Minä Menen: Oranssi Pazuzu Semifinalissa

Vapinaa, pelottaa. En jaksa. Vapun jälkeinen elämä on vaikeaa ja täynnä pettymyksiä: vappupallo löytyy tyhjenneenä lattialta tullessasi takaisin koulusta. Itse tehdyt munkit eivät säily kahta päivää kauempaa, vaan muuttuvat hampaita halkovan koviksi. Pomo ei olekaan enää iloinen, vaan lievästi karmiva, kuten tavallista.

Monipäiväinen ilonpito on saanut yhden jos toisenkin mielenterveyden järkkymään ja eriväriset liskot kurkistelemaan ikkunoista, postiluukuista ja vaatekaapeista. Mitä siis tehdä?
Mitäs jos vastataan niille takaisin samalla mitalla?

Kohdataan ne, näytetään niille kuka täällä määrää ja manataan ne takaisin sinne mistä ne tulivatkin!

Tällaiseen elintärkeään puhdistautumisriittiin on tällä viikolla Helsingissä tarjolla ainakin upean Oranssin Pazuzun keikka Semifinaalissa.

Jos viime vuonna julkaistu debyyttialbumi Muukalainen puhuu sytytti innostuksen kipinät päässäni, niin taannoinen Helsingin keikka sitten leimauttikin jo täyden tulipalon. Nämä Pispalan neometallistit ovat juuri sitä, mitä tohtori (tai ainakin minä) tähän tilanteeseen määrää.
Oranssi Pazuzu hakee vaikutteita rohkeasti genrerajoista välittämättä, aina jazzia ja dubia myöten, mutta selkäranka on vahvasti pystytetty Norjan mustanmetalliseen maaperään. Kappaleet vedetään läpi sellaisella intensiteetillä ja vakuuttavuudella, johon harvoin törmää näin uuden bändin kohdalla.

Kuitenkin samaan aikaan soitossa on tarvittavaa tarkkuutta ja tyylitajua, jottei monipuolinen kokonaisuus hajoa käsiin missään vaiheessa. Lähes käsinkosketeltavaa tunnelmaa syventävät entisestään yhtyettä tukevat valot ja savu, jota ainakin viime näkemällä oli tarjolla enemmän kuin keskiverto reiveissä.

Tällaiseen mentaaliseen saunaan eivät edes mielemme pikkumonsterit voi olla valmistautuneita. Näinpä ensi perjantaina Semifinaalin seinillä ja katoissa voi olla huomattavissa pieniä jalanjälkiä ja katkenneita häntiä. Jääneinä niiltä, jotka ovat karanneet ovista, ikkunoista ja postiluukusta kohti ulkona odottavaa yöttömän yön aurinkoa.

Me voimme taas puolestamme huokaista syvään ja kääntää kasvomme kohti uusia seikkailuja.

Ei vapise, ei pelota. Nyt jaksaa.

Oranssi Pazuzu 7.5.2010 Semifinalissa (Urho kekkosenkatu 6, Kamppi)

Teksti: Taneli Hermunen, Kuvat: Samuli Huttunen

We Love Helsinki

Minä menen: Pihakirppispäivä vanhassa Herttoniemessä

Ties mitä ihanaa hertsikalaisten tavarakätköistä löytyykään.

Ensi sunnuntaina koko vanha Herttoniemi muuttuu yhdeksi suureksi kirpputoriksi. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna järjestettävässä tapahtumassa asukkaat pystyttävät kirpparipöytiä niin kerros-, rivi- kuin omakotitalojenkin pihoille. Myynnissä on vaatteiden, astioiden, lelujen lisäksi ainakin polkupyöriä, huonekaluja ja remppatarvikkeita.

Koko kaupunginosan yhteinen pihakirppari Herttoniemessä 25.4.2010 klo 10–15.

Kartta myyntipöytineen on tulostettavissa osoitteesta www.herttoniemi.fi

Teksti ja kuva: Tessa Tapaninen

We Love Helsinki

Minä menen: Poliisien pyörähuutokauppa

Kadut ovat jo kauan olleet lumettomia eikä pieni viima tai sade pyöräilyä saa estää. Jos menopeli puuttuu, on se vakavampi ongelma. Kesätyötiliin voi olla hetki tai upouuden kulkurin hankinta saattaa muuten tuntua tyyriiltä tai turhalta. Huomenna on kuitenkin mahdollisuutesi laittaa tilanne kuntoon, kun Helsingin poliisilaitos järjestää polkupyörähuutokaupan.

Toisen kadottama menopeli voi olla toisen uusi onni.

Pyörien kirjo on suuri, joten miten valita hyvä sijoitus? Kysytään kesäpyörämekaanikko Tuukka Ylä-Anttilalta. ”Mitä vähemmän vaihteita, vähemmän mahdollista remontoitavaa. Samoin on jousituksen kanssa. Jos kuitenkin ostaa jonkun, missä on paljon vaihteita niin voi silmämääräisesti katsoa ketjun ja rattaiden kuntoa ­– ovatko ne paskassa ja ruosteessa vai eivät. Vanteiden suoruus ja pinnojen kireys ovat myös tärkeitä.”

Tsygän hinnasta on vaikeampi sanoa mitään. ”Riippuu sikana pyörästä. Jos ei tunne asiaa eli ostaa vähän niin kuin sikaa säkissä, niin ei varmaan kannata maksaa yli satasta. Paitsi jos se on tosi hieno.”

Yksinkertaisuuteen kannatta siis panostaa. Jos tämä tuli ”vähän äkkiä”, seuraava huutokauppa järjestetään jo 21. 5.

Helsingin Huutokauppakamari, Helsinginkatu 1. Perjantaina 23.4.2010 klo 10.

Näyttelyt Huutokauppakamarin tiloissa huutokauppaa edeltävänä päivänä klo 14.30-16.30 ja huutokauppapäivänä klo 9-10.

Teksti Mirja Hämäläinen, Kuva Tuukka Ylä-Anttila

www.welovehelsinki.com

Minä menen: Grunge Fest -Cover night

Meille 80-luvulla lapsuuttamme viettäneille hip hopin ja rave-kulttuurin ohella tärkein musiikillinen vallankumous oli eittämättä grunge. Laman runtelemassa pikkukaupungissa oli yllättävän helppoa samaistua Seattlen katuojista ryömineisiin orkestereihin.

Vaikka meillä ei ollut suoranaista kokemusta heroiinin käytön tuomasta ulkokohtaisuudesta, paikallisen poliisin suojeluksessa olleet skinit pitivät kyllä huolen siitä, ettei kaltaiseni skeittaava hipinalku tuntenut itseään ympäröivään yhteiskuntaan tervetulleeksi. Ja sitä paitsi, flanellipaidat ja ylisuuret beaniet olivat todella käytännöllisiä asusteita itäsuomalaisilla paukkupakkasilla.

Nyt grungen huippuvuosista alkaa olla juuri sen verran aikaa, että se alkaa taas kuulostaa selittämättömän tuoreelta. Näin ollen, niin Alice In Chains, Stone Temple Pilots kuin Soundgardenkin ovat jo suorittaneet comebackin tai ovat sitä juuri valmistelemassa. Pearl Jam ei missään vaiheessa edes ymmärtänyt lopettaa.

Nythän on kuitenkin niin, ettei flanellipaitaa voi pitää punaisella matolla ja maihinnousukengätkin tuovat limusiiniin aivan liikaa rapaa mukanaan. Tällaiset pöhöttyneet comeback -kiertueet useimmiten muistuttavatkin jonkinlaista motorisoitua vahakabinettia. Kerran tietyssä ajassa nousseet ilmiöt eivät voi sinällään koskaan palata. Eikä rahastamisella ja menneisyyteen tuijottamalla ole koskaan syntynyt mitään aidosti tärkeää.

Paljon mielenkiintoisempaa onkin yrittää tavoittaa jotain siitä vimmasta ja voimasta, joka teki tästä(kin) ilmiöstä alunperin kiinnostavan. Niinpä suuntaan tänä pääsiäislauantaina Nosturiin fiilistelemään puolta tusinaa grunge cover bändiä, jotka kieltämättä lainaavat sisältönsä yllämainituilta synkkyyden suuruuksilta, mutta jotka nuoruuden innolla voivat parhaimmillaan puhaltaa tämän nostalgiatripin poskille sen paljon ansaitsemaa punaa ja lämpöä. Silloin 90-luvullahan ne katosivat viimeistään siinä vaiheessa, kun sukupolveni ainoa rocktähti ampui päänsä sisällön pitkin esikaupunkikartanonsa seiniä.

Kaivakaamme siis ne reikäisimmät farkkumme esille ja lainatkaamme faijan vanhoja flanelliruutupaitoja. Tänä pyhänä jääköön myös hiusten peseminen kokonaan väliin, sillä ovelta saa lipun alennushintaan, mikäli on tarpeeksi asianmukaisesti pukeutunut.

Ei muuten paljoa haittaa räntä, loska tai nuorisotyöttömyys, kun niiden yli jyrää vanhoilla, vihreäksi maalatuilla Doctor Martenseilla.

Grunge Fest 3.4.2010 klo 21 alkaen Nosturissa (Telakkakatu 8, Punavuori)

Teksti: Taneli Hermunen

Minä menen: DocPoint 2010

Yhdeksännen kerran järjestettävä dokumenttielokuvafestivaali DocPoint käynnistyi tänään. Seuraavan viiden päivän aikana esitetään 137 elokuvaa yli 20 maasta. Dokkarien lisäksi festivaali kokoaa värikkään palapelin oheisohjelmaa seminaareista ja ohjaajatapaamisista iltaklubeihin. Torstain ohjelma on Puola -painotteinen.

Roman Polanski vuonna 1977

Sydän sykkii Puolalle
Mitä tapahtuu puolalaisessa sairaalassa, maistraatissa, kirjakaupassa ja vankilassa? DocPointin Puolalainen sydän -sarja tarjoilee mehukkaan kattauksen tavallisten ihmisten arkea. Nuoren polven ohjaajan Tomasz Wolskin pelkistetyn empaattinen tyyli tuo valkokankaalle spontaania huumoria ja lämpöä. The Clinicin hellyttävien vanhusten ja The Lucky Onesin elämän käännekohtien paperisotaa selvittelevien pariskuntien, leskien ja tuoreiden vanhempien kohtalot vangitsevat jokapäiväisen elämän ilman kikkailuja.

Puolalainen dokumenttielokuva pioneerin silmin
Dokkarin ystäviä hemmotellaan! Torstain seminaarissa DocPointin kunniavieras, palkittu puolalainen veteraaniohjaaja Marcel Łoziński kertoo urastaan ja työskentelytavoistaan. Miten Puolan poliittisen elämän muutokset 1900-luvun jälkipuoliskolla ovat vaikuttaneet dokumenttielokuvien tekemiseen? Sokerina pohjalla seminaarissa esitetään Łozińskin viimeisin elokuva Poste Restante. Puolankielinen tilaisuus tulkataan suomeksi.

Elämä etsintäkuulutuksen varjossa
Vuonna 1977 puolalais-ranskalainen elokuvaohjaaja Roman Polanski tunnusti 13-vuotiaan tytön väkisinmakaamisen ja pakeni Yhdysvalloista Eurooppaan. Elokuvamaailman kohujulkkis päätyi jälleen uutisotsikoihin jouduttuaan viime syksynä Sveitsin poliisin kynsiin. Dokumentaristi Marina Zenovich kertoo palkitun ohjaajan elämästä ja urasta koko komeudessaan pelkän syyllisyyden ruotimisen sijaan.

Tomasz Wolski: The Clinic ja The Lucky Ones to 28.1.2010 klo 21 Maxim 2:ssa (Kuuvikatu 1, Kaartinkaupunki)
Puolalainen dokumenttielokuva Marcel Łozińskin silmin -seminaari to 28.1.2010 klo 14–16 Kiasma-teatterissa. (Mannerheiminaukio 2, Kluuvi)
Marina Zenovich: Roman Polanski: Wanted and Desired to 28.1.2010 klo 19 Maxim 1:ssä (Kluuvikatu 1, Kaartinkaupunki)

Festivaalin koko ohjelma osoitteessa www.docpoint.info

Teksti: Sanni Huvinen, Kuva: Docpoint

We Love Helsinki

Minä menen: Cloud 9 presents RESO

”It should be illegal to play this song, now if you`ll excuse me, i have to change my underwear” ”feel like i havent showered for several weeks after listening to that!” ”i just put my hand in a blender because I had no jam and figured congealed hand blood would be a a sufficient replacement."

Edellä olevat lainaukset eivät ole miltään mielenvikaisten vertaistukipalstalta, vaikka näin voisi helposti äkkiseltään luulla. Kyseiset kommentit on esitetty You Tubessa, englantilaisen Reson Beasts in the Basement -biisin yhteydessä. Hänen musiikkinsa tuntuu aiheuttavan yleisimpinä tuntoina suolen vääräaikaista toimintaa, lemmikkieläinten jonkinasteista rääkkäystä sekä huolestuttavan monissa kommenteissa esiintynyttä oman naamansa pois repimistä (!). Uskokaa pois, en edes kehdannut laittaa kaikista värikkäimpiä ilmaisuja tähän. Aika roisia materiaalia siis - varsinkin kun muistetaan, että tällaisia reaktioita saa aikaan biisi, jossa ei oikeastaan sanota mitään, laulusta nyt puhumattakaan.

Miltä Reson musiikki sitten oikein kuulostaa? Eittämättä se on raskasta, tummaa ja pelottavaakin. Tämä siis suhteutettuna muihin dubstep -genren artisteihin, joista juuri ketään ei voi syyttää liiasta valoisuudesta. Materiaali on rankkaa, mutta raakaa brutaaliuus ei selitä Reson hienoutta vielä alkuunkaan. Hän jaksaa maustaa kivilaattojen kokoisia woble-bassojaan kekseliäillä IDM -kilkatuksilla, drum and base -juoksutuksilla, sireeninomaisilla kosketinriffeillä sekä vähäeleisellä, joskin espresson mustalla huumorilla.

Näin ollen Reson urbaani kaupunkimaisema ei ole samanlainen kuin esimerkiksi Burialin esittämä lohduttoman sateinen tulevaisuuden Lontoo, jossa loputtomat kaiut muodostuvat laitakaupungin hyljätyissä teollisuushalleissa. Se on enneminkin niillä samoilla autioilla kaduilla toisaalla samaan aikaan tapahtuva b-luokan zombie-moottoripyöräilijöiden takaa-ajokohtaus, jossa kuolleista nousseet yrittävät kampittaa toisiaan moottorisahoilla.

Loppuun asti viety sarjakuvamaisuus ja hullunkiilto silmissä ovat olennainen osa Reson luomaa kokonaisuutta. Musiikin tummanpuhuvuuskaan ei missään vaiheessa hyydytä suupieliin väkisin kirpoavaa virnettä. Tai kuten nimimerkki calyx06 tämän kaiken jo minua paljon paremmin ja ytimekkäämmin ilmaisi: ”reso is like no other, i had to rip off my cats legs.”

Cloud 9 presents RESO, 22.1.2009 Redrumissa (Vuorikatu 2, Kluuvi) Liput 10€

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: Press

We Love Helsinki

Minä menen: Alas 4-v. Kutosella

Jos kehosi kaipaa kokovartalohierontaa, tarjoutuu siihen mahdollisuus lauantain Alas-klubilla. Klassisen bassohoidon tarjoilevat parhaimmat pitkän linjan asiantuntijat.

Helsinkiläisen Alas-kollektiivin (DJ-muusikot RRKK, Nonperson, Teeth ja Dead-O) viikoittain pyörivä radio-ohjelma sekä parin kuukauden välein järjestettävä klubi ovat tehneet dubstepin ja muun kokeellisen elektronisen musiikin nimiä kansalle tutuiksi jo hyvän tovin.

Tänä lauantaina 16.1.2010 Alas-klubi juhlii nelivuotista olemassaoloaan. Kollektiivin jäsen, MI NI MA- sekä Ceebrolistics -yhtyeestäkin tuttu Matti Pentikäinen alias Teeth muistelee varovaisella ylpeydellä artisteja, joita Suomeen asti on saatu järjestettyä: ”Modeselektor, Geiom, Untold… Ai niin ja Substance ja Andy Stott ja…”. Pentikäisen mieleen on jäänyt myös se, kun brittiläisen Bengan piti soittaa vuonna 2007 Rosegardenissa. Viikkoa ennen keikkaa selvisi, ettei esiintyjällä ollut passia, joten Bengan Suomen-vierailu siirtyi parilla vuodella eteenpäin.

Alas-klubin musiikillinen tarjonta tuntuu siirtyneen vuosien varrella naksuttelumusiikista ja dubiteknosta enemmän syvien bassojen suuntaan. Pentikäinen vahvistaa mielikuvani genrepainotuksen liukumisesta kohti dubstepia. "Linja on tiukan löyhästi aina ollut dubstep, tekno ja tulevaisuuden wonkydonky-hiphop. Jokaisen illan kohdalla ulkomainen pääesiintyjä määrittää senkertaisen musiikillisen linjauksen; jos pääesiintyjä soittaa teknoa, tekno on keskeisimmässä asemassa. Dubstep on ollut mukana ensimmäisistä bileistä asti ja oikeastaan puolihuomaamatta hiipinyt koko klubin keskipisteeseen".

Lauantain pääesiintyjä on Englannin Bristolista tuleva Pinch, jonka Tectonic-levymerkki on saavuttanut arvostetun aseman dubstepin suurkuluttajien joukossa. "30-vuotias brittiläinen mies. Keskimittainen. Lyhyet hiukset. Toi myös dubstepin Bristoliin sekä pyörittää yhtä koko genren merkittävimmistä levy-yhtiöistä”, Pentikäinen kuvailee Pinchiä

Lopuksi saan vastauksen mieltäni vaivanneeseen ongelmaan: miten helvetissä nimi Alas taipuu? ”Alaan”, Pentikäinen selventää ytimekkäästi.

Bassovärinät ja oikeinkirjoitusvinkit voi tsekata siis lauantaina Kutosella. Korvatulpat mukaan.

Alas 4v lauantaina 16.1.2010 Kuudennella linjalla, Hämeentie 13, klo 22-04. Mukana DJ´t Pinch, RRKK, Dead-O, Nonperson, Teeth. Liput 9 euroa.

Teksti ja kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

Minä Menen: Elokuvia baareissa

Olen kokenut yhden elämäni parhaista elokuvaelämyksistä vuoden 2008 R&A -festareilla. Elokuva oli hyvä, Vicen tekijöiden Heavy Metal in Baghdad, mutta varsinaisen vaikutuksen tekivät poikkeukselliset puitteet. Dubrovnikin punainen samettinojatuoli jolle mahtui käpertymään, lasi viiniä ja viinirypäleitä. Baari pidettiin auki koko elokuvan ajan, toki himmennytetyillä valoilla.

Leffan aikana ehti juoda mukavasti muutaman lasillisen ja vaikka olin yksin liikkeellä, en tuntenut oloani yksinäiseksi. Olihan minulla elokuva seuranani. Dubrovnik toimi hyvin myös elokuvateatterina.

Siitä lähtien olen miettinyt, miksei baareissa katsota enemmän elokuvia. Jättimäisten leffakompleksien sijaan elokuville voitasiin etsiä muualtakin uusia esityspaikkoja; puistoista, teattereista tai vaikka parkkipaikoilta.

Tänä syksynä ajatukseeni on selkeästi tartuttu. Bellyssä starttasi syyskuussa Doc Lounge -dokkariklubi. Sen mainostetaan soveltuvan "kaikille, jotka pitävät dokumenttielokuvista, baarihengailusta ja hyvästä tunnelmasta". Tänään torstaina 26.11.2009 Bellyssä nähdään The Sound of Insects. Pätkä on tänä vuonna ehdolla Euroopan elokuva-akatemian parhaan dokumenttielokuvan Prix ARTE -palkinnon saajaksi. Dokumenttia lämppää autoläheteistä kertova lyhytelokuva Ruuhka ja elokuvien jälkeen pidetään keskustelutilaisuus dokumentin ja fiktion välisestä rajasta.

Myös Cafe Caruselissa on näytetty lokakuusta lähtien kokoillan elokuvia. Ensi viikolla, keskiviikkona 2.12.2009 esitetään Dziga Vertovin 1929 valmistunut mykkäelokuva Mies ja Elokuvakamera. Pätkää säestää vanhan ajan malliin liveorkesteri.

Toki kaltaiseni leffadiggarin täytyy henkisesti varatua siihen, että elokuvien aikana "katsomossa" puhutaan ja liikutaan enemmän kuin teattereissa, mutta se on omiaan lisäämään tunnelmaa.

Mies ja Elokuvakamera 2.12.2009 Cafe Caruselissa (Merisatamanranta 10, Kaivopuisto)

Doclounge: The Sound Of Insects - record of a mummy 26.11.2009 klo 19 Ravintola Bellyssä (Uudenmaankatu 16, Punavuori)

http://doclounge.se/helsinki/

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Pernilla Sjöström

We Love Helsinki

Minä menen: Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaalien siivittämänä maailmanympärimatkalle!

Toimittajamme Tessa Tapaninen valitsi kymmenien elokuvien joukosta omat suosikkinsa, jotka vievät katsojan kaikille viidelle mantereelle.

Kun kansainvälinen filmifestivaali Rakkautta ja Anarkiaa valtaa leffateatterit, on itse kullakin oiva mahdollisuus päästä edulliselle maailmanympärimatkalle elokuvien parissa.

Olen itse kokenut usein festivaalin tarjoamat elokuvat synkkinä. Katseluelämyksen jälkeen olen järjestäen tuntenut maailman painon entistä raskaampana hartioillani. Tästä syystä olen tällä kertaa pyrkinyt valitsemaan elokuvia, jotka vievät katsojansa musiikin, värien ja iloisten elämysten keskelle.


Matkamme alkaa Ranskasta, jossa ohjaaja Emmanuel Mouret onnistuu luomaan ksylofonimusiikin siivittämän komedian Please, please me! Jean-Jaques ei saa seksiä tyttöystävältään, minkä takia hän ajautuu luvan kanssa vieraisiin naisiin ja pokaa kenet muutkaan kuin presidentin tyttären.

Ranskasta lennetään Nigeriaan, jossa teemana on afrikkalainen maisema. Täällä näemme kanadalaisten kanssa yhteistyössä tehty elokuva Nollywood Babylon, joka kertoo nigerialaisesta elokuvateollisuudesta.

Lento Atlantin yli ja olemme Yhdysvalloissa. Pääsemme seuraamaan Soul Power -dokumentin mukana soul- ja funkmusiikin mestareita, "hurjia live-esityksiä ja kulissihassutteluja. Energia on säilynyt filmillä ja virtaa valkokankaalta suoraan hermoon."

Yhdysvalloista lennämme Brasiliaan. Antonia sijoittuu São Pauloon ja kertoo neljän lapsuudenystävän laulukvartetista, joka ponnistaa hip hop –ryhmän taustalta omaksi kokonaisuudekseen.

Ylitämme taas valtameren ja päädymme Australiaan, matkan ainoaan animaatioelokuvaan. Mary and Max on kertomus kahdesta eri-ikäisestä kirjekaverista, joita yhdistää yksinäisyys ja syrjäytyneisyys, eriskummalliset lemmikkieläimet, keräilyfiguurit, suklaa ja ennen kaikkea lämmin sydän. Maryn äänenä kuullaan Toni Collette ja Maxin äänenä iki-ihana Philip Seymour Hoffman.

Pysyttelemme edelleen saarilla. Siirrymme Filippiineille, jossa Raquela haaveilee satumaisesta elämästä Pariisin kaduilla. Toteuttaakseen unelmansa hän siirtyy prostituutiosta tuottoisampaan nettipornobisnekseen. The Amazing Truth About Queen Raquela perustuu ohjaaja Olaf de Fleur Johannessonin internetistä löytämän Raquela-nimisen transnaisen tarinaan.

Viimeinen ulkomaankohteemme palauttaa meidät taas kotimantereelle. Suuntaamme Viroon. Vastaväreillä ja futuristisella neon-Tallinnalla leikittelevä musta komedia A wish tree kertoo Liinasta, joka muuttaa maaseudulta serkkunsa luo Tallinnaan ja aloittaa työt supermarketissa, työkaverinaan mm. kanapukuun pukeutunut ketjupolttaja.

Pitkän matkan jälkeen on taas mukava palata kotiin. Suomessa meidät vastaanottaa jazzmelankoliaa huokuva Sketches of North. Arto Tuohimaan ohjaan dokumentti seuraa pohjoisensävyillä soivan jazz-levy Agathan tekoprosessia, jossa kuvamaailmaa on improvisoitu Kerkko Koskisen musiikin pohjalta.

Nautinnollisia leffahetkiä ja Bon Voyage!

Rakkautta ja Anarkiaa; 22th Helsinki international film festival 17.-27.9.2009, Elokuvateattereissa ympäri Helsinkiä.

www.hiff.fi

Teksti: Tessa Tapaninen Kuva: Hende Nieminen

We Love Helsinki

Minä menen: Brothers of God –klubi Ravintola Helmessä

Minkä syksy kylmentää, sen Brothers of God lämmittää!

Lauantaina 22.8.2009 helsinkiläisen, alun perin ghettotech-ryhmänä tunnetun Brothers of Godin nimeä kantava klubi ravintola Helmessä tarjoaa lääkettä pahimpiin pyllymusiikki-vajareihin. Brothers of God on yhtä kuin serkukset Tito ja Joe Sakki sekä Tokoi. ”Meil oli alussa leima, et me ollaan Suomen ghettotech-crew, mut me kyl soitetaan kaikkee mikä sopii tanssilattialle: housea, dubstepia, baltimorea, jukea. Ihan sama, vaikka 80-luvun suomipoppia”, kertoo Tito-nimellä esiintyvä, kulttuurituottajana päivätyötä tekevä Tatu Vanhatalo.

Tänä lauantaina mukana ovat Brothers of God DJ:den lisäksi takavuosien jopa surkuhupaisiin mittoihin paisuneista keikoistaan tuttu, Memphis-rapia parodioiva Eevil Stöö, seuranaan Pikku Herkko, Koksu K sekä DJ Kridlokk. Kun esiintyjäkokoonpanon repertuaarissa yhdistyvät niinkin risteävät elementit kuin koomainen rap-jumitus, nopeatempoinen ja rietas ghettotech sekä hikinen baltimore, vaikuttaa ilta vähintään tutustumisen arvoiselta. ”Lauantailta voi odottaa parasta mahdollista tanssimusaa ja parasta mahdollista meininkiä, rehellisesti”, lupaa Vanhatalo.

Brothers of God presents Eevil Stöö Soundsystem la 22.8.2009 klo 22-04 ravintola Helmessä, Eerikinkatu 14, Kamppi. Liput 2,5 euroa. Brothers of God My Spacessa

Teksti: Robert Keskinen, Kuva: Jari Tarpio

We Love Helsinki

Minä Menen: Taiteiden yö

Wet Sounds -performanssi Stadikalla Taiteiden yönä 2009.

Taiteiden yö täyttää Helsingin perjantaina 21. elokuuta niin hengästyttävällä määrällä tapahtumia, että kokeneempaakin kaupunkilaista huimaa. Tapahtumia, työpajoja ja esityksiä on liki jokaisessa kaupunginosassa Kannelmäestä Eiraan ja Laajasalosta Arabianrantaan.

Mahtipontisimman esityksen tittelin vie kevyesti ranskalaisryhmä Plasticiens Volants, joka hinaa keskustan taivaalle kerrostalon kokoisia heliumörkkejä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurimman tapahtuman lisäksi perjantaina järjestetään satoja pienempiä tapahtumia, jotka ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Antti Tuomola kokosi tarjonnasta itselleen mieluisan kierroksen.

Iltapäivän voi aloittaa Uimastadionilta klo 16.30, kun Wet Sounds -performanssi saa uima-altaat sykkimään veteen upotettujen kaiuttimien tahdissa. Kun vedessä on puljannut tarpeeksi, voi polkaista mäkeä alas kohti Karhupuistoa, jossa Vallilan Tango tanssittaa kansaa puistotansseissa. Muutaman valssin jälkeen on hyvä ajella kohti Kiasmaa, jonka takapihalla ammattitanssijat menevät solmuun Sol(m)u – Cell -näytöksessä klo 19. Sen jälkeen kaikki kunnon kaupunkilaiset menevät tietysti Kaupunkilaboratorioon Lasipalatsin laiturille keskustelemaan oman kaupunkinsa tulevaisuudesta. Siitä ei ole pitkä matka Fredalle, jossa antikvariaatti Hagelstam kauppaa iltalukemista alennetuin hinnoin. Kirja pakkarille ja polkien kohti Kaivopuiston Ursulaa – siellä Klaus Järvinen ja Ogeli Big Band musisoivat isolla kokoonpanolla. Tätä ei valitettavasti ehditä katsoa kauaakaan, sillä on suhattava tuulispäänä kohti Kaisaniemen metroasemaa, josta ajetaan maanalaisella kohti Herttoniemeä. Sieltä poljetaan Japanilaiseen puutarhaan kuuntelemaan Asaa, joka esiintyy kotikentällään. Sen jälkeen ei tarvitse polkea kuin muutama sata metriä ylös, niin löytää itsensä roihuvuorelaisravintola Ugly Ducklingista, jossa Tumppi Varonen rähjää loppuillan.

Taiteiden yö 21.8.2009 ympäri Helsinkiä. Taiteiden yön ohjelma.

Reitti kartalla.

Teksti: Antti Tuomola, kuva: Joel Cahen

We Love Helsinki

Minä menen: Flow09

Järjestyksessään kuudes Flow alkaa Suvilahdessa tänään perjantaina. Festivaalin tiedottajan Matti Niveksen mukaan tänä vuonna kaikki on festivaalialueella entistä suurempaa ja kauniimpaa. Uuden päälavan edustalla on reilusti tilaa juhlakansalle ja telttalava vetää niin ikää isomman yleisön kuin viime kesänä.

Tänäkin kesänä alueen ruokatarjonta saa kulinaristin hymyilemään. Mukana ovat ravintolat Makutakuu, Raku Ya, Sanni Jouhki Café, Grotesk, Elokuvamuonitus Nakki Oy sekä Nolla. Listalla on mm. luomukaritsaa , sushia, punssirullia, hedelmäsalaattia, villiyrttikeittoa ja suklaakakkua, laadukkaita erikoiskahveja ja shamppanjaa.

Päivälippuja on jäljellä vielä kourallinen jokaiselle päivälle, ja kolmen päivän lippujakin kannattaa kysellä, kaikkia varauksia ei Tiketin mukaan ole lunastettu. Flow’hun odotetaan yhteensä 35 000 kävijää neljän tapahtumapäivän aikana.

Meteorologit ja poppamiehet povaavat sateista viikonloppua Helsinkiin. Jos sateet toteutuvat, Flow tarjoaa festivaalikävijöille sadeviitat, kertoo Nives. Sateenvarjot kannattaa jättää kotiin, sillä viimeistään portilla niistä on luovuttava.

Minä ainakin hyppään tähän virtaan ja odotan innolla mihin se vie. Ainakin mielenkiintoisia esityksiä, hilpeää rytmiä, kauniita ihmisiä ja visuaalisia potkuja on tiedossa yllinkyllin.

Flow09 Suvilahden voimala-alueella, Kaasulahdenkatu 1, Sörnäinen. Festivaalin ohjelma PDF:nä. Festivaaliesite PDF:nä.

Teksti: Hanna Tammisto, kuva: Timo Santala

We Love Helsinki

Minä menen: Art goes Kapakka - Kuorojen kierros

Vastahakoisempien kuorojen ”Kuurojen kierrokseksi” nimeämä tapahtuma kerää koolle 65 baarimelulle vähemmän kranttua lauluryhmää, jotka kiertävät esiintymässä keskustan baareissa. Useimmille kuorolaisille baarissa laulamisessa ei ole mitään uutta, mutta näin organisoidusti ja vailla pelkoa portsareista se tapahtuu vain kerran vuodessa. Nyt onkin loistava tilaisuus kuulla niitä lauluja, joita et useimpien kuorojen keikoilla kuule - karonkkabiisit ynnä muut menevämmät rallit kun eivät oikein sovi esimierkiksi kirkkoihin. Hyväksi koettu tapa nauttia musiikista ja virvokkeista on siirtyä Senaatintorin yhteiskonsertin jälkeen itselleen mieluisaan baariin, asettua lavan ja baaritiskin välille ja kokea kaikki kolmen tunnin aikana kapakassa käyvät köörit. Jos et tunne kuoroja ennestään, voit vaikkapa valita esitykset nimen perusteella; Coro Latinoamericano, LAIN HUUTO ja Viipurin Lauluveikot laulanevat kaikki hieman eri tyylillä. Myös useimpien kuorojen pääsykokeet lähestyvät hyvää vauhtia, joten jos kuorolaulu kiinnostaa, voi AGK:ssa vertailla kuorojen yhteishenkeä ja meininkiä. Kuorojen yhteiskonsertti Senaatintorilla torstaina 13.8.2009 klo 19.00. Kuorojen kierros 34:ssä keskustan baarissa 20:00-23:00. AGK:n Kuorojen kierros, aikataulut ja keikkapaikat

Teksti ja kuva: Visa Mäkelä

We Love Helsinki

Minä menen: Cheap Tricks -klubi Korjaamolla

En nyt halua ottaa kantaa siihen oliko oikein maksaa niin ja niin paljon Korjaamon äänentoistolaitteista. Haluan kuitenkin muistuttaa, että me Helsingin kaupungin asukkaina omistamme nyt kyseiset laitteet ja olisi vain sulaa tyhmyyttä olla nauttimatta niistä. Tähän on hieno tilaisuus esimerkiksi ensi keskiviikon Cheap Tricks -klubilla, joka keskittyy pääosin viileään ja ajankohtaiseen elektroniseen musiikkiin. Ilahduttavan kotimaisen tarjonnan lisäksi tällä kertaa saapuu vieraita suolaisen veden toiselta puolelta.



Illan pääesiintyjän, ruotsalaisen Harald Björkin (Kranglan/Traum) vanhempi materiaali on kotoisin jostain Warp-teknon ja pohjoismaisen koolin metsäläisyyden välimaastosta. Miehen uudempi materiaali puolestaan kuulostaa vähän siltä miltä ruotsalaiset tytöt näyttävät, eli hyvältä ja vähäeleisiltä. Lisäksi kummatkin ovat kuin tehtyjä kesäiseen yhden illan suhteeseen. Aivan kuten ruotsalaisten tyttöjen kanssa, ei tämänkään kohtaamisen jälkeen tarvitse tuntea turhaa katumusta tai morkkista, koska toisella osapuolella ei ole olemassa persoonallisutta,jolle voisi kokea olevansa velkaa. Sitä paitsi toisin kuin länsinaapurissamme, keveys, helppous, onttous ja ulkokuoret ovat suomessa aivan liian aliarvostettuja.

Ruotsalainen Jossystem tarjoaa mielenkiintoisen vj-puolen kehyksen illan musiikilliseen antiin, johon kuuluvat myös nousevat hipster-dj:t Fat ja Ez. Poikia ei voi ainakaan yrittämisen puutteesta syyttää, koska he tuntuvat ponnahtavan esiin joka puolella Helsinkiä juuri nyt. Pienestä omaperäisyyden puutteesta heitä sen sijaan voisi kenties syyttää. Mutta toisaalta, jos hipster-dj:n ultimaalinen tehtävä on soittaa juuri SE biisi, ennen kuin edes tiedät, että SE on juuri SE biisi, jonka haluaisit kuulla, voi liiallinen omaperäisyys vain olla tiellä.

Ja mitä tämä kaikki ihanuus sitten maksaa? No, aika tasan tarkkaan 480 000 euroa vähemmän, kuin mitä Helsingin kaupunki maksoi Korjaamon näyttämötekniikasta. Eli 0 euroa. Pääsymaksu kuulostaa siis kutakuinkin kohtuulliselta. Meidän laitteillahan ne siellä nyt kuitenkin soittaa.

Cheap Tricks -klubi ke 29.7. Kulttuuritehdas Korjaamolla, Töölönkatu 51 B, Taka-Töölö. Esiintymässä Harald Brörk & VJ Josssystem (SWE) sekä DJt Fat ja Ez. Vapaa pääsy.

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: Promo

Minä menen: Hakemaan gerberaa

Rautatientorilla on vielä huomiseen asti kukkameri. Kyseessä on installaatio- ja performanssitaiteilija Kaisa Salmen teos Eden IV, joka koostuu sadoista ja sadoista gerberoista. Samanlainen tilataideteos valtasi myös Eduskuntatalon portaat vuonna 2007. Teoksen idea on, että "näyttelyajan" päätyttyä ihmiset saavat hakea installaatioon osallistuneen gerberaruukun kotiaan kaunistamaan.

Tämänkertaisen pläjäyksen parasta ennen -aika umpeutuu perjantaina, jolloin aion käydä korjaamassa rehun, tai ehkä salaa parikin, omalle ikkunalaudalleni. Se tuskin on suuri synti siihen verrattuna, että jotkut julkisen taiteen hyväksikäyttäjät keräsivät kukkia parempaan talteen jo keskiviikkona. Malttia, ihmiset. Perjantaina.



Teksti: Anna Vanninen Kuvat: Aino Nieminen

We Love Helsinki

Minä menen: Tuskafestari

Synkkien pohjamutien melodinen mesenaatti, My Dying Bride, kastelee pöksyjä Kaisaniemessä sunnuntaina. Mustaan pukeutuneesta teinistä lähtien olen bändiä kuunnellut, jo kirotut kolmetoista vuotta. Bändi itse lienee myös raskaasti kirottu, sillä allekirjoittanut ei kovasta yrityksestä huolimatta ole päässyt vielä kertaakaan kunnolla katsomaan kyseistä konkkaronkkaa livenä.

Käteen on jäänyt aikatauluväärinkäsityksen jäljiltä käyttämätön lippu Nosturiin ja muutaman kerran on jääty nuolemaan näppejä lippujen loppuessa ennen aikojaan. Hollannissa lunastin itselleni sakot junassa, hymyilin tuikealle konnarille kauniisti ja ehdin juuri ja juuri viimeisiä säveliä kuuntelemaan lasimaalausten keskelle vanhaan kirkkoon.

Nyt on lippu hankittu ajoissa, kajalit teroitettu ja kengätkin valittu valmiiksi. Avomiehen suostuttelin mukaan muistuttamalla, että samana iltana soittaa myös elvisrokin paraatipoppoo Volbeat sekä useita muita tunnelmankohottajia. Olutteltta lienee turvallinen pakopaikka niille, joita pitkätukkasedät eivät hetkauta.

Seuraan siis panosvöistä pingviiniä ja marssin Kaisaniemeen vaikka läpi harmaan kiven. Ja synkkyyshän ei tunnetusti pysy kaadettuna Kaisaniemen kentälle vaan valuu läpi keskustan koko viikonlopun ajan, joten tunnelmasta pääsee nauttimaan vaikka ei lippua olisi ehtinytkään hankkia.

Tuska Open Air Metal Festival 26-28.6.2009 www.tuska-festival.fi
My Dying Bride www.mydyingbride.org

Teksti ja kuva: Aino Nieminen

We Love Helsinki

Minä menen: Fillarikorjaamo Korjaamolla

Poikaystäväni käyttää huomattavan osan ajastaan pyörän päällä, pyöriä rakentaen tai yksivaihde.net -keskustelupalstalla. Joka keskiviikko Yksivaihteen porukka järjestää myös jonkinlaista kikkailua vaarallisen tuntuisten, mutta ilmeisen rakkaiden fiksiensä päällä.

Fillaripooloa yksivaihde.netin 1-vuotissynttäreillä Jätkäsaaren satamassa.

Nyt nämä, ilmeisesti pääosin äijät, järjestävät itselleen kaljanjuontimahdollisuuden myös perjantai-illoille, ja samalla yhteistyö Fillari Helsinki -hankkeen kanssa avaa pyöräkulttuuria laajemmallekin yleisölle. Fillariteemaiselle klubille ovat tervetulleita muutkin kuin jarruttomien ja vaihteettomien pyörien kuskit.

Fillarikorjaamo -klubi järjestetään tänä kesänä neljä kertaa ja siellä tosiaan korjataan. Pyöriin tehdään ilmaiseksi pieniä huoltotoimenpiteitä ja asiantuntijat jakavat ilmaisia neuvoja. Terassi on auki säävarauksella ja sisäänpääsykin on ilmainen. Ennen jokaista klubia, kuudelta, ajetaan kaupunkisuunnistuskisa, jonka maalissa kello 19-21 odottaa pyöräilijöille häppärihintainen kalja.

Yksivaihde-aktiivi Tuukka Ylä-Anttila rasvaa pyöränsä ketjuja.

Tavoitteena on siis pyöräilyn jalon aatteen vaaliminen ja hauskanpito. Niinpä minäkin polkaisen Korjaamolle tänä perjantaina.

Fillarikorjaamo -pyörätapahtuma pe 5.6.2009 klo 19-22 Kulttuuritehdas Korjaamolla, Töölönkatu 51 B, Taka-Töölö.

Fillari Helsinki www.fillarihelsinki.fi
Yksivaihde www.yksivaihde.net

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Tuukka Ylä-Anttila ja Tuomas Ylä-Anttila

We Love Helsinki

Minä menen: MSTRKRFT Basso Festivaalin Pre-Partyssa Virgin Oil Co:ssa

Helsingin tämän kevään hienojen DJ-vieraiden (Sinden, Busy P, Girl Talk...) lista saa jatkoa, kun Ameriikan Justice, eli kanadalainen MSTRKRFT (Last Gang Rocords) saapuu kaupunkiin. Kuten jo nimestä tiputetuista vokaaleista voi päätellä, luvassa on hyvinkin turboahdettua tykitystä.

Duo koostuu Jesse F. Keeleristä ja Alex "AL-P" Puodziukasista, jotka ovat tuttuja Death From Above 1979:sta. Jesse toimi rakastetussa indie-metalli-dance -yhtyeessä basistina ja AL-P tuottajan roolissa. MSTKRFT:ssä he ovat omien sanojensa mukaan keskittyneet yhdistelemään amerikkalaista rokkia underground discoon ja houseen. Herrojen musiikkia voisi kai hyvin verrata strobo-valoon: kylmää, kovaa, koukuttavaa ja pirun tehokasta meininkiä, joka saa kaikki sen tahdissa menevän näyttämään hyvältä. Kotikäytössä ja liian suurina annoksina musiikki saattaa tosin aiheuttaa myös pahaa oloa ja jopa epilepsiaa...

Tästä ei kuitenkaan ole tällä kertaa pelkoa, koska kyseessä on nimenomaan DJ-keikka, jolloin dudet pääsevät esittelemään vain niitä parhaita palojaan kahdelta albumiltaan, joista varsinkin ensimmäinen: The Looks (2006), on aivan loistava. Lisäksi kuullaan varmasti otteita kaksikon käsittämättömästä remix-katalogista, jonka nimien tutkailu on vähän kuin lukisi NME:n kuka-kukin-on palstaa. Esimerkiksi jo mainittu Justice, The Yeah Yeah Yeah´s, New Young Pony Club, Bloc Party, Annie, Wolfmother ovat saaneet jyräytysversiot kanukkien toimesta.

Näin ollen allekirjoittanut siis suuntaa Virgin Oiliin, jossa lämmittelyä tarjoavat Rico Tubbs ja Boner Brigade. Keikka käynnistää BASSO-median viisivuotisjuhlat, jotka huipentuvat päätapahtumaan 6.6 Suvilahdessa.

Basso Festival 2009 Pre-Party to 28.5.2009 klo 22-04 Virgin Oil Co:ssa, Mannerheimintie 5, Kluuvi. Esiintymässä MSTRKRFT (CAN), Rico Tubbs & Boner Brigade. Liput 17 euroa (ennakot Virgin Oil Co:sta 15 euroa, Tiketistä 15,50 euroa ja Lippupalvelusta 16,50 euroa)

MSTRKRFT www.mstrkrft.com www.myspace.com/mstrkrft
Rico Tubbs www.myspace.com/ricotubbsfunk
Boner Brigade http://bonerbrigade.com/

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: MSTRKRFT

We Love Helsinki

Minä menen: Asa & Jätkäjätkät Tavastialla

Lähiö vyöryy kantakaupunkiin kun Teosto-voittaja Asa nousee Tavastian lavalle perjantaina 13. päivä. Suomi-rapin viralliseksi vastarannan kiiskeksi tituleeratun artistin uusimman levyn kantaaottavat sanoitukset kuvaavat alkuasukkaan syrjäyttänyttä loppuasukasta, joka vetelee viimeisiään kasvihuonekaasujen ja ahneuden valtaaman maailman keskellä. Kahdeksan miehen big band Jätkäjätkät on sekä vaikuttavan kuuloinen että näköinen ja mukavaa vaihtelua rap-keikoilta yleensä niin tutuille samplerista soitetuille taustoille. Asan musiikissa miellyttävät myös pelimannihenkinen jammailu ja itäeurooppalaiset kansanmusiikkivaikutteet.

Asa & Jätkäjätkät + Dj Didier 13.3.2009 klo 21-04 Tavastialla, Urho Kekkosen Katu 4-6, Kamppi. Liput 14 euroa (ennakot tiketistä 12,5 euroa). Asan myspace.

Teksti: Tessa Tapaninen

We Love Helsinki

Minä Menen: Kolmannen Kiertotähden Salaisuus

Orionissa pyörii toukokuun alkuun asti Neuvostoelokuvan salainen historia -sarja. Lauantaina 14.2.2009 siellä esitetään Kirill Bulytsevin Alissa avaruudessa -romaaniin perustuva animaatio Kolmannen Kiertotähden Salaisuus.


Kun miettii Venäjää tai Neuvostoliittoa, ei ensimmäisenä tule mieleen monelle vuosikymmenelle ulottuva monipuolinen elokuvakerronta tai mestariohjaajat. Neuvostoelokuvaa ei vuosien varrella ole paljon Suomessa esitetty, ja tämä puoli suurvallan historiasta onkin jäänyt monelle tuntemattomaksi. Nyt Orionin esityssarja Neuvostoelokuvan salainen historia antaa mahdollisuuden päästä näkemään erilainen puoli Venäjän menneisyydestä.

Kaiken takana on kahden miehen harrastus: Lauri Lehtinen ja Antti Suonio ovat jo noin kymmenen vuoden ajan koonneet vapaa-ajallaan tavallisesta poikkeavia esityssarjoja Orionille. ”Tuntuu antoisalta, kun voi kokea ja tarjota persoonallisia valkokangaselämyksiä sekä uusia näkökulmia elokuvan historiaan” sanoo Lehtinen harrastuksestaan.

Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa on yksi maailman parhaita neuvostoliittolaisten elokuvien kokoelmia, ja joukkoon mahtuu myös monta kulttimaineen ansaitsevaa aarretta. ”Halusimme näyttää, että neuvostoelokuva oli paljon monipuolisempaa ja mielikuvituksekkaampaa kuin luullaan” Lehtinen linjaa. ”Osa sarjan elokuvista on venäläisten suuria kansansuosikkeja ja osa äärimmäisen harvinaisia herkkuja.” Esityssarja koostuu fantasiasta, science fictionista, toimintaseikkailuista ja animaatioelokuvista, jotka usein jäävät elokuvahistorian yleiskatsauksissa unohduksiin.

Tajna tretnei platety (suomeksi Kolmannen Kiertotähden salaisuus) on palkitun Roman Katshanovin vuonna 1981 ohjaama piirroselokuva. Se kertoo neuvokkaasta kosmonauttityttö Alissasta, joka tutkii isänsä kanssa harvinaisten avaruusolentojen salakauppaa. Lehtinen kertoo, että ”fanit ovat tehneet nettimusiikkivideoita yhdistämällä Pink Floydin biisejä Kolmannen kiertotähden kohtauksiin, vaikka alkuperäismusiikki on vähintään yhtä lumoavaa.” Elokuva perustuu Kirill Bulytsevin suomeksikin ilmestyneeseen lasten scifiromaaniin Alissa Avaruudessa, joka tuo mieleen Lewis Carrollin romaanin Liisa Ihmemaassa.

Elokuva on sekä lapsille että aikuisille sopiva kokonaisuus, joka toimii niin hauskana seikkailuviihteenä kuin psykedeelisenä tajunnanvirtana. Luvassa on mm. mahdottomia ufo-olioita ja uskomattomia maisemia. Alkulämmittelynä nähdään Katshanovin rakastettuja Krokotiili Gena -nukkeanimaatioita. Siis Beatlesien Back in the USSR soimaan ja tutustumaan itänaapurimme elokuvahistoriaan!


Kolmannen Kiertotähden Salaisuus la 14.2.2009 klo 16. Uusinta to 19.2.2009 klo 17 elokuvateatteri Orionissa, Eerikinkatu 15, Kamppi. Liput 5 euroa. www.kava.fi

Neuvostoelokuvan salainen historia Facebookissa www.facebook.com/event.php?eid=39161904939

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto

We Love Helsinki