Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punavuori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Punavuori. Näytä kaikki tekstit

27.1.10

Kettu 2000 -näyttely pohtii identiteettiä


Kettu 2000
on kolmen nuoren valokuvataiteilijan muodostama ryhmä, joka avaa tammikuussa Galleria Jangvaan näyttelyn projektistaan Toiset Kengät. Lumisena joulukuun iltana keskustelin ryhmän kanssa siitä, miltä tuntui elää toisen ihmisen elämää viikon ajan.

Toiset kengät -projektissa Kettu 2000 -ryhmän jäsenet vaihtoivat elämiä keskenään viikon ajaksi. Itse vaihto tapahtui viime elokuussa, mutta projektin valmistelun Pinja Sormunen, Emma Suominen ja Vanessa Virmajoki aloittivat jo noin vuotta aikaisemmin. Projektin lähtökohtana oli identiteetti yleisesti ja sen muodostuminen. ”Haluttiin viedä identiteetin käsite uudelle tasolle”, Suominen täsmentää. Sormunen asuu Helsingissä poikaystävänsä kanssa. Hänen kenkiinsä viikon ajaksi astui Suominen. Suominen asuu myös Helsingissä ja hänen paikalleen matkusti Lontoosta Virmajoki. Sormunen puolestaan otti lennon kohti Lontoota, jossa Virmajoki asuu veljensä ja kahden kämppiksen kanssa. Tyttöjen piti tarkoin noudattaa etukäteen määrättyä päivä- ja viikko-ohjelmaa. Omaan elämään ei ollut luvallista olla yhteydessä – edes omille vanhemmilleen ei saanut soittaa.



Nuoret taiteilijat palauttavat mieleensä kesäisiä tapahtumia projektista lumen tuiskutessa helsinkiläiskahvilan ikkunalaseja vasten.

Keskustelu pulppuaa iloisesti, kun naiset pohtivat ryhmänsä nimen alkuperää. ”Varmaan baarista”, Suominen toteaa heti. Sormunen muistelee nimen saaneen alkunsa väärin kirjoitetun elokuvatuotantoyhtiö 20th Century Foxin nimestä. Nimellä on myös monia eri merkityksiä. ”Foxy Lady”, Suominen sanoo, ja lisää kettujen olevan hyvin suojelevia pentujaan kohtaan sekä joskus jopa yksiavioisia. ”Me ollaan 2000-luvun kettuja”, Ketut myöntävät hymyillen.



Vaikka vaihtoviikko on selkeästi ollut Ketuille rankka, eivät he silti muuttaisi projektissaan mitään. Eläessään toisen ihmisen elämää, naiset saivat lisää varmuutta itseensä ja heidän omat valintansa selkeytyivät. Arjen ongelmat, jotka ennen vaikuttivat suurilta, eivät paluun jälkeen tuntuneetkaan enää niin pahoilta. Ajatusmaailma muuttui ja etenkin käsitys identiteetistä. ”Sitä ajatteli, että tää on se meidän projekti, mutta paluu arkeen olikin uusi oma projektinsa”, Sormunen lisää yllättyneenä. Virmajoki mainitsee myös, että ”mulla on sellainen olo, että meidän kolmen suhde toisiimme on muuttunut pysyvästi jollain tavalla, mutten osaa ihan vielä määritellä miten.”



Tammikuun lopulla galleria Jangvaan avataan näyttely, johon Ketut ovat koonneet viikon varrella keräämänsä materiaalin. Omien sanojensa mukaan heidän näyttelystään on tulossa todella intiimi. ”Raastavan rehellinen, röyhkeä ja runsas”, Suominen naurahtaa lisättyään vielä viimeisenkin määritelmän. Sormusen vielä jatkaessa: ”Kolme tarinaa toiseudesta.” Lukiessaan tyttöjen kirjoittamia tekstejä ja katsellessaan kuvia projektin ajalta, katsojalle saattaa helposti tulla tunne, että kuvauksessa on jotain samaa kuin joku kertoisi tarinaa parhaalle ystävälleen. ”..tai itselleen”, Suominen täsmentää käsitystäni: ”Emme halua, että katsojalle jää näyttelystä kylmä tai ulkopuolinen olo.”

Aiheesta tuntuu riittävän keskustelua lähes loputtomasti, mutta johonkin on aina pakko lopettaa. Virmajoen pohdinta projektin sanomasta ja tarkoituksesta tuntuu avaavan vielä enemmän uusia kysymyksiä kuin antavan itse vastauksia, mutta sehän taitaa usein olla elämän tapa soljua eteenpäin.

”Kai sitä toivoisi, että katsoja saisi kiinni edes osasta niistä tunteista, mitä me käytiin läpi sen viikon aikana, ja että alkaisi kysellä kysymyksiä identiteetin rakentumisesta. Mun mielestä meidän projekti on sen luontoinen, että se koskettaa kaikkia, herättää kysymyksiä, tunteita ja ajatuksia, mutta ei anna mitään selvää statementtiä, eikä sen musta pidäkään. Toiset Kengät lähti kysymysten kyselystä, eikä me tiedetty, mihin se tulee meidät johtamaan. Musta edelleen tuntuu, että me ei olla ammennettu loppuun sen viikon varastoja.”

Kettu 2000: Toiset Kengät
28.1.2010 - 14.2.2010 Galleria Jangvassa (Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha)

Teksti: Tiina Kivelä. Kuvat: Kettu 2000. Kuvitus: Nora Wegelius.

We Love Helsinki

26.11.09

Minä Menen: Elokuvia baareissa


Olen kokenut yhden elämäni parhaista elokuvaelämyksistä vuoden 2008 R&A -festareilla. Elokuva oli hyvä, Vicen tekijöiden Heavy Metal in Baghdad, mutta varsinaisen vaikutuksen tekivät poikkeukselliset puitteet. Dubrovnikin punainen samettinojatuoli jolle mahtui käpertymään, lasi viiniä ja viinirypäleitä. Baari pidettiin auki koko elokuvan ajan, toki himmennytetyillä valoilla.

Leffan aikana ehti juoda mukavasti muutaman lasillisen ja vaikka olin yksin liikkeellä, en tuntenut oloani yksinäiseksi. Olihan minulla elokuva seuranani. Dubrovnik toimi hyvin myös elokuvateatterina.

Siitä lähtien olen miettinyt, miksei baareissa katsota enemmän elokuvia. Jättimäisten leffakompleksien sijaan elokuville voitasiin etsiä muualtakin uusia esityspaikkoja; puistoista, teattereista tai vaikka parkkipaikoilta.

Tänä syksynä ajatukseeni on selkeästi tartuttu. Bellyssä starttasi syyskuussa Doc Lounge -dokkariklubi. Sen mainostetaan soveltuvan "kaikille, jotka pitävät dokumenttielokuvista, baarihengailusta ja hyvästä tunnelmasta". Tänään torstaina 26.11.2009 Bellyssä nähdään The Sound of Insects. Pätkä on tänä vuonna ehdolla Euroopan elokuva-akatemian parhaan dokumenttielokuvan Prix ARTE -palkinnon saajaksi. Dokumenttia lämppää autoläheteistä kertova lyhytelokuva Ruuhka ja elokuvien jälkeen pidetään keskustelutilaisuus dokumentin ja fiktion välisestä rajasta.

Myös Cafe Caruselissa on näytetty lokakuusta lähtien kokoillan elokuvia. Ensi viikolla, keskiviikkona 2.12.2009 esitetään Dziga Vertovin 1929 valmistunut mykkäelokuva Mies ja Elokuvakamera. Pätkää säestää vanhan ajan malliin liveorkesteri.

Toki kaltaiseni leffadiggarin täytyy henkisesti varatua siihen, että elokuvien aikana "katsomossa" puhutaan ja liikutaan enemmän kuin teattereissa, mutta se on omiaan lisäämään tunnelmaa.

Mies ja Elokuvakamera 2.12.2009 Cafe Caruselissa (Merisatamanranta 10, Kaivopuisto)

Doclounge: The Sound Of Insects - record of a mummy 26.11.2009 klo 19 Ravintola Bellyssä (Uudenmaankatu 16, Punavuori)

http://doclounge.se/helsinki/

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Pernilla Sjöström

We Love Helsinki

16.10.09

Iskelmän salaisuutta etsimässä – Syystanssit Ravintola Bellyssä


Iskelmä- ja lavatanssit mielletään usein keski-ikäisten ja eläkeläisten pariskuntien harrastukseksi. Toimittajamme Tiina Kivelä päätti ottaa selvää, onko kyseessä pelkkä myytti vai onko iskelmä kenties laajentamassa reviiriään.

Ennen asian syvempää tarkastelua on syytä kertoa, että kiinnostukseni lavatansseihin on alkuperäinen syy, miksi eksyin tämänkin blogilehden toimitukseen. Niihin hurahtaneena halusin selvittää erilaisia mahdollisuuksia jatkaa harrastusta. Tänä iltana tarkoituksenani oli myös ottaa selvää olisiko vastaavista tanssiaisista We Love Helsingin järjestämien tanssien manttelinperijäksi.

Löydän itseni äkkiarvaamatta triplabuukatussa perjantai-illassani matkalla Bellyyn. Tiedossa olisi Martti Servo & The Moods -viihdeduon keikka, jonka jälkeen iskelmäjammailua Radio Helsingin Iskelmäiltama- ohjelmasta tuttujen DJ:den sävelten tahdissa. Paikalle saapuessani huomaan kuitenkin olevani auttamattomasti myöhässä – Martti Servo on jo esiintynyt. Väkeä on silti paikalla reilusti ja tunnelma on odottava. Ensimmäisen, vihreäseinäisen salin takaa alkaa kuulua musiikkia. Pujottelen tieni punaseinäisen tanssisalin puolelle. Tanssilattia on puolillaan pääosin alle kolmikymppisistä koostuvaa juhlakansaa. Muutamat tanssivat pareittain, mutta suurin osa tanssii isommissa ryhmissä. Tapahtuma ei mitenkään ole verrattavissa perinteisiin lavatansseihin. Iskelmä kuitenkin raikaa ja tanssilattialla kaikki pyörähtelevät ja twistaavat tanssin huumassa. Lavalla varsinaiseen esiintyjäkaksikkoon kuulumaton showmies rummuttaa pohkeidensa välissä olevaa mustaa laatikkoa.

Iskelmäiltaman DJ:t, Olli Sirén ja Mikko Mattlar.

Yritän löytää väenpaljoudesta tanssiparin, joilla olisi jonkinlaista lavatanssi- tai iskelmätaustaa – siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimein lähes voitonvarmana siitä, että nyt olen onnistunut bongaamaan oikean iskelmäkonkarin, suuntaan kulkuni tanssilattialle. Hups vaan, ja toimittajaa viedään. Huomaan pyöriväni ohjauksessa villisti ympäri tanssilattiaa. Taisivat korot käydä useaan otteeseen melkein kattolampuissakin. Tiedustellessani partnerini iskelmämieltymyksiä saan kuitenkin tutun vastauksen: ”En mä nyt ihan hullu oo. Sehän on jotain, mitä meidän vanhemmat on joskus jortsuillu.”

Mikä sitten saa ihmiset tanssimaan ihan vain tanssimisen ilosta? Kysymys itsessään sisältää jo yhden vastauksen, mutta toinen syy voisi olla tanssien aikaansaama teatterimainen tunnelma. Tämä teoria sopii erityisesti kellohametanssien suosioon. Ihmiset saavat teeman mukaan pukeutumalla ottaa jonkun toisen henkilön roolin. Syynä voisi olla myös nuorten aikuisten viimeinen pako lapsuuteen. Iskelmä on niitä harvoja ”vanhempien juttuja”, joita ei ole vielä päässyt kokeilemaan. Niin tai näin, joka tapauksessa ihmisillä tuntuu olevan hauskaa ja tarkemman analyysin antamiseen vaaditaankin vielä lisää tutkimustuloksia.

Epätodellisissa tunnelmissa poistun Bellystä. Iskelmä on näyttäytynyt nyt kaksissa erilaisissa kasvoissa. Miten moneen muotoon tämä kameleontti vielä taipuu? Tihrustan ovella vihreällä seinällä olevaa punaista tekstiä:” The first James Bond film.” Hymyilen ja melkein tekisi mieleni nipistää itseäni käsivarresta. Olikohan tämäkin ilta vain elokuvaa.

Ravintola Belly, Uudenmaankatu 16, Punavuori.

We Love Helsinki Jäähyväistanssit 17.10.2009 Valkoisessa Salissa. Tapahtuma Facebookissa.

Teksti: Tiina Kivelä, Kuvat: Mirkku Pervonsuo

9.9.09

Nettivinkki: Bongaa patsas!


Helsingin kaupungin taidemuseon Julkiset veistokset –tietokannassa voi selailla kuvia Helsingissä sijaitsevista patsaista sekä lukea niiden historiasta. We Love Helsingin toimittaja päätti tietokantaa apunaan käyttäen ottaa selvää, mitä Iso Roballa seisoskeleva lyhtypylvään näköinen patsas oikein esittää.


Seison hämmästyneenä Iso Roballa Punavuoressa. Olen kulkenut tästä kymmeniä kertoja, mutten ole koskaan aikaisemmin kiinnittänyt huomiota kadun itäpäässä seisovaan ihmishahmoa muistuttavaan patsaaseen.

Pahempaa: en ole ainoastaan jättänyt kiinnittämättä siihen huomiota, vaan olen illan ja yön hämärässä (sillä silloinhan täällä tulee yleensä liikuttua) pitänyt pitkän ja kapean mallista patsasta lyhtypylväänä. Päätän korjata aikaisemman välinpitämättömyyteni ja ottaa patsaasta enemmän selvää.

Kaupungin taidemuseon sivujen mukaan Helsingissä on ”
yli 400 ulkoveistosta, ympäristötaiteen teosta ja historiallista muistomerkkiä”. Julkiset veistokset- tietokannassa veistoksia voi selailla nimen tai taiteilijan mukaan listattuna, hakea eri kriteerien perusteella tai tutkia kartasta, missä eri veistokset sijaitsevat.

Jokaisesta veistoksesta löytyy yksi tai useampikin kuva, perusfaktat, kuten tekijä ja aika, sekä lyhyt kuvaus teoksesta ja mahdollisesti muuta taustatietoa.

Iso Roobertinkadun päässä sijaitseva patsas paljastuu sivuston Veistokset kartalla -toiminnon avulla kuvanveistäjä
Björn Weckströmin Viheltävä helsinkiläinen -teokseksi, joka on seisonut Punavuoressa vuodesta 1995 lähtien.

Taiteilijan mukaan teos on "
omistettu hyväntuulisten, auttavaisten ja suvaitsevaisten helsinkiläisten kunniaksi". Patsas on siis pystytetty mielestäni oivalliselle paikalle, vaikka voisimme ottaa viheltelijästä vielä enemmänkin esimerkkiä.

Lisäksi Taiteilijat abc -listauksen kautta selviää, että Wickström on suunnitellut myös kaksi muuta Helsingistä löytyvää patsasta: Pasilassa Ison Pajan edustalla sijaitsevan
Narkissoksen (1982) sekä luultavasti useammille tutun, Kluuvikadulta löytyvän Fazerin kukon (1991).

Aikaisemmat ajatukseni Fazerin kahvilan edessä sijaitsevasta patsaasta linnun ja ankkurin välimuotona eivät siis ole menneet täysin metsään!

Patsaiden lisäksi kaupungin julkisesta tilasta löytyy muutakin tutustumisen arvoista: Helsingin kaupunginmuseon muistomerkit-tietokannasta voi etsiä tietoa Helsingissä sijaitsevista lähes sadasta erityyppisestä muistomerkistä, joista vanhimmat ovat peräisin 1700-luvun lopulta.

Palvelusta löytyy kuva, perusfaktat sekä lyhyesti taustatietoa. Haku toimii kaupunginosan, muistomerkin tyypin ja ajanjakson mukaan.

Molempien tietokantojen avulla voi helposti tutustua Helsinkiin ja sen historiaan. Jos ei huvita lähteä patsasbongailemaan kaupungille, nettisivustot sopivat mainiosti myös virtuaalimatkailuun.

Julkiset veistokset

Muistomerkit

Teksti: Laika Nevalainen, Kuva: Tuomas Sarparanta

We Love Helsinki

18.2.09

Paakkelsikerho: Kakkua kansalle!


Bulevardin Kakkugallerian suklaatrilogia- ja cassis-suklaakakut olivat viedä paakkelsikerholaisten kielet mennessään.

"Aina on jokin syy syödä kakkua. Jos ei ­- sellainen pitää keksiä" lukee kaunokirjaimin Kakkugallerian kassakoneeseen kiinnitetyssä taulussa. Eiköhän kakkunälkä ole riittävän hyvä syy. Makeanhimo vain yltyy silmien jo syödessä toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä herkkuja. Valitsen suklaatrilogian ja paakelsiseuralaiseni Anna tilaa kestosuosikkinsa cassis-suklaan.

Konditoria Kakkugalleria perustettiin jo kymmenisen vuotta sitten. Bulevardin myymälä-kahvila tuli noin vuoden konditorian perustamisen jälkeen ja tämän perään on tullut myös kahvila Erottajalle. Ilmeisesti emme ole kaupungin ainoita herkuttelijoita, "10 vuotta on hurahtanut, eikä ole tarvinnut miettiä meneekö [kakut kaupaksi]" toteaa Kakkugallerian toinen omistaja Mira Joutsen tyytyväisenä.

Jo näiden kymmenen vuoden aikana on tullut selväksi, että Helsingin kahvilakulttuuri on vilkastunut ja monipuolistunut huomattavasti. Kun ennen töihin vietiin pullapitko, nykyään ostetaan herkemmin kokonainen kakku, summaa Joutsen.

Kahvilla käynti on jo koko kansan huvia, mutta leivosten maistelu kalskahtaa yhä hieman elitistiseltä puuhalta. Joutsen kuitenkin vakuuttaa, että ainakin Kakkugalleriassa käy kaikenlaista porukkaa ikään tai tulotasoon katsomatta. "Me emme ole koskaan halunneet profiloitua eliittikahvilaksi."

Perinteisten kestosuosikkien, sacher- ja pähkinäsuklaakakkujen, sekä mustaherukka-suklaakakkujen rinnalla tarjoillaan sesongeittain vaihtelevia erikoisuuksia. Perinteisiä kermakakkuja ei ole tarjolla - niiden myynti on jätetty suosiolla muille konditorioille. Näiden sijaan Kakkugalleriassa on tarjolla laaja valikoima juusto- ja moussekakkuja. Reseptit suunnitellaan itse ja kakut valmistetaan käsin omassa konditoriassa. Inspiraatiota tulee toki ulkomailta, esimerkiksi Ranskasta, mutta valtaosa kakuista on syntynyt kondiittorien omista ideoista ja kokeiluista.

Kahviloiden mielenkiintoisinta porukkaa ovat karakteristiset kanta-asiakkaat. Koppalakkiset papat, jotka tulevat keppeineen tilaamaan aina samaa: kupin kahvia ja palan lempikakkuaan. Kakkugalleriassa, sekä Bulevardilla että Erottajalla on omat kantiksensa. Bulevardin liikkeessä erityisesti talon vanhat asukkaat ovat aktiivista asiakaskuntaa. Eräs mies käy päivittäin noutamassa itselleen palan mustikka-vadelma tartalettia. Kahviloiden työntekijöille on tuttu myös joka päivä, aina viime tinkaan kahvilaan tupsahtava mies. Kahvikonetta ei koskaan voi ryhtyä pesemään ajoissa sillä samainen mies tilaa kahvinsa joka päivä juuri ennen sulkemisaikaa.


Kakkugalleria, Bulevardi 34, Punavuori. Avoinna ma-pe 9-18 & la 10-15. Kakkugallerian toinen kahvila Helsinki Design Forumin yhteydessä, Erottaja 7, Kaartinkaupunki. Avoinna ma-pe 10-19, la 10-18 & su 12-18. www.kakkugalleria.com

Teksti: Veera Moll, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki


 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.