Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkoilu. Näytä kaikki tekstit

6.10.09

Sporalla Keskuspuistoon


Keskuspuisto on monelle helsinkiläiselle tuttu vain käsitteenä. Urhea luontointoilijaryhmämme suuntaa kohti suurta tuntematonta esitelläkseen sitä vähän meille muillekin.

Kaunis, mutta myrkyllinen kalliokielo viihtyy karuillakin kasvupaikoilla.

Urbaaneinkaan helsinkiläinen ei voisi väittää vieraantuneensa luonnosta. Metsään päätyy tässä kaupungissa melkein vahingossa ja luonon helmaan pääsee keskustasta raitiovaunulla. Helsingin suurimman puiston, Keskuspuiston, kaupunkilaisille tutuimpia osia ovat Töölönlahti ja sen ympäristö, mutta harvempi helsinkiläinen on todella tutustunut tähän Vantaanjoelle asti venyvään alueeseen.

Toimittajaryhmämme päättää aloittaa Keskuspuisto-retkeilyn kevyesti tutustumalla Laaksoon, puiston eteläpäätyyn. Auroran sairaalan parkkipaikalla sata metriä vilkkaasti liikennöidystä Nordenskiöldinkadusta, fasaaniemo vahtii kaula pitkänä asfaltilla tepastelevia poikasiaan. Lilli johtaa reippaasti joukkomme metsän siimekseen. Kuusikon pohjakerrosta verhoaa tiheä käenkaalipeite. Kuvaajamme Visa intoutuu maistelemaan näitä, myös ketunleipänä tunnettuja pikkuruisia kasveja. Metsäylioppilas Lilli kertoo, että tämän osan metsää tunnistaa rehevästä kasvillisuudesta lehtomaiseksi kankaaksi, joka on yleisin metsätyyppi Etelä-Suomessa.

Käenkaalin voi helposti sekoittaa apilaan.

Lehtomaiselle kankaalle tyypilliset saniaiset ovat vielä täydessä loistossaan Keskuspuistossa ja valoisissa aukkopaikoissa nämä yksivuotiset kasvit muodostavat tiheitäkin kasvustoja. Kuvittajamme Mirka seisoo hiukan hämmentyneenä pusikon keskellä,
”Mitä mun olisi tarkoitus tehdä täällä?” Puiden välistä vilahtelee työmatkalaisia ja lenkkeilijöitä, muutaman metrin päässä pururadalla juoksee dobermanni. Onko tämä nyt sitä metsää? ”Ehkä tälläisiä on parempi kutsua metsiköiksi” toteaa Lilli. Keskuspuiston valtava metsäalue jakautuu erikokoisiin laikkuihin, joissa puu- ja kasvilajit vaihtelevat. Näihin metsiköihin voi helposti piipahtaa polulta ilman pelkoa eksymisestä.

Tiheä hiirenporraskasvusto luo ajoittain jopa trooppista tunnelmaa Keskuspuiston metsiköihin.

Joukkomme lähtee etsimään koskemattoman metsän tuntua viereiseltä pöheikön peittämältä kukkulalta. Kallion huipulta avautuu luontokokemuksen sijaan näköala Helsingin ylle. Siluettiin piirtyy Tuomiokirkko, Kallion kirkko, Linnanmäki ja nostureita. Äänimaisema koostuu ambulanssin sireenistä, äkäisistä sinitiaisista ja kuvaajamme tulkkinasta
M.A. Nummisen biisistä "Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa".

Käävän rihmasto lahottaa puuta hiljalleen.

Yhtäkkiä Ella on astua johonkin keltaiseen.
”Limasieni!” Koko joukko kompuroi paikalle vahvistamaan havainnon: ”Hyi, se on ruma. Rihmastot näkyy!” Mirka huudahtaa, mutta Lilli puolustaa keltaista möykkyä. ”Vähänkö se on söpö, tekisi mieli paijata!” Meillä oli tuuria. Nämä kummalliset kasvin, eläimen ja sienen välimuodot liikuskelevat metsässä sateen jälkeen ja vain ollessaan lisääntymisvaiheessa. Limasienet ryömivät metsän pohjalla sopivaan korkeaan kohtaan, vapauttavat itiönsä, kurtistuvat ja katoavat jopa yhdessä yössä. Kyseinen keltainen laji on nimetty vanhan suomalaisen uskomuksen mukaan Paranvoiksi; henkiolento Paran ajateltiin pudotelleen metsään varastamaansa voita.

Visa kävi seuraavana päivänä etsimässä jo kasaan kurtistuneen, itiöitään pudottelevan limasienen ja pakkasi näytteen siitä tulitikkulaatikkoon. Näyte lähetettiin kasvimuseoon Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelman puitteissa tehtävään Suomen limasienten määritysopasta varten.

Luoviessamme takaisin polulle Mirka huokaa metsän tuoksun olevan yksi maailman parhaista hajuista. ”Sitä ei edes tajua kaipaavansa, ja sitten ihmettelee, miten on voinut olla viikkoja ilman!” Mirka jatkaa tutun tuoksun ihastelua. Luonto on kasvanut kiinni helsinkiläisiin, tai ehkä toisin päin. Pienen palan metsää voi onneksi haukata vaikka työmatkalla.

Kallion huipulla kasvava mänty on käpristynyt, mutta vahvan juurakkonsa ansiosta se pysyy pystyssä vielä vuosia.

Helsingin Keskuspuistoon pääsee keskustasta mm. raitiovaunulla 7A, 7B (Auroran sairaalan pysäkki, Nordenskiöldinkatu) ja lukuisilla busseilla. Puiston alueella voi mm. pyöräillä, hiihtää, sienestää ja ratsastaa.

Kartta linkissä: http://www.hel2.fi/keskuspuisto/fin/1esittely/popup/karttakesa.html

Teksti: Ella Nikkilä ja Lilli Kaarakka, Kuvat:Visa Mäkelä, Kuvitus: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

14.3.09

Eka kerta: Rusettiluistelua Kallion sydämessä


Helsingin Juhlaviikkojen inspiroimassa Eka kerta -juttusarjassa toimittajat kokeilevat uusia harrastuksia ja aktiviteetteja. Ensimmäisessä osassa Tessa Tapaninen uskaltautuu rusettiluistelemaan Kallioon Brahen kentälle.


Ystävänpäivä, kirpeä pakkanen ja kirkas tähtitaivas. Voisivatko puitteet enää olla paremmat tuntemattoman valloittamiseen? Olen toki luistellut aiemminkin, mutta rusettiluistelu on tullut tutuksi vain vanhojen elokuvien ja Valion hellyttävän mainoksen kautta. Tänä talvena on terillä oltu vain kerran aiemmin, ja hieman pelottaakin miten tästä meno lähtee luistamaan.

Kahviona ja pukuhuoneena toimivan rakennuksen sisääntulossa istuvat Fjalle ja Maria. He pitävät huolen siitä että jokainen luistelija saa oman ”rusetin”, siis lapun jossa on numero ja kuva rusetista. ”Lappu tulee sitten kiinnittää johonkin näkyvään paikkaan, vaikka hihaan”, kuuluu opastus. Siis luistimet jalkaan, lappu hihaan ja radalle.


”Ei kun skriidut päälle ja baanalle!”, toivottaa Fjalle luistelijat tervetulleiksi.

Rusettiluistelussa tarkoituksena on löytää pari jolla on hihassa sama numero kuin itsellä. Parin löydyttyä on tapana luistella hetki yhdessä, ja joskus on luvassa palkintokin parin löytäneille. Niin myös tänään, kylläkin vain viidelle ensimmäiselle parille.


Satu
ja Tommy ovat tulleet Alexin (sininen kypärä) ja Sebben (punainen kypärä) kanssa luistelemaan. Sadulla kävi tuuri; pari löytyi jo heti ovella samasta seurueesta! Molemmat kiittelevät sekä kaunista säätä että hyvin järjestettyä tapahtumaa.

Kentän laidalla on makkaragrilli, josta saa evästä euron hintaan, sekä pakettiauto, josta soitetaan musiikkia ja kuulutetaan illan ohjelmaa. Itse tulin paikalle fiilistelemään vanhan ajan viatonta urheiluhenkeä, ja olisin toivonut kuulevani nostalgista musiikkia joka olisi luonut kaivattua vanhan ajan tunnelmaa. Järjestäjillä on kuitenkin nuorekkaampi ote iltaan, ja stereoista soi koko illan ajan pelkkää The Rasmusta. Musiikki soi lähempänä pakua niin lujaa että puhetta on vaikea kuulla, mutta kauempana on äänenvoimakkuus sopivampi.


Kentällä on mahdollisuus osallistua mm. tarkkuuslyönti- tai kiihdytyskisaan ja myöhemmin illalla on luvassa alppicurlingmatsi.


Numeroita on lähes mahdoton nähdä lappujen lepattaessa luistelijoiden käsivarsissa. Onnistun bongaamaan yhden numeron päähän omastani, mutta se ei tietenkään riitä palkintoon. Luistimet on teroitettu ehkä ensimmäisen kerran sen jälkeen kun ne 80-luvulla valmistettiin ja kenttä on äskettäin lanattu. Meno on alkuun vähintäänkin huteraa, mutta pienen hapuilun jälkeen alkaa taito taas palata. Ehdin jo olla ylpeä tasaisesta menostani, kun Antti (mukanani ollut valokuvaaja) huutaa minua jostain selkäni takaa. Nopea käännös, ja menetän tietenkin tasapainoni. Tuloksena on hyvin Aku Ankka -henkinen ilmalento, joka johtaa siihen että olen pärställäni jäällä. Antti on vain pahoillaan että kamera ei ollut valmiina ja hyvä tilannekuva jäi saamatta. Minä taas olen onnellinen, ettei noloa hetkeä tullut ikuistettua jälkipolville.


Seitsemältä palkitaan parinsa löytäneet. Luulisi, että lähes kaikki olisivat löytäneet parin mutta onnistuneita on vain vajaa parikymmentä. Aikuiset saavat kirjapalkinnon ja kuuluttajan sanojen mukaan ”turha lapselle mitään kirjaa antaa vaan suun täydeltä makeaa, siitä hammaslääkäri tykkää!”

Palkinnot on jaettu, paria ei löytynyt ja varpaita paleltaa, on siis aika siirtyä jatkamaan ystävänpäivän viettoa sisätiloihin. Kentältä poistuu väsynyt mutta onnellinen tyttönen posket punaisina.


Kallion kenttä (Brahenkenttä), Helsinginkatu 23, Kallio. Luistelukausi 17.11. - 15.3. Aukioloajat ja hinnasto.

Rautatientorin jääpuistossa järjestetään su 15.3. Rusettiluistelut klo 17-22. Tapahtumassa "rakkauden musiikkia" soittavat DJt Sarah-san, Samuli Kemppi, Introvert & Mr. Smooth

Teksti: Tessa Tapaninen, kuvat: Antti Tuomola

We Love Helsinki

6.1.09

Kuvareportaasi talvipäivästä Vanhankaupunginselän jäällä


Maanantaina 5.1.2009 paukkui Helsingissä mukava -8 asteen pakkanen ja aurinko paistoi ohuen pilviharson takaa. Timo Santalan kuvareportaasi kertoo kuulaasta päivästä Vanhankaupunginselän jäällä.


Reino Jääskeläinen istui pilkillä lahdenpohjukassa Vanhankaupunginselällä. "Ei ole tänään vielä tullut kalaa." kommentoi Jääskeläinen. "Mutta kyllä sitä keväämmällä alkaa tulla."

Pilkkijöiden puhkomat aukot muodostivat jäälle kauniita "kukkasia".

Ari Saarikko oli ulkoiluttamassa Toivoa ja Taavia Arabianrannan jäällä. "Toivo vähän pelkää olla jäällä" kommentoi Saarikko koiran hakiessa tasapainoaan liukkaalla jäällä.

Kerroksittain jäätyneet ilmakuplat täplittivät paikoin sinisenä hohkaavaa jäätä.

Peilikirkas ja tasainen jää muodosti Vanhankaupunginselällä kilometrejä pitkän jääradan innokkaille luistelijoille.

Hilkka Peltola ja Vappu Kuuluvainen olivat lähdössä luistelemaan Arabianrannasta eväiden kanssa. "Eilen toinen jalka upposi reittä myöten veteen kaislikossa" kertoi Kuuluvainen sunnuntaisesta luisteluretkestään. "Jalka ja luistin oli täynnä mustaa kuramönjää." Onneksi jää kesti ja Kuuluvainen sai vedettyä jalkansa ylös reiästä ja pääsi mummille lämmittelemään.

Puinen jääpurjekelkka odotteli Kuusiluodon huvilan rannassa parempia tuulia.

Jääpöytä kutsuu evästauolle.

Malva ja Nikolas kokeilivat innoissaan Kuusiluodon edustalle rakennettua napakelkkaa.

Jo kolmen aikaan auringonlasku kultasi maiseman Vanhankaupungin lahdella.

Kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki
 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.