa elektro-rokkia.Etukäteen suunnittelin kirjoittavani Holy Ghost:sta ja The Whip:stä, mutta valitettavasti molempien artistien keikat kärsivät niin pahasta yleisökadosta, ettei keikoista olisi reilua kirjoittaa. Sanottakoon tässä vain, että The Whip yritti parhaansa mukaan saada kourallista ihmisiä tanssimaan, ja Holy Ghost (tai siis paikalla ollut toinen puoli kaksikosta) soitti levyjä yhdessä tyylikkäimmistä DJ-kopeista, mitä olen Suomessa ikinä nähnyt.
Holy Ghost kahdeksan jättiscreenin ympäröimänä.Porukka saatiin todenteolla innostumaan vasta Annien esiintyessä ulkolavalla. Norjalainen Annie on Suomessa kohtuullisen iso artisti ja häneltä löytyy täällä jo jonkin asteisia hittejäkin noin puolen tusinan verran. Lisäksi hänen levy-yhtiönsä Island on panostanut huolella syksyllä ilmestyvään kakkosalbumiin Don`t Stop. Tuottajana on häärinyt esimerkiksi hittitehdas Xenomania, joka tunnetaan työskentelystä muun muassa Sugababes:lle ja Pet Shop Boys:lle. Albumilta voi siis odottaa taattua pop-”laatua”. Tavaraa, joka ei jätä ketään kylmäksi, mutta ei myöskään kuumenna ketään kovin lämpimäksi.
Annie vetosi päälavan edustalla tanssineisiin tyttöihin.Annien kohdalla asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä samaa albumia ovat tuottaneet myös Op:l Bastards:sta tuttu, Suomen outo-rockin ruhtinas T.A. Kaukolampi ja jossain Xenomania:n ja Kaukolammen välissä toimiva, M.I.A:a ja Roisin Murphy:a tuottanut, Richard X. Annien live-bändi koostuu jo mainitun Kaukolammen lisäksi leluelektro-yhtye Aavikon rumpalista ja norjalaisen vauhkopostfunk-lähettilään Datarock:n basistista. Mitä Annie siis oikein haluaa? Olla pohjoismaisen elektro-undergroundin kuningatar, vai valloittaa brittilistat tinaisilla hiteillä?
Mustat korkokengät ja valkoiset leggarit ovat aina tyylikäs yhdistelmä – Ja lämmittivät varmasti Annien jalkoja kylmässä illassa.Keikka ei antanut kysymykseen oikeastaan minkäänlaista vastausta ja vaivuttaakin kirjoittajan syvään hämmennykseen. Toisaalta Annien hitit kuten Heartbeat, Chewing Gum ja I Know UR Girlfriend Hates Me tuovat hyvällä tavalla mieleen 90-luvun alun Madonnan. Myös Annien yllämainittu taustabändi on ihanteellinen yhdistelmä jämäkkyyttä ja kokeellisuutta. Live-keikkojen perusteella sitä voi huoletta pitää yhtenä Euroopan parhaista elektro-yhtyeistä.
Jani Gerkman laittaa jalalla koreasti Annien tahtiin.Kaukolampi taikoo välillä syntikoistaan esiin avaruudellisia tunnelmia, jotka täyttävät kirjoittajan sydämmen lämmöllä ja ihailulla, mutta joita esimerkiksi Top Of The Pops:n tuottajat eivät varmastikaan paljoa arvosta. Myöskään Annien välispiikkien robottimainen ulosanti ja lähinnä jääkaappia muistuttava lavakarisma eivät varmasti ole auttamassa neidon maailmanvalloitusta. Ehkä Etelä-Euroopassa voidaan arvostaakin kylmän ja vaikeasti lähestyttävän blondin imagoa, mutta sellaisten seurassa lähes koko elämänsä täällä Suomessa eläneelle se ei enää tunnu kovinkaan kiihottavalta.
Mene ja tiedä, minä en yksinkertaisesti osaa päättää. Ehkä pitää turvautua Bertrand Russeliin, joka kritisoi Immanuel Kant:a ja tämän syyn käsitteen ristiriitaisuutta: ”Tämä epäjohdonmukaisuus ei ole satunnaista huomaamattomuutta, vaan hänen systeeminsä olennainen puoli”. Ehkäpä Annien kohdalla on myös kyse tästä. Hänen ristiriitaisuutensa ei ole ongelma, joka tulisi jollain tavalla ratkaista, vaan häntä artististina olennaisesti määrittävä tekijä.
Piha hiljeni Annien keikan jälkeen.Kaiken kaikkiaan siis ihan kivat festarit.
Teksti: Taneli Hermunen, Kuvat: Antti Tuomola & Timo Santala
We Love Helsinki
