Minä menen: DocPoint 2010

Yhdeksännen kerran järjestettävä dokumenttielokuvafestivaali DocPoint käynnistyi tänään. Seuraavan viiden päivän aikana esitetään 137 elokuvaa yli 20 maasta. Dokkarien lisäksi festivaali kokoaa värikkään palapelin oheisohjelmaa seminaareista ja ohjaajatapaamisista iltaklubeihin. Torstain ohjelma on Puola -painotteinen.

Roman Polanski vuonna 1977

Sydän sykkii Puolalle
Mitä tapahtuu puolalaisessa sairaalassa, maistraatissa, kirjakaupassa ja vankilassa? DocPointin Puolalainen sydän -sarja tarjoilee mehukkaan kattauksen tavallisten ihmisten arkea. Nuoren polven ohjaajan Tomasz Wolskin pelkistetyn empaattinen tyyli tuo valkokankaalle spontaania huumoria ja lämpöä. The Clinicin hellyttävien vanhusten ja The Lucky Onesin elämän käännekohtien paperisotaa selvittelevien pariskuntien, leskien ja tuoreiden vanhempien kohtalot vangitsevat jokapäiväisen elämän ilman kikkailuja.

Puolalainen dokumenttielokuva pioneerin silmin
Dokkarin ystäviä hemmotellaan! Torstain seminaarissa DocPointin kunniavieras, palkittu puolalainen veteraaniohjaaja Marcel Łoziński kertoo urastaan ja työskentelytavoistaan. Miten Puolan poliittisen elämän muutokset 1900-luvun jälkipuoliskolla ovat vaikuttaneet dokumenttielokuvien tekemiseen? Sokerina pohjalla seminaarissa esitetään Łozińskin viimeisin elokuva Poste Restante. Puolankielinen tilaisuus tulkataan suomeksi.

Elämä etsintäkuulutuksen varjossa
Vuonna 1977 puolalais-ranskalainen elokuvaohjaaja Roman Polanski tunnusti 13-vuotiaan tytön väkisinmakaamisen ja pakeni Yhdysvalloista Eurooppaan. Elokuvamaailman kohujulkkis päätyi jälleen uutisotsikoihin jouduttuaan viime syksynä Sveitsin poliisin kynsiin. Dokumentaristi Marina Zenovich kertoo palkitun ohjaajan elämästä ja urasta koko komeudessaan pelkän syyllisyyden ruotimisen sijaan.

Tomasz Wolski: The Clinic ja The Lucky Ones to 28.1.2010 klo 21 Maxim 2:ssa (Kuuvikatu 1, Kaartinkaupunki)
Puolalainen dokumenttielokuva Marcel Łozińskin silmin -seminaari to 28.1.2010 klo 14–16 Kiasma-teatterissa. (Mannerheiminaukio 2, Kluuvi)
Marina Zenovich: Roman Polanski: Wanted and Desired to 28.1.2010 klo 19 Maxim 1:ssä (Kluuvikatu 1, Kaartinkaupunki)

Festivaalin koko ohjelma osoitteessa www.docpoint.info

Teksti: Sanni Huvinen, Kuva: Docpoint

We Love Helsinki

Bongaa yksityiskohta: Sanoma Korkeavuorenkadulla

Pieni sanoma sähkökaapissa, Korkeanvuorenkadun ja Etelä-Esplanaadin kulma, Kaartinkaupunki.

Kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

Viiniä taiteella: Torstai-illan etkot taidegalleriassa

Viiniä taiteella-juttusarjassa toimittajamme vierailevat taidenäyttelyiden avajaisissa raportoiden maistamastaan, kuulemastaan, kokemastaan ja tietysti myös näkemästään.

Tungoksen Kasarminkadun alkupäässä huomaa jo Espalta käsin. Luovimme tiemme läpi nuoren, viinilasit ja savukkeet kädessään vilkkaasti puhelevan ihmismassan. Sisällä soi jonkinlaista rumpumusiikkia pitkänomaisista hifikaiuttimista. Hiki haisee, ilma on paksua, lapset leikkivät ja aikuiset humaltuvat. Olemme saapuneet Olli Piipon maalausnäyttelyn avajaisiin Kuvataideakatemian galleriaan.

Tarjoilut ovat massiiviset: Gin Tonic -boolia, puna- ja valkoviiniä, sipsejä, koktailtikuissa oliiveja, juustoja ja päineen seivästettyjä minimustekaloja, hevosmakkaraa, sekä fetaa vartaassa. Fetan täyttösanko on rennosti muiden tarjoiluastioiden vieressä. Kukaan ei vahtaa santsaamisen ahkeruutta ja käytämme tilaisuutta hyväksemme.

Näyttelyn nimi on OM – pyhä tavu. Kutsukortti ei herättänyt meissä erityistä kiinnostusta, vaan ennemminkin loi mielikuvan punamullalla kantapäin maalatuista batiikkiteoksista. Yllätykseksemme gallerian seinälle ripustetut suuri- ja keskikokoiset maalaukset olivatkin jotain ihan muuta. Kultaa ja hopeaa säihkyvien teosten pinnoissa on jälkiä väkivallasta: hilseilyä, raapimisjälkiä, tukahduttavan paksuja maalikerroksia ja kupruilua. Värit ovat intensiivisiä ja hehkuvia. Jos jonkin teoksista halajaa sohvansa ylle, on halvimmasta maksettava 400e ja kalleimmasta 2700e. Pidämme molemmat melkein kaikista tauluista!

Avajaisvieraiden joukko koostuu taiteilijan ystävistä, opettajista, opiskelutovereista, kuvataiteilijoista ja itsemme kaltaisista satunnaisista tarkkailijoista. Taiteilija bostailee töidensä keskellä pikkutakissa sekä pillifarkuissa ja kuulemme hänen kuvailevan tyyliään smartcasualiksi. Hän ei todellakaan ole tämän paikan ainoa kaupunkihipstereiden univormuun pukeutunut nuori boheemi, vaan suurin osa vieraista edustaa hänen laillaan trendikästä/taideopiskelijatyyliä. Vanhemmilla osanottajilla on puvut tai jakut päällä. Bongaamme seuraavat tyyliyksityiskohdat: maalitahroja kapeissa farkuissa, lapsuudesta muistuttava neonvärinen avainkierreasia kaulakoruna, pyöräilykypärä kainalossa, graafisesti leikatut hiukset ja printtimekko. Näyttelyyn on tietysti eksynyt myös yksi kiintiöhippi epätrendikkäine terveyssandaaleineen ja hennalla värjättyine hiuksineen. Brodeerattuihin hiihtareihin ja Lacosten pantaan sonnustautunut vanhempi rouvashenkilö kiekaisee ylitse muuten tasaisen melun: ”tässä on sanomaa!”

Havaitsemme myös muutaman julkisuudenhenkilön läsnäolon – Kata Kärkkäinen ja Mato Valtonen edustavat itseään muiden vieraiden joukossa. Keskustelemme keskenämme hieman heidän nykytilastaan ja pohdimme, että ”onko sitä Kataa vieläkään hyväksytty siihen viralliseen taiteilijaliittoon”.

Gallerian pimeimmässä huoneessa on kolme synkempää teosta sekä kasa taideopiskelijoita: omat olutpurkit sihahtelevat ja (kesätyö-)stooreja vaihdetaan. Juhlat ovat levittäytyneet myös kadulle, jossa sauhutellaan ja jatketaan vapautuneesti omien juomien juomista. On vaikea olla hymähtelemättä salakuunnellessaan toisten seurueiden keskusteluita: ”Mikä proggis sul on menossa?” ja ”Impressionismi tuhosi kuvataiteen”, ovat oikeasti kuultuja satunnaisia lentäviä lauseita kadulla. Lisäksi monella puheenaiheena on myös kaukomaihin matkustaminen: ”Hei siis mistäpäin Brasiliaa sä olitkaan kotoisin?”.

Taiteilijaa on onniteltu näyttelykokonaisuuden valmistumisesta useilla viinitonkilla ja -pulloilla, kukkapuskiakin löytyy joka nurkan takaa. Tarjoilujen, lahjojen ja vieraskirjojen valtaamilta ikkunalaudoilta bongaamme myös näyttelynvalvojan ajantappolukemista: Markiisi de Saden Sodoman 120 päivää.

Tarjoilujen luona ihmiset tekevät aluksi uudelle avajaisvieraalle kohteliaasti tilaa, mutta illan edetessä kyynärpäätaktiikka otetaan käyttöön ja viimeinenkin seivästetty mustekala katoaa haljenneelta lautaselta. Eräs nainen syö fetajuustoa suoraan purkista ja rohkaisee toiminnallaan myös meidät sangoille koktailtikkuinemme. Noin puoli tuntia ennen avajaisten ilmoitettua loppumisaikaa tarjoilut ovatkin huvenneet olemattomiin. Myöhään saapuva avajaisvieras joutuu omin käsin puristamaan viinitonkan viimeiset mehut suoraan pussista. Taulut näyttävät sumenevissa silmissä jo aivan erilaisilta, mutta puheensorina täyttää edelleen jo tyhjenevän gallerian. Tästä varmaan itse kukin jatkaa vielä myöhään yöhön… Kävellessämme pois löydämme viinin täyttäneitä muovimukeja vielä satojen metrien päästä.

Olli Piippo OM maalauksia sunnuntaihin 9.8.2009 asti Kuvataidekatemian galleriassa, Kasarmikatu 44, avoinna joka päivä klo 11-18.

Teksti: Marianna Kellokoski ja Mirka Kinnula, Kuvat: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

Paakkelsikerho: Kakkua kansalle!

Bulevardin Kakkugallerian suklaatrilogia- ja cassis-suklaakakut olivat viedä paakkelsikerholaisten kielet mennessään.

"Aina on jokin syy syödä kakkua. Jos ei ­- sellainen pitää keksiä" lukee kaunokirjaimin Kakkugallerian kassakoneeseen kiinnitetyssä taulussa. Eiköhän kakkunälkä ole riittävän hyvä syy. Makeanhimo vain yltyy silmien jo syödessä toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä herkkuja. Valitsen suklaatrilogian ja paakelsiseuralaiseni Anna tilaa kestosuosikkinsa cassis-suklaan.

Konditoria Kakkugalleria perustettiin jo kymmenisen vuotta sitten. Bulevardin myymälä-kahvila tuli noin vuoden konditorian perustamisen jälkeen ja tämän perään on tullut myös kahvila Erottajalle. Ilmeisesti emme ole kaupungin ainoita herkuttelijoita, "10 vuotta on hurahtanut, eikä ole tarvinnut miettiä meneekö [kakut kaupaksi]" toteaa Kakkugallerian toinen omistaja Mira Joutsen tyytyväisenä.

Jo näiden kymmenen vuoden aikana on tullut selväksi, että Helsingin kahvilakulttuuri on vilkastunut ja monipuolistunut huomattavasti. Kun ennen töihin vietiin pullapitko, nykyään ostetaan herkemmin kokonainen kakku, summaa Joutsen.

Kahvilla käynti on jo koko kansan huvia, mutta leivosten maistelu kalskahtaa yhä hieman elitistiseltä puuhalta. Joutsen kuitenkin vakuuttaa, että ainakin Kakkugalleriassa käy kaikenlaista porukkaa ikään tai tulotasoon katsomatta. "Me emme ole koskaan halunneet profiloitua eliittikahvilaksi."

Perinteisten kestosuosikkien, sacher- ja pähkinäsuklaakakkujen, sekä mustaherukka-suklaakakkujen rinnalla tarjoillaan sesongeittain vaihtelevia erikoisuuksia. Perinteisiä kermakakkuja ei ole tarjolla - niiden myynti on jätetty suosiolla muille konditorioille. Näiden sijaan Kakkugalleriassa on tarjolla laaja valikoima juusto- ja moussekakkuja. Reseptit suunnitellaan itse ja kakut valmistetaan käsin omassa konditoriassa. Inspiraatiota tulee toki ulkomailta, esimerkiksi Ranskasta, mutta valtaosa kakuista on syntynyt kondiittorien omista ideoista ja kokeiluista.

Kahviloiden mielenkiintoisinta porukkaa ovat karakteristiset kanta-asiakkaat. Koppalakkiset papat, jotka tulevat keppeineen tilaamaan aina samaa: kupin kahvia ja palan lempikakkuaan. Kakkugalleriassa, sekä Bulevardilla että Erottajalla on omat kantiksensa. Bulevardin liikkeessä erityisesti talon vanhat asukkaat ovat aktiivista asiakaskuntaa. Eräs mies käy päivittäin noutamassa itselleen palan mustikka-vadelma tartalettia. Kahviloiden työntekijöille on tuttu myös joka päivä, aina viime tinkaan kahvilaan tupsahtava mies. Kahvikonetta ei koskaan voi ryhtyä pesemään ajoissa sillä samainen mies tilaa kahvinsa joka päivä juuri ennen sulkemisaikaa.

Kakkugalleria, Bulevardi 34, Punavuori. Avoinna ma-pe 9-18 & la 10-15. Kakkugallerian toinen kahvila Helsinki Design Forumin yhteydessä, Erottaja 7, Kaartinkaupunki. Avoinna ma-pe 10-19, la 10-18 & su 12-18. www.kakkugalleria.com

Teksti: Veera Moll, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki