Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvanäyttelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvanäyttelyt. Näytä kaikki tekstit

20.2.09

Taiteesta: Jussi Puikkosen On Vacation


Korjaamon galleriassa järjestettiin 12. helmikuuta Jussi Puikkosen On vacation –näyttelyn avajaiset.

Jussi Puikkonen on Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvaaja, joka on tullut tunnetuksi Kasino A4 –lehden taiteellisena johtajana. On Vacation –sarjaan Puikkonen on kuvannut suomalaisia bulkkilomakohteita niiden yhdeksän kuukauden aikana, jolloin lomakohteet ovat itse sapatilla. Mukaan oli mahtunut mm. Muumimaailma, Yyterin rannat ja Wasalandia.

Puikkosen kuvista välittyy ensin huvittuneisuus, mutta nopeasti tulee epämääräinen suru; kaiho ja pelko toisen hylkäämisestä. Kesäisin elämää täynnä olevat kohteet näyttäytyvät kuvissa liki inhimillisen yksinäisinä, maailmasta vetäytyneinä vanhuksina. Näin kuvattuina lomakohteista tulee entistäkin absurdeimpia – mieleen tulee helposti Tampereella Backlight 08 -näyttelyssä nähty Rainer Riedlerin Artificial Holidays -sarja, joka kuvaa maailman keinotekoisimpia lomakohteita, joskin niiden aukioloaikojen puitteissa. Usvan keskeltä nouseva Wasalandia näyttää juuri yhtä muoviselta kuin Dubailainen sisälasketteluhalli.

Puikkosen tapa kuvata on toteava, selittelemätön: asiat ovat tässä kuten kuka tahansa voisi ne nähdä. Kuvakulmilla tai valotuksilla ei kikkailla, mikä on miellyttävää, sillä kuvapinta on muovisine väreineen jo riittävän huomiota herättävä. Levottoman pinnan alla löytyy talviunilla oleva maailma, joka on heräävä vasta seuraavana keväänä, kun ensimmäiset lapsiperheet kaatuvat porteista sisään putkikasseineen ja aurinkohattuineen, sandaalit läpsyen.

Tai kaikki eivät herää, kuten elämässä on tapana. Vene-teoksessa kuvattu jäihin vajonnut alus seilannee tätä kirjoittaessa jo tuonen virtaa pitkin kohti ikuista talvilomaa.

Näyttelyssä on esillä myös kuvasarjat My Favourite Things ja Sonja & Jussi.

Jussi Puikkosen valokuvanäyttely On Vacation 12.2. - 8.3.2009 Kulttuuritehdas Korjaamon galleriassa, Töölönkatu 51 B, Taka-Töölö. Avoinna ma-su 11-17. Vapaa pääsy. www.korjaamo.fi

Teksti: Antti Tuomola, Kuvat: Jussi Puikkonen

We Love Helsinki

28.1.09

Taiteesta: Mohamed Bourouissan Kehätie


Tilan jännitteet on yksityisnäyttelyjen kokonaisuus Suomen valokuvataiteen museossa. Mukana on neljä valokuvaajaa: Mohamed Bourouissa, Sini Pelkki, Carrie Schneider ja Sauli Sirviö. Ranskalaisen Mohamed Bourouissan Kehätie (2007) heijastelee Pariisin räjähdysalttiiden lähiöiden jännitteitä.

Mohamed Bourouissan valokuvat ovat kuin maalauksia. Pariisin esikaupungeissa kuvatut asetelmat eivät jätä katsojan mieltä rauhaan; ne nostattavat levottomia kysymyksiä ja paikantuvat jonnekin todellisuuden ja kuvitteellisen rajoille.

Yksi Algeriassa syntyneen Bourouissan lähtökohdista on hänen oma taustansa. Teokset heijastavat itse koettua ja nähtyä; Bourouissan voidaankin hyvin sanoa kuvaavan modernia Ranskaa. Esimerkiksi Peili (2006) on tehty ja kuvattu pariisilaislähiössä, Clichy-sous-Bois´ssa, josta alkoivat Ranskan vuoden 2005 mellakat. Vaikka ranskalaisten lähiöiden valinta aihepiiriksi on jo itsessään poliittinen teko, Bourouissa näkee itsensä ensisijaisesti kuvataiteilijana, ei poliittisena valokuvaajana.

Bourouissan kuvat ovat tarkkaan sommiteltuja ja rakennettuja. Ne ovat lavastettuja tapahtumia, joissa näyttelyn nimessäkin esiintyvä jännite on huipussaan. "Olen kiinnostunut tilasta, jonka esimerkiksi mallien välinen katseiden vaihto rakentaa kuvaan" hän selittää.

Olennaisinta ei ole ymmärtää, mitä kuvissa tapahtuu tai on tapahtunut. Kuvien tunnelataukset ovat aistittavissa, vaikkei katsoja tietäisi mitään Pariisin huonomaineisten lähiöiden todellisuudesta. Tunteisiin on helppo samaistua, sillä samat jännitteet ovat olemassa myös Helsingissä. "Kuvan rakentamisen kautta pääsen käsiksi tunteisiin." Bourouissa selventää.

"Kuvien tekemisessä on läsnä jatkuva leikki taiteen ja tositapahtumien heijastuksen välillä." Vaihe vaiheelta ideoitujen ja koostettujen kuvien dokumentaarinen puoli liittyy odottamattomiin elementteihin. Bourouissa etsii sitä sekunnin kymmenesosaa, jolloin voi tapahtua mitä vaan, tai sitten ei mitään. Hän osoittaa odottamattoman hetken kuvastaan Kehätie: se on juuri ja juuri havaittava häivähdys ohikulkijasta pyöräilevän pikkupojan takana. "Päätin jättää hahmon kohdalleen, se tuo kuvaan jotain lisää."

"Tilan jännitteet" -näyttely Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1 G) 24.5.2009 asti. Avoinna ti-su 11-18. Näyttely on osa Helsingin valokuvafestivaalia ja Valokuvan vuotta 2009.

Teksti: Marjatta Peltonen, Kuva: Mohamed Bourouissa

We Love Helsinki

30.12.08

Taiteesta: Kari Haklin Helsingin kaupungin liikennelaitoksen ainoa miespuolinen rahastaja vuonna 1975.


Hakasalmen huvilaan
on koottu Kari Haklin mustavalkoisia valokuvia 60-70-lukujen Helsingistä, ajalta jolloin raitiovaunuissakin oli vielä rahastajat. Mielenkiintoinen näyttely kannattaa käydä katsomassa viimeistään nyt, sillä se on auki viimeistä viikkoa.

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen ainoa miespuolinen rahastaja vuonna 1975.

Haklin valokuvien Helsinkiin on helppo tuntea kaipuuta. Puutalojen täyttämän Pasilan viimeiset hetket ja keskustan kadonneet kulmapuodit kertovat kaupungista murroksen keskellä. Helsinki näyttäytyy toisaalta vauhdilla eteenpäin harppovana, toisaalta muutostensa alle rusentuvana kaupunkina, joka innokkaana yrittää hakea omaa ilmettään ja identiteettiään.

Rakennusten sijaan näyttelyn pääosassa ovat kuitenkin tavalliset ihmiset ja helsinkiläisten arki. Kierrokselta jää mieleen erityisesti ratikkakuva, jossa velmusti hymyilevä rahastajamies istuu palvelemassa asiakkaitaan.

Rahastajilla oli ennen tärkeä rooli ratikoissa ja heistä muodostui helposti tunnettuja kaupunkihahmoja. Ennen ratikkaan noustiin sisään takaovesta, ja vaunun rahastaja istui oikealla heti oven vieressä. Hän rei'itti matkustajien liput, joskin myöhemmin otettiin käyttöön vaihtoliput ja rei'itin vaihtui leimasimeksi. Viimeiset raitiovaunuissa työskennelleet rahastajat lopettivat vuonna 1987.

Raitiovaunun rahastaja joutui usein kantamaan myös kaupunkilaisten kiukkuja harteillaan: milloin oli koiransäätä, milloin myöhästelevä vaunu, milloin lipun hintaa nostettu. Ei siis ihme, että rahastajarouvat ja -neidit ovat näyttelyseuranani olevan Anu Santalan muistikuvissa kurttuotsaista, jopa pelottavaa porukkaa.

Yrmyjen rahastajien joukossa oli kuitenkin poikkeus, Helsingin ainoa miesrahastaja Jaakko "Jaska" Hyppy. "Hei mä luulen, että mä muistan sen kaverin" innostuu isäni mainitessani valokuvan. Jaska oli kuulemma mahdottoman nopea rei'ittämään lippuja. Rei'ittäessään hän tarkkaili valppaana kumpaakin ovea ja vaunun täyttyessä huusi "Käytävällä eteenpäin, olkaa hyvät! Stig framåt, var så god". Ratikan ollessa valmiina jatkamaan Jaska kiskaisi katonrajaan vedetystä narusta ja kilahduksesta kuski tiesi, että matka voi jatkua. Tämän kaiken hän teki ketterästi ja sujuvasti. "Siitä näki ihan selvästi, että se nautti siitä hommasta".

"Eteenpäin. Kari Haklin Helsinki-valokuvia 1967-77" -näyttely Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa (Karamzininkatu 2) 4.1.2009 saakka. Avoinna ke-su 11-17. Vapaa pääsy. www.helsinginkaupunginmuseo.fi/hakasalmenhuvila

Teksti: Veera Moll, Kuva: Helsingin kaupunginmuseo/Kari Hakli.

We Love Helsinki

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.