Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarjakuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarjakuva. Näytä kaikki tekstit

27.3.10

Ennakkoluuloja Manga Caféssa


Myönnän, olen ennakkoluuloinen. Kyseiset ennakkoluuloni kohdistuvat mangaharrastajiin. Olen kuitenkin päättänyt selvittää onko ennakkoluuloilleni mitään perustetta. Parhaimpia paikkoja tutkia näitä ”mangaihmisiä” taitaa olla Kaisaniemessä sijaitseva Manga Café.

Edellisillan pikkujoulut tuntuvat edelleen takaraivossani kun suuntaan tutkimusmatkalleni. Mielikuvissani näen jo paljon vaaleanpunaista ja aivan liian pirteitä ihmisiä. Huokaisen syvään. On aika selvittää miten asiat oikein ovat.



Astuessani sisään kahvilaan en voi olla ajattelematta, että minun ei kuuluisi olla täällä. Ja olen aivan liian vanha tänne. Pöytien ääressä istuu arviolta n.12-16 vuotiaita piirtelemässä, muutama on vallannut Nintendo Wiin. Yritän hivuttautua mahdollisimman nurkkaan istumaan, koska minusta tuntuu, että kaikki muutkin tietävät minun eksyneen väärään paikkaan.

Kahvilassa on ympäriinsä erillaisia figuureja ja pehmoleluja, joista tunnistan vain muutaman Super Mariosta tutun hahmon. Luettavaksi ei ole naistenlehtiä tai iltasanomia vaan mangakirjoja ja animelehtiä. Tarjolla olisi mitä erillaisimpia syötäviä ja juotavia, mitkä eivät sano minulle mitään. Nyt olisi täydellinen hetki kokeilla jotain aivan uutta, mutta eilinen ilta veroittaa vielä sen verran paljon, että tyydyn ihan tavalliseen kahviin.



Pöytiä kahvilassa ei ole kuin neljä joten rauhani rikotaan hyvin pian. Pöytääni istuu nuori tyttö lehtineen ja piirustuksineen. Ehkä nyt saan selville ovatko kaikki täällä ylipirteitä ja miksi tänne tullaan. Kysymyksiini ei kuitenkaan vastata vaan minulle aletaan lukemaan lehteä ääneen. Yritän keskittyä salakuuntelemaan viereisen pöydän keskustelua, mutta en ymmärrä siitä mitään. Olo on kuin vieraassa maassa. Vierauden tunnetta lisää sekin, että penkki, millä istun, on aivan liian korkea ja pöytä liian matala. Tunnen itseni jättiläiseksi.

Muut asiakkaat sen sijaan tuntuvat olevan täällä kuin kotonaan. Pelikoneen äärestä kuuluu huutoa ja tuuletuksia. Toisten piirustuksia käydään kurkkimassa ja kommentoimassa. Itse yritän kumota kahvini mahdollisimman nopeasti sillä huomaan, että olen tuijotusten kohteena.

Ennakkoluuloni jäivät ennalleen, tosin pettymyksen tuotti se ettei kukaan ollut pukeutunut erikoisiin asuihin. Voin todeta, että tämä paikka ei ole minua varten ja pystyn elämään asian kanssa. Ymmärrän kuitenkin paikan viehätyksen asiakkaiden keskuudessa.

Manga Cafe Kaisaniemenkatu 1 & Mikonkatu 13, sisäpiha, Kaisaniemi. Avoinna ark. 11-19.30, la 11-18, su suljettu.


Teksti ja kuvat: Heidi Valkola

We Love Helsinki

5.8.09

Kuvareportaasi We Love Helsingin kaupunkifestareista


We Love Helsingin kaupunkifestareilla nähtiin ja koettiin hauskoja hetkiä mm. parkourin, sirkuksen, footbagin, capoeiran, bollywood-tanssin, saumurirallin ja poetry slamin merkeissä. Myös graffitimaalarit ja kuvataiteilijat kilvoittelivat leikkimielisesti art battlessa, jonka voittajaksi äänestettiin Janne Viljakainen. We Love Helsingin valokuvaajat olivat mukana Kuudennen Linjan sisäpihalla taltioimassa tunnelmia.


Art Battlessä nähtiin mielenkiintoisia työvaiheita. Vasemmalla Janne Viljakainen vetelee tuulilasinraaputtimella kuin vanha tekijä. Oikealla Jani Tolin taas tarkastelee puolivalmista työtään.

Karri Kuoppala aloitti maalauksen teon katuharjalla.

Taiteilijanimeä Trama käyttävä graffititaiteilija sumutti menemään vauhdikkaasti.

Graffitimaalari EGS hahmottelemassa yksityiskohtia.

Art Battle voittajaksi äänestetty Janne Viljakainen pursotti sinappipurkista kellertävää maalia tauluunsa.

Janne Viljakainen otti myös junioreita mukaan taiteen tekoon.

Timo W kokeili diaboloa sirkus-workshopissa. Taustalla Jani Tolinin maalaus.

Hietsun uimarannalla perjantaina kaatosateessa käydyn vesisodan taisi voittaa isommilla pyssyillä mukana ollut yläkerran herra, vaikka Veera Moll, Pyry Konsi & Toivo Heinimäki urheasti taistelivatkin.

Kirppiksilla riitti ihmeteltävää. Heikki Vahtin pöydästä oli kuulemma saanut ilmaisia levyjäkin.

Vintagekirppiksella värikkäät retrokuosit houkuttelivat erityisesti tyttöjä.

Sneakerkirppiksellä riitti tyylikkäitä kenkiä ihailtavaksi.

Katri ja Heini pääsivät kankaiden leikkelyn makuun Töölö Fashion Instituten vetämässä saumurirallissa.

Pyöräharrastajien Yksivaihde.net-sivuston aktiivi Tuukka Ylä-Anttila rassaili pikkuvikoja Fillari Korjaamossa. Korjaussessioiden jälkeen lähdettiin Helsingin kaduille yhteiselle ajelulle critical mass -hengessä.

Parkourista innostuneet pojat odottelivat malttamattomina Kalle Järvepään ja Tuomas Saarisen vetämän alkeistunnin alkamista.

Parkour-kierroksella ponnisteltiin ylös korkeimpienkin muurien päälle.

Timo Aarnio seurasi Mikko Lepistön temppuilua footbag-jameissa.

Suvi taituroi footbagin kanssa.

Riikka Karvinen Baila Baila -tanssikoulusta näytti miten reggaetonissa pyöritetään lantiota. Pihalla capoeira-ohjaaja Michelle Suni potkaisee ja Emma Havia väistää.

Aliisa Nummela ja Michelle Suni pelasivat yhdessä capoeira-workshopin lopuksi.

Heidi Arpiainen Etnofitness-tanssikoulusta sai yleisön pauloihinsa siroilla ranneliikkeillä bollywood-tanssitunnilla.

Sami Aho Kallion sarjakuvakeskuksesta opasti Karoliinaa hirviöiden piirtämisessä.

Ilmon paperille lasten lauantaissa syntyi puhuva puu.

Hyviksiin ja pahiksiin jakautuvista muovisista elämistä runoillut Juho Nieminen sai yleisössä aikaan nauruntyrskähdyksiä sunnuntai-illan poetry slam -sessioissa.

Poetry slamien lopuksi DJ Neveready tarjoili minikeikan yhdessä Senqin kanssa.

Teksti: Timo Santala & Antti Tuomola, Kuvat: Antti Tuomola, Heli Blåfield, Tuomas Sarparanta, Heidi Valkola
ja Mirkku Pervonsuo

We Love Helsinki

11.12.08

Pitkämies - Sarjakuvakeidas Kalliossa


Kun belgialaissyntyinen Jelle Hugaerts ei löytänyt Helsingistä etsimäänsä sarjakuvakirjaa, hän päätti toimia. Toukokuun alussa Kallioon Kolmannelle linjalle avattiin sarjakuvakauppa ja –galleria, nimellä Pitkämies. Putiikki sai nimensä lähes kaksimetrisen, tuuheapartaisen Hugaertsin mukaan, jota ohikulkijat kadulla huutelevat milloin Jeesukseksi, milloin John Lennoniksi tai ”Pitkäksi mieheksi.”



Sateisena iltapäivänä asiakkaat selailevat Pitkämiehessä sarjakuvakirjoja raukeassa tunnelmassa. Tilat ovat avarat ja valoisat, ja muhkeat sohvat kutsuvat lojumaan. Juuri viihtyvyyttä ja tilaa Jelle Hugaerts kertoo hakeneensa, kun hän perusti kauppansa.

Ennen Pitkämiehen avautumista helsinkiläisille sarjakuvadiggareille oli Hugaertsin mukaan tarjolla varsin kapeat valikoimat kirjoja. Hän itse sanoo myyvänsä muita kauppoja runsaammin underground-sarjakuvaa sekä paljon pienissä erissä tehtyjä omakustanteita. Hänen valitsemansa kirjat tulevat Suomen lisäksi muualta Euroopasta ja Yhdysvalloista, eikä useita niistä saa muualta Suomesta. Ratkaisevaa on, että Hugaerts itse pitää myymistään kirjoista.

Omiksi tämänhetkisiksi suosikeikseen Hugaerts valitsee pitkän pohdinnan jälkeen kuvataidetrio Paper Radin tuotokset sekä Chris Waren. Pitkämies ei kuitenkaan keskity pelkästään uugeefiilistelyyn, vaan myynnissä on myös suurille joukoille tuttuja nimiä, Fingerporista ja Milla Paloniemen Kiroilevasta siilistä Muumeihin.


Saman katon alle Pitkämiehen kanssa päätyi myös levy-yhtiö If Society. If Societyn toinen omistaja Tommi Forström myy liikkeessä, pääosin indieen ja punkiin keskittyen, sekä omia että muiden yhtiöiden levyjä. Lisäksi kaupasta voi löytää esimerkiksi Polka Jamin ja Art in the Age of Mechanical Reproductionin paitoja. Mitä tahansa vaatteita Hugaerts ei ole huolinut myyntiin, vaan hän haluaa, että myös ne liittyvät jollain tavalla sarjakuviin.


Hugaerts kertoilee kaupastaan leppoisasti samalla, kun ihmisiä soljuu ovista sisään. Vaikka Pitkämies on haastatteluhetkellä ollut auki vasta muutaman viikon, asiakkaat ovat löytäneet sen. Helsingin sarjisskenessä piirit ovat pienet, ja puskaradio toimii tehokkaasti.

Pitkämies on Helsingissä ainutlaatuinen sarjakuvakeskus. Kaupan lisäksi Pitkämiehen alakerrassa pitää majaansa myös sarjakuvakollektiivi Kutikuti. Kaksitoistahenkinen ryhmä tekee ja julkaisee sarjakuvia, ja tulevaisuudensuunnitelmissa on alkaa järjestää työpajoja yhteistyössä gallerian kanssa. Neljä kertaa vuodessa porukka julkaisee myös ilmaista, suomen- ja englanninkielistä lehteään Kutia. Lehden kymmenes numero on juuri valmistunut ja julkaistaan tänään.


Oleellinen osa Pitkämiestä on sen galleria, joka ainoana Helsingissä keskittyy pelkästään sarjakuviin. Suomen sarjakuvaseuran pyörittämän gallerian näyttely vaihtuu kuukauden välein. Kutikuti juhlii Kuti10-lehden julkaisua myös gallerian puolella ja seinät täyttyvät arkistojen aarteilla. Keväällä gallerian tiloissa järjestetään myös Mari Koivuahon vetämä "inspiraatiokurssi", jonka tavoitteena on vaientaa jokaisen sisäinen itsekriitikko ja oppia piirtämään ja kirjoittamaan vapautuneesti.

Hugaretsin kanssa jutellessaan huomaa, että tässä on mies jolle sarjakuvat ovat elämä ja joka todennäköisesti tietää niistä kaiken, mitä kysyjä vain keksii tiedustella. Hugaertsin haaveena on perustaa Pitkämiehen tiloihin myös vegaanikahvila, mutta ensi hätään hän hankkii asiakkaiden iloksi kahvikoneen. Sarjiksien selailu, kahvikupin kanssa upottavalla sohvalla, ei kuulosta yhtään huonolta tavalta viettää syksyistä sadepäivää.


Pitkämies, Kolmas linja 17. Avoinna ti-pe 11-19, la 10-16. www.pitkamies.net
Sarjakuvakeskuksen inspiraatiokurssi alkaa 14.1.2009 Kurssille voi ilmoittautua Sarjakuvakeskuksen kotisivuilla: www.sarjakuvakeskus.fi
Sarjakuvakollektiivi Kutikuti. www.kutikuti.com
KUTI10-näyttelyn avajaiset ja Kuti10-lehden julkistustilaisuus Sarjakuvakeskuksen galleriassa tänään to 11.12.2008 klo 18-20.

Teksti ja kuvat: Julia Jousilahti

We Love Helsinki
 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.