Urban Exploration: Lauttasaaren vesitorni

Olkapäähän osuu vesitippa portaiden alkupäässä. Betoniset portaat ovat kosteat. Keltaisessa valossa näkyy edessä kapuavan tumma profiili, suunta on ylös ja ulos.

Lauttasaaren vesitorni kohoaa kallioiden keskeltä 34 metriä ylöspäin Lauttasaaren Kotkavuorella. Kaukaa näyttää siltä, että kädet voisi kietoa tornin ympäri, mutta aivan juurella sen massiivisuus pyörryttää. Torniin kiinnitettyjen valolamppujen sakarat levittelevät itseään joka ilmansuuntaan. Länsiväylä humisee lähellä.

Parinkymmenen ihmisen jono kiemurtelee sisään lommoisista teräsovista. Puoleen väliin riittää betoniportaita, sen jälkeen tornia halkovat metalliportaat, joiden väleistä näkee alaspäin. Sisällä risteilee jättimäisiä metalliputkia.

Lauttasaaren vesitorni on rakennettu vuonna 1958. Tornin valtaviin siiloihin mahtuu 4,5 miljoonaa litraa vettä, jota on käytetty tasaamaan kulutushuippuja aamuisin ja iltaisin. Vedenkulutuksen pienenemisen myötä tasaamisen tarve on vähentynyt, joten nykyään helsinkiläisten vedenkäyttöä tasataan Ilmalan vesitornista. Lauttasaaren torni on ollut suljettuna 13 vuotta.

Torni on tärkeä lauttasaarelaisten maamerkki. Sitä on käytetty myös jujutuksen välineenä. ”Lauttasaari-lehdessä tornin väitettiin kallistuneen roudan ja läpikulkuliikenteen vuoksi. Ihmisiä kehotettiin saapumaan tornille työhaalareissa ja lapiot mukanaan, jotta sen romahdus estettäisiin”, kertoo Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja ja vesitorni-entusiasti Ville Elomaa.

Lauttasaari -seuran puheenjohtaja Ville Elomaa vesitornin huipulla.

Matkalla ylös, ennen kuin tornin leveä kohta alkaa, sammuvat valot ylhäältä. Odotamme hermostuneina vihertävässä hämärässä. Joku löytää valokatkaisijan, ja nousu jatkuu askel kerrallaan. Edessä ovat vielä ahtaat, huojuvat kierreportaat.

Sitten tuuli ottaa vastaan tornin huipulla. Rohkeimmat ovat ahtautuneet pienelle pyöreälle betoniselle tasanteelle. Kaiteen toisella puolella on tasaisesti alaspäin viettävä harmaa katto. Pään yläpuolella on antenneja. Niistä lähtee tietoa sekä kännyköille että Jokeri-linjan bussien näyttöihin.

Koko Helsinki näyttäytyy parhaimmissaan, heleänsinisen taivaan alla.

Lauttasaari-Seura on järjestänyt yhdessä Helsingin Veden kanssa kaksi yleisöopastusta. Säännöllisiä opastuksia ei ole, mutta seura toivoo, että niitä voitaisiin järjestää tulevaisuudessa.

Teksti: Suvi Häkkinen (akrofobikko), kuvat: Matias Johansson

We Love Helsinki

No millast siel oli? Madonnan kuokkavierasjuhlat Lauttasaaressa

Kun maksavat asiakkaat valuivat Jätkäsaareen katsomaan popin kuningatarta livenä, toimittajamme seurasi menoa vastarannalta.

Madonna ei ikinä ole ollut minun juttuni. Voi siis sanoa etten varsinaisesti hyppinyt riemusta, kun ystäväni siirsii jo sovitun tapaamisemme Lauttasaaren rantaan kuuntelemaan Madonnaa. Suunnitelmissani oli tulla paikalle koiran kanssa ja lähteä muutaman tunnin jälkeen kotiin.

Koko madonnahehkutus oli ärsyttänyt minua jo pidemmän aikaa. Mitä hittoa, ilmatila ja vesialue suljetaan keikan ajaksi!? Metro kulkee kerrankin kolmeen asti, vaikka keikka loppuu jo kahdeltatoista. Vapun vuoksi ihmisten kotiinpääsyä ei helpoteta, mutta kaikkien maalta saapuneiden Madonna-vieraiden vuoksi kyllä.

Lähdin siis jo valmiiksi negatiivisella asenteella liikenteeseen. Kuuma metro oli täynnä vieraspaikkakuntalaisia, jotka eivät rullaportaissa osanneet seistä oikealla puolella. Aleksilla jouduin väistelemään ihmisiä, jotka pällistelivät Kolmen sepän patsasta ja Stockan kelloa. Innokas koirani halusi tervehtiä jokaista vastaantulijaa. Kun vihdoin pääsin Laruun asti, olin hiestä märkä, hermo kireänä ja kurkkuani myöten täynnä kaikkia, jotka olivat ikinä hehkuttaneet Madonnaa.

Saatuamme loistavan spotin kallioilta, skumppapullon auki ja pitsaa napaan, fiilis alkoi parantua. Väkeä oli paikalla jo alkuillasta paljon. Kymmenen maissa oli mahdotonta löytää vapaata paikkaa kallioilta. Madonnaa lämppäsi Paul Oakenfold, joka on niittänyt mainetta supertähtien DJ:nä. Rannasta käsin musiikki kuulosti siltä kuin joku olisi kääntänyt NRJ:tä soittavan radion nupit kaakkoon.

Se ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa. Minulla oli ystäviä ympärilläni ja riittävästi juotavaa. Rannalla vallitsi kokonaisuudessaan lämminhenkinen fiilis. Kun Madonna vihdoin aloitti, kuuluivat ”Hellooo Helsinkiii!” –spiikit loistavasti Laruun asti. Kuokkavieraiden vastaranta tanssi ja lauloi mukana pimenevässä illassa. Ehkä se oli tarttuvan meiningin tai vahvan nousuhumalan syytä, mutta löysin itseni laulamassa Like A Virginia.

Madonna-fania minusta ei tullut, mutta oli hienoa olla paikalla todistamassa ilmiötä. Moni oli tullut paikalle piknikille, skumpalle tai vain hengailemaan. Kun valuimme pois rannalta muun ihmismassan joukossa, ajattelin että ainakin voin kertoa joskus tuleville lapsenlapsilleni kuunnelleeni Madonnaa livenä.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kuuntelin koko keikan loppuun ja jäin vielä yöksi Laruun. Missasin siis once-in-a-lifetime yömetrokokemuksen. Toivotaan, että kaupunki Madonnasta viisastuneena suo meille vielä joskus sen mahdollisuuden.

www.madonnahelsinki.fi/

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Tessa Tapaninen ja Nina Könönen

We Love Helsinki