Minä menen: Cloud 9 presents RESO

”It should be illegal to play this song, now if you`ll excuse me, i have to change my underwear” ”feel like i havent showered for several weeks after listening to that!” ”i just put my hand in a blender because I had no jam and figured congealed hand blood would be a a sufficient replacement."

Edellä olevat lainaukset eivät ole miltään mielenvikaisten vertaistukipalstalta, vaikka näin voisi helposti äkkiseltään luulla. Kyseiset kommentit on esitetty You Tubessa, englantilaisen Reson Beasts in the Basement -biisin yhteydessä. Hänen musiikkinsa tuntuu aiheuttavan yleisimpinä tuntoina suolen vääräaikaista toimintaa, lemmikkieläinten jonkinasteista rääkkäystä sekä huolestuttavan monissa kommenteissa esiintynyttä oman naamansa pois repimistä (!). Uskokaa pois, en edes kehdannut laittaa kaikista värikkäimpiä ilmaisuja tähän. Aika roisia materiaalia siis - varsinkin kun muistetaan, että tällaisia reaktioita saa aikaan biisi, jossa ei oikeastaan sanota mitään, laulusta nyt puhumattakaan.

Miltä Reson musiikki sitten oikein kuulostaa? Eittämättä se on raskasta, tummaa ja pelottavaakin. Tämä siis suhteutettuna muihin dubstep -genren artisteihin, joista juuri ketään ei voi syyttää liiasta valoisuudesta. Materiaali on rankkaa, mutta raakaa brutaaliuus ei selitä Reson hienoutta vielä alkuunkaan. Hän jaksaa maustaa kivilaattojen kokoisia woble-bassojaan kekseliäillä IDM -kilkatuksilla, drum and base -juoksutuksilla, sireeninomaisilla kosketinriffeillä sekä vähäeleisellä, joskin espresson mustalla huumorilla.

Näin ollen Reson urbaani kaupunkimaisema ei ole samanlainen kuin esimerkiksi Burialin esittämä lohduttoman sateinen tulevaisuuden Lontoo, jossa loputtomat kaiut muodostuvat laitakaupungin hyljätyissä teollisuushalleissa. Se on enneminkin niillä samoilla autioilla kaduilla toisaalla samaan aikaan tapahtuva b-luokan zombie-moottoripyöräilijöiden takaa-ajokohtaus, jossa kuolleista nousseet yrittävät kampittaa toisiaan moottorisahoilla.

Loppuun asti viety sarjakuvamaisuus ja hullunkiilto silmissä ovat olennainen osa Reson luomaa kokonaisuutta. Musiikin tummanpuhuvuuskaan ei missään vaiheessa hyydytä suupieliin väkisin kirpoavaa virnettä. Tai kuten nimimerkki calyx06 tämän kaiken jo minua paljon paremmin ja ytimekkäämmin ilmaisi: ”reso is like no other, i had to rip off my cats legs.”

Cloud 9 presents RESO, 22.1.2009 Redrumissa (Vuorikatu 2, Kluuvi) Liput 10€

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: Press

We Love Helsinki

Minä menen: Alas 4-v. Kutosella

Jos kehosi kaipaa kokovartalohierontaa, tarjoutuu siihen mahdollisuus lauantain Alas-klubilla. Klassisen bassohoidon tarjoilevat parhaimmat pitkän linjan asiantuntijat.

Helsinkiläisen Alas-kollektiivin (DJ-muusikot RRKK, Nonperson, Teeth ja Dead-O) viikoittain pyörivä radio-ohjelma sekä parin kuukauden välein järjestettävä klubi ovat tehneet dubstepin ja muun kokeellisen elektronisen musiikin nimiä kansalle tutuiksi jo hyvän tovin.

Tänä lauantaina 16.1.2010 Alas-klubi juhlii nelivuotista olemassaoloaan. Kollektiivin jäsen, MI NI MA- sekä Ceebrolistics -yhtyeestäkin tuttu Matti Pentikäinen alias Teeth muistelee varovaisella ylpeydellä artisteja, joita Suomeen asti on saatu järjestettyä: ”Modeselektor, Geiom, Untold… Ai niin ja Substance ja Andy Stott ja…”. Pentikäisen mieleen on jäänyt myös se, kun brittiläisen Bengan piti soittaa vuonna 2007 Rosegardenissa. Viikkoa ennen keikkaa selvisi, ettei esiintyjällä ollut passia, joten Bengan Suomen-vierailu siirtyi parilla vuodella eteenpäin.

Alas-klubin musiikillinen tarjonta tuntuu siirtyneen vuosien varrella naksuttelumusiikista ja dubiteknosta enemmän syvien bassojen suuntaan. Pentikäinen vahvistaa mielikuvani genrepainotuksen liukumisesta kohti dubstepia. "Linja on tiukan löyhästi aina ollut dubstep, tekno ja tulevaisuuden wonkydonky-hiphop. Jokaisen illan kohdalla ulkomainen pääesiintyjä määrittää senkertaisen musiikillisen linjauksen; jos pääesiintyjä soittaa teknoa, tekno on keskeisimmässä asemassa. Dubstep on ollut mukana ensimmäisistä bileistä asti ja oikeastaan puolihuomaamatta hiipinyt koko klubin keskipisteeseen".

Lauantain pääesiintyjä on Englannin Bristolista tuleva Pinch, jonka Tectonic-levymerkki on saavuttanut arvostetun aseman dubstepin suurkuluttajien joukossa. "30-vuotias brittiläinen mies. Keskimittainen. Lyhyet hiukset. Toi myös dubstepin Bristoliin sekä pyörittää yhtä koko genren merkittävimmistä levy-yhtiöistä”, Pentikäinen kuvailee Pinchiä

Lopuksi saan vastauksen mieltäni vaivanneeseen ongelmaan: miten helvetissä nimi Alas taipuu? ”Alaan”, Pentikäinen selventää ytimekkäästi.

Bassovärinät ja oikeinkirjoitusvinkit voi tsekata siis lauantaina Kutosella. Korvatulpat mukaan.

Alas 4v lauantaina 16.1.2010 Kuudennella linjalla, Hämeentie 13, klo 22-04. Mukana DJ´t Pinch, RRKK, Dead-O, Nonperson, Teeth. Liput 9 euroa.

Teksti ja kuva: Robert Keskinen

We Love Helsinki

Queerfeminismiä baile funkilla

Queerfeministiselle klubille on ollut Helsingissä tilausta. Kävimme tsekkaamassa uuden, kerran kuussa järjestettävän Peijakas! -klubin Kalliossa.

Kallion Musta Kissa -baarista on turha toivoa saavansa vapaata pöytää iltayhdeksän jälkeen. Rauhallinen oma pieni nurkkaus jää haaveeksi myös tänään, sillä Peijakas! -klubi näyttää löytäneen yleisönsä jo ensimmäisellä kerralla. Mainostus on selvästi tehnyt tehtävänsä, ja pieni baari on ääriään myöten täynnä. Suosiota selittänee myös se, että niin queer- kuin feminististenkin klubien tarjonta on ollut Helsingissä vähäistä.

Etsin käsiini yhden klubin järjestäjistä, Aikku Meuran alias DJ Lady Chatterleyn rakastajan, joka on myös toinen klubin tämäniltaisista soittajista. Meuran mukaan klubin taustalla ei ole varsinaista ohjelmallista queerfeminististä aktivismia. ”Tietyntyyppinen porukka on vaan hakeutunut yhteen”, Meura kertoo. Bileistä vastuussa ovat Meuran lisäksi Suvi Mattila, Henna Räsänen ja Laura Rokkanen eli DJ Stuffin’ Muffins. Osa heistä on aiemmin ollut mukana erilaisissa queer- ja feministisissä tapahtumissa, kuten Ladyfestissä (maailmanlaajuinen feministinen musiikki- ja taidefestivaali) Helsingissä ja feministisessä tilanvaltaustapahtumassa Take Back the Nightsissa. Oikean porukan löydyttyä konsepti muotoutui baari-aivoriihessä sen ajatuksen ympärille, että jotain puuttuu. ”Näitä bileitä ei nyt vaan ole”, Meura laukoo. ”Perinteiset homobaarit ei välttämättä ole kaikille, queerin käsitteen voi tuntea omakseen laajempi ryhmä”, hän jatkaa. Totta.

Aikku Meuran mielestä Helsingissä ei ole tarpeeksi queerfeministisiä bileitä.

Pitkin haastattelua yksi, toinen, jos kolmaskin käy kiittelemässä Meuraa. Tällaisille bileille on selvästi tilausta ja suurempikin kapakka täyttyisi varmasti. Klubia on tarkoitus jatkaa kerran kuukaudessa ja monenlaisia ideoita poreilee jo pinnan alla. ”Live-juttuja, runopiirejä, myyjäisiä”, Meura luettelee vaihtoehtoja. Räävittömän baile funkin täyttäessä huoneen huomaa, että tanssilattiallekin olisi käyttöä. Ja sen tarpeesta käydään vinkkaamassa myös Meuralle – moneen otteeseen. Baarivalinta on kuitenkin Meuran mielestä ollut oivallinen. ”Yhteistyö baarien kanssa ei ole aiemmin ollut näin helppoa”, Meura kehuu. ”Ja sitä paitsi, tahdon lisätä, Musta Kissa on varsinainen helmi - josta saa Ecussonia.”

Jätän Meuran nauttimaan kiitoksien vyörystä. Baile funk jatkuu, niin bileetkin. Hieno konsepti, hyvä baari, mahtavaa musaa ja innostunutta porukkaa. Mitä muuta sitä voisi kaivatakaan.

Seuraava Peijakas! Mustassa Kissassa (Toinen linja 15, Kallio) pe 4.12.2009.

Peijakas! myspacessa
Peijakas! facebook-ryhmä.

Teksti: Olga Palo, Kuvat: Mirkku Pervonsuo

We Love Helsinki

Minä menen: Brothers of God –klubi Ravintola Helmessä

Minkä syksy kylmentää, sen Brothers of God lämmittää!

Lauantaina 22.8.2009 helsinkiläisen, alun perin ghettotech-ryhmänä tunnetun Brothers of Godin nimeä kantava klubi ravintola Helmessä tarjoaa lääkettä pahimpiin pyllymusiikki-vajareihin. Brothers of God on yhtä kuin serkukset Tito ja Joe Sakki sekä Tokoi. ”Meil oli alussa leima, et me ollaan Suomen ghettotech-crew, mut me kyl soitetaan kaikkee mikä sopii tanssilattialle: housea, dubstepia, baltimorea, jukea. Ihan sama, vaikka 80-luvun suomipoppia”, kertoo Tito-nimellä esiintyvä, kulttuurituottajana päivätyötä tekevä Tatu Vanhatalo.

Tänä lauantaina mukana ovat Brothers of God DJ:den lisäksi takavuosien jopa surkuhupaisiin mittoihin paisuneista keikoistaan tuttu, Memphis-rapia parodioiva Eevil Stöö, seuranaan Pikku Herkko, Koksu K sekä DJ Kridlokk. Kun esiintyjäkokoonpanon repertuaarissa yhdistyvät niinkin risteävät elementit kuin koomainen rap-jumitus, nopeatempoinen ja rietas ghettotech sekä hikinen baltimore, vaikuttaa ilta vähintään tutustumisen arvoiselta. ”Lauantailta voi odottaa parasta mahdollista tanssimusaa ja parasta mahdollista meininkiä, rehellisesti”, lupaa Vanhatalo.

Brothers of God presents Eevil Stöö Soundsystem la 22.8.2009 klo 22-04 ravintola Helmessä, Eerikinkatu 14, Kamppi. Liput 2,5 euroa. Brothers of God My Spacessa

Teksti: Robert Keskinen, Kuva: Jari Tarpio

We Love Helsinki

Kuvareportaasi We Love Helsingin festaritansseista

We Love Helsingin festaritanssit Korjaamolla täyttyivät lauantaina 1.8.2009 juhlahumusta. Elokuu otettiin vastaan hikipisarat otsalta valuen, jopa korkokengistä aiheutuvia rakkoja uhmaten. Tanssikansalta taittuivat tangot ja twistit, ja komeita taivutuksia nähtiin tanssilattian lisäksi myös vessajonoissa ja aina pihalla asti. Juhlavieraat olivat illan teeman mukaisesti pukeutuneet tyylikkäästi mustiin ja valkoisiin. Kuvaajamme Tuomas Sarparanta, Heli Blåfield ja Veikko Kähkönen olivat hetkessä mukana.













Kuvat: Tuomas Sarparanta, Heli Blåfield & Veikko Kähkönen

We Love Helsinki

Minä menen: Cheap Tricks -klubi Korjaamolla

En nyt halua ottaa kantaa siihen oliko oikein maksaa niin ja niin paljon Korjaamon äänentoistolaitteista. Haluan kuitenkin muistuttaa, että me Helsingin kaupungin asukkaina omistamme nyt kyseiset laitteet ja olisi vain sulaa tyhmyyttä olla nauttimatta niistä. Tähän on hieno tilaisuus esimerkiksi ensi keskiviikon Cheap Tricks -klubilla, joka keskittyy pääosin viileään ja ajankohtaiseen elektroniseen musiikkiin. Ilahduttavan kotimaisen tarjonnan lisäksi tällä kertaa saapuu vieraita suolaisen veden toiselta puolelta.



Illan pääesiintyjän, ruotsalaisen Harald Björkin (Kranglan/Traum) vanhempi materiaali on kotoisin jostain Warp-teknon ja pohjoismaisen koolin metsäläisyyden välimaastosta. Miehen uudempi materiaali puolestaan kuulostaa vähän siltä miltä ruotsalaiset tytöt näyttävät, eli hyvältä ja vähäeleisiltä. Lisäksi kummatkin ovat kuin tehtyjä kesäiseen yhden illan suhteeseen. Aivan kuten ruotsalaisten tyttöjen kanssa, ei tämänkään kohtaamisen jälkeen tarvitse tuntea turhaa katumusta tai morkkista, koska toisella osapuolella ei ole olemassa persoonallisutta,jolle voisi kokea olevansa velkaa. Sitä paitsi toisin kuin länsinaapurissamme, keveys, helppous, onttous ja ulkokuoret ovat suomessa aivan liian aliarvostettuja.

Ruotsalainen Jossystem tarjoaa mielenkiintoisen vj-puolen kehyksen illan musiikilliseen antiin, johon kuuluvat myös nousevat hipster-dj:t Fat ja Ez. Poikia ei voi ainakaan yrittämisen puutteesta syyttää, koska he tuntuvat ponnahtavan esiin joka puolella Helsinkiä juuri nyt. Pienestä omaperäisyyden puutteesta heitä sen sijaan voisi kenties syyttää. Mutta toisaalta, jos hipster-dj:n ultimaalinen tehtävä on soittaa juuri SE biisi, ennen kuin edes tiedät, että SE on juuri SE biisi, jonka haluaisit kuulla, voi liiallinen omaperäisyys vain olla tiellä.

Ja mitä tämä kaikki ihanuus sitten maksaa? No, aika tasan tarkkaan 480 000 euroa vähemmän, kuin mitä Helsingin kaupunki maksoi Korjaamon näyttämötekniikasta. Eli 0 euroa. Pääsymaksu kuulostaa siis kutakuinkin kohtuulliselta. Meidän laitteillahan ne siellä nyt kuitenkin soittaa.

Cheap Tricks -klubi ke 29.7. Kulttuuritehdas Korjaamolla, Töölönkatu 51 B, Taka-Töölö. Esiintymässä Harald Brörk & VJ Josssystem (SWE) sekä DJt Fat ja Ez. Vapaa pääsy.

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: Promo

Minä menen: MSTRKRFT Basso Festivaalin Pre-Partyssa Virgin Oil Co:ssa

Helsingin tämän kevään hienojen DJ-vieraiden (Sinden, Busy P, Girl Talk...) lista saa jatkoa, kun Ameriikan Justice, eli kanadalainen MSTRKRFT (Last Gang Rocords) saapuu kaupunkiin. Kuten jo nimestä tiputetuista vokaaleista voi päätellä, luvassa on hyvinkin turboahdettua tykitystä.

Duo koostuu Jesse F. Keeleristä ja Alex "AL-P" Puodziukasista, jotka ovat tuttuja Death From Above 1979:sta. Jesse toimi rakastetussa indie-metalli-dance -yhtyeessä basistina ja AL-P tuottajan roolissa. MSTKRFT:ssä he ovat omien sanojensa mukaan keskittyneet yhdistelemään amerikkalaista rokkia underground discoon ja houseen. Herrojen musiikkia voisi kai hyvin verrata strobo-valoon: kylmää, kovaa, koukuttavaa ja pirun tehokasta meininkiä, joka saa kaikki sen tahdissa menevän näyttämään hyvältä. Kotikäytössä ja liian suurina annoksina musiikki saattaa tosin aiheuttaa myös pahaa oloa ja jopa epilepsiaa...

Tästä ei kuitenkaan ole tällä kertaa pelkoa, koska kyseessä on nimenomaan DJ-keikka, jolloin dudet pääsevät esittelemään vain niitä parhaita palojaan kahdelta albumiltaan, joista varsinkin ensimmäinen: The Looks (2006), on aivan loistava. Lisäksi kuullaan varmasti otteita kaksikon käsittämättömästä remix-katalogista, jonka nimien tutkailu on vähän kuin lukisi NME:n kuka-kukin-on palstaa. Esimerkiksi jo mainittu Justice, The Yeah Yeah Yeah´s, New Young Pony Club, Bloc Party, Annie, Wolfmother ovat saaneet jyräytysversiot kanukkien toimesta.

Näin ollen allekirjoittanut siis suuntaa Virgin Oiliin, jossa lämmittelyä tarjoavat Rico Tubbs ja Boner Brigade. Keikka käynnistää BASSO-median viisivuotisjuhlat, jotka huipentuvat päätapahtumaan 6.6 Suvilahdessa.

Basso Festival 2009 Pre-Party to 28.5.2009 klo 22-04 Virgin Oil Co:ssa, Mannerheimintie 5, Kluuvi. Esiintymässä MSTRKRFT (CAN), Rico Tubbs & Boner Brigade. Liput 17 euroa (ennakot Virgin Oil Co:sta 15 euroa, Tiketistä 15,50 euroa ja Lippupalvelusta 16,50 euroa)

MSTRKRFT www.mstrkrft.com www.myspace.com/mstrkrft
Rico Tubbs www.myspace.com/ricotubbsfunk
Boner Brigade http://bonerbrigade.com/

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: MSTRKRFT

We Love Helsinki

Minä menen: Jazz Heat Bongo Beat

Launatai-iltana 4.4 Kulttuuritalo ei ole vain konserttisali. Se on klubi. Eikä mikä tahansa klubi, vaan Flow-festivaalin ja Ricky-Tick Recordsin järjestämä Jazz Heat Bongo Beat, joka tuo yhteen mielenkiintoisia esiintyjiä sekä kotimaiselta että kansainväliseltä kentältä. Pääesiintyjänä nähdään etiopialainen Ethio-jazz -legenda Mulatu Astatke, joka saapuu Eurooppaan uuden Inspiration/Information -albuminsa julkaisukiertueella brittiläisen The Heliocentrics -yhtyeen kanssa. Kotimaiselta puolelta lavalla nähdään Ricky-Tick -artistit The Five Corners Quintet, Dalindèo ja Auteur Jazz. Aulaan rakentuvan klubipuolen pääesiintyjäksi saapuu italialainen DJ Nicola Conte ja lisäksi kotimaiset Sampsa Vilhunen ja Matti Nives. Tästä ei helsinkiläinen jazz-setti enää parane. Kuumaa, kuumempaa, Kultsa tänä lauantaina!

JAZZ HEAT BONGO BEAT ja Ricky-Tick Records 5v Kulttuuritalolla lauantaina 4.4.2009 klo 19-02, liput: 35 EUR, Tiketti. Lisätietoja tapahtumasta Facebookissa.

Teksti: Tessa Tapaninen

We Love Helsinki

No millast siel oli? – Girl Talk Redrumissa

Yhdysvaltalaisen mashup-artistin Gregg Gillisin aka Girl Talkin keikka Misf*ts-klubilla Redrumissa 26.3.2009 oli yhtä hulluutta.


Tiedättehän ne vanhat miehet, jotka sanovat, ettei siinä mitä nuoret tekevät ole yhtään mitään järkeä, tai että nuoriso on ylipäätään sekaisin? No niiden setien ei varmasti olisi kannattanut tulla Redrumiin viime torstaina. Noin 30 sekuntia sen jälkeen, kuin lavalle oli noussut joku amerikkalainen hyypiö pitkät kalsarit jalassaan, heittänyt kourallisen konfettia yleisön päälle ja ottanut lähinnä potkukelkkailua muistuttavan työasentonsa läppäriensä ääressä, noin 150 hikistä ihmistä valtasi lavan ja alkoi hyppiä villisti tietokoneelta tulevien mashuppien tahdissa.

Tässä vaiheessa perinteisen koulukunnan edustaja haluaisi tietenkin huomauttaa, ettei kukaan siis todellakaan soittanut mitään ”soitinta” tai edes ”laulanut”, jollei ajoittaista mikkiin huudahtelua sellaiseksi lasketa.


Girl Talk yhdistää keikoillaan satoja sampleja toisten kappaleista, rakentaen niistä uusia kokonaisuuksia. Valitettavan usein tämä käytännössä tarkoittaa kuitenkin vain tunnettujen rokkiriffien yhdistämistä 808-biittiin, jonka päällä kuullaan amerikkalaisten räppäreiden vokaaleita. 2 many DJs teki saman mielestäni paljon innovatiivisemmin jo vuoden 2002 albumillaan As Heard on Radio Soulwax Pt.2, eikä homma ole kovin kaukana siitä mitä Top Billin tekee samoilla mestoilla nykyään lähes viikottain. Girl Talkin tavaramerkki levyillä, eli lähes yli-inhimillinen nopeus hyppiä biisistä toiseen, oli livenä vesittynyt muistuttamaan enemmän perus DJ-meininkiä. Ei välttämättä ole huono asia, koska jos samplet kieppuisivat kaiuttimista samaan tahtiin, kuin esimerkiksi miehen uusimmalla Feed the Animals (Illegal Art, 2008) levyllä, voisi keskiverto-humalaisella olla vaikeuksia pysyä perässä.

Mutta kuka siihen jaksaa kiinnittää mitään huomiota, kun koko Misf*its-klubin tanssilattia, joka oli jo ennen keikkaa niin täynnä, että über-coolin indie-hytkytyksen sijaan tanssi muistutti lähinnä epileptisten sardiinien vetkutusta, pomppi Girl Talkin mukana ylös ja alas, ja ylös uudestaan.


Vierestä seurannut nuorimies, joka oli alussa naureskellut tietokonenörtin kallisarvoisia työkaluja läikkyviltä juomilta suojeleville muovikelmuille, vaihtoi nopesti suhtautumisensa kunnioittavaan nyökyttelyyn, kun tajusi, että itseasiassa muovipäällysteet suojelivat koneita kaikkialta roiskuvalta hieltä. Hieltä, josta suurimman osan tuotti itse pääesiintyjä, herra Gregg Gillis. Hän jaksoi huudattaa yleisöä ja hyppiä mukana lavan täyttämän jengin kanssa.


Gillisin hyperaktiivisuutta,vain korosti hänen vierellään lavalla seisonut teknikko, jota itse voisin kuvailla musiikin historian kummallisimmaksi hype-maniksi. Kaksimetrinen, hevitukkainen sekä parrakas miehen ja patsaan risteytys vain seisoi paikallaan stoalaisella tyyneydellä ja ilmeisesti varmisti, ettei kaikkialla riehuva nuoriso rikkonut laitteita. Jos tuli oikein hyvä biisi, hän saattoi kevyesti nyökyttää päätään, samaan aikaan, kun pomppivien päät viilsivät kattoa.

Siinä vaiheessa viimeistään tuli mieleen, että paha siihen setien kritiikkiin mitään on vastaankaan sanoa. Ei tässä kyllä ole yhtään mitään järkeä.

Ja juuri siksi se myös toimii niin hyvin!

Teksti: Taneli Hermunen, Kuvat: Kristiina Saldana

We Love Helsinki

Kuvareportaasi We Love Helsingin ystävänpäivän tansseista

Ystävänpäivänä 14.2.2009 Helsinki tanssi, lauloi, nauroi ja rakasti. Valokuvaaja Antti Tuomola oli paikalla We Love Helsingin ystävänpäivän tansseissa Kuudennella Linjalla ja ruudulle tallentui suuria tunteita.









Kuvat: Antti Tuomola

We Love Helsinki

No millast siel oli? – Artificial Latvamäki Rose Gardenissa

No millast siel oli? -juttusarjassa We Love Helsingin toimittajat kertovat tunnelmia kaupungin tapahtumista. Ensimmäisessä osassa Taneli Hermunen fiilistelee minimalistista teknoa soittavan Artificial Latvamäen keikkaa, joka oli perjantaina 30.1.2009 e2e4-klubilla Rose Gardenissa.

Pakkasta oli niiiin pirusti, kun lähdin taivaltamaan kohti Rose Gardenia, missä oli tällä kertaa luvassa vähäeleistä teknoa. Etelä-aasialainen lipunmyyjä ihmetteli miksi hän oli muuttanut juuri tähän, kylmään ja pimeään maahan. Nyt hän joutui tarkistelemaan nimilistoja sormet sinisinä, pakkasen puskiessa sisään avoimesta ulko-ovesta. Siihen en vastausta tiennyt, mutta vähemmästäkin kritiikistä alkoi syvällä paksun toppatakin alla uinuva, pieni kansallistuntoni herätä. Ja tähän tunteeseen, kuin tilauksesta, oli vastaava illan ensimmäinen esiintyjä.

Saavuimme parahiksi paikalle, kun Oulun ylpeys, Aki ”Artificial” Latvamäki, aloitteli settiään puolenyön jälkeen. Minimaalimiesten maailmassa, jossa yleensä on totuttu siihen, että esiintyjä näyttää ja varsinkin käyttäytyy kuten IT-työläinen, Mr. Latvamäki on virkistävä poikkeus. Mies näyttää lähinnä metsien keskellä asuvalta ympäristöaktivistilta, joka heiluu laitteistonsa takana kuin puoli-humalaisen hevibändin basisti. Tyylikästä? Ei ehkä, mutta hemmetin tarttuvaa toimintaa, joka oli omiaan herättelemään kohmeisen Rose Gardenin kellarin. Innostunut esiintyjä onnistui herättämään, loppujen lopuksi, myös innostuneen nyrkit pystyssä heiluvan yleisön.

Seinälle heijastetut lähes jähmettyneet pilvimaisemat olivat omiaan alkukeikan kuulaalle fiilistelylle, joka kehittyi hitaasti ja varmasti kunnon jytinään. Latvamäellä on taito kehittää kappaleitaan koko ajan eteenpäin, ilman liikaa jumittavaa uudelleen kertausta. Hän myös saa niihin psykedeelisiä elementtejä ilman että musiikki taipuu yhtään juustoisen trancen puolelle (paljon vaikeampaa, kuin miltä kuulostaa!). Tämä tekee Latvamäen musiikista tanssilattian lisäksi erittäin sopivaa myös kotikuunteluun. Soundien raikkaudesta mieleeni tulivat paikoitellen ruotsalaisen The Fieldin maalaamat lumikentät, mutta Latvamäki on naapurimaan veljeään huomattavasti progressiivisempi, synkempi ja maailmalla tuhat kertaa vähemmän tunnettu. Sama lyhyemmin ilmaistuna: Latvamäki on suomalainen.

Myöhemmin samana iltana tanssilattian tukkivat Simon Bakerin nostattavammat biitit. Meininki tarjosikin kiitettävän monia muistutuksia siitä, että todellinen lama ei tule silloin kun keskuspankista loppuvat rahat, vaan vasta silloin, kun viimeinenkin hyvännäköinen blondi poistuu tanssilattialta. Kuitenkin illan esiintyjien vertaaminen olisi vähän niin kuin vertaisi juhannuksen viettoa Costa del Solilla ja Saimaan rannalla. On selvää kumpi on suositumpi ja kuuluisampi. Mutta on vähintäänkin yhtä selvää, kummassa sitä tulisi oikeasti viettää.

Teksti: Taneli Hermunen, Kuva: Kristina Saldana

We Love Helsinki

Heleämpi ja kuulaampi Regina esiintyy Docpoint-klubilla.

Docpointin festariklubilla lauantaina esiintyvältä Reginalta on pian tulossa uusi levy. Yhteen laulaja Iisa Pykäri valitsi oman tärppinsä festivaalien dokumenttitarjonnasta.

Onneksi on Regina. (Ei siis se teineille pehmopornotarinoita kylvävä naistenlehti, vaan bändi.) Näinä harmaina talvipäivinä on niin ihanaa käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle, juoda kaakaota ja antaa Reginan tuudittaa unenomaiseen taikamaailmaan, jossa arkinen muuttuu ihmeenomaiseksi. Yhtyeen musiikki on aina onnistunut luomaan tunnelman toivosta ja elämän pohjimmaisesta kepeydestä.

Reginan uusin levy, Puutarhatrilogia, ilmestyy helmikuun yhdestoista ja albumilta ennakkomaistiaisina kuultujen kappaleiden (Saanko Jäädä Yöksi ja Tapaa Minut Aamulla) perusteella tulossa on entistä heleämpi, kuulaampi ja seestyneempi Regina. Kappaleissa analogiset lo-fi rytmit yhdistyvät folk- ja popsävyihin ja Iisa Pykärin tyttömäisen raikkaaseen laulutyyliin.

Myös Pykäri itse on erittäin tyytyväinen uuteen levyyn. ”En melkein tohdi sanoa, mutta kyllä se on ihan paras meidän tuotoksista!”

Hän valittelee, että koska uuden levyn julkaisun kynnyksellä päivät venyvät ”infernaalisiin mittoihin”, hän tuskin ehtii katsomaan Docpointin elokuvia. Suosikki festivaalin tarjonnasta löytyy kuitenkin helposti: ”Musadokkarit ovat leffafestareiden aatelia; on aina yhtä kiehtovaa kurkata artistin julkisivun taakse. Helena Muskensin ja Quirine Rackén Come back Kate käsittelee faninäkökulmasta Kate Bushia, jota itse ihailen - tänne siis!”

Come Back Kate (2007) la 24.1.2009 klo 17 Bristolissa, Mikonkatu 8, Kluuvi. Liput 6,50 euroa. www.docpoint.info/node/416

Docpoint-klubi la 24.1.2009 klo 21-04 Gloriassa, Pieni Roobertinkatu 12-14, Kaartinkaupunki. Esiintymässä Regina, Joensuu 1685, Alpo & Tomi, sekä Radio Helsinki DJt. Liput 10 euroa. www.docpoint.info/klubit

Reginan kotisivuilta voi ladata ilmaiseksi biisin Tapaa Minut Aamulla. www.reginaregina.com

Teksti: Timo Santala, Kuva: Jussi Puikkonen/Kasino

We Love Helsinki

Minä Menen: Top Billin & New Judas present 2009

Top Billinin ja New Judaksen isännöimissä bileissä on pääesiintyjänä Sinden Lontoosta. Odotettu ja kehuttu DJ kertoi WLH:lle mitä hän aikoo illan aikana soittaa.

”Party like it’s 2009!” julistavat Helsingin kohutuin DJ-ryhmä Top Billin ja tuoreeseen elektroniseen musiikkiin erikoistunut pienlevy-yhtiö New Judas. Ja heidän järjestämissään bileissä on todella ollut tapana juhlia kuin huomista ei olisi.

Sana hyvistä juhlista on kiirinyt niin pitkälle, että paikkaa joudutaan jo vaihtamaan isompaan. Korjaamolla järjestettyjen uuden vuoden juhlien 950 lippua myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennakkoon. Ja on siirrytty Tavastialle, joka uhkaa sekin olla viimeistä paikkaa myöten loppuun myyty.

Iltaa isännöivä pitkän linjan DJ ja klubipromoottori Sami ”Sir Nenis” Nenola myöntääkin, että Redrum on käymässä liian pieneksi. ”Mutta tällä kertaa syy on kyllä Sinden.” hän viittaa perjantaisten bileiden lontoolaiseen pääesiintyjään.

Eikä ihme, Sinden on yksi tämän hetken kuumimpia DJtä. Hän isännöi Get Familiar -iltaa Fabricissa, yhdessä maailman parhaista yökerhoista, houstaa omaa radioshowtaan lontoolaisella Kiss:llä ja soittaa levyjä ympäri maailmaa. Sinden sekoittaa DJ-seteissään eri musiikkityylejä rohkeasti: Likaisesta fidget-housesta mennään UK garageen, bass-line houseen elektroon, angolalaiseen kuduroon ja dubsteppiin; Miami bassista aina hip-hoppiin, baltimore club -remikseihin, brasilialaiseen baile funkkiin ja etelä-afrikkalaiseen kwaitoon.

Sindenin lisäksi juhlissa esiintyvät myös kotimaiset elektronisen musiikin vientitoivot, New Judas -levymerkille levyttävä Petz On Prozac, sekä Top Billin -sivuprojekti Sharkslayer, joka julkaisi joulun alla esikois-EP:nsä Don’t Go In The Water.

Sharkslayer on Nenolan ja Mikko ”DJ Pushups” Seppälän house-vaikutteista klubimusiikkia tekevä duo. Live-keikkaa Sharkslayerilta ei kuitenkaan ole luvassa, vaan biisit soitetaan levyltä DJ-tyyliin. Nenolan mielestä elektroninen musiikki nimittäin näyttää livenä usein tylsältä. ”Tekno livenä on sellasta namikan näppäilyä, että pyh” tuhahtaa Nenola ”ketä vittu kiinnostaa."

Nenolaa live-keikat kiinnostavat, kun "artisti soittaa omia, eikä muiden biisejä.” Ei sillä ole väliä tuleeko musiikki ”livenä”, DJn soittamana levyltä, vai jotain siltä väliltä. Tärkeintä on, että musiikki on hyvää ja bileet toimivat.

Hyviä bileitä on Nenolan mukaan helppo järjestää, sillä Helsingissä yleisö on omaa luokkaansa. ”Jengi joutuu esimerkiksi Nykissä tekemään bileiden eteen paljon enemmän töitä, saati sit Berliinissä, missä suurimmalla osalla yleisöstä on tanko perseessä. Kaikki Top Billineissä vierailleet ulkomaiset DJ:tkin on sanoneet, et Helsingissä on älyttömin yleisö. Täällä uskalletaan pitää hauskaa eikä tapiteta paikallaan.”

Lontoosta sähköpostitse tavoitettu Sindenkin odottaa bileitä innolla. ”Luulen, että niistä tulee massiiviset. Olen kuullut Top Billinin juhlista niin paljon hyvää.”

We Love Helsingin pyynnöstä Sinden listasi myös top5 biisit, jotka aikoo soittaa Helsingin keikallaan:

Skream - Lets Go Fucking Mental
”Uuden vuoden dubplate Skreamilta. Tämä saa tanssit takuuvarmasti käyntiin!”

Lilly Allen - The Fear (The Count Remix)
”Tämä on itseasiassa Countin hillitön dubstep-pulputtaja. Pitkän intron jälkeen biisi kasvaa kuin mellakka.”

The Count & Sinden - Desert Riddim
”Uusi biisi mun ja Countin uudelle levylle. Tässä on kaikkea: Flamenco-kitara breikkejä, ulvovia sireeneitä, afrikkalaista laulua, kiinalaisia gongeja ja torvi-iskuja.”

Hard House Banton - Sirens
”Iso funky britti-anthemi riisutulla, minimalisella bassolinjalla.”

Dre Skull & Juiceboxxx - Untitled (Sinden Remix)
”Juuri valmistunut remiksi kunnon garage rave -tyyleillä. Ei mitään muuta kuin rumpuja ja pörisevä syntetisaattoribasso.”

Top Billin & New Judas present 2009 pe 23.1.2009 klo 21-04 Tavastialla, Urho Kekkosen Katu 4-6, Kamppi. Esiintymässä Sinden (UK), Pets On Prozac, Sharkslayer, Anonymous, Fiskars, Flipperi, J-Laini & Downtown. Liput 12 euroa (ennakot Tiketistä 10,50 euroa).

Top Billin. www.topbillinmusic.com
New Judas. www.newjudas.com
Sinden. www.myspace.com/graemesinden
Petz On Prozac. www.myspace.com/petsonprozac
Sharkslayer. www.myspace.com/sharxlayer

Teksti: Timo Santala, Kuva: Management

We Love Helsinki

Lempown levyvalinta – Augustus Pablo: King Tubby’s Meets Rockers Uptown

Janne Lemberg eli Lempow tunnetaan tiukoista ja ajankohtaisista dancehall ja hip-hop -selektioistaan. Lempow keikkailee lahtelaisen Pouta Soundin kanssa ahkerasti ympäri Suomea ja lisäksi hänen valintojaan pääsee kuulemaan myös Bassoradion Poutaradio-ohjelmassa.


”2000-luvun vaihteessa ku mä asuin vielä Lohjalla, siellä on iso psyke-skene ja silloin tuli kuunneltua pääasiassa psy-trancea. Sit yksissä talvibileissä Dreadlock Talesin Kimmo, joka oli just tullu Briteistä, soitti alkuillasta dubia ja mä olin ihan, et mitä helvettiä tää on. Se iski silloin ihan älyttömän kovaa.

Mulle reggae oli siihen asti ollu yhtä kuin Bob Marley, enkä mä ollu koskaan kuullukaan mitään dubia. Mä olin aika tykänny enemmän minimalistisemmasta psykestä, missä oli jotain kaikuja ja delaytä. Se oli selkeesti ottanu vaikutteita jamaikalaisesta musasta, vaik ei sitä ollu itse tietenkään tiedostanu, ku ei ollu missään kuullu dubia ennen sitä.

King Tubby’s Meets Rockers Uptown oli mun ensimmäinen reggae-levy. Mä kävin bileiden jälkeen nauhottamassa sen Kimmolta C-kassulle. Siihen aikaan tuli muutenki kuunneltua paljon Augustus Pablon levyjä; dub oli mulle todella tärkeetä alussa. Sit pikkuhiljaa rootsin kautta alko kiinnostaa muukin Jamaika-musa.

Tän vinyylin oon käyny ostamassa muistaakseni Eroselta joskus 2000-luvun alkupuolella, silloin ku rupes enemmän soittamaan levyjä. Jos jotakuta kiinnostaa dub ja se kysyy, et mistä kannattaa aloittaa, ni kyllä mä tätä levyä suosittelen ehdottomasti. Parempaa dub-levyä en oo löytäny vieläkään. Joku siinä Pablon melodikassa iskee suomalaisen slaavilaiseen melankoliankaipuuseen.

Dubissa parasta on se minimalistinen kokonaisuus; bassolinja ja kaiut. Siihen pystyy uppoutumaan. Tekno on liian suoraa tavaraa mulle, dubissa on kuitenkin vähän takapotkua ja tiettyä groovea, mikä on tyylikkäällä tavalla hillittyä. Vanha dub on myös orgaanista; uudempi, koneellisempi britti-dub ei myöskään iske muhun ollenkaan.

Viimeeks mä kuuntelin tätä ku mä luin tentteihin. Tää myös hyvää taustamusaa illanistujaisiin, jos ei haluu sellasta musaa mikä tulee kaiken yli. Mun keikoilla tätä ei kuule oikeestaan enää ikinä; enemmän tulee soitettua uutta dancehallia ja hip-hoppia. Jos mä itse meen ulos pitää hauskaa, ni kyl mä haluun kuulla jotain muuta ku jumittavaa dubia. Dub on mulle nykyään stricktly hima-soundia.”

Lempow seuraavan kerran keikalla torstaina 8.1.2009 Dutty Thursdays -klubilla Rosegardenissa yhdessä Chapan ja Leimasimen kanssa.

Poutaradio Bassoradiolla joka toinen lauantai klo 16-18. www.basso.fi/radio/poutaradio

Teksti ja kuva: Timo Santala

We Love Helsinki

Anonymouksen levyvalinta – DJ Deeon: Everyday (Remix)

Sampo Axelsson eli Anonymous on helsinkiläinen DJ-pioneeri, jonka vaikutuksen alaisena on kasvanut kokonainen sukupolvi suomalaisia DJ:tä. Hänen juurensa ovat hip-hop-kulttuurissa, mutta nykyään hänet tunnetaan sekä erittäin monipuolisesta musiikkimaustaan, että erikoisseteistään. Hän on myös yksi Lifesaver -levykaupan perustajista ja pitää erinomaista ”DJ's Delight” -nimistä musiikkiblogia. Anonymous on yksi Suomen arvostetuimmista – ja työllistetyimmistä – DJ:stä. Lukuisten keikkojen lisäksi häntä voi kuulla Radio Helsingin joka lauantaisen ”Lauantaityylit” -ohjelman isäntänä.


"Mä kuuntelen työn puolesta isoja kasoja uusia ja käytettyjä levyjä nopeesti läpi. Siinä kehittyy nopeesti korva sille, mikä toimii ja mikä ei. Tää DJ Deeonin ”Everyday” löytyy Big Freekin ”Freek Nik” EP:ltä ja tuli vastaan kuunnellessa läpi yhtä läjää chicagolaisen Dance Mania -labelin levyjä. Vaikken mä ollu kuullu sitä koskaan aiemmin, ni siinä oli sellainen tarttuva hip-hopin ja tanssimusiikin fuusio, josta mä diggasin heti.

Erityisen tästä tekee tietenki se klassinen Jodecin 90-luvun r’n’b-sample yhdistettynä vetävään ghetto house -biittiin. Siinä on pitkä hidas intro, joka kestää puoltoista minuuttia, ja sen jälkeen se lähtee rullaamaan tuplatempolla. Se on hyvä välirentoutus kesken nopeetempoisen setin, ku se ikään kuin tiputtaa tempon alas ja huudattaa ihmisiä sillä ”Bileet!” -hookilla.

Mä tiesin itse heti et se on kova biisi, ja nykyään muutkin helsinkiläiset DJt soittaa sitä ja ihmiset tunnistaa sen bileissä. Muualla maailmassa tää on tosi tuntematon biisi, mut täällä tästä on muodostunu eräänlainen Helsinki-anthemi.

Hip-hopin ja tanssimusiikin eri muotojen välisten raja-aitojen kaatuminenhan on selkeesti ollu yks viime vuosien teemoja, joten tää sopii hyvin tän päivän henkeen, vaikka tää onki jo yli kymmenen vuotta vanha biisi. Et osattiin sitä ennenki tehdä.

Ghetto house on ollu Chicagossa todella iso paikallinen juttu jo 15 vuotta ja Dance Mania -labelin n.250 julkaisua muodostaa genren selkärangan, mut niihin on aika työlästä tutustua, ku samat tuottajat toistuu levystä toiseen ja biisienkään nimet ei oo kovin omaperäisiä. Vaikka DJ Deeon on ehdottomasti genren isoimpia nimiä, ni emmä silti ollu tätä biisiä kuullu aikasemmin. Mut välillä sieltä löytyy tälläsiä helmiä joukosta."

Anonymous on seuraavan kerran keikalla perjantaina 19.12.2008 Nightrunners-klubin avajaisissa Redrumissa, yhdessä Graalin Mal-Yaacon, Neniksen, Flipperin, J-Lainin ja Fiskarsin kanssa.

Lifesaver, Laivurinkatu 41. Avoinna ma-pe 12-19 & la 11-17. www.lifesaver.net
DJ's Delight -blogi. www.djanonymous.fi
Lauantaityylit Radio Helsingissä, 88,6 MHz, joka lauantai klo 18-20. www.radiohelsinki.fi

Teksti ja kuva: Timo Santala

We Love Helsinki

Minä menen: Kuudes Linja 3-v

Onko siitä jo kolme vuotta? Tuntuu kuin vasta eilen olisi jonotettu räntäsateessa sisään ja kohistu, että Kalliossa on vihdoinkin kunnon yökerho ja live-keikkoja ja NELJÄÄN asti auki. Mutta niin se vain on: Kuudes Linja täyttää jo kolme vuotta ja sitä juhlistetaan tänään. We Love Helsinki toivottaa onnea ja pitkää ikää!

Toivottavasti tällä kertaa kukaan ei joudu jonottamaan räntäsateessa.

Kuudes Linja 3-v, ke 3.12.2008 klo 22-03. Liput 5€. Esiintymässä Reino and the Rhinos sekä Wahoo- ja Yo, Kuudes Linja Raps -klubeilta tuttua DJ-kaartia. www.kuudeslinja.com

Teksti: Timo Santala

We Love Helsinki

Andorin levyvalinta – King Jammy's: Dubplate

Antti Korhonen eli Andor tunnetaan vannoutuneena reggaen ja muun jamaikalaisen musiikin fanina. Hän on myös alun perin turkulaisen Metsäpalovaara sound systemin, eli tuttavallisemmin MPV soundin, nokkamies ja kantava voima. MPV:n kanssa Andor on mm. voittanut Suomen sound clash -mestaruuden vuonna 2005.

"Tää King Jammyn dubpleitti on hankittu Jamaikan matkalta Kingstonista viime vuodenvaihteessa. King Kush niminen kaveri pitää sellasta epävirallista levykauppaa oman kotinsa yhteydessä. Sillä on iso piha ja talo aika ghetossa; taksikuskitkaan eivät aina suostuneet ajamaan perille asti. Sen kodista yksi pölyinen huone on kokonaan omistettu levyille, ja niitä on puolitoistametrisissä pinoissa lattialla ja puolimetrisissä pöydillä. Oven kulmalla on miehenkokoiset kaiutinkaapit joista levyjä voi kuunnella.

Ei nää pleitit oo ees mitenkään erityisen harvinaisia, ainakaan Jamaikalla. Itse ostin tän enemmän kuriositeettina. Itse levy on jo melko soitettu ja lakkakin lohkeillut yhden biisin kohdalta, mut toisaalta se edustaa mulle dubplate-kulttuuria. Että jokaisella isommalla sound systemillä on omat spessubiisit, jotka on tehty ainoastaan omissa bileissä soittoa varten ja painettu vinyylin sijaan halvalle asetaatille, joka kestää ehkä kolmisenkymmentä kuuntelukertaa.

Tää on kakstoista-tuumainen ja mukana on useampia biisejä. Etiketissä lukee "King Jammy's Dub", muttei paljon muuta. Rytmit on luultavasti 80-90-lukujen taitteesta ja laulaja ilmeisesti Echo Minott. Charlie Chaplin on mukana yhdellä raidalla. Yks biiseistä on versio Elviksen "Suspicious Minds":sta.

Tätä King Jammyn pleittiä en oo sentään soittanu keikoilla, mut muuten meillä on iso kasa MPV:lle vartavasten tehtyjä dubpleittejä. Eli niissä tunnetut reggae- ja dancehall-artistit laulaa erikoisversioita omista biiseistään hehkuttaen samalla meidän MPV-soundia. Parhaita pleittejä on yleensä ne jotka yllättää jotenkin, mutta eniten fiiliksiä liittyy kaikkein ensimmäisiin. Esimerkiksi Max Romeon meille tekemään spessuversioon "Chase The Devil" -biisistä, jossa lauletaan "I'm gonna put on a MPV shirt and chase the soundboys out of earth", kun alkuperäiset lyriikat kuuluvat "I'm gonna put on an iron shirt, and chase the devil out of earth." Omia pleittejä tulee kyllä soitettua jokaisella keikalla."

Andor on seuraavan kerran keikalla sunnuntaina 19.10.2008 Reggae Sundays -klubilla Redrumissa, yhdessä Kompostin kanssa.

Teksti: Timo Santala, Kuva: Maija Nukari

We Love Helsinki