Vielä ehtii: Elixir – Pipilotti Rist

Hedelmillä on suuri rooli Ristin videoinstallaatioissa.

Jos itsenäisyyspäivän ohjelma on vielä auki, kannatta käydä Kiasmassa, joka yllättäen on auki. Siellä on viimeinen mahdollisuus vierailla sveitsiläistaiteilija Pipilotti Ristin paratiisimaisessa teoksessa. Koko viidennen kerroksen täytyttävä näyttely koostuu upeista video- ja valoinstallaatioista, joista saa nauttia meditatiivisesti tyynyillä lepäillen.

Kenkien riisuminen ennen näytteleyyn astumista virittää levolliseen tunnelmaan. Teosten kuvavirta koostuu psykedeelisestä värimassasta ja kehollisesta maailmantarkastelusta, joka muodostaa luonnonvoimamaisen virran. Katsojat saavat hämärässä salissa tietyn intimiteetin nauttia teoksesta ja salin pehmeät puitteet sekä teosten juonettomuus poistavat kaikki suorituspaineet taiteen tarkastelusta.

Tunteet ja ajatukset nousevat pintaan vahvemmin kuin perinteisessä taidenäyttelyssä, jossa kierrellään teosten äärellä valkoisten seinien ympäröimänä. Näyttelyssä näkyy paljon toisiinsa hellästi nojailevia pariskuntia. Vaikka teosten aiheina on muun muassa alastomia vartaloita ja lähikuvia sukupuolielimistä, vaikutelma ei ole provokatiivinen vaan pikemminkin harras.

Haluaisin melkein perustaa kansanliikkeen, joka vaatisi tällaista tilaa pysyväksi osaksi kaupunkia.

6.12.2009 Kiasma on avoinna klo 10-17.

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Mirkku Pervonsuo

We Love Helsinki

Katja Tukiaisen "Playground, My work is my pleasure”- näyttely antaa vallan tytöille

Korjaamon Galleria muuntautuu tyttöjen maailmaksi, jossa nähdään lettinauhoja, karkkeja ja punaisia kenkiä. Toimittajamme Heidi Valkola kävi tutustumassa lähemmin sekä näyttelyyn että itse taiteilijaan.

Taiteilija Katja Tukiainen.

Ensimmäinen asia, jonka näen kävellessäni sisään Korjaamo Galleriaan, on Katja Tukiainen seisomassa tikkailla seinää maalaten. Näyttelyn nimi, ”Playground, My work is my pleasure”, kuvastaakin Tukiaista täydellisesti.

Näyttelyssä nähdään tyttöjä, bambeja, leivoksia, Nuria ja Arnold Schönberg sekä Marx. Tyttöarmeijat pioneeripuvuissaan, käsissään karkkitangot, taistelevat tyttöjen ja tyttöyden puolesta. Huomaan olevani kateellinen maalausten tytöille heidän rohkeudestaan ja vallattomuudestaan - tytöt saavat näyttää kieltään siinä missä pojatkin. Silmää iskevä tyttö näyttää suorastaan flirttailevan katsojalle. Teokset ovat viattomia, samalla vietteleviä. En voi olla ihmettelemättä miten kieltään näyttävä Shirley Temple -tyttö kirjamessujen julisteessa aiheutti kohua. Nyt kieltä näytetään senkin edestä. Tukiainen kertookin pitävänsä katsojan provosoinnista.

Näyttelyn teokset ovat toistensa peilikuvia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että teokset olisivat identtisiä vaan ne enemmänkin keskustelevat keskenään. Näyttelyssä leikitään sanoilla, katseella ja hieman katsojallakin. Tuntuu kuin tytöt kuiskisivat toisilleen ja tuijottaisivat katsojaa. Katsojasta tulee katsottava. Se ilo ja huumori mikä taiteilijalla on ollut töitä luodessa välittyy katsojalle. Taide on kuin leikkikenttä, playground, missä sääntöjen rikkominen on sallittua. Tukiainen ei arvostelusta säikähdä, vaan kun häntä on kritisoitu jostakin, hän on vain tehnyt sen seuraavalla kerralla korostetummin.


Tukiainen maalaa myös tilasidonnaisia teoksia, jotka valtaavat kokonaisia seiniä. Näyttelytilaan astuessa tuntuu kuin olisi saapunut toiseen maailmaan. Seinälle maalatut tytöt raottavat punaisia verhoja sivuun luoden teoksille näyttämön. Katsojalle annetaan tilaisuus kurkistaa tyttöjen maailmaan. Seinien maalaaminen on Tukiaiselle tosissaan tekemistä, eräänlainen extremekokemus.

Näyttely on ehdottomasti käynnin arvoinen ja ainakin itse tauluja katsottuani en voi muuta kuin poistua hymyillen, ehkäpä osa taiteilijan innosta on tarttunut minuunkin. Toivon vain, että Korjaamolla on laaja leivosvalikoima, koska itse olen ainakin sellaisen tarpeessa.

"Playground, My work is my pleasure”- näyttely Korjaamo Galleriassa, Töölönkatu 51 b, Töölö, 16.10.- 15.11.2009.

Teksti ja Kuvat: Heidi Valkola

We Love Helsinki

Viiniä taiteella: Tää hetki on nyt!

Viiniä taiteella-juttusarjassa toimittajamme vierailevat taidenäyttelyiden avajaisissa raportoiden maistamastaan, kuulemastaan, kokemastaan ja tietysti myös näkemästään.

Mirkan avecina oli Emilia.

Törmään jo Ylioppilasaukiolla kukkapuskia piteleviin, huulipunattuihin avajaisvieraisiin. Ahtaudun tupaten täynnä olevaan hissiin ja saavun korkealle kaupunginkattojen tasalle Kalhama&Piippo Contemporaryyn.

Avaran gallerian valkoiset seinät on ripustettu ainakin näennäisen rennoin rantein täyteen Rauha Mäkilän neonvärejä sykkiviä, erikokoisia maalauksia. Korkeassa, hallimaisessa tilassa sykkii myös tanssimusa, ja se on ihan täynnä ihmisiä. Puheensorina kilpailee musiikin metelin kanssa. Bongaan vastaanotto/vieraskirja/kauppojenhierontapöydältä ensimmäiset tyhjät pullot ja paljon lisää kukkia. Näyttelyn nimi All We Want Is Everything kuvaa tätä hetkeä vähän liiankin hyvin.

Tarjoiluille on varattu keskeltä hallia mustalla liinalla peitetty pöytä. Omiin jääpalakulhoihinsa ovat aseteltuina keisariolut- ja omenasiideripullot. Avaaja löytyy pöydältä, joten kaikki voivat näin ollen hoitaa omat ja kaveriensa juomatarpeet itse. Alkoholittomana juomana on vain muutama pullo vissyä ja se loppuu nopeasti. Nälkäisille suille ei täältä löydy täytettä.

Taiteilija erottuu kukkia ja onnitteluja vastaanottavana, fiftarileopardikuosimekossaan kiharat otsalla, yhtenä parhaiten pukeutuneena hahmona. Muutenkin tänne on kokoontunut kaupungin kerma, nuoria tyylikkäitä 20+ ja 30- rahakkaalta vaikuttavia henkilöitä. He huitelevat ympäriinsä pullot kädessä pillifarkkuineen ja pottatukkineen tauluihin sointuvissa kasarikuoseissa. Kuulumisten lomassa vaihdetaan poskisuudelmia, halauksia ja vakuuttavia kättelyjä. Mielessäni käy, että olen myöhästyneillä Flow-jatkoilla.

Musiikkia soittaa oikea dj, joka ei ole kuka tahansa nobody, vaan Maria Veitola. Glitterimekkoon pukeutuneena hän iskee levylautaselle tunnelmaan sopivaa kevyttä, huoletonta pumputusta. Molokon "The time is now… Lets make this moment last…" Tämäkin sopii kuvaan kuin jättisilmälasit hipsterin nenälle. Koen, että minua tykitetään tälle ajalle ominaisilla arvoilla: hetkellisyys, pinnallisuus, helsinkiläisyys, nuoruus, kauneus, coolius… Nämä välittyvät myös musiikkivideo-poseeraus-estetiikkaa huokuvista teoksista. Yritän löytää niistä jotain ironiasta kielivää, mutta ainakin tässä ympäristössä esitettynä ja näiden ihmisten ympäröimänä epäonnistun.

Maalauksissa jokaisen teoksen nimi kuin hittibiisi: He’s Not Like Them Other Boys, Bulletproof, Half Of The Whip ja Hot Chick That You Cant Even Touch. Aika hottia. Vielä jos viittaan Flow-jatkoihin, niin muutama teos on nimetty Flow’ssa esiintyneiden artistien mukaan: Karin Dreijer Andersson ja Ladyhawke! Onkohan näyttelyn ajankohta päätetty taktisesti juuri tähän? Teosten hintahaarukka on 950-4800€. Kolmen työn viereen viedään avajaisten aikana punainen tarra. M.I.A. soi: ”All I wanna do is… take your moneeeee”

Kalhama&Piippo Contemporary on alusta asti ollut selkeä suhteestaan rahaan: täällä se liikkuu. Harva galleria ilman rahaa pyöriikään, eikä taidetta opiskelijabudjetilla osteta. Kuka vie Hot Kissin, I Like Them Tall Boyssin ja She’s So Finen kotinsa seinälle? Ainakin yksi viimeisen päälle pukeutunut pari vintagelastenvaunuineen luo mittailevia katseita seinille. On helppo kuvitella Rauha Mäkilän työ punavuorelaiseen kotiin kierrätyssohvan ja desingkliseiden jatkoksi.
Julkisemmista hahmoista bongaan mad-Tuomas Milonoffin, kyseenalaistakin mainetta niittäneen Antti Piipon ja jytäyttäjä Tuomas Laitisen a.k.a. Moby Dictatorin.

Täällä ei varmasti juoma lopu kesken. Siideriä riittää mukaan otettavaksi ja kuulen, että yhdessä vessoista on ainakin 10 lavaa olutta. Harmi kun ei tullut reppua mukaan… Taiteesta puhutaan suurieleisesti, osoitellaan, analysoidaan ja kuiskutellaan. Kuitenkin tuntuu, että ihmiset katsovat enemmän toisiaan kuin maalauksia.

Rauha Mäkilä: All We Want Is Everything 27.9.2009 asti Kalhama&Piippo Contemporaryssa, Mannerheimintie 3 B, 5.kerros www.kalhamapiippo.com

Teksti ja kuvat: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

Viiniä taiteella: Madonna ja riehuvat lapset

Vaellamme Hietalahdenrantaa pitkin Forum Boxiin sen ja sen näyttelyyn samaa matkaa madonnakansan kanssa. Aurinko paistaa lämpimästi ja valtava ihmismassa saa aikaan tunteen kuin olisi osa jotain suurempaa liikettä.

Astumme sisään Pauliina Turakka-Purhosen ja Outi Pieskin Kaisa Giisavaaralla -avajaisiin, jossa tunnelma on ensivaikutelmaltaan jotenkin vaivaannuttava. Kontrasti ulkona vallitsevaan lämpöön ja aurinkoon on suuri. Tila on iso, hämärä ja toistaiseksi vielä tyhjän oloinen. Paikalla näyttää parveilevan lähinnä taiteilijoita. Bongaamme heti pari tuttua kasvoa edellisistä avajaisista.

Pauliina Turakka Purhonen installaatiosta katsottuna

Suuntaamme suoraan tarjoilujen ääreen. Pöytää vahtii tuimailmeinen, Forum Boxin nimikyltillä varustettu nainen, joka annostelee viiniä minikokoisiin mukeihin. Aikamoinen turnoff, siis vahdin olemassaolo, ei itse vahti. Juomatarjoilut koostuvat puna-, valko- ja roseviinistä sekä oletetusti alkoholittomasta boolista, jota lapsivieraat kittaavat kaksin käsin. Kannuissa on vettä vesilinjalaisille.

Muu tarjoilu ei ole kovin houkuttelevan näköistä: pieniä vesirinkeleitä sekä akvaarion pohjakivien näköisiä karkkeja. Karkeista ei edes heti tajua, ovatko ne tarjoilu vai koriste. Rinkelit ovat niin kovia, että alamme epäillä niiden syömäkelpoisuutta. Makuelämys on kuitenkin tuttu menneiden vuosien mummola-ajoilta. Karkit ovat epäilyttävästä ulkomuodostaan huolimatta yllättävän hyviä. Pistämme pystyyn pienen kilpailun siitä kuka kehtaa santsata viiniä useammin. Tuima annostelija katsoo ilme värähtämättä suoraan silmiin pyytäessämme lisäannoksia.

Molemmat taiteilijat ovat paikalla, mutta he eivät erityisesti erotu muusta vierasjoukosta. Hetken tilannetta tarkkailtuamme oletamme taiteilijoiden olevan ne kaikista sosiaalisimmat ja ehkä hieman fiinimmin pukeutuneet.

Siirrymme katsomaan teoksia, joista osa on isoja maalauksia ja osa maalauksellisia tekstiiliveistoksia. Tauluista tuijottaa raadollisesti maalattuja ihmisiä vaatteilla ja ilman, katsoja joutuu itse katsotuksi. Osa taulujen hahmoista on läsnä avajaisissa, ”ai että ton näköinen alasti…”. Pauliina Turakka Purhonen on tehnyt itsestään muutamia (alaston) omakuvia, ja maalannut itsensä rumemmaksi kuin onkaan. Eikös se yleensä mene toisinpäin, kaikki kaunistelevat itseään kuviin. Yhteinen lempiteoksemme on ihana, raaka veistos naisesta aamutakissa scream-ilmeineen. Veistos on sisältä tyhjä ja verta vuotava. Kuulemme vanhemman rouvan kommentin teoksista: "nämä on ihanii!"

Hauska teos on myös installaatio, jonka sisään voi mennä. Siinä on kurkistusaukkoja. Toinen toimittajistamme uskaltautuu miellyttävään kangasneliöön, mutta kokee vähemmän miellyttävän yllätyksen: sisällä joku julkea lapsi käy häntä kutittelemaan! Emme tiedä mitä pitäisi tehdä, sanoa vanhemmille, juosta karkuun… Lapsi jatkaa kutitusta ja kikattaa. Paikalla on muitakin lapsia jotka riehuvat – eivät leiki, vaan riehuvat – keskellä näyttelytilaa. He eivät ole vielä siinä iässä, että teosten penikset ja vaginat kiinnostaisivat. Avajaisten yleisin asuste tuntuukin olevan lastenvaunut, joita on oven vieressä parkissa kaiken aikaa kahdesta viiteen kappaletta.

Teokset menevät kaupaksi. Gallerian oven vieressä on tiski vieraskirjoineen ja kukkamaljakkoineen. Tiskin takana seisoo gallerian edustaja valmiina ottamaan vastaan ostotarjouksia, varauksia ja kysymyksiä. Kaksi lähes kolmestakymmenestä 1000 - 12 000 euron hintaisesta teoksesta on myyty ja useampi kuulemma varattu ensimmäisen tunnin aikana. Kuulemme miehen kysyvän vaimoltaan: "Ostitsä jonkun noista?"

Lempityömme Pauliina Turakka Purhosen: Manttelimadonna.

Tunnelma rentoutuu kellon tikittäessä toista tuntia. Ihmisiä tulee jatkuvasti lisää. Puheensorina täyttää korkean tilan vähä vähältä. Juoksemme santsaamaan kun vahtijatyttö häipyy, on se vaan kivempaa kun saa ottaa itse.

Pidimme molemmat galleriatilasta, jossa on useita huoneita ja kaksi kerrosta. Erityiskiitosta saa tilava vessa, jonka seinät on vuorattu vanhoilla näyttelyjulisteilla.

Monikohan tuli tänne aloittelemaan ennen Madonnaa. Kuulemme muutaman sanovan jatkavansa konserttiin. Poistumme viileästä galleriasta pienessä viinipöhnässä ulos hullunmyllyyn. Helikopterit pörräävät pilvettömällä taivaalla. Aurinko häikii silmiin. Paloauto on pysäköity kulmalle.

Teksti: Marianna Kellokoski ja Mirka Kinnula, Kuvat: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

We Love Helsinki Art Battlen maalausten huutokauppa

We Love Helsingin kaupunkifestarien Art Battlessa 1.8.2009 viisi helsinkiläistä graffiti- ja taidemaalaria maalasi kuuden tunnin aikana kukin yhden teoksen. Art Battleen osallistuneissa taiteilijoissa olivat mukana Kiasman URB08:n Ex-Vandals -näyttelyssä kunnostautuneet Janne Viljakainen ja Karri Kuoppala, tuotteliaana taiteilijana, graffitimaalarina ja graafisena suunnittelijana tunnettu Jani Tolin, sekä arvostetut graffitimaalarit Trama ja EGS. Nyt We Love Helsinki huutokauppaa teokset ja lahjoittaa kertyneet rahat Suomen Amnestylle. Työt ovat esillä Kiasman URB-festivaalien päätösjuhlassa 9.8.2009 ja sen jälkeen huutokauppa jatkuu kaksi viikkoa.

Art Battlen voittajaksi äänestetyn Janne Viljakaisen maalaus on huutokaupassa osoitteessa: http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=112148996

Jani Tolinin maalaus on huutokaupassa osoitteessa: http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=112147985

EGS:n maalaus on huutokaupassa osoitteessa: http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=112149523

Trama:n maalaus on huutokaupassa osoitteessa: http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=112148470

Karri Kuoppalan maalaus on huutokaupassa osoitteessa: http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=112149266

Teksti ja kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Viiniä taiteella: Torstai-illan etkot taidegalleriassa

Viiniä taiteella-juttusarjassa toimittajamme vierailevat taidenäyttelyiden avajaisissa raportoiden maistamastaan, kuulemastaan, kokemastaan ja tietysti myös näkemästään.

Tungoksen Kasarminkadun alkupäässä huomaa jo Espalta käsin. Luovimme tiemme läpi nuoren, viinilasit ja savukkeet kädessään vilkkaasti puhelevan ihmismassan. Sisällä soi jonkinlaista rumpumusiikkia pitkänomaisista hifikaiuttimista. Hiki haisee, ilma on paksua, lapset leikkivät ja aikuiset humaltuvat. Olemme saapuneet Olli Piipon maalausnäyttelyn avajaisiin Kuvataideakatemian galleriaan.

Tarjoilut ovat massiiviset: Gin Tonic -boolia, puna- ja valkoviiniä, sipsejä, koktailtikuissa oliiveja, juustoja ja päineen seivästettyjä minimustekaloja, hevosmakkaraa, sekä fetaa vartaassa. Fetan täyttösanko on rennosti muiden tarjoiluastioiden vieressä. Kukaan ei vahtaa santsaamisen ahkeruutta ja käytämme tilaisuutta hyväksemme.

Näyttelyn nimi on OM – pyhä tavu. Kutsukortti ei herättänyt meissä erityistä kiinnostusta, vaan ennemminkin loi mielikuvan punamullalla kantapäin maalatuista batiikkiteoksista. Yllätykseksemme gallerian seinälle ripustetut suuri- ja keskikokoiset maalaukset olivatkin jotain ihan muuta. Kultaa ja hopeaa säihkyvien teosten pinnoissa on jälkiä väkivallasta: hilseilyä, raapimisjälkiä, tukahduttavan paksuja maalikerroksia ja kupruilua. Värit ovat intensiivisiä ja hehkuvia. Jos jonkin teoksista halajaa sohvansa ylle, on halvimmasta maksettava 400e ja kalleimmasta 2700e. Pidämme molemmat melkein kaikista tauluista!

Avajaisvieraiden joukko koostuu taiteilijan ystävistä, opettajista, opiskelutovereista, kuvataiteilijoista ja itsemme kaltaisista satunnaisista tarkkailijoista. Taiteilija bostailee töidensä keskellä pikkutakissa sekä pillifarkuissa ja kuulemme hänen kuvailevan tyyliään smartcasualiksi. Hän ei todellakaan ole tämän paikan ainoa kaupunkihipstereiden univormuun pukeutunut nuori boheemi, vaan suurin osa vieraista edustaa hänen laillaan trendikästä/taideopiskelijatyyliä. Vanhemmilla osanottajilla on puvut tai jakut päällä. Bongaamme seuraavat tyyliyksityiskohdat: maalitahroja kapeissa farkuissa, lapsuudesta muistuttava neonvärinen avainkierreasia kaulakoruna, pyöräilykypärä kainalossa, graafisesti leikatut hiukset ja printtimekko. Näyttelyyn on tietysti eksynyt myös yksi kiintiöhippi epätrendikkäine terveyssandaaleineen ja hennalla värjättyine hiuksineen. Brodeerattuihin hiihtareihin ja Lacosten pantaan sonnustautunut vanhempi rouvashenkilö kiekaisee ylitse muuten tasaisen melun: ”tässä on sanomaa!”

Havaitsemme myös muutaman julkisuudenhenkilön läsnäolon – Kata Kärkkäinen ja Mato Valtonen edustavat itseään muiden vieraiden joukossa. Keskustelemme keskenämme hieman heidän nykytilastaan ja pohdimme, että ”onko sitä Kataa vieläkään hyväksytty siihen viralliseen taiteilijaliittoon”.

Gallerian pimeimmässä huoneessa on kolme synkempää teosta sekä kasa taideopiskelijoita: omat olutpurkit sihahtelevat ja (kesätyö-)stooreja vaihdetaan. Juhlat ovat levittäytyneet myös kadulle, jossa sauhutellaan ja jatketaan vapautuneesti omien juomien juomista. On vaikea olla hymähtelemättä salakuunnellessaan toisten seurueiden keskusteluita: ”Mikä proggis sul on menossa?” ja ”Impressionismi tuhosi kuvataiteen”, ovat oikeasti kuultuja satunnaisia lentäviä lauseita kadulla. Lisäksi monella puheenaiheena on myös kaukomaihin matkustaminen: ”Hei siis mistäpäin Brasiliaa sä olitkaan kotoisin?”.

Taiteilijaa on onniteltu näyttelykokonaisuuden valmistumisesta useilla viinitonkilla ja -pulloilla, kukkapuskiakin löytyy joka nurkan takaa. Tarjoilujen, lahjojen ja vieraskirjojen valtaamilta ikkunalaudoilta bongaamme myös näyttelynvalvojan ajantappolukemista: Markiisi de Saden Sodoman 120 päivää.

Tarjoilujen luona ihmiset tekevät aluksi uudelle avajaisvieraalle kohteliaasti tilaa, mutta illan edetessä kyynärpäätaktiikka otetaan käyttöön ja viimeinenkin seivästetty mustekala katoaa haljenneelta lautaselta. Eräs nainen syö fetajuustoa suoraan purkista ja rohkaisee toiminnallaan myös meidät sangoille koktailtikkuinemme. Noin puoli tuntia ennen avajaisten ilmoitettua loppumisaikaa tarjoilut ovatkin huvenneet olemattomiin. Myöhään saapuva avajaisvieras joutuu omin käsin puristamaan viinitonkan viimeiset mehut suoraan pussista. Taulut näyttävät sumenevissa silmissä jo aivan erilaisilta, mutta puheensorina täyttää edelleen jo tyhjenevän gallerian. Tästä varmaan itse kukin jatkaa vielä myöhään yöhön… Kävellessämme pois löydämme viinin täyttäneitä muovimukeja vielä satojen metrien päästä.

Olli Piippo OM maalauksia sunnuntaihin 9.8.2009 asti Kuvataidekatemian galleriassa, Kasarmikatu 44, avoinna joka päivä klo 11-18.

Teksti: Marianna Kellokoski ja Mirka Kinnula, Kuvat: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

Kuvareportaasi We Love Helsingin kaupunkifestareista

We Love Helsingin kaupunkifestareilla nähtiin ja koettiin hauskoja hetkiä mm. parkourin, sirkuksen, footbagin, capoeiran, bollywood-tanssin, saumurirallin ja poetry slamin merkeissä. Myös graffitimaalarit ja kuvataiteilijat kilvoittelivat leikkimielisesti art battlessa, jonka voittajaksi äänestettiin Janne Viljakainen. We Love Helsingin valokuvaajat olivat mukana Kuudennen Linjan sisäpihalla taltioimassa tunnelmia.

Art Battlessä nähtiin mielenkiintoisia työvaiheita. Vasemmalla Janne Viljakainen vetelee tuulilasinraaputtimella kuin vanha tekijä. Oikealla Jani Tolin taas tarkastelee puolivalmista työtään.

Karri Kuoppala aloitti maalauksen teon katuharjalla.

Taiteilijanimeä Trama käyttävä graffititaiteilija sumutti menemään vauhdikkaasti.

Graffitimaalari EGS hahmottelemassa yksityiskohtia.

Art Battle voittajaksi äänestetty Janne Viljakainen pursotti sinappipurkista kellertävää maalia tauluunsa.

Janne Viljakainen otti myös junioreita mukaan taiteen tekoon.

Timo W kokeili diaboloa sirkus-workshopissa. Taustalla Jani Tolinin maalaus.

Hietsun uimarannalla perjantaina kaatosateessa käydyn vesisodan taisi voittaa isommilla pyssyillä mukana ollut yläkerran herra, vaikka Veera Moll, Pyry Konsi & Toivo Heinimäki urheasti taistelivatkin.

Kirppiksilla riitti ihmeteltävää. Heikki Vahtin pöydästä oli kuulemma saanut ilmaisia levyjäkin.

Vintagekirppiksella värikkäät retrokuosit houkuttelivat erityisesti tyttöjä.

Sneakerkirppiksellä riitti tyylikkäitä kenkiä ihailtavaksi.

Katri ja Heini pääsivät kankaiden leikkelyn makuun Töölö Fashion Instituten vetämässä saumurirallissa.

Pyöräharrastajien Yksivaihde.net-sivuston aktiivi Tuukka Ylä-Anttila rassaili pikkuvikoja Fillari Korjaamossa. Korjaussessioiden jälkeen lähdettiin Helsingin kaduille yhteiselle ajelulle critical mass -hengessä.

Parkourista innostuneet pojat odottelivat malttamattomina Kalle Järvepään ja Tuomas Saarisen vetämän alkeistunnin alkamista.

Parkour-kierroksella ponnisteltiin ylös korkeimpienkin muurien päälle.

Timo Aarnio seurasi Mikko Lepistön temppuilua footbag-jameissa.

Suvi taituroi footbagin kanssa.

Riikka Karvinen Baila Baila -tanssikoulusta näytti miten reggaetonissa pyöritetään lantiota. Pihalla capoeira-ohjaaja Michelle Suni potkaisee ja Emma Havia väistää.

Aliisa Nummela ja Michelle Suni pelasivat yhdessä capoeira-workshopin lopuksi.

Heidi Arpiainen Etnofitness-tanssikoulusta sai yleisön pauloihinsa siroilla ranneliikkeillä bollywood-tanssitunnilla.

Sami Aho Kallion sarjakuvakeskuksesta opasti Karoliinaa hirviöiden piirtämisessä.

Ilmon paperille lasten lauantaissa syntyi puhuva puu.

Hyviksiin ja pahiksiin jakautuvista muovisista elämistä runoillut Juho Nieminen sai yleisössä aikaan nauruntyrskähdyksiä sunnuntai-illan poetry slam -sessioissa.

Poetry slamien lopuksi DJ Neveready tarjoili minikeikan yhdessä Senqin kanssa.

Teksti: Timo Santala & Antti Tuomola, Kuvat: Antti Tuomola, Heli Blåfield, Tuomas Sarparanta, Heidi Valkola ja Mirkku Pervonsuo

We Love Helsinki

Minä menen: Hakemaan gerberaa

Rautatientorilla on vielä huomiseen asti kukkameri. Kyseessä on installaatio- ja performanssitaiteilija Kaisa Salmen teos Eden IV, joka koostuu sadoista ja sadoista gerberoista. Samanlainen tilataideteos valtasi myös Eduskuntatalon portaat vuonna 2007. Teoksen idea on, että "näyttelyajan" päätyttyä ihmiset saavat hakea installaatioon osallistuneen gerberaruukun kotiaan kaunistamaan.

Tämänkertaisen pläjäyksen parasta ennen -aika umpeutuu perjantaina, jolloin aion käydä korjaamassa rehun, tai ehkä salaa parikin, omalle ikkunalaudalleni. Se tuskin on suuri synti siihen verrattuna, että jotkut julkisen taiteen hyväksikäyttäjät keräsivät kukkia parempaan talteen jo keskiviikkona. Malttia, ihmiset. Perjantaina.



Teksti: Anna Vanninen Kuvat: Aino Nieminen

We Love Helsinki

Taiteesta: Jussi Puikkosen On Vacation

Korjaamon galleriassa järjestettiin 12. helmikuuta Jussi Puikkosen On vacation –näyttelyn avajaiset.

Jussi Puikkonen on Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvaaja, joka on tullut tunnetuksi Kasino A4 –lehden taiteellisena johtajana. On Vacation –sarjaan Puikkonen on kuvannut suomalaisia bulkkilomakohteita niiden yhdeksän kuukauden aikana, jolloin lomakohteet ovat itse sapatilla. Mukaan oli mahtunut mm. Muumimaailma, Yyterin rannat ja Wasalandia.

Puikkosen kuvista välittyy ensin huvittuneisuus, mutta nopeasti tulee epämääräinen suru; kaiho ja pelko toisen hylkäämisestä. Kesäisin elämää täynnä olevat kohteet näyttäytyvät kuvissa liki inhimillisen yksinäisinä, maailmasta vetäytyneinä vanhuksina. Näin kuvattuina lomakohteista tulee entistäkin absurdeimpia – mieleen tulee helposti Tampereella Backlight 08 -näyttelyssä nähty Rainer Riedlerin Artificial Holidays -sarja, joka kuvaa maailman keinotekoisimpia lomakohteita, joskin niiden aukioloaikojen puitteissa. Usvan keskeltä nouseva Wasalandia näyttää juuri yhtä muoviselta kuin Dubailainen sisälasketteluhalli.

Puikkosen tapa kuvata on toteava, selittelemätön: asiat ovat tässä kuten kuka tahansa voisi ne nähdä. Kuvakulmilla tai valotuksilla ei kikkailla, mikä on miellyttävää, sillä kuvapinta on muovisine väreineen jo riittävän huomiota herättävä. Levottoman pinnan alla löytyy talviunilla oleva maailma, joka on heräävä vasta seuraavana keväänä, kun ensimmäiset lapsiperheet kaatuvat porteista sisään putkikasseineen ja aurinkohattuineen, sandaalit läpsyen.

Tai kaikki eivät herää, kuten elämässä on tapana. Vene-teoksessa kuvattu jäihin vajonnut alus seilannee tätä kirjoittaessa jo tuonen virtaa pitkin kohti ikuista talvilomaa.

Näyttelyssä on esillä myös kuvasarjat My Favourite Things ja Sonja & Jussi.

Jussi Puikkosen valokuvanäyttely On Vacation 12.2. - 8.3.2009 Kulttuuritehdas Korjaamon galleriassa, Töölönkatu 51 B, Taka-Töölö. Avoinna ma-su 11-17. Vapaa pääsy. www.korjaamo.fi

Teksti: Antti Tuomola, Kuvat: Jussi Puikkonen

We Love Helsinki

Taiteesta: Mohamed Bourouissan Kehätie

Tilan jännitteet on yksityisnäyttelyjen kokonaisuus Suomen valokuvataiteen museossa. Mukana on neljä valokuvaajaa: Mohamed Bourouissa, Sini Pelkki, Carrie Schneider ja Sauli Sirviö. Ranskalaisen Mohamed Bourouissan Kehätie (2007) heijastelee Pariisin räjähdysalttiiden lähiöiden jännitteitä.

Mohamed Bourouissan valokuvat ovat kuin maalauksia. Pariisin esikaupungeissa kuvatut asetelmat eivät jätä katsojan mieltä rauhaan; ne nostattavat levottomia kysymyksiä ja paikantuvat jonnekin todellisuuden ja kuvitteellisen rajoille.

Yksi Algeriassa syntyneen Bourouissan lähtökohdista on hänen oma taustansa. Teokset heijastavat itse koettua ja nähtyä; Bourouissan voidaankin hyvin sanoa kuvaavan modernia Ranskaa. Esimerkiksi Peili (2006) on tehty ja kuvattu pariisilaislähiössä, Clichy-sous-Bois´ssa, josta alkoivat Ranskan vuoden 2005 mellakat. Vaikka ranskalaisten lähiöiden valinta aihepiiriksi on jo itsessään poliittinen teko, Bourouissa näkee itsensä ensisijaisesti kuvataiteilijana, ei poliittisena valokuvaajana.

Bourouissan kuvat ovat tarkkaan sommiteltuja ja rakennettuja. Ne ovat lavastettuja tapahtumia, joissa näyttelyn nimessäkin esiintyvä jännite on huipussaan. "Olen kiinnostunut tilasta, jonka esimerkiksi mallien välinen katseiden vaihto rakentaa kuvaan" hän selittää.

Olennaisinta ei ole ymmärtää, mitä kuvissa tapahtuu tai on tapahtunut. Kuvien tunnelataukset ovat aistittavissa, vaikkei katsoja tietäisi mitään Pariisin huonomaineisten lähiöiden todellisuudesta. Tunteisiin on helppo samaistua, sillä samat jännitteet ovat olemassa myös Helsingissä. "Kuvan rakentamisen kautta pääsen käsiksi tunteisiin." Bourouissa selventää.

"Kuvien tekemisessä on läsnä jatkuva leikki taiteen ja tositapahtumien heijastuksen välillä." Vaihe vaiheelta ideoitujen ja koostettujen kuvien dokumentaarinen puoli liittyy odottamattomiin elementteihin. Bourouissa etsii sitä sekunnin kymmenesosaa, jolloin voi tapahtua mitä vaan, tai sitten ei mitään. Hän osoittaa odottamattoman hetken kuvastaan Kehätie: se on juuri ja juuri havaittava häivähdys ohikulkijasta pyöräilevän pikkupojan takana. "Päätin jättää hahmon kohdalleen, se tuo kuvaan jotain lisää."

"Tilan jännitteet" -näyttely Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1 G) 24.5.2009 asti. Avoinna ti-su 11-18. Näyttely on osa Helsingin valokuvafestivaalia ja Valokuvan vuotta 2009.

Teksti: Marjatta Peltonen, Kuva: Mohamed Bourouissa

We Love Helsinki

Bongaa yksityiskohta: Tarrataidetta

Tarrataidetta, Kustaankatu 4, Alppiharju.

Kuva: Timo Santala

We Love Helsinki

Bongaa yksityiskohta: Graffiti

Maalaus sähkökaapissa Tuorinniemen puistossa, Herttoniemenrannassa.

Kuva: Tessa Tapaninen

We Love Helsinki

Taiteesta: Kari Haklin Helsingin kaupungin liikennelaitoksen ainoa miespuolinen rahastaja vuonna 1975.

Hakasalmen huvilaan on koottu Kari Haklin mustavalkoisia valokuvia 60-70-lukujen Helsingistä, ajalta jolloin raitiovaunuissakin oli vielä rahastajat. Mielenkiintoinen näyttely kannattaa käydä katsomassa viimeistään nyt, sillä se on auki viimeistä viikkoa.

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen ainoa miespuolinen rahastaja vuonna 1975.

Haklin valokuvien Helsinkiin on helppo tuntea kaipuuta. Puutalojen täyttämän Pasilan viimeiset hetket ja keskustan kadonneet kulmapuodit kertovat kaupungista murroksen keskellä. Helsinki näyttäytyy toisaalta vauhdilla eteenpäin harppovana, toisaalta muutostensa alle rusentuvana kaupunkina, joka innokkaana yrittää hakea omaa ilmettään ja identiteettiään.

Rakennusten sijaan näyttelyn pääosassa ovat kuitenkin tavalliset ihmiset ja helsinkiläisten arki. Kierrokselta jää mieleen erityisesti ratikkakuva, jossa velmusti hymyilevä rahastajamies istuu palvelemassa asiakkaitaan.

Rahastajilla oli ennen tärkeä rooli ratikoissa ja heistä muodostui helposti tunnettuja kaupunkihahmoja. Ennen ratikkaan noustiin sisään takaovesta, ja vaunun rahastaja istui oikealla heti oven vieressä. Hän rei'itti matkustajien liput, joskin myöhemmin otettiin käyttöön vaihtoliput ja rei'itin vaihtui leimasimeksi. Viimeiset raitiovaunuissa työskennelleet rahastajat lopettivat vuonna 1987.

Raitiovaunun rahastaja joutui usein kantamaan myös kaupunkilaisten kiukkuja harteillaan: milloin oli koiransäätä, milloin myöhästelevä vaunu, milloin lipun hintaa nostettu. Ei siis ihme, että rahastajarouvat ja -neidit ovat näyttelyseuranani olevan Anu Santalan muistikuvissa kurttuotsaista, jopa pelottavaa porukkaa.

Yrmyjen rahastajien joukossa oli kuitenkin poikkeus, Helsingin ainoa miesrahastaja Jaakko "Jaska" Hyppy. "Hei mä luulen, että mä muistan sen kaverin" innostuu isäni mainitessani valokuvan. Jaska oli kuulemma mahdottoman nopea rei'ittämään lippuja. Rei'ittäessään hän tarkkaili valppaana kumpaakin ovea ja vaunun täyttyessä huusi "Käytävällä eteenpäin, olkaa hyvät! Stig framåt, var så god". Ratikan ollessa valmiina jatkamaan Jaska kiskaisi katonrajaan vedetystä narusta ja kilahduksesta kuski tiesi, että matka voi jatkua. Tämän kaiken hän teki ketterästi ja sujuvasti. "Siitä näki ihan selvästi, että se nautti siitä hommasta".

"Eteenpäin. Kari Haklin Helsinki-valokuvia 1967-77" -näyttely Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa (Karamzininkatu 2) 4.1.2009 saakka. Avoinna ke-su 11-17. Vapaa pääsy. www.helsinginkaupunginmuseo.fi/hakasalmenhuvila

Teksti: Veera Moll, Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Kari Hakli.

We Love Helsinki

Taiteesta: Anssi Kasitonnin Kylän Suurin Kypärä Ja Letku Letkeä

Anssi Kasitonni kertoo Galleria Alkovissa seisoskelevasta Darth Vaderista uudessa Taiteesta-sarjassa, jossa haetaan taideteosten takana piileviä tarinoita.


Siitä Hesarin ja Flemarin syvennyksestä, snägäreiden takaa ja Hurstin leipäjonon vierestä, löytyy Galleria Alkovi. Tai eihän se mikään galleria isolla G:llä ole, vaan kahdeksanmetrinen näyteikkuna, johon taiteilija Otto Karvonen aloitti vuonna 2005 ripustamaan vaihtuvia näyttelyitä.

Viimeeksi kun kävelin ohi, ikkunasta kurkisti pahvinen Darth Vader. Kaksimetrisen Vaderin punainen valomiekka oli lerpahtanut alaspäin, kuin kännisen sulanut itsetunto epäonnistuneen aktin jälkeen.

Mistäs tässä on kysymys? Vaderin tehnyt taiteilija Anssi Kasitonni kertoo teoksen olevan nimeltään Kylän suurin kypärä ja letku letkeä Juha "Watt" Vainion kaksimielisen Tulta Päin -rallin unohtumattoman kertosäkeen mukaan. "Mulla soi se biisi mielessä ja mä rupesin kelaamaan, et kenestä se kertoo. Ja Vaderillahan on vähän niinku kylän suurin kypärä. Sitä kypärän kokoahan pilkattiin jo Space Balls:ssa." kommentoi Kasitonni viitaten Mel Brooksin ohjaamaan Star Wars -parodiaan, jossa Rick Moranisin esittämällä lyhynlännällä Lord Dark Helmetilla on valtava kypärä.

Mutta miksi juuri Vader? Onko Sithin musta lordi jonkinlainen miehisyyden ikoni? "Ei, enemmänki Han Solo oli se sankari ja tosimies. Vader on koominen ja jopa sympaattinen hahmo. Vaikka silloin lapsena se oli kyllä oikeasti pelottava." Kasitonni vastaa.

Entä voisiko Han Solon letku letkahtaa? "No, Han Solo ainakin osais suhtautua siihen rennosti, mut Vaderille se on kovempi paikka." naurahtaa Kasitonni.

Ja kieltämättä Darth Vader velton valomiekan kanssa on hauskempi kuin Han Solo. Lisäksi kaikkien tuntema pop-ikoni on itsessään jo vähän surkuhupaisa hahmo, eikä taatusti jätä ketään kylmäksi Kasitonni muistuttaa. "Se on hauska työ, vaikkei tietäiskään sen nimeä. Pystytysvaiheessakin tuli kulman kundeilta hyvää palautetta."


Kasitonnin joulu -näyttely 6.1.2009 asti Galleria Alkovissa, Helsinginkatu 19. Galleria on avoinna 24h. Näyttely on viimeinen osa Kiasman 10-vuotisjuhlanäyttelyn Notkea Katu teemoja jatkavasta Kiasma Kalliossa -sarjasta. Vapaa pääsy.

Teksti ja kuva: Timo Santala

We Love Helsinki