Saaristolaisromantiikkaa Silakkamarkkinoilla

Ovatko Helsingin kuuluisat silakkamarkkinat todella tuulahdus saaristosta vai tusinatavaran tyrkytystapahtuma? Kävimme tarkistamassa, mutta retki vaati ensin traumojen voittamista.


Viimeksi yritin ostaa silakkaa Kauppatorilta kymmenvuotiaana. Kaikki meni kuitenkin pilalle, kun veneestä kaloja myyvä mies huitaisi kaupankäyntiä häirinnyttä lokkia melalla. Lokki mätkähti mukulakiville ja kauhistunut turisti yritti saada jo kuollutta lintua virkoamaan. Minä heitin kalastajaa porkkanan naatilla ja serkkuni huusi ”Lokintappaja!”.

Silakkamarkkinoilta löytyy myös teemaan sopivaa festariruokaa, jos ei malta odottaa kotiin asti.

Ehkä kuitenkin oli aika päästä lapsuuden traumasta ja antaa silakalle uusi mahdollisuus. Kauppatorin silakkamarkkinat ovat jonkinlainen syksyn kohokohta, ja kalat näkyvät mediassa jo viikkoja ennen tapahtumaa. Sinne siis. Kauppatorilla käy jäätävä viima, on syksyn ensimmäinen välihousupäivä. Kylmä keli ei ole omiaan nostattamaan markkinatunnelmaa. Keski-iältään viisikymppinen asiakaskunta suorittaa ostoksensa nopeasti ja katoaa kojujen väliin. Kuvaajamme Marina Ekroos kaipailee haitarimusiikkia. Yhdellä tiskillä komeilee kiiltävä pokaali. ”Ai te olette voittaneet jonkun palkinnon?” yritän aloittaa keskustelua hymyttömän ahavoituneen kalastajan kanssa. ”Joo.” Mies ojentaa silakkaa tikun nokassa ”Laitetaanko?”. Tällä kojulla ei paljoa jutustella. Laiturin päässä istuu vielä ahavoituneempia rantojen miehiä pulloineen. Myös Kalatalouden keskusliitto on paikalla, pyöreässä akvaariossa ui hauki ja ahvenia.

Lännen Juhlapalvelujen wokkipannussa paistuu lohta ja perunoita. ”Kivasti sopii toi Marketan pää pannulle, sehän on vähän kuin muikku!” työkaveri huutelee tiskin toiselta laidalta.

Kolera-altaan kulmasta Kauppahallille ammattikalastajat myyvät tuotteitaan suoraan veneistä, kun taas Uspenskin katedraalin suuntaan levittyvät kojut ovat harrastajien hallussa. Risto Kiiski on jeesaamassa kaveria silakkamarkkinoilla jo 35. vuotta. ”Kalastaja kalastaa ja me suupaltit myydään!” hän virnuilee. Silakka on Kiiskelle rakas harrastus, jo toisessa polvessa. ”Isävainaa keitti kerran silakkasopan suoraan kolera-altaan veteen. Kyllä kaverit ihmetteli, että onpa perkeleen pahaa keittoa!” Kiiski kertoo.

Silakkakauppiaat Kiiski ja Koskinen vakavoituvat vain poseerauksen ajaksi.

Silakkamarkkinat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Perinteisen tönkkösuolatun silakan sijasta tiskissä on kymmeniä makuja, ja joka vuosi pitäisi saada myyntiin lisää. Kiisken aisapari Reijo Koskinen epäilee, että nuoret tykkäävät ostaa uutuuksia.

Veneiden määrä on vähentynyt runsaasti; parhaimmillaan Kolera-altaassa kellui yli sata paattia, nykyään vain reilu viisikymmentä. Helsingin silakkamarkkinat ovat silti Koskisen ja Kiisken mukaan maan suurimmat ja parhaat. Asiakkaita tulee Turusta saakka, pelkän silakan perässä. ”Porissa oli keksitty vetonaulaksi puulautta, johon poratuista pilkkirei'istä ihmiset sai narrata lautan alla altaassa uivia lohia”, Koskinen naureskelee. Helsingissä ei myydä edes metrilakua.

Päivä lähenee jo loppuaan ja tarjouskilpa käynnistyy.

Kiiskenkin kojulle pysähtelee tuon tuosta naapurimyyjiä heittämään herjaa. ”Silakanmyynti perustuu ehdottomasti rehellisyyteen ja asiantuntemukseen”, Kiiski kuitenkin painottaa. ”Täällä käy samat ihmiset vuodesta toiseen.” Me poistumme kojulta mukanamme purkki mustaherukan lehdillä marinoitua silakkaa, tämän vuoden uutuutta. Silakkapussi käsipuolessa, kirkkaassa auringonpaisteessa Kauppatorilla on hetken kuin saaristossa.

Teksti: Ella Nikkilä. Kuvat: Marina Ekroos

We Love Helsinki

Aamulla: Cafe Engel

Aamulla-juttusarjassa We Love Helsinki fiilistelee kaupungin heräämistä ja joutilaita aamuhetkiä. Engelin aamiainen on oman genrensä klassikko, joten tämä hillitty, ylemmän keskiluokan kohtaamispaikka täytyy testata.

Aamuaurinkoista Senaatintoria on hyvä ihailla kotoisan kilinän ja hiljaisen puheensorinan keskellä. Joskus tosiaan kannattaa nousta ennen kello kymmentä.

Valitsemme listalta ranskalaiset aamiaiset. Settiin kuuluu maitokahvi, croissant, hedelmiä, vihanneksia, juustoja, tuoremehua ja suklaakaramelli. Värikäs annos on päivälle sangen kelpo aloitus. Ainut kummallisuus on tietty Atkinsin dieetti -meininki; leivänpäällisiä on lautasellinen, leipänä vain se yksi croissant. Juustoa on melkein liiaksi, niin mahdottomalta kuin se kuulostaakin.

Ranskalainen aamiainen on kuitenkin aamiaisseuramme, Engelin ravintolatoimenjohtaja Pihla Heinosen mukaan asiakkaiden kestosuosikki. Aamiaisvaihtoehtoja on yhteensä kuusi. Luomu- ja perinneaamiainen ovat listan uusimpia tulokkaita. Niitä ei aina ole saatavilla ja tarkka sisältökin vaihtelee kauden mukaan. Heinonen kertoo, että tarkoituksena on vähentää ulkomaisten, kaukaa rahdattujen hedelmien käyttöä ja tarjota asiakkaille lähempää tuotu, ekologisempi aamupalavaihtoehto.

Pihla Heinonen viihtyy työssään.

Arkiaamunakin Engel on täynnä aamiaisasiakkaita. Heinosen mukaan tämä kehitys alkoi viitisen vuotta sitten. Sitä ennen aamiainen oli lähinnä viikonloppuluksusta. Sitten esimerkiksi nuoria kaveriporukoita alkoi ilmestyä aamiaisille enemmän. Emme nytkään ole ainoita alle nelikymppisiä. Brunssit ja aamiaiset ovat vakiintuneet monen toverin viikko-ohjelmaan. Miksi jopa opiskelijat käyttävät pienestä budjetistaan yli kympin aamiaiseen? Heinonen vastaa, että hänen mielestään Engel on enemmän kuin kahvila. "Tämä on myös sosiaalitoimisto!" hän naurahtaa. Vaikka yhden kahvikupin hinnalla saisi kaupasta sumppia koko paketin, niin eihän se ole ihan sama asia. Kahvila on turvapaikka pahan maailman keskellä. Kahvilassa nautitun aamiaisen tyyliseen luksukseen halutaan sijoittaa, vaikka satsaus olisikin pois jostain muusta. Heinonen sanoo itsekin ihmetelleensä, että jopa lukioikäisillä riittää rahaa törsättäväksi kahvilaan.

Cafe Engel on perustettu parikymmentä vuotta sitten. Se tunnetaan kaupungissa hienostuneesta tunnelmasta, pöytiintarjoilusta ja siitä, että siellä käy kirjailijoita. Pöytiintarjoilu on Helsingin kahviloissa harvinainen käytäntö ja siinä pitäytyvät paikat tekevät sen ylpeydellä. Se on kuitenkin omiaan myös aiheuttaamaan tottumattomille asiakkaille hämmenyksen hetkiä; pitikö tää nyt maksaa kassalla vai tuleekohan ne vielä tänne?

Kotoisa porvaritunnelma on rakennettu hillityillä väreillä, kakkuvitriinillä ja huolitelluilla yksityiskohdilla. Astiat ovat valkoista posliinia ja henkilökunta vienosti hymyilevää. Tarkkaan mietityt puitteet tekevät paikasta erityisen ja asiakkaana tulee erityinen olo. Vaikka Engel sijaitsee Helsingin kovimmassa turistigetossa, se on silti tukevasti helsinkiläisten hallussa. Heinosen mukaan asiakkaista kahdeksisenkymmentä prosenttia on paikallisia. Kanta-asiakkaita on paljon ja jotkut käyvät aamiaisellakin melkein joka aamu. Jotkut perheet ovat ottaneet Engelin osaksi elämäänsä ja siellä on järjestetty häitä ja ristiäisiä. Onpa joku jo toisen polven kanta-asiakas, jonka vanhemmat ovat aikanaan tulleet ensitreffeille kahvilaan.

Toimittajamme Mirja Hämäläinen hörppää aamukahvia.

Engel menee tammikuussa kiinni kun koko kortteli menee remonttiin. Korttelia pyritään "elävöittämään", mutta ei ole varmaa, palaako tämä kovin eläväinen osa monumentaalikeskustaa vanhoihin liiketiloihinsa remontin jälkeen. Heinonen näkee epävarmat ajat kuitenkin mahdollisuutena. Jos ulkopuolelta sanellaan muutoksia, voi se olla tälle helsinkiläiselle instituutiolle hyvä sauma uudistua.

Café Engel, Aleksanterinkatu 26, Kruununhaka. Avoinna vielä tammikuun 2010 loppuun asti.

Teksti: Mirja Hämäläinen ja Veera Moll Kuvat: Timo Wright

We Love Helsinki

Viiniä taiteella: Madonna ja riehuvat lapset

Vaellamme Hietalahdenrantaa pitkin Forum Boxiin sen ja sen näyttelyyn samaa matkaa madonnakansan kanssa. Aurinko paistaa lämpimästi ja valtava ihmismassa saa aikaan tunteen kuin olisi osa jotain suurempaa liikettä.

Astumme sisään Pauliina Turakka-Purhosen ja Outi Pieskin Kaisa Giisavaaralla -avajaisiin, jossa tunnelma on ensivaikutelmaltaan jotenkin vaivaannuttava. Kontrasti ulkona vallitsevaan lämpöön ja aurinkoon on suuri. Tila on iso, hämärä ja toistaiseksi vielä tyhjän oloinen. Paikalla näyttää parveilevan lähinnä taiteilijoita. Bongaamme heti pari tuttua kasvoa edellisistä avajaisista.

Pauliina Turakka Purhonen installaatiosta katsottuna

Suuntaamme suoraan tarjoilujen ääreen. Pöytää vahtii tuimailmeinen, Forum Boxin nimikyltillä varustettu nainen, joka annostelee viiniä minikokoisiin mukeihin. Aikamoinen turnoff, siis vahdin olemassaolo, ei itse vahti. Juomatarjoilut koostuvat puna-, valko- ja roseviinistä sekä oletetusti alkoholittomasta boolista, jota lapsivieraat kittaavat kaksin käsin. Kannuissa on vettä vesilinjalaisille.

Muu tarjoilu ei ole kovin houkuttelevan näköistä: pieniä vesirinkeleitä sekä akvaarion pohjakivien näköisiä karkkeja. Karkeista ei edes heti tajua, ovatko ne tarjoilu vai koriste. Rinkelit ovat niin kovia, että alamme epäillä niiden syömäkelpoisuutta. Makuelämys on kuitenkin tuttu menneiden vuosien mummola-ajoilta. Karkit ovat epäilyttävästä ulkomuodostaan huolimatta yllättävän hyviä. Pistämme pystyyn pienen kilpailun siitä kuka kehtaa santsata viiniä useammin. Tuima annostelija katsoo ilme värähtämättä suoraan silmiin pyytäessämme lisäannoksia.

Molemmat taiteilijat ovat paikalla, mutta he eivät erityisesti erotu muusta vierasjoukosta. Hetken tilannetta tarkkailtuamme oletamme taiteilijoiden olevan ne kaikista sosiaalisimmat ja ehkä hieman fiinimmin pukeutuneet.

Siirrymme katsomaan teoksia, joista osa on isoja maalauksia ja osa maalauksellisia tekstiiliveistoksia. Tauluista tuijottaa raadollisesti maalattuja ihmisiä vaatteilla ja ilman, katsoja joutuu itse katsotuksi. Osa taulujen hahmoista on läsnä avajaisissa, ”ai että ton näköinen alasti…”. Pauliina Turakka Purhonen on tehnyt itsestään muutamia (alaston) omakuvia, ja maalannut itsensä rumemmaksi kuin onkaan. Eikös se yleensä mene toisinpäin, kaikki kaunistelevat itseään kuviin. Yhteinen lempiteoksemme on ihana, raaka veistos naisesta aamutakissa scream-ilmeineen. Veistos on sisältä tyhjä ja verta vuotava. Kuulemme vanhemman rouvan kommentin teoksista: "nämä on ihanii!"

Hauska teos on myös installaatio, jonka sisään voi mennä. Siinä on kurkistusaukkoja. Toinen toimittajistamme uskaltautuu miellyttävään kangasneliöön, mutta kokee vähemmän miellyttävän yllätyksen: sisällä joku julkea lapsi käy häntä kutittelemaan! Emme tiedä mitä pitäisi tehdä, sanoa vanhemmille, juosta karkuun… Lapsi jatkaa kutitusta ja kikattaa. Paikalla on muitakin lapsia jotka riehuvat – eivät leiki, vaan riehuvat – keskellä näyttelytilaa. He eivät ole vielä siinä iässä, että teosten penikset ja vaginat kiinnostaisivat. Avajaisten yleisin asuste tuntuukin olevan lastenvaunut, joita on oven vieressä parkissa kaiken aikaa kahdesta viiteen kappaletta.

Teokset menevät kaupaksi. Gallerian oven vieressä on tiski vieraskirjoineen ja kukkamaljakkoineen. Tiskin takana seisoo gallerian edustaja valmiina ottamaan vastaan ostotarjouksia, varauksia ja kysymyksiä. Kaksi lähes kolmestakymmenestä 1000 - 12 000 euron hintaisesta teoksesta on myyty ja useampi kuulemma varattu ensimmäisen tunnin aikana. Kuulemme miehen kysyvän vaimoltaan: "Ostitsä jonkun noista?"

Lempityömme Pauliina Turakka Purhosen: Manttelimadonna.

Tunnelma rentoutuu kellon tikittäessä toista tuntia. Ihmisiä tulee jatkuvasti lisää. Puheensorina täyttää korkean tilan vähä vähältä. Juoksemme santsaamaan kun vahtijatyttö häipyy, on se vaan kivempaa kun saa ottaa itse.

Pidimme molemmat galleriatilasta, jossa on useita huoneita ja kaksi kerrosta. Erityiskiitosta saa tilava vessa, jonka seinät on vuorattu vanhoilla näyttelyjulisteilla.

Monikohan tuli tänne aloittelemaan ennen Madonnaa. Kuulemme muutaman sanovan jatkavansa konserttiin. Poistumme viileästä galleriasta pienessä viinipöhnässä ulos hullunmyllyyn. Helikopterit pörräävät pilvettömällä taivaalla. Aurinko häikii silmiin. Paloauto on pysäköity kulmalle.

Teksti: Marianna Kellokoski ja Mirka Kinnula, Kuvat: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

Farang: thairuokaa Taidehallissa

Thairavintola Farang avasi ovensa 4.8.2009. Kuuden hengen seurueemme kohtasi ravintolassa samana iltana, kun Madonna ulkoilutti ihmisiä Jätkäsaaressa.

Farang tarkoittaa Thaimaassa "eurooppalaista" ja "guavaa", mutta oikeastaan farang voi olla mitä tahansa eurooppalaisiin liittyvää ruokaa.

Odotellessamme seurueemme rippeitä saapuvaksi notkuimme baaritiskillä ja seuraamme, kuinka ihanat baarimikot kokoavat hauskan kuuloisia drinkkejämme. Lingon Lulu ja Shanghai Silver - moisilla emme olekaan ennen ruokahalujamme herätelleet.

Pöydässä ihmettelemme lusikan ja haarukan käyttöä. Thaimaassa ruoka syödään joko niillä tai syömäpuikoilla. Iloisesti lappaan ruokaa suuhuni milloin haarukalla, milloin lusikalla, kunnes jossain vaiheessa selviää, että tarkoitus on syödä haarukalla ja käyttää lusikkaa veitsen tavoin ruoan haarukaan auttamiseen. Pöytien väliset sivuverhot tarjoavat juuri sopivasti yksityisyyttä seurueemme keskustelulle. Välillä tosin on varsin hiljaista, kun on hetki ihan rauhassa maisteltava ruoan ihanuutta. Mietin, että olenkohan ikinä ennen syönyt yhtä mureaa lihaa.

Ruoat tulevat tarjoiluastioissaan ja kaikki annokset ovat tarkoitettu jaettaviksi. Ruoan ei ole edes tarkoitus pysyä kuumana, ja riisin tarjoilijat vaihtavat kuumempaan illan mittaan tarvittaessa useampaankin kertaan. Kustakin ruokalajista saa nauttia kaikessa rauhassa. Tähän ravintolaan kannattaa tulla isolla porukalla ja ajan kanssa.

Ravintola Farang Taidehallissa, Ainonkatu 3, Etu-Töölö.
http://www.taidehalli.fi/fi/restaurant.html

Teksti: Johanna Koivisto, Kuvat: Heli Blåfield

We Love Helsinki

Kuvareportaasi Hakaniemen kauppahallista

Aurinkoinen kesäpäivä tuo asiakkaita Hakaniemen halliin jo aamusta alkaen. Tessa Tapaninen ja Tuomas Sarparanta kävivät katsomassa mitä hallin alakerrasta löytyy, juttelemassa myyjien kanssa ja ihan muuten vaan fiilistelemässä.

Kuvaajan tiedustellessa mikä on tiskin kuvaksellisinta lihaa, kuului vastaus ”No se on toi Toni tossa”. Liha-Hakassa olisi toimittajallekin ollut töitä tarjolla. ”Ei kun essu päälle ja tiskin taakse. Meillä on jonoa! Mitä, vieläkö sä seisot sillä puolella?!”

Juustopuoti Lentävä Lehmä myy mm. vuohen maitoa sekä ainoana Helsingissä pastöroimatonta lehmän maitoa. ”Mutta tämä on elintarvikelainsäädännön mukaan hygieniasyistä tarkoitettu vain ulkoiseen käyttöön” hymähtää myyjä Iiris Arjanne.

Siirtomaatavaraliike Parhiala on toiminut samassa kopissa jo 95:n vuoden ajan, vuodesta 1914 lähtien. Se on edelleen saman suvun omistuksessa ja nykyisin sitä pyörittää Markku Parhiala, perustajan lapsenlapsi.

Parhialan liikkeessä myydään vain sitä itseään, aitoja tavaraa kuten mausteita, teetä, kahvia, oliiviöljyjä. Kuka olisi arvannut että suolassa on suuriakin eroja sekä valmistus- että käyttötavassa, tai että sitä saa useissa eri väreissä?!

A. Lavinnon liike erikoistuu hedelmiin ja kasviksiin. Perunat on varastoitu omaan loosiin toiselle puolelle käytävää.

Alun perin Marokosta kotoisin oleva Toufik ”Tuffe” Amrane on perustanut halliin liikkeen nimeltään Tuffen Herkut. Hän on myös kehittänyt oman muunnelman suomalaisesta lihapiirakasta nimeltään Kevyt Beduiini, sillä ”mä oon niin huolissani, raukat suomalaiset syö vaan läskipaistettu lihapiirakka, mä teen terveellisemmän version.”

Soppakeittiö tarjoaa Kari Eskelisen (vas.) mukaan ”vain vettä ja leipää”. Listalla on päivittäin kolme keittoa joista kaksi vaihtelee ja kolmas on pysyvästi Bouillabasse, ranskalainen kala-äyriäiskeitto. Yksinkertainen, mutta asiakasmäärästä päätellen hyvin toimiva, konsepti.
Oikealla Aleksei Gromov.

www.hakaniemenkauppahalli.fi

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Tuomas Sarparanta

We Love Helsinki

Yachiyo vie sushin ulos kantakaupungista

Jo on aikoihin eletty, sushia saa jo Käpylästäkin! Kauanko menee ennen kuin japanilainen ruoka syrjäyttää pizzan ja kepulin?


Pari kuukautta sitten avattiin uusi ravintola 500 metrin päähän kodistani. Kiinalais-japanilainen Yatchiyo on erityisen tervetullut tulokas, sillä Käpylän ja Kumpulan alueen lounastarjonta on pitkään ollut rajoittunutta. Erityisen vaikutuksen Yatchiyo on tehnyt sushi-annoksillaan: kolme lohi-nigiriä, kaksi katkaravunpyrstö-nigiriä ja 3 california-tyylistä makia sisältävä take-away-setti maksaa avajaistarjouksena naurettavat 5,50 euroa.

”Täällä on halvemmat vuokrat kuin keskustassa, joten ruokaakin voi myydä halvemmalla.” hymyilee toinen ravintolan perustajista, kiinalainen Yue. Verhon takana keittiön puolella hääräävä sushikokkikin on kiinalainen, mutta ravintolakoulut on käyty Japanissa.

Yue ja geisha-nuket tervehtivät asiakkaita Koskelantiellä.

Sushista tulee harvoin vatsa täyteen, mutta Yachiyosta ei ole tarvinnut lähteä kotiin nälkäisenä. Nigirit ovat niin kookkaita, että vaikka laitan ne yleensä kotona puoliksi, niistä jää reilut suupalat. Lohi on aina tuoretta ja muutenkin laatu kohdallaan. Olen käynyt hakemassa sieltä kotilounaan niin monta kertaa, että laskin jo huvikseni paljonko maksaisi, jos söisin siellä joka päivä. Tulos (165 euroa) ei tunnu ollenkaan pahalta.


Ravintolan sisustus on askeettisen ruma ja ruokalista perinteisine käännösvirheineen on melkein runollinen. Vai mitä sanoisitte ruokalajista, jonka kuvaus kuuluu: ”Riisi avulla kananmuna kansi, curry kana syrjään lausutut sanat.” Ei silti, juuri näin sen kuuluukin olla. Minimalistisen musta design-sisutus tuntuisi vain pelleilyltä Käpylän puutaloidylin vieressä.


Yachiyo, Koskelantie 56, Käpylä. Avoinna ma-to 10.30-21, pe 10.30-22, la 12-22 & su 12-21.

Teksti ja kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Kahvila Villipuutarha hivelee kaikkia aisteja

Kuinka monessa helsinkiläisessä kahvilassa tuntemattomat tarjoavat toisilleen paikkaa vieressään tai kaksi eri äidinkieltä puhuvaa henkilöä alkavat jakaa kokemuksiaan New Yorkista ja Helsingistä? Kahvila Villipuutarhassa voi käydä näin, aivan tavallisena arkipäivänä.


Helsinginkadun hälyn jälkeen kahvilan oven avatessa tuntuu kuin hyppäisi toiseen todellisuuteen. Kahvila on pikkuruinen, ja sen tunnelma on hellyttävän kodikas. ”Moni asiakas on kirjoittanut vieraskirjaamme, että Villipuutarhassa ollessa tuntuu kuin olisi kylässä hyvän ystävän tai vanhan isoäidin luona”, kertoo Tiia Nässi, kahvilan toinen omistaja. ”Ennen kaikkea halusimme luoda Villipuutarhasta paikan, jossa kaikki aistit ovat käytössä”, jatkaa kahvilan toinen osakas, Katja Kannisto.

Kahvilassa tapahtuneet onnelliset kohtaamiset kirjautuvat vieraskirjaan.

Kahvila toden totta hivelee ainakin näköaistiä, ja valpasta silmää tarvitaan, sillä tila on täynnä kauniita esineitä ja kankaita. Hauskaa on myös se, ettei kaikkea pysty yhdellä katsauksella rekisteröimään, vaan jännittäviä yksityiskohtia riittää useammallekin silmäykselle. Villipuutarha muistuttaakin tunnelmallista vanhan tavaran liikettä erilaiseine kynttilöineen, eläinpatsaineen, koruineen ja erikoisine astioineen. Kyse ei kuitenkaan ole pelkistä koristeista, vaan suurin osa tavaroista on myös myynnissä. Osa on Kanniston ympäri maailmaa haalimia kirpputori- ja second hand -aarteita, osa kotimaisten käsityöläisten tekemiä uniikkeja yksilöitä. Vaikka jotkin esineet ovat Kannistolle henkilökohtaisesti rakkaita, hän toteaa, että jokaisen niiden myynnistä ollaan valmiita neuvottelemaan.

Villipuutarhasta löytää jokaisella käynnillä uusia yksityiskohtia.

Tavarataivaan lisäksi myös makuaistia hivellään, onhan kyse kakkuja tarjoavasta kahvilasta. Pettämättömän yhdistelmän kruunu ovat kuitenkin käsintehdyt suklaat, joita liikkeestä löytyy useita eri makuja. Suosikikseni nousee maitosuklaa sitruunalla höystettynä. Herkullisten konvehtien takaa löytyy yksi mies, Petri Sirén, jonka suklaita voi maistaa Villipuutarhan lisäksi vain aniharvassa paikassa Suomessa. Päätoimisesti Villipuutarha on päiväkahvila, mutta erikoistilauksesta siitä loihditaan vaikkapa romanttinen soppi rakastavaisten yksityisillalliselle tai mökkimiljöö ”kesämökkijuhlille”. Yhdet ristiäisetkin kahvilassa on ehditty viettää.

Petri Sirénin käsintehdyt suklaakonvehdit viimeistelevät kahvihetken.

Kahvikupitkin ovat kaikki söpösti eri mallisia.

Villipuutarhan ainutlaatuista tunnelmaa eivät luo kuitenkaan ainoastaan kauniit puitteet tai suussasulavat herkut. Tänne on mukava tulla ensi sijassa siksi, että omistajien hyvä mieli sekä näkyy ulospäin että tarttuu. Juustokakkuni viimeistä palaa maistellessani ja Frank Sinatran herkän laulun kantautuessa korviini en ihmettele lainkaan miksi juuri täällä, vehreiden kasvien ja kauniiden esineiden keskellä, ventovieraat löytävät toisensa.

Tuoreita korvapuusteja antiikkilautasilta.

Kahvila Villipuutarha, Kaarlenkatu 13, Kallio. Avoinna ti-la 11-19. www.villipuutarha.fi

Teksti: Outi Niemelä, Kuvat: Marina Ekroos

We Love Helsinki

Paakkelsikerho: Kakkua kansalle!

Bulevardin Kakkugallerian suklaatrilogia- ja cassis-suklaakakut olivat viedä paakkelsikerholaisten kielet mennessään.

"Aina on jokin syy syödä kakkua. Jos ei ­- sellainen pitää keksiä" lukee kaunokirjaimin Kakkugallerian kassakoneeseen kiinnitetyssä taulussa. Eiköhän kakkunälkä ole riittävän hyvä syy. Makeanhimo vain yltyy silmien jo syödessä toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä herkkuja. Valitsen suklaatrilogian ja paakelsiseuralaiseni Anna tilaa kestosuosikkinsa cassis-suklaan.

Konditoria Kakkugalleria perustettiin jo kymmenisen vuotta sitten. Bulevardin myymälä-kahvila tuli noin vuoden konditorian perustamisen jälkeen ja tämän perään on tullut myös kahvila Erottajalle. Ilmeisesti emme ole kaupungin ainoita herkuttelijoita, "10 vuotta on hurahtanut, eikä ole tarvinnut miettiä meneekö [kakut kaupaksi]" toteaa Kakkugallerian toinen omistaja Mira Joutsen tyytyväisenä.

Jo näiden kymmenen vuoden aikana on tullut selväksi, että Helsingin kahvilakulttuuri on vilkastunut ja monipuolistunut huomattavasti. Kun ennen töihin vietiin pullapitko, nykyään ostetaan herkemmin kokonainen kakku, summaa Joutsen.

Kahvilla käynti on jo koko kansan huvia, mutta leivosten maistelu kalskahtaa yhä hieman elitistiseltä puuhalta. Joutsen kuitenkin vakuuttaa, että ainakin Kakkugalleriassa käy kaikenlaista porukkaa ikään tai tulotasoon katsomatta. "Me emme ole koskaan halunneet profiloitua eliittikahvilaksi."

Perinteisten kestosuosikkien, sacher- ja pähkinäsuklaakakkujen, sekä mustaherukka-suklaakakkujen rinnalla tarjoillaan sesongeittain vaihtelevia erikoisuuksia. Perinteisiä kermakakkuja ei ole tarjolla - niiden myynti on jätetty suosiolla muille konditorioille. Näiden sijaan Kakkugalleriassa on tarjolla laaja valikoima juusto- ja moussekakkuja. Reseptit suunnitellaan itse ja kakut valmistetaan käsin omassa konditoriassa. Inspiraatiota tulee toki ulkomailta, esimerkiksi Ranskasta, mutta valtaosa kakuista on syntynyt kondiittorien omista ideoista ja kokeiluista.

Kahviloiden mielenkiintoisinta porukkaa ovat karakteristiset kanta-asiakkaat. Koppalakkiset papat, jotka tulevat keppeineen tilaamaan aina samaa: kupin kahvia ja palan lempikakkuaan. Kakkugalleriassa, sekä Bulevardilla että Erottajalla on omat kantiksensa. Bulevardin liikkeessä erityisesti talon vanhat asukkaat ovat aktiivista asiakaskuntaa. Eräs mies käy päivittäin noutamassa itselleen palan mustikka-vadelma tartalettia. Kahviloiden työntekijöille on tuttu myös joka päivä, aina viime tinkaan kahvilaan tupsahtava mies. Kahvikonetta ei koskaan voi ryhtyä pesemään ajoissa sillä samainen mies tilaa kahvinsa joka päivä juuri ennen sulkemisaikaa.

Kakkugalleria, Bulevardi 34, Punavuori. Avoinna ma-pe 9-18 & la 10-15. Kakkugallerian toinen kahvila Helsinki Design Forumin yhteydessä, Erottaja 7, Kaartinkaupunki. Avoinna ma-pe 10-19, la 10-18 & su 12-18. www.kakkugalleria.com

Teksti: Veera Moll, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Ravintola Pelmenit tarjoilee tuhtia borssikeittoa ja maukkaita pelmeneitä

Kustaankadun ukrainalaisravintola Pelmenit näyttää, että kyllä helsinkiläisille itänaapureiden herkut maistuvat.

Kohtuuhintaisia venäläisravintoloita on Helsingissä luvattoman vähän. Muutamaa erinomaista ja tyyriinpuoleista ravintolaa lukuun ottamatta koko Itä-Euroopan ruokakulttuuri on pysynyt hämmästyttävän sitkeästi taka-alalla. Rikkaasta ruokaperinteestä kun luulisi riittävän kilpailijoita myös edukkaampien ravintoloiden markkinoille. Miksi esimerkiksi Venäjällä kaupunkien katukuvissa näkyvät, blinejä tarjoilevat halpisravintolat eivät ole kilpailemassa purilaisten ja kebabien kanssa myös Suomen puolella?

Kustaankadun vilkas Pelmenit-ravintola on ollut tervetullut aloitus. Lauantaina lounasaikaan ukrainalaisravintola on puolillaan. Ruokalistalla on esimerkiksi borssikeittoa, seljankaa, pelmeneitä ja blinejä edulliseen, kuuden-seitsemän euron hintaan. Listalla on myös vaihteleva joukko kotimaisia herkkuja – tänään tarjolla on karjalanpaistia. Tilatessani ruokaa ei Itä-Euroopan nihkeäksi leimatusta palvelukulttuurista ole tietoakaan, vaan saan borssikeittoni leveän hymyn siivittämänä. Keitto on maukasta ja tuhtia, ja seuralaiseni tilaamien mehukkaiden pelmenien rinnalla tarjoillaan voita, smetanaa ja ihanan kirpeitä puolukoita.

Viereisessä pöydässä istuu vilkas joukko venäjää puhuvia nuoria, toisessa pöydässä taltutetaan krapulaa ja kolmannessa pariskunta viikkaa Hesariaan kokoon. Itä-Eurooppalaisen estetiikan keitaaseen on helppo paeta arkea. Ravintolassa tuoksuu kotiruoka ja katse harhailee mielenkiintoisesti sisustetuilla seinillä: punaraidallisten ryijyjen päälle on kiinnitetty pieniä koristetipuja, puukauhoja, koristesipuleita ja lautasia. Venäjänkielinen, maanisesti möykkäävä tv viimeistelee fiiliksen.

Ravintola Pelmenit, Kustaankatu 7, Alppiharju. Avoinna ti-pe klo 9-22 ja la-su klo 11-22.

Teksti: Veera Moll, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Lemon Grass – Phanang currya thaimaalaisessa olohuoneessa

Thairavintola Lemon Grassissa on helppo ihastua niin ruokaan kuin energiseen omistajattareenkin.


Thaimaalainen ruoka tuoksuu jo ravintolan ulkopuolella. Kurkistamme kalliolaisen Lemon Grassin ovesta sisälle. Pieni ravintola, vai pitäisikö sanoa thaimaalainen olohuone, on vieläkin täynnä ruokailijoita vaikka kello on jo pitkälti yli lounasajan.

Taustalla soi seesteinen thai-pop. Seinillä on mielenkiintoisia yksityiskohtia: pieniä buddhapatsaita, muovisia koristeita ja kuvia. Lasivitriinin päällä on koristemunia ja hetkinen – virkattu kettu! Tämä ei taida olla Thaimaasta? "Ei, saimme sen lahjaksi asiakkaalta, joka toi sen tuliaisiksi muistaakseni Kuubasta" kertoo ravintolan omistaja, leveästi hymyilevä Pnatcharee ”Pat” Orenius. Thaimaalaiset koristeet ja kuubalainen kettu koristavat hyllyn päällistä sulassa sovussa. Ikkunalauta on täynnä kukkia ja sohvilla on värikkäitä tyynyjä.


Pat tapasi aviomiehensä Martti Oreniuksen jo vuosia sitten Bangkokissa. Suomeen pariskunta muutti kahdeksan vuotta sitten. Martti on usein auttamassa ravintolassa, mutta tänään häntä ei näy. "Suomalaiset miehet ovat aina sairaana!" Pat sanoo ja nauraa pitkän tovin.

Suomessa Pat toteutti pitkäaikaisen unelmansa. "Halusin perustaa ravintolan, jossa jokainen voi tuntea olonsa kotoisaksi" hän sanoo ja naurahtaa jälleen. Tavoitteessaan Pat on onnistunut erinomaisesti. Hän kehuu aluetta otolliseksi tällaiselle ravintolalle. Kallio on täynnä nuoria, ja Pat on tyytyväinen voidessaan tarjota opiskelijoille hyvää ruokaa kohtuuhintaan. Lemon Grass on saavuttanut suosionsa lyhyessä ajassa ja ravintola tuntuu olevan aina täynnä.


Ravintoloitsijan arki on työntäyteistä, mutta arjen uurteet eivät näy energisen, kovalla vauhdilla kiitävän Patin kasvoilla. Hän työskentelee Lemon Grassissa tavallisesti seitsemän päivää viikossa, joskin nykyään sanoo pitävänsä vapaata yhden päivän viikossa.

Vapaa-ajallaan Patin voisi kuvitella syövän kaikkea muuta kuin thai-ruokaa, mutta ei: "Syön thaimaalaista ruokaa aina. Täällä, kotona ja ulkomaillakin haluan aina thaimaalaista", Pat nauraa. Heti perään hän kuitenkin lisää syövänsä aina aamuisin karjalanpiirakoita.


Keskeisiksi thai-ruoan aineksiksi Pat mainitsee chili-tahnan, limen, sitruunaruohon, inkiväärin ja yrtit. Thaimaalaisessa keittiössä käytetään paljon vihanneksia, ja Lemon Grassin asiakkaat syövät myös paljon tofua. "Kasvisruoat ovat terveellisiä ja pitävät linjat kurissa", Pat muistuttaa äidillisesti.

Ravintolan erikoisuudeksi Pat mainitsee vakioasiakkaiden suosikin: Phanang katkarapuja currykookosmaidossa. Hän muistelee nauraen ravintolan ensimmäistä asiakasta, joka söi Phanang katkarapua. Tämä oli ollut haltioissaan annoksen mausta, kehunut sen maasta taivaisiin ja yllyttänyt muitakin ravintolan asiakkaita tilaamaan saman annoksen. Patin oma suosikki listalta on Som Tam Mamuang, tulinen mangosalaatti kuivattujen katkarapujen ja pähkinän kera.


Thairuoan rinnalla Pat sekoittelee ruokalistalle vähän muidenkin maiden makuja, muun muassa intialainen ruoka on hänen mieleensä. Voivottelemme yhdessä sitä, että Suomesta puuttuvat vietnamilaiset ravintolat, ja hän lupaa lisätä listalle tulevaisuudessa myös vietnamilaisia vivahteita.

Miten näin hyvää ruokaa sitten oikein tehdään? "I try to put my heart in there", Pat vastaa ja vakavoituu ensikertaa. Hän tarjoilee asiakkaille samoja ruokia, kuin mitä itselleen kokkaa. Valtaosan ravintolan ruoka-aineista hän hankkii lähellä sijaitsevasta vietnamilaisesta kaupasta. "Ainekset on kuitenkin osattava sekoittaa oikein, jotta tulee hyvää ruokaa", hän lisää. Ja hymyilee taas leveästi.


Ennen ulos lähtöä bongaan, ilmeisestikin monien muiden tapaan, lasivitriinissä olevat värikkäät thaimaalaiset leivokset. Kysyn Patilta ovatko ne makeita vai suolaisia. Hän remahtaa taas valloittavaan nauruun ja riuhtaisee vauhdilla koko lautasen ulos vitriinistä näyttääkseen "leivoksia" tarkemmin. "Suomalaiset aina ottavat näitä tästä hyllystä lautasilleen. He kai luulevat että nämä ovat ruokaa. Nämä ovat koristeita: kynttilöitä, joita voi antaa vaikka joululahjaksi."

Lemon Grass, Kolmas Linja 12. Avoinna ma-pe 11-20, la 12-20 & su 12-18.

Teksti: Veera Moll, Kuvat: Marina Ekroos

We Love Helsinki