Salakauppa Helsingin keskustassa

Kiasman ja Postitalon kulmilla lymyilee yksi Helsingin keskustan erikoisimmista liiketiloista. Jalkakäytävällä oleva lasikoppi on kahvila ja kauppa. Sen kattoa koristaa kaunokirjoituksella kyltti ”Sala kauppa” ja sisällä kaikki on sievää ja valkoista. Ulos on aseteltu muutama valkea koristeellinen pöytä ja tuoli kahvilapuolen asiakkaille.

Maippi Keto ja liikkeen omistaja Aamu Song pesevät pienen liikkeen lasiseiniä.

Sisällä pyörii tuuletin, mutta lämpötilan täytyy silti olla lähempänä neljääkymmentä. ”Tää on vuonna kaheksanviis tehty kukkakioskiks, sit täs on ollu sekalaista toimintaa ja viimesen vuoden, ennen kun me saatiin tää, tää oli ollu tyhjillään” kertoo toinen kaupan omistajista, Johan Olin. Alkuperäinen käyttötarkoitus selittänee myös nykyiset kasvihuonemaiset olot. Johan vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä koppiin, jossa kauppa on ollut marraskuusta lähtien. ”Helsingin maantieteellinen keskusta on kakskyt metrii meistä, et meil on Helsingin keskeisin liikepaikka” Johan naurahtaa ylpeänä.

Keskeisen sijaintinsa vuoksi kauppaan on helppo eksyä. ”Mukavasti täs käy nuorempaa porukkaa, ihmisiä jotka menee Kiasman museoon, turisteja ja paljon kavereita!” Johan naureskelee. Lasiseinien läpi on myös kiva seurata keskustan elämää ja koppiin on kiistatta matala kynnys poiketa.

Kaupan tavarat houkuttelevat hypistelemään. Liikkeen repertuaariin kuuluu kenkiä, laukkuja, vaatteita ja ainakin yksi huonekalu. Salakaupan omistajien suunnittelemat myyntiartikkelit muodostavat kaksi kokonaisuutta. ”Suomen salat” ammentaa suomiretroilusta ja tuotteet ovat suomalaisten, perinteikkäiden tehtaiden valmistamia. ”Made in Korea” -mallisto on myös paikkasidonnainen sekä teemojensa että valmistuksensa puolesta. Se on saanut inspiraation Aamun kotimaasta. Kaikissa vaatteissa näyttää olevan jokin jännä ratkaisu, yleensä jokin absurdin funktionaalinen yksityiskohta.

Liikkeen myydyinpiä, ja ainakin pikaisen tiedustelun perusteella tunnetuimpia tuotteita ovat villasilkistä kudotut pingiiviniasut. Niitä valmistaa kangasalalainen tehdas, joka tekee Johanin mukaan pääosin ”alusasuja keski-iän ylittäneille naisille”. Erikoisimmat ja oivaltavimmat vaatteet, voivat Johanin sanoin vaatia käyttäjältään ”hieman itsetuntoa”.

Lasikoppi vakiintui liiketilaksi kiertävän tuotteiden kauppaamisen jälkeen. Eikä Salakauppa ole ainakaan hetkeen lähdössä mihinkään. ”Rakennus on meidän, ja sit toi maa-alue me vuokrataan kaupungilta. Vuokrasopimus on voimassa ainakin seuraavat neljätoista vuotta.” Koska pieni tila on käytetty näppärästi ja kopista löytyy jopa vessa ja eräänlainen sovituskoppi, ei Salakauppa enempää tilaa tarvikaan. Johanin mukaan laajentumissuunnitelmia on vai ylöspäin. Ehkä kaupunki jonain päivänä lämpenee ajatukselle kaksikerroksisesta lasikopista.

Sala kauppa / Sala Shop, Postikatu 1, Kluuvi. Avoinna ke-pe 16-20 & la 12-18.

Teksti ja kuvat: Mirja Hämäläinen

We Love Helsinki

Kumiluoti, kaupunkipyöräilijän keidas

Fleminginkadulta Kalliosta, seinään ruuvatun vanhan fillarin etuosan alta, löytyy Kumiluoti, tavanomaista rennompi pyöräliike. Seinällä ei ole tavanomaisia urheilijoiden sponsorimainoksia, vaan graffiti.


”Maistuuko kalja näin kesken työpäivän?”
”No, onhan sitä tässä jo tullut tänään juotua…”

Pieni liiketila on täynnä pyöriä ja niiden osia. Aurinkoisina päivinä fillarien rassaus levittäytyy jalkakäytävän puolelle ja kadunpätkällä hengaillaan oluttölkit kädessä. Paikan omistaja Johannes Puirava kertoo, että taloyhtiössä ollaan vain tyytyväisiä siihen, ettei kivijalassa ole Kallion tuhannetta thaihierontapaikkaa tai baaria.


Puirava kypsyi toimistohommiin viime kesänä ja päätti perustaa fikseihin ja sinkuloihin, eli yksivaihteisiin kaupunkipyöriin, keskittyvän liikkeen. Vuodessa Kumiluodista on tullut yksi Helsingin pyöräilykulttuurin keskeisistä paikoista.

Kumiluoti rakentaa vaikka vaarin vanhasta maantiepyörästä kevytkulkuisen ja huoltovapaan fiksin, ja myy kaikkia asiaankuuluvia osia. ”Enimmäkseen täällä käy uusia naamoja, jotka ovat lukeneet hommasta jostain ja haluavat fiksin. Harrastajathan tietää valmiiksi mitä ne haluaa, ja se on meille helppoa, mutta kaikki asiakkaat on tervetulleita.”


Mikä fikseissä, yksivaihteisissa ja kaupungissa ajamisessa on se juttu? ”Se on se vapauden tunne ja yhtenäisyyden tunne pyörän kanssa, kun siinä ei ole mitään turhaa. Pyörä kulkee kevyesti ja sitä ei tarvitse liikaa huoltaa. Veikkaanpa, että Stadissa on 30-40 prosenttia enemmän fiksejä kaduilla, kuin viime vuonna. Homma on koko ajan kiihtymään päin.”

Puiravalle pyörä on se ykkösväline kaupungissa liikkumiseen. Mutta millainen Helsinki on pyöräilykaupunkina? ”Pyöräkaistoja ei ole tarpeeksi ja ne loppuvat kesken missä sattuu. Suunnittelu vaatisi vielä panosta. Jossain Amsterdamissa homma on ihan toinen. Helsingissä joutuu kiertämään ihme reittejä. Tuntuu, että pyörätiet on siirretty johonkin sivuun ja keskustassa on tilaa vain autoille. Pyörätiet vois olla keskeisiä, autot vois olla ne jotka kiertää. Ja sitten on tämä suomalainen autoilukulttuuri. En ymmärrä mikä siinä pyöräilijöiden huomioonottamisessa on niin vaikeaa.”


Autojen välissä pujotteleva, elintilastaan taisteleva pyöräilijä ei ole yksin, sillä kaupunkipyöräily on yhteisöllistä. Helsinkiläisten pyörälähettien yhdistys BC Hellsinki täyttää tänä vuonna 10 vuotta, ja vuosi sitten perustettiin muille yksivaihteisista fillareista kiinnostuneille Yksivaihde.net -saitti. Fillarilähettien ja muiden elämäntapapyöräilijöiden aktiivisuudesta lähtenyt touhu on levinnyt laajemmalle, ja porukkaa alkaa olla jo moneen lähtöön. Hyvää meininkiä riittää silti: ”Käpälä nousee moikkaukseen aina, kun joku ajaa vastaan fiksillä”, sanoo Puirava.

Ei siis tarvitse olla trikoisiin pukeutunut urheilija ollakseen pyöräilijä. Kaupungin ruuhkissa vapaista polkimienpyörittäjistä tulee kuin yhtä suurta perhettä.


Kumiluoti, Fleminginkatu 12 B, Kallio. Avoinna ti-pe 12-18 & la 14-17. www.kumiluoti.fi

Teksti: Tuukka Ylä-Anttila, Kuvat: Tuomas Sarparanta.

We Love Helsinki

Kuvareportaasi Hakaniemen kauppahallista

Aurinkoinen kesäpäivä tuo asiakkaita Hakaniemen halliin jo aamusta alkaen. Tessa Tapaninen ja Tuomas Sarparanta kävivät katsomassa mitä hallin alakerrasta löytyy, juttelemassa myyjien kanssa ja ihan muuten vaan fiilistelemässä.

Kuvaajan tiedustellessa mikä on tiskin kuvaksellisinta lihaa, kuului vastaus ”No se on toi Toni tossa”. Liha-Hakassa olisi toimittajallekin ollut töitä tarjolla. ”Ei kun essu päälle ja tiskin taakse. Meillä on jonoa! Mitä, vieläkö sä seisot sillä puolella?!”

Juustopuoti Lentävä Lehmä myy mm. vuohen maitoa sekä ainoana Helsingissä pastöroimatonta lehmän maitoa. ”Mutta tämä on elintarvikelainsäädännön mukaan hygieniasyistä tarkoitettu vain ulkoiseen käyttöön” hymähtää myyjä Iiris Arjanne.

Siirtomaatavaraliike Parhiala on toiminut samassa kopissa jo 95:n vuoden ajan, vuodesta 1914 lähtien. Se on edelleen saman suvun omistuksessa ja nykyisin sitä pyörittää Markku Parhiala, perustajan lapsenlapsi.

Parhialan liikkeessä myydään vain sitä itseään, aitoja tavaraa kuten mausteita, teetä, kahvia, oliiviöljyjä. Kuka olisi arvannut että suolassa on suuriakin eroja sekä valmistus- että käyttötavassa, tai että sitä saa useissa eri väreissä?!

A. Lavinnon liike erikoistuu hedelmiin ja kasviksiin. Perunat on varastoitu omaan loosiin toiselle puolelle käytävää.

Alun perin Marokosta kotoisin oleva Toufik ”Tuffe” Amrane on perustanut halliin liikkeen nimeltään Tuffen Herkut. Hän on myös kehittänyt oman muunnelman suomalaisesta lihapiirakasta nimeltään Kevyt Beduiini, sillä ”mä oon niin huolissani, raukat suomalaiset syö vaan läskipaistettu lihapiirakka, mä teen terveellisemmän version.”

Soppakeittiö tarjoaa Kari Eskelisen (vas.) mukaan ”vain vettä ja leipää”. Listalla on päivittäin kolme keittoa joista kaksi vaihtelee ja kolmas on pysyvästi Bouillabasse, ranskalainen kala-äyriäiskeitto. Yksinkertainen, mutta asiakasmäärästä päätellen hyvin toimiva, konsepti.
Oikealla Aleksei Gromov.

www.hakaniemenkauppahalli.fi

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Tuomas Sarparanta

We Love Helsinki

Sopiva Shop - Seitsemän suunnittelijaa, yksi kauppa

Seitsemän nuoren suunnittelijan vaatekauppa, Sopiva Shop, aukeaa tänään Eerikinkadulla. Yksi heistä, vaatesuunnittelija Mila Moisio, kertoi We Love Helsingille miksi hän käyttää tekemissään vaatteissa vain kierrätettyjä kankaita ja miltä tuntuu olla perustamassa kauppaa juuri laman alla.


Sopivasti erilainen

Sopiva Shopin pieni kivijalkakauppa Eerikinkadulla on ennen avajaisia vielä iloinen sekamelska remonttitarvikkeita ja esillepanoa odottavia tuotteita. Tekemistä riittää sillä sopivalaiset ovat puuhanneet remonttia itse. Paikkoja on tullut näyttämään yksi Sopivan jäsenistä, vaatesuunnittelija Mila Moisio. Hän suunnittelee ja valmistaa vaatteita yhdessä Kaisa Rissasen kanssa nimellä Tauko.


Moision ja Rissasen lisäksi seitsemän naisen osuuskuntaan kuuluu viisi muuta vaate- ja korusuunnittelijaa. Veikeän Hoplá -tuotemerkin takana on Globe Hopella työskentelevä Inka Honkanen, joka tekee itse suunnittelemistaan ja painamistaan kankaista laukkuja. Nansolla työskentelevät Mirkka Lähteenkorva ja Maija Nuppula taas toteuttavat omia visioitaan nimellä Second Chance. Korusuunnittelija Liisa Tervisen mallistoon kuuluu värikkäitä helmikoruja. Erilaisia laukkuja, kukkaroita ja koruja tekevä Miia Kauppinen taas on ehtinyt pitää Green Papaya -liikettä jo aiemmin samassa tilassa johon Sopiva nyt avataan.


Sopivan jäsenet tarjoavat myös vaatteiden ja korujen korjaamista sekä koruntekokursseja.

Sopivan tuotteet sointuvat erittäin hyvin toisiinsa, vaikka monet tekijöistä ovat vasta äskettäin tutustuneet. Yhteinen tyyli on syntynyt itsestään; esimerkiksi vastuullisuus ja ekologisuus nousivat luonnostaan keskeiseksi osaksi osuuskunnan toimintaa. Moision mukaan uusista materiaaleista olisi varmasti nopeampaa ja tehokkaampaa valmistaa suuria määrä vaatteita, mutta hän tahtoo silti pitäytyä kierrätyskankaissa. “Se on muodostunut itselle lähtökohdaksi, ettei tahdo enää tehdä lisää asioita maailmaan, vaan mielummin kierrättää vanhoja.”


Materiaalia uusiokäyttöön Moisio löytää kirppareita kiertämällä, teattereiden ylijäämistä, yksityisten ihmisten vinteiltä ja monista muista yllättävistä paikoista. "Onhan siinä perkaamisessa työtä.” hän myöntää.

Moisiolla on vahva luottamus siihen, että hienoille ja huolella tehdyille vaatteille löytyy kyllä ottajia. “Ainakin omalla kohdalla vaatteiden teho perustuu siihen, että ne ovat yksilöitä." Vaikka hän on puskaradion kautta saanut jo ennen kaupan avaamista valtavasti tilaustöitä, tuli Sopivan kaltainen yhteisö kuin tilauksesta. Vaatteiden myyntiä piti järkeistää, mutta kaupan perustaminen yksin tuntui pelottavalta. Mahdollisuus liittyä osuuskuntaan sen sijaan tuntui hyvältä ja luontevalta. “Kaupassa on hirveästi mahdollisuuksia, mutta ei niitä ole oikein osannut vielä edes miettiä. Tässä on niin ekaa kertaa.”


Moision työhuoneella Vallilassa roikkuu paljon uusia vaatteita avajaisia varten. "Ja iskä teki henkarit."

Kun puhe kääntyy vaikeisiin aikoihin – siihen, kuinka rohkealta tuntuu perustaa kauppa laman uhan alla – Moisio naurahtaa. Asiasta on moni kysynyt, mutta ei häntä talouden alamäki pelota. “Taantuma on jotenkin niin ulkopuolella omasta elämästä. Se on jossakin otsikoissa. Itse olen että: 'Häh, ai niin joo, tämä voisi jotenkin vaikuttaa.' Ehkä jotenkin itse kuuluu siihen porukkaan joka – ei nyt voi ehkä sanoa on täysin ulkopuolella – mutta kuitenkin. Nuo volyymit ovat kuitenkin niin pieniä.” Rahallinen riski ei ole Sopiva Shopissa ylitsepääsemätön, kierrätettyjä materiaaleja käyttäen ei tarvitse maksaa suuria kuluja. Ja yrittäjällä on yksi etu ylitse muiden: Kukaan ei voi ainakaan antaa potkuja.


Sopiva Shop, Eerikinkatu 15-17, Kamppi. Avoinna ma-pe 11-18 & la 11-16. www.sopivashop.fi
Avajaiset tänään klo 12.

Teksti ja kuvat: Joska Pyykkö

We Love Helsinki

Ikuisia fillareita

Nähdessään muutama vuosi sitten Värttinän Iki-nimisen albumin, ei Marco Ströer voinut aavistaa, millainen enne levyn nimi olisi. Rakkaus pyöräilyyn toi Ströerin syntymäkaupungistaan Berliinistä Suomeen. Nyt Värttinän albumi makaa Ströerin polkypyöräliikkeen toimistopöydällä Kinaporinkadulla, Kalliossa. Liikkeen nimi on Ikifillari ja osuvampaa saa hakea.


Ikifillari on ensimmäinen kuormapyöriä ja muita liikkuvan kaupunkilaisen tarpeisiin kustomoituja polkupyöriä myyvä liike Suomessa. Valikoima on laaja – siihen sisältyy niin vankoin etu- kuin takaritsilöinkin varustettuja kaksipyöräisiä, sekä painavampia kuormia kestäviä kolmipyöräisiä fillareita. Useissa pyörissä on tavarakoppa, jossa tilavuudesta riippuen kuljettaa vaivattomasti ostoksia, lemmikkikoiran tai vaikkapa huonekaluja. Lapsekkaille löytyy lastenkuljetukseen suunniteltuja malleja, yhteen niistä mahtuu yhtä aikaa jopa kolme pienokaista. Erikoisuuksiin kuuluu myös malli, joka mahdollistaa pyörätuolin kuljetuksen etuosassaan.

Pyöräkaupan perustaminen kypsyi Ströerin mielessä oman harrastuksen ohessa vuosien mittaan. Viime keväänä, kun öljyn hinta nosti autoilijoiden polttoainekustannuksia tähtitieteellisiksi aika tuntui monessakin mielessä otolliselta yrityksen perustamiselle. Ilmastonmuutos ja maailmanlaajuinen talouskriisi sekä niiden vielä suurelta osin arvoituksena olevat vaikutukset vain vahvistivat Ströerin suunnitelmia. Kun muut lopettavat, hän aloittaa varmana pyöräkaupan tarpeellisuudesta.

"Laadukkaasta pyörästä et maksa kuin kerran. Sen lisäksi et joudu maksamaan bensakuluja, et milloinkaan parkkimaksuja ja kaiken kukkuraksi pysyt hyvässä kunnossa ja säästät luontoa", Ströer luettelee uuden kumin tuoksuisessa toimistossaan, enkä voi kuin nyökytellä vieressä.

Tällä hetkellä liikkeessä on meneillään talviale, sillä kevään uutuuspyörät ovat saapumassa piakkoin. Jos luottomallitkin ovat mitä veikeimpiä ja oivaltavia, sekä ulkomuodoltaan että käytännön tasolla, ei uusistakaan malleista mielikuvitusta puutu. Mainitessani itse omistavani cruiser-mallisen pyörän ja harmitellessani, ettei siinä ole kuljetustelinettä, Ströer huomauttaa ettei se ole ongelma. "Tänä keväänä liikkeeseen saapuvat myös uudet irrotettavat tavaratelineet. Niitä pystyy liittämään miltei pyörään kuin pyörään." Mieleeni nousee sympaattinen kuva omasta cruiseristani kuljetustelineellä varustettuna. Tämä täytyykin laittaa harkintaan.

Ströerin näkemykset suomalaisesta pyöräkulttuurista ovat positiivisia. Berliinissä pitkään asuneena hän toteaa, että Saksaan verrattuna pyöräilijän kulkumahdollisuudet ovat Suomessa huomattavasti paremmat. Esimerkiksi puistossa fillaroinnista voi napsahtaa mojovat sakot Saksassa. Ströer kehuu myös suomalaisia pyöräteitä. Vaikka Amsterdamin ja Kööpenhaminan kaltaisiin pyöräilijän paratiiseihin on vielä jonkin verran matkaa, on Helsingin pyöräkulttuuri selvästi voimistumassa ja Ikifillarin kuormapyörät ovat oiva todiste siitä.

Marco Ströer esittelee Ikifillarin pyöriä Go Expo -messujen fillariosastolla 13-15.3.2009 Helsingin Messukeskuksessa.

Ikifillari, Kinaporinkatu 5, Alppiharju. Avoinna ti-pe 12-18. www.ikifillari.fi

Teksti: Outi Niemelä, Kuvat: Jarkko Wickström

We Love Helsinki

No millast siel oli? – Helsinki Vintage Valkoisessa Salissa

Helsinki Vintage –tapahtuma 8.2 Valkoisessa Salissa keräsi yhteen vintagen ystäviä ja alan harrastajia.


Sateisena sunnuntaina harmaata Senaatintoria piristää porttikongista kuuluva posetiivi-musiikki. Se on lähtöisin valkoisen salin sisäänkäynniltä, jossa herrasmies punaisessa silinterissä viihdyttää Helsinki Vintage – tapahtumaan jonottavia ihmisiä. Ennakkoliput, huimat 700 kappaletta, on kaikki myyty loppuun ja kellon lähestyessä kahtatoista on tunnelma sisällä sen mukainen. Väkeä on kuin Stockan hulluilla päivillä, mutta ilmapiiri huomattavasti leppoisampi. Taustalla soi vanha iskelmä, niin kotimainen, kuin italialainen ja amerikkalainenkin.

Anna-Lii Korpiola ihailee vanhaa mekaanista karusellilelua.

Tarja ja Teija ovat tulleet paikalle pääasiassa tapaamaan ystäviään. Heille vintage on ollut elämäntapa jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Vaatteiden ja asusteiden lisäksi, 40- 50-lukujen tyyli näkyy myös sisustuksessa. ”Vanhassa pitää näkyä aika, en koskaan lähde uudistamaan mitään”, sanoo Teija. Paikan päältä Tarja on löytänyt itselleen 50-luvun villatakin ja Teija ”muutaman laukun ja 40-luvun mekon”.

Tarjan tyylikkäät silmälasit on ostettu Helsingin optiikasta ja Teijan taas ovat kirpputorilöytö. Tarjan sylissä ujostelee Rita.

Donna Maimon pitää ammatikseen muotiputiikkia, mutta on kerännyt jo pidemmän aikaa vintagevaatteita. Haaveena on perustaa kaupan oheen myös vintage-liike, jossa olisi tarjontaa jokaiselta vuosikymmeneltä. Täällä hän on myymässä TGL Stockholmin vanhaa varastoa, siis käyttämättömiä 60–70-luvun vintage -vaatetta, osa vielä alkuperäispakkauksissaankin. ”Tapahtuma on kaikin puolin hirveen hyvin markkinoitu ja kauppa on käynyt ihan hyvin.”

Donna Maimonia miellyttävät vanhojen vaatteiden rohkeat värit ja kukkakuviot.

Säde Kultanen on yksi harvoja yksityishenkilönä myymään tulleita. "Ihmiset tulevat kyselemään, että missä teidän liike on", hän nauraa ja myöntää, että Säde Kultanen olisi hauska nimi kaupallekin.

Kultanen tunnuntautuu keräilyfriikiksi. ”Keräilen kaikkea vanhaa. Alun perin tarkoituksena oli laitaa vain pari julistetta seinälle.” Nyt julisteita on kuitenkin kertynyt jo kymmeniä. Hän on haalinut niitä mm. kirppareilta, vanhoista elokuvateattereista ja myös ihan yksittäisiltä keräilijöiltä.

Maaria Kukkakorpi on löytänyt Kultasen varastoista vanhan filmijulisteen. "Tässä on kiva vanhan ajan tunnelma, sommittelu ja värimaailma."

Myyntiin tuotujen julisteiden hinnoittelu on on kuulemma täysin tunneperäistä. "Välillä rupeaa katsomaan jotain julistetta, että emmä raaskikaan tosta luopua ja käärii sen nopeasti piiloon." Kultanen nauraa.

Eivätkä julisteet ole ainoa mitä Kultanen kerää. Koti on täynnä erilaista tavaraa. Hän kertoo kokoelmistaan vanhoja pesuaine- ja maitotölkkejä. "Välillä katsoo jotain tavaraa, että 'toi on niin 2000-lukulaista' ja sit ottaa talteen. Niinku vaikka se maitotölkki, jossa on Darude." Kultasen tulevaisuuden haaveissa on museoida kertyneet kokoelmat. "Mä veikkaan et parinkymmenen vuoden päästä mä oon ainoa, jolla on jotain sellaista."

Säde Kultanen pakkaa Maaria Kukkakorven ostamaa julistetta.

Anita Herukka pitää arkityönään Kampaamo Pinkki Paplaria Töölössä, mutta on tuonut kampauspalvelut nyt myös tapahtuman kävijöiden iloksi. Asiakkaitakin on kuulemma riittänyt. ”Hyvin on ollu, ja ihmiset lähestyy mukavasti, ei olla liian pelottavia tässä.” Moni tulee myös kysymään kampaus- ja meikkivinkkejä tulevia juhlia varten. Hän näkee kiinnostuksen vintagea kohtaan selkeästi lisääntyneen viime vuosina ja uskoo sen vielä tulevan lisääntymään entisestään.

Sirpa Fyrqvist on tullut paikalle Tampereelta asti, ja päätynyt Herukan kauneuskulmaan teetättämään itselleen kampauksen. ”Ihan hetken innoittamana, tai siis mies hieman pakotti”, Fyrqvist naurahtaa. Tapahtumasta Fyrqvist sanoo samaa mitä moni muukin. ”Hirveän hyvä tarjonta, mutta tila on niin pieni että on vaikea katsella.”

Anita Herukka laittaa Sirpa Fyrqvistille kampausta.

Mari Aalto on töissä tapahtuman infopisteellä, ja kertoo että kello puoli kolmeen mennessä on lippuja myyty ennakkolippujen lisäksi ainakin 400–500 kappaletta ja ihmisiä tulee jatkuvasti lisää.

Vaikka Helsinki vintage järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, ja on ainoa laatuaan Suomessa, voi olla että saamme jatkossa nauttia vastaavista tilaisuuksista useammin. ”On ollut puhetta, että vietäis mahdollisesti myös muihin kaupunkeihin”, Aalto paljastaa. Ongelmana on kuitenkin löytää sopivan juhlava tila jossa tapahtuman voi järjestää. ”Ihanat puitteet täällä”, hän kiittelee Valkoista salia.

Mari Aallon mielikuvituksellinen asu oli Tamperelaisen Illusion Costumesin vartavasten Helsinki Vintage -tapahtumaa varten tekemä.

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Helsinki Burlesque Festival – Ei pelkkää tasselien pyörittelyä

Jos Helsinki Burlesque Festivalin suosioon on uskominen, siveyden sipulius on nyt kuollut ja kuopattu luonteenpiirre. Liput tällä viikolla pidettävän festivaalin klubeille nimittäin myytiin loppuun kuukaudessa. Miten niihin burleskitapahtumiin sitten pitäisi pukeutua? Ja pitääkö ne tissit paljastaa heti kun astuu ovesta sisään?

Punavuorenkadulla sijaitsevan burleskiasuihin ja -asusteisiin erikoistuneen Hula Hula Boutiquen hyllyillä ja rekeissä on käynyt kato. Toista kertaa pidettävän Helsinki Burlesque Festivalin onnekkaat lipunhaltijat ovat vierailleet tiuhaan myös Hula Hulassa etsien asuunsa sopivia korsetteja, sukkanauhaliivejä ja pääkoristeita. Putiikin pitäjän Saana Näverin mielestä käynnissä täytyy olla todellinen vallankumous. Kabareetaiteesta ja vaudevillestä ammentava burleskitaide on rantautunut vasta muutamia vuosia sitten Suomeen, mutta löytänyt sitäkin nopeammin tiensä sankan joukon sydämiin. Näveri itse esiintyy taiteilijanimellä Sally Vanilla ja hänkin on löytänyt nopeasti tiensä yleisön sydämiin – heti burleskifestivaalin jälkeen hän lentää Tokioon keikalle.

Saana Näveri rakasti jo pienenä vanhojen hollywood-elokuvien showtanssikohtauksia. "Mietin jo silloin, että mäkin haluun!" Ensimmäisen, vuosi sitten järjestetyn burleskifestivaalin jälkimainingeissa kasvoi oma esiintymishalu – syntyi Sally Vanilla.

Näveri uskoo, että suomalaiset ovat tulleet ulos kuorestaan. Burleskin visuaalisuus, roolileikki, huumori ja hupsuttelu vetävät hänen mukaansa puoleensa monia ryhmiä – vaatesuunnittelijoita, mainosalan ihmisiä, toimittajia ja kuvaajia. "Tai ehkä ihmiset kaipaavat tähän aikaan vuodesta kunnon karnevaalifiilistä. Juomispainoitteisen huvittelukulttuurin maassa se, että saa itse osallistua pukeutumalla, kiehtoo varmasti myös", pohtii toinen burleskitaiteilija Petra Innanen, taiteilijanimeltään Bettie Blackheart. Kenties burleskin viehätys piilee ennen kaikkea siinä, ettei kaikkea tarvitse tehdä hampaat irvessä, vakavana ja keskittyneesti kuin Kekkonen.

Tasselit ja pastiesit ovat burleskin peruskauraa. Ne kiinnitetään tupeeteipillä ja ripsiliimalla nännien päälle. Niiden pois ottaminen on tosin snadisti kivulias toimenpide – liima lähtee ihosta irti vain repimällä. Tupsullisten tasselien pyöritys on varsinainen taitolaji, ja se on olennainen osa burleskiesitystä.

"Viime vuotisen festivaalin jälkeen moni tosin oli heti että apua, mitä mä laitan ensi vuonna päälle", nauraa Näveri. Vaikka burleskin yksi puoli onkin leikittely, pukeutumiseen, jos mihin, panostetaan. Osan tuunaillessa asuaan vuoden verran voi ensikertalaiselta mennä sormi suuhun. "Ei ole pakko olla just se gorillan toinen puolisko", Näveri selventää. "Inspiraatiota voi hakea vaikka googlettamalla vanhoja elokuvia. Jotkut tykkää glamourista, toiset taas siitä burleskin tease-puolesta. Vintage on myös hyvä aarreaitta asuaan suunnitellessa. Ja pienilläkin asioilla voi saada itsensä tuntemaan seksikkääksi." Burleskissa tähdätäänkin juuri omasta naiseudesta tai miehisyydestä nauttimiseen. Paljas pinta ei ole itsessään tärkeää, vaan oma fiilis.

Pääkoriste on Näverin mukaan yksi tärkeimmistä asusteista. Lisää näyttävä päähine yksinkertaiseen mustaan mekkoon ja a vot!

Entä miehet sitten – miten ihan perusjamppa voi pukeutua burleskibileisiin? "Pukua ja smokkia päälle vaan. Älkääkä unohtako niitä hattuja", kuuluu Näverin neuvo.

Helsinki Burlesque Festivalin pääjuhla It Happened On The Silver Screen la 7.2.2009 klo 20-04 Kulttuuriareena Gloriassa, Pieni Roobertinkatu 12-14, Kaartinkaupunki. Esiintymässä burleskiartistit Little Brooklyn (NYC), Leyla Rose (UK), Missy Malone (UK), The Teaserettes (DE), Poppei (from The Teasers) (DE), Olivia Rouge & Itty Bitty Tease Cabaret. Illan pick-upeina toimivat Lafayette Lestrange ja Mimi de Froufrou. Festivaaliorkesterina toimii jazzmuusikoista koostuva Gourmet ja levyjä soittavat Fiona Timantti ja Miroslove Satan. Illan juontaa vapaapainija Black Peider. Loppuunmyyty. www.helsinkiburlesque.com

Teksti: Ann-Mari Huhtanen, Kuvat: Antti Tuomola

We Love Helsinki

Geezers – Graffitikulttuurin viimeinen etuvartio

Maallikon silmissä näyttää siltä, ettei Helsingissä ole enää graffitikulttuuria. Spraymaalikaupan perustaminen Helsinkiin tuntuukin yhtä kannattavalta idealta kuin baarin pystyttäminen lestadiolaiskylään.

Vaasankadulla on kuitenkin ollut jo kolmatta vuotta Geezers-niminen kauppa, joka on erikoistunut graffitikulttuuriin. Kaupasta saa paitsi laadukkaita spraymaaleja, myös alan lehtiä, kirjoja, vaatteita – sekä ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Liikettä pyörittävät Aku ja Manne ovat kulttuurin pitkäaikaisia harrastajia. ”Helsingissä oli pitkään vaan yksi kannukauppa, Board House”, Aku kertoo, ”ja mun mielestä alalla kuin alalla on hyvä olla vähän kilpailua. Sitten kun en päässyt kouluun, piti alkaa oikeasti miettimään, mitä sitä tekee.” Syntyi Geezers, ja herroista tuli yrittäjiä. Kilpailua myös syntyy, sillä kyseisen alan erikoisliike on hinnoitellut huipputason maalinsa neljän euron tuntumaan.

Onko spraymaalikaupalle sitten kysyntää kaupungissa, jonka graffitikulttuuria nollatoleranssi on määritellyt viimeiset kymmenen vuotta? ”Ei graffitikulttuuri mihinkään ole kadonnut, se on vaan siirtynyt pois 'tavallisen' ihmisen silmistä”, Aku selittää. ”Stop töhryille -kampanjan ainoat saavutukset olivat kulttuurin piilottamisessa ja töiden laadun heikentämisessä – maalausten taso on heikentynyt älyttömästi 90-luvun alusta, jolloin oli vielä laillisia harjoituspaikkoja ja puolilaillisia päivämestoja.”

Käydessäni tutustumassa Geezersiin, ovi käy jatkuvasti, puhelin pirisee, ja takahuoneessa Manne nakuttaa tietokoneella nettikaupan tilauksia. Asiakkaita siis riittää, ja tämä on vasta maanantaiaamu! ”Tammikuu, ja talvi yleensäkin, on aina vähän hiljaisempaa aikaa. Kesällä maalaa moni, mutta vaan pieni osa porukasta jaksaa vetää tätä ympäri vuoden.”

Vaikka virallisesti kaupungin Stop Töhryille -projekti lakkautettiinkin vuodenvaihteessa, negatiiviset asenteet graffitia kohtaan säilyvät varmasti. Tulevaisuuden suhteen Geeserzin yrittäjät ovat kuitenkin toiveikkaita. ”Nollatoleranssi saattaa loppua, jos Vuosaareen tai muualle saadaan laillinen seinä”, Aku arvelee. Se voisi nostaa graffitikulttuurin taas entiseen loistoonsa. ”Samalla voisi noi korvausvaatimukset myös muuttua kohtuullisemmiksi. Mun mielestä on ihan tarpeetonta tuhota nuoren elämä laittamalla sille sellaiset korvausvaateet, jota se ei ikinä pysty maksamaan.”

Graffitiharrastajien lisäksi Geezers palvelee myös sisustajia, taidemaalareita ja – hiukan yllättäen – myös nuorten vanhempia. ”Varsinkin joulun alla ollaan myyty paljon lahjakortteja junnujen vanhemmille” , Aku kertoo hymyillen.

Ehkä suhtautuminen graffitikulttuuriin on tosiaan muuttumassa.

Geezers the Shop, Vaasankatu 6, Alppiharju. Avoinna ma-pe 11-18 & la 11-16. www.geezers.fi

Teksti ja kuvat: Antti Tuomola

We Love Helsinki

Pitkämies - Sarjakuvakeidas Kalliossa

Kun belgialaissyntyinen Jelle Hugaerts ei löytänyt Helsingistä etsimäänsä sarjakuvakirjaa, hän päätti toimia. Toukokuun alussa Kallioon Kolmannelle linjalle avattiin sarjakuvakauppa ja –galleria, nimellä Pitkämies. Putiikki sai nimensä lähes kaksimetrisen, tuuheapartaisen Hugaertsin mukaan, jota ohikulkijat kadulla huutelevat milloin Jeesukseksi, milloin John Lennoniksi tai ”Pitkäksi mieheksi.”


Sateisena iltapäivänä asiakkaat selailevat Pitkämiehessä sarjakuvakirjoja raukeassa tunnelmassa. Tilat ovat avarat ja valoisat, ja muhkeat sohvat kutsuvat lojumaan. Juuri viihtyvyyttä ja tilaa Jelle Hugaerts kertoo hakeneensa, kun hän perusti kauppansa.

Ennen Pitkämiehen avautumista helsinkiläisille sarjakuvadiggareille oli Hugaertsin mukaan tarjolla varsin kapeat valikoimat kirjoja. Hän itse sanoo myyvänsä muita kauppoja runsaammin underground-sarjakuvaa sekä paljon pienissä erissä tehtyjä omakustanteita. Hänen valitsemansa kirjat tulevat Suomen lisäksi muualta Euroopasta ja Yhdysvalloista, eikä useita niistä saa muualta Suomesta. Ratkaisevaa on, että Hugaerts itse pitää myymistään kirjoista.

Omiksi tämänhetkisiksi suosikeikseen Hugaerts valitsee pitkän pohdinnan jälkeen kuvataidetrio Paper Radin tuotokset sekä Chris Waren. Pitkämies ei kuitenkaan keskity pelkästään uugeefiilistelyyn, vaan myynnissä on myös suurille joukoille tuttuja nimiä, Fingerporista ja Milla Paloniemen Kiroilevasta siilistä Muumeihin.


Saman katon alle Pitkämiehen kanssa päätyi myös levy-yhtiö If Society. If Societyn toinen omistaja Tommi Forström myy liikkeessä, pääosin indieen ja punkiin keskittyen, sekä omia että muiden yhtiöiden levyjä. Lisäksi kaupasta voi löytää esimerkiksi Polka Jamin ja Art in the Age of Mechanical Reproductionin paitoja. Mitä tahansa vaatteita Hugaerts ei ole huolinut myyntiin, vaan hän haluaa, että myös ne liittyvät jollain tavalla sarjakuviin.


Hugaerts kertoilee kaupastaan leppoisasti samalla, kun ihmisiä soljuu ovista sisään. Vaikka Pitkämies on haastatteluhetkellä ollut auki vasta muutaman viikon, asiakkaat ovat löytäneet sen. Helsingin sarjisskenessä piirit ovat pienet, ja puskaradio toimii tehokkaasti.

Pitkämies on Helsingissä ainutlaatuinen sarjakuvakeskus. Kaupan lisäksi Pitkämiehen alakerrassa pitää majaansa myös sarjakuvakollektiivi Kutikuti. Kaksitoistahenkinen ryhmä tekee ja julkaisee sarjakuvia, ja tulevaisuudensuunnitelmissa on alkaa järjestää työpajoja yhteistyössä gallerian kanssa. Neljä kertaa vuodessa porukka julkaisee myös ilmaista, suomen- ja englanninkielistä lehteään Kutia. Lehden kymmenes numero on juuri valmistunut ja julkaistaan tänään.


Oleellinen osa Pitkämiestä on sen galleria, joka ainoana Helsingissä keskittyy pelkästään sarjakuviin. Suomen sarjakuvaseuran pyörittämän gallerian näyttely vaihtuu kuukauden välein. Kutikuti juhlii Kuti10-lehden julkaisua myös gallerian puolella ja seinät täyttyvät arkistojen aarteilla. Keväällä gallerian tiloissa järjestetään myös Mari Koivuahon vetämä "inspiraatiokurssi", jonka tavoitteena on vaientaa jokaisen sisäinen itsekriitikko ja oppia piirtämään ja kirjoittamaan vapautuneesti.

Hugaretsin kanssa jutellessaan huomaa, että tässä on mies jolle sarjakuvat ovat elämä ja joka todennäköisesti tietää niistä kaiken, mitä kysyjä vain keksii tiedustella. Hugaertsin haaveena on perustaa Pitkämiehen tiloihin myös vegaanikahvila, mutta ensi hätään hän hankkii asiakkaiden iloksi kahvikoneen. Sarjiksien selailu, kahvikupin kanssa upottavalla sohvalla, ei kuulosta yhtään huonolta tavalta viettää syksyistä sadepäivää.

Pitkämies, Kolmas linja 17. Avoinna ti-pe 11-19, la 10-16. www.pitkamies.net
Sarjakuvakeskuksen inspiraatiokurssi alkaa 14.1.2009 Kurssille voi ilmoittautua Sarjakuvakeskuksen kotisivuilla: www.sarjakuvakeskus.fi
Sarjakuvakollektiivi Kutikuti. www.kutikuti.com
KUTI10-näyttelyn avajaiset ja Kuti10-lehden julkistustilaisuus Sarjakuvakeskuksen galleriassa tänään to 11.12.2008 klo 18-20.

Teksti ja kuvat: Julia Jousilahti

We Love Helsinki

Vintagepuoti Mekkomania ja kampaamo Pinkki Paplari yhdistivät voimansa

Viime huhtikuussa avautunut suloinen second hand –liike Mekkomania on jokaisen kirpparifanittajan unelma. 1960- ja 70-lukujen naisten mekkoja, paitoja ja erilaisia asusteita kengistä hansikkaisiin myyvä kauppa sijaitsee ihanaan retrotyyliin sisustetun kampaamo Pinkki Paplarin yhteydessä Stenbäckinkadulla, Meilahdessa.


Jo entuudestaan monista muista kampaamoista 50-70-luvun tyylinsä ansiosta edukseen erottunut Pinkki Paplari muodostaa nyt upean liiton Mekkomanian kanssa. Liikkeiden yhteisestä ovesta sisään astuessa tuntuu, kuin palaisi ajassa vuosikymmeniä takaisin, sillä kaikki on sisustettu alusta loppuun niin autenttisesti.

Pinkki Paplarissa on tehty kampaamoalan töitä 60-luvulta lähtien, ja esimerkiksi tyylikkäät kupuvalaisimet ja pyöreät peilit ovat alkuperäisiä. Kampaamotuolissa istuessa voi ihastella pieniä retroesineitä, kuten vanhoja kelloja ja radiota, joista osan ovat lahjoittaneet kampaamon uskolliset vakiasiakkaat. Tunnelman kruunaa taustalla sympaattisesti soljuva levymusiikki, joka ulottuu 60-luvun tyttöpopista ja soulista Mobyyn saakka.


Mekkomanian omistajan Mari Teittisen mielessä ajatus oman pienen vintagepuodin perustamisesta oli muhinut jo jonkin aikaa. Mari itse on ollut kirpputorien ystävä jo vuosia. Kiinnostus nimenomaan 1960- ja 1970-lukujen tyyliin heräsi voimakkaammin 1990-luvulla Marin fanittaessa ajan kenties suosituinta musiikkigenreä, brittipoppia. Myös vanhempien nuoruuden kauniisti kellastuneet valokuvat ja niistä henkivä ajan tunnelma ovat toimineet tärkeänä innoittajana.

Viime joulukuussa haave oman myymälän pitämisestä alkoi näyttää ensimmäisen kerran todella toteutumisen merkkejä, kun kampaamo Pinkki Paplarin omistajan Anita Herukka otti yhteyttä Mariin. Anitan omana haaveena oli ollut vaateliikkeen avaaminen kampaamonsa yhteyteen. Muualla Euroopan pääkaupungeissa kampaamoiden yhteydessä toimivat vintageliikkeet ovat olleet tuttu näky ja trendi jo pidempään. Anitan asiakkaana Mari oli ollut kampaamon perustamisesta syksystä 2005 saakka, ja naiset olivat usein yhdessä jutelleet kiinnostuksestaan 1960- ja 70-lukuihin. Kun kampaamon toinen huone talvella vapautui, ei Anitan tarvinnut kauaa miettiä, kenelle sitä kauppaisi.

Kahden naisen pitkäaikaisten unelmien lopputulos, Mekkomanian ja Pinkki Paplarin kaltainen yhdistelmäliike, on mukava lisä Helsingin myymäläkulttuuriin. Mikäpä olisi mukavampaa, kuin uuden ihanan kampauksen saatuaan napata mukaan vielä mekko tai vaikkapa hauskat korkokengät muutaman vuosikymmenen takaa, ja kipsutella niissä kotiin!

Mekkomania & Pinkki Paplari, Stenbäckinkatu 10. Avoinna ma-pe 9-19 & la sopimuksen mukaan. http://www.mekkomania.fi/ & http://www.pinkkipaplari.fi/index.php

Teksti: Outi Niemelä, Kuvat: Mikko Saario

We Love Helsinki

Grey Market Supply – Reilun meiningin skede- ja vaatekauppa.

Kolme vanhaa skeittaria perusti vaatekaupan Lasipalatsin taloon, aivan Helsingin keskustaan. Yksi heistä, Masa Suominen, kertoi WLH:lle miten Grey Market Supply:n alkutaipaleesta ja siitä minkälaisia yllätyksiä tulevaisuudessa on luvassa.

Siihen se ilmestyi kuin varkain, huhtikuun lopulla. Uusi, kiinnostavan näköinen skede- ja katumuotikauppa Lasipalatsin kylkeen, yhdelle Helsingin paraatipaikoista. Harmaassa neonvalomainoksessa ikkunan yläpuolella lukee ”grey market supply”.

Itse pääsen käymään kaupalla vasta pari päivää avajaisten jälkeen, mutta sisällä näyttää hyvältä: Kaksi seinän pätkää on varattu sneakereille, ja kahdella pätkällä roikkuu t-paitoja ja huppareita. Keskellä, vitriinipöydällä on farkkuja. Seinä myyntitiskin takana on vuorattu skeittidekeillä. Näyttää visuaalisesti ihan pirun hyvältä, vaikken skeittari itse olekaan.

Dekkien edessä myhäilee yksi kolmesta omistajasta, Masa Suominen. Heitämme femmat ja istumme leveälle ikkunalaudalle, jolla lepää kaksi sohvatyynyä. Toisessa on koristeina hassuja pupuja ja pääkalloja, toisessa erilaisia konetuliaseita. Masa vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä uuteen kauppaan, mutta kertoo, että moni asia on vielä vähän vaiheessa. Esimerkiksi vihreän asetyynyn voisi laittaa vaihtoon, asekuosit kun ovat aina vähän kyseenalaisia. ”Mut täällä tulee ylipäätään vielä muuttumaan todella paljon sisustus ja valikoima”, hän toteaa. Juttutuokio kuitenkin keskeytyy heti alkuunsa, sillä paikalle ilmaantuu asiakas, joka haluaa kokeilla eri kokoja Niken SB-mallin sneakereitä. Masa ryhtyy kaivamaan takahuoneen varastoja ja lupaan palata joku toinen päivä sulkemisaikaan, niin ehdimme jutella paremmin.

Joku toinen päivä sulkemisaikaan Masalla on pohjaton nälkä, joten suuntaamme syömään. Yksityisyrittäjä ei paljon taukoja ehdi pitää; asiakkaita on riittänyt ja toimittajiakin on käynyt jo useampia kyselemässä uudesta kaupasta. Masan ilme synkkenee, kun ruokapaikaksi aiottu Kiasma on jo kiinni. Onneksi Namaskaar Expressistä löytyy kuitenkin hyvät safkat. Ruokaa vihdoin saatuaan vastapäätä istuu taas tyytyväinen mies.

Mutta mikä ajaa graafisen suunnittelijan, DJ:n ja klubijärkkärin vaatekauppiaaksi? Yrittäjän duuni ei kuitenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä. ”On pätkätyöläisenäkin pidemmän päälle aika raskasta, kun joutuu aina funtsimaan, että mitäs puolen vuoden päästä. Tässä on nyt työnsarkaa ainakin muutamaksi vuodeksi. Mulle ainakin maistuu tää yrittäminen; Tää on ihan mahtava ammatti, jos diggaa erilaisista tyyleistä ja vaatteista.”

Juuri kiinnostus omaan vaate- ja tekstiilisuunnitteluun ajaakin Masaa alalle. Ja tietysti frendit. ”Meitä on tässä mukana kolme jäbää: minä, Tumppi Vuorensola ja Joonas Nurminen. Ja kaikki tulee ihan eri taustoista; yhdellä on vahva kokemus vähittäiskaupan ja maahantuonnin alalta, yhdellä bisneskokemus ja yhdellä luova tausta.” Yksi yhdistävä tekijä heiltä kaikilta löytyy; kaikki ovat vanhoja skeittaajia.

Tuloksena on Masan sanoin: ”Skedekauppa, jossa myydään laatukamaa, hyviä brändejä ja missä palvelu on hyvää ja valikoima persoonallinen.” Puhdasta skedekauppaa ei kuitenkaan haluttu, vaan vaatepuoleen on panostettu erityisesti. Tarkoituksena on tarjota ”best of both worlds” skeittauksen ja streetwearin osalta. ”Me halutaan, et se skedehomma pysyy aitona, mut myös vaatevalikoima laajana. Suurin osa skedevaatteistahan on firmojen mainosvaatteita.”

Grey Market Supply maahantuo Suomeen useita uusia merkkejä: Diamondia, Shut Skateboardsia, sekä kenkäpuolelta Clae:tä ja Gourmet:ta. Muitakin eksklusiivisia merkkejä on tulossa: Perinteinen työvaate-merkki Ben Davis ja streetwearin puolelta Gasius ja Call Of The Wild ovat seuraavana tilauslistoilla. ”Helsingissä on kasvava kiinnostus persoonallisempaan streetweariin ja sneakereihin. Selvästi jengi haluaa erottua ja on valmis myös maksamaan siitä vähän enemmän. Mut hinta, hienous tai brändi ei oo mikään itseisarvo, vaan valikoima on valittu niin, et sieltä voi löytää persoonallisia yhdistelmiä. Meillä saattaa olla tossa vierekkäin joku euron juttu, kympin narupohjatennarit ja sit tonnin rotsi, ja ne on valittu siks et ne näyttää hyvältä yhdessä.”

Masa valittelee, kuinka alakulttuurien edustajat saattavat olla välillä hieman kapeakatseisia. ”Yks meidän ideoista onkin, et pahimmat skeittihampparit ja muotipellet vois tulla samalle viivalle ja tajuta, ettei tarvitse rajoittua pelkästään omaan skeneen, vaan et molemmilla voi olla toisilleen jotain annettavaa tyylin suhteen”, hän kärjistää hymyillen.

Uusista brändeistä huolimatta Grey Market Supply ei kuitenkaan yritä olla pelkästään erikoisvaatekauppa. Keskeinen sijainti Lasipalatsissa tuo kauppaan paljon ihmisiä myös varsinaisen kohderyhmän ulkopuolelta. ”Avajaisten jälkeen maanantaina kauppaan tuli käymään sen ikäinen ja tyylinen nainen, ettei se todellakaan oo meidän ns. kohderyhmää. Se löys LRG:n sinisen, kiiltävän tuulirotsin, josta se oli ihan fiiliksissä: ’Emmä niinku tälläsii vaatteita oo oikeen missään nähny, mut tää on kyllä sairaan siisti!’ Se mittaili sitä sairaan kauan ja sano, et nyt lähtee uusi aika, ja osti sen”, Masa hehkuttaa.

”Mut toisaalta jos streetwear ei kiinnosta, niin meiltä löytyy myös perustennareita; Nikea, Addua ja New Balancea. Ja sit Leviksen premium-farkkuja ja perus blanko-vaatteita, kuten kanadalaisen Reigning Championin yksivärisiä, superlaadukkaita t-paitoja ilman mitään logoja”, Masa listaa.

Streetwear on maailmalla merkkitietoisten nuorten miesten laji, ja itsellänikin pistää heti silmään, ettei Grey Market Supply:ssa näkynyt kuin muutamia naisten vaatteita. ”Ikävä myöntää, ettei tällä hetkellä naisille oo vielä hirveen paljon valikoimaa. Parin hyvän brändin, Rockersin ja CTRL:n, printti t-paitoja ja Vansin ja Niken sneakereitä. Myös Stüssylta ja Penfieldiltä on tulossa omat naisten mallistot. Mut inventaario muotoutuu vielä, eli syksyllä kauppa tulee edustamaan enemmän sitä mitä me halutaan.”

Kansainvälisten brändien lisäksi Grey Market Supply:hin on tulossa myös nuorten suomalaisten suunnittelijoiden tuotantoa ja Masa rohkaisee kaikkia suunnittelijoita ja tekijöitä tulemaan tarjoamaan omia juttujaan. ”Niin paljon otetaan, ku löytyy hyviä juttuja, jotka sopii meidän kauppaan”, hän lupaa. Toistaiseksi kaupalta löytyy esimerkiksi Raine Ruopan fyysikko-t-paitoja ja Pioni Designin koruja.

Myös oma vaatemerkki on ilmeisesti tulossa, mutta asiasta kysyttäessä Masa tyytyy toteamaan, että ”homma etenee”, eikä suostu kertomaan vielä enempää. ”Niin monta kertaa on tullu tyhmä fiilis, ku on jostain varmoina pitämistään jutuista sanonu liikaa, ja sit ne on muuttunu jotenki ratkaisevasti, tai menny pieleen. Helppohan jossain Beefissä on hölistä siisteistä jutuista mitä on tekemässä, mut se hype, ja se et paljastaa liikaa, on aina pois siitä itse lopputuloksesta”, hän kuittaa ja toteaa, että parhaat jutut tulevat aina odottamatta ja yllätyksinä.

Grey Market Supply:ta ei ole edes mainostettu oikeastaan yhtään, vaan sana uudesta kaupasta on levinnyt suusta suuhun. ”Yllättävän hyvin viidakkorumpu kantaa”, Masa toteaa.

Avajaisissakin väkeä riitti tungokseksi asti. Ja yllätyksiä tuli paitsi yleisölle, myös omistajille. Seinillä näytteillä olevat Aaron La Craten valokuvat saapuivat nimittäin vasta viime hetkellä. ”Sillä piti olla vedoksia, joiden kehykset on tietyn kokoisia jne. Ja kaupalla on galleriakiskot, joihin voi ripustaa kuvia näyttelyitä varten, mut eiköhän mies tuu puol tuntia ennen avajaisia pahvirullat käsissään, et täs ois nää kuvat. Ei jumalauta... Jotain kakspuolista teippiä jostain nopeesti, ja jengi ryskytää jo ulko-ovea, et pääsiskö sisään”, Masa naureskelee viime hetken paniikkia.

Ongelmia ja yllätyksiä riitti myös ennen avajaisia. ”Ihan sairaasti duuniahan tässä on ollu... Meidän kolmio on kyl ollu koetuksella jo pariinki kertaa. Aina vaan tulee jotain mitä ei osaa ottaa huomioon. Niinku pelkkä inventaarion tekeminen, hinnoittelu, ripustaminen ja laputtaminen. Eihän me tajuttu mikä duuni siinäki on. Vikana päivänä sit oli jengi tääl yön yli viikkaamassa jotain kledjuja...”

Vaikka valokuvataidetta seinillä nyt roikkuukin, ei Grey Market Supply aio varsinaisena galleriana toimia. Tarkoitus on järjestää ennemminkin isompia tapahtumia ja tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Tulevaisuudessa on tiedossa ainaki skeittisessareita Lasipalatsin aukiolla, ja muitakin ”siistejä juttuja” on kuulemma tulossa. Mutta niistäkään Masa ei halua paljastaa sen enempää. ”Se asettaa riman niin korkeelle, jos paljastaa liikaa. Monesti jengi oottaa hypetettyjä juttuja niin paljon, et pahimmillaan se on sitä kädet puuskassa venaamista, et milloin se tapahtuu se erikoisjuttu, jota mä oon tullu tänne isolla vaivalla tsiigaa, eikä ymmärretä, et se erikoisjuttu on koko tää kuvio; sinä, me ja tää koko tapahtuma.”

Puoli tuntia on vierähtänyt jutellessa ja kun olemme lähdössä, mietin kuinka hienoa on, että joku kuulostaa niin aidosti innostuneelta työstään. Asiakkaistaankin Masa puhuu niin kuin olisi juuri tavannut uuden ystävän. Mutta mikä on kaikkein siisteintä vaatekauppiaan arjessa? Vastausta ei tarvitse edes miettiä: ”Se, kun näkee jengin fiilikset. Esimerkiks se random nainen joka osti sen LRG:n sinisen rotsin. Ja skidit, jotka ostaa jotain mitä ne oikeesti tarvii; uuden dekin tai uudet skeittikengät. Sen muistaa ku itse oli pikkuskidi, ja aina ne oli paskana ja tarvii uudet. Ja sit ku pystyy oikeesti jeesaa niitä tekemään hyviä valintoja ja ne lähtee tyytyväisinä, ni se on paras fiilis mitä täs on.”

Grey Market Supply, Mannerheimintie 22-24 (Lasipalatsi). Avoinna ma 12-19, ti-pe 11-19 ja la 11-17.

Teksti ja Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki