Minä Menen: Flow Festival 2010

Kuka täältä nyt poiskaan vois jäädä, häh!?!

Flow Festival 2010.


Teksti: Timo Santala

We Love Helsinki

No Millast Siel Oli? - Flow09

Oi vau! Flow09 potki jopa enemmän kuin edellisenä kesänä. Tyylikkäät ja ajankohtaiset esiintyjät, ainutlaatuinen ympäristö, pienet oivallukset järjestelyissä, hyvä ruoka, kupliva tunnelma ja innostunut yleisö – niistä on onnistunut kaupunkifestivaali tehty.

Torstain varaslähdön päätähtenä oli saksalainen elektronisen musiikin pioneeriyhtye Kraftwerk. Avajaiskonsertin alkutahdit soivat vain vähän ennen h-hetkeä loppuneen sateen kiiltäessä vielä voimala-alueen asvaltilla. Lähes 6500 ihmistä oli levittäytynyt päälavan edustalle ja tunnelma anniskelualueen katteen alla oli odottava ja innostunut. Lavan takana taivas oli matalalla ja minimalistisen elektron estetiikkaan sopivasti tumman graffitin harmaa.

Flown päälava sointui upeasti Suvilahden tehdasalueelle pimenevässä illassa.

Lämmittelijänä toiminut Acid Symphony Orchestra Jori Hulkkonen maanisena kapelimestarinaan viritti yleisön jonkilaisen kollektiivisen transsitilan. Tummiin pukuihin sonnustautunut Suomen konemusiikin kerma taikoi rumpukoneistaan rytmiä kahden seremoniallisesti juodun vodkapullon voimalla. Musiikki heilahteli sujuvasti nyrjähtäneestä epärytmiikasta täyteen paahtoon. Orkesterin videotaide oli happoisella tavalla upeaa katseltavaa; limittäisiä, neonvärisiä kuvia mandaloista ja hymynaamoista. Lavan takana kohosivat Helsingin Energian piiput ja etualalla hengitteli sähköinen yleisö. Ilmassa oli samaa väreilyä kuin ennen ukonilmaa.

Koneromantiikka kukoisti Kraftwerkin visuaalisessa ilmeessä.

Odotus on tapana palkita, niin nytkin. Kraftwerkin retrofuturistinen kone-estetiikka sekä tyylikäs ja ajaton esiintyminen olivat ensikertalaiselle sitä itseään. Analoginen äänimaailma yllätti lämmöllään ja tunnelma oli parhaimmillaan kuin pötköttelisi avaruudessa kiitävällä divaanilla. Minimalistisiin grafiikoihin luottava valosuunnittelu ja videotaide komppasivat kappaleita saksalaisella täsmällisyydellä. Jokainen vokoderin läpi laulettu sana myös projisoitiin valtavalle videoseinälle yhtyeen takana. Tour de Francen aikana nähtiin luonnollisesti nostalgisia pyöräilykohtauksia Ranskan ympäriajosta ja encorena kuullun We Are The Robotsin aikana lavalla soittivat, noh, tietysti robotit. Harvoin tulee mitään esitystä seurattua vastaavalla hartaudella.

Synkistä ennusteista huolimatta aurinko helli festivaalivieraita muutamaa sadekuuroa lukuun ottamatta.

Perjantaina alkuillasta Yann Tiersen tunnelmoi päälavalla ja tarjosi meille myöhäisille lempeän aloituksen ensimmäiselle viralliselle festivaalipäivälle. Kun tähän yhdisti vielä lampaanfetasalaatin ja hyvän seuran, vanha hyväksi havaittu kolminaisuus toimi mahdottoman hyvin. Huomasin kaverille fiilisteleväni miten eteerisen hyvä tunnelma, ja etten tiedä onko se hyvä musiikki, kauniit ihmiset, vai se ihmeellinen feta, mutta ihan kuin aurinko paistaisi näiden aitojen sisäpuolella! Kohta olo alkoi olla jo vähän turhankin raukea.

Ruokamaailman viereen pystytetyllä sohva-alueella oli helppo viihtyä.

Onneksi New Young Pony Club tarjoili hämärtyvään iltaan ihan eri kierrokset minuutissa. Boogie oli koko bändillä ihan eri (ihme)maasta kuin levyillä. Lavalta ja klubilta toiselle hyppely on rankkaa puuhaa ja bändin söpöily mitä mainioin energian välitankkaus.

New Young Pony Clubin laulaja Tahita Bulmer oli keikalla kiehtova sekoitus särmikästä r´n´b-typyjä ja takavuosien rock-dinosaurusta.

Telttalavalla Joensuu 1685 manasi raivoisalla gospelillaan pahoja henkiä ulos soittimistaan. Keltainen maisema, punainen maisema, Bruce Springsteen. Syksy tuntui saapuvan tämän esityksen myötä, mutta oikeastaan sitä villasukissa synkistelyä on jo vähän kaivannutkin. Päälle höyryävä muki matéa.

Joensuu 1685 lumosi rankalla vyörytyksellään.

Haaveilin hamokissa keinumisesta matkalla Cafe Aaltopeltiin, mutta löysin itseni istumasta iloisen värisen kolmipyörän satulasta. Ei muuten onnistu jokaisessa helsinkiläiskahvilassa. Teen äärestä kohti päälavaa veti outo tunnelma: koulun disco, söpöt skeittipunkkarit, värivalot ja ihku lukiobändi. Vampire Weekend yllätti helposti lähestyttävillä biiseillään ja tarttuvalla meiningillä. Hämmentävä ajatusmatka vuosien taa. Ihan kuin joku elokuva tai tv-sarja menneiltä vuosilta, tai viikonloppu vieraassa pikkukaupungissa.

Sympaattisesta Cafe Aaltopellistä sai Flown halvimmat eväät.

Pitkän päivän ilta alkoi olla jo pitkällä ja bändikiintiö täysi. MI NI MA:n elektroninen taiteilu Tiivistämön höyryävässä lämmössä toimi unilauluna; tasainen basso ja tautofoninen rytmi olivat kuin isän lukemassa iltasadussa. Hyvää yötä.

Metipolis ja Dånk -kollektiivien yhteistyössä koostama Yellow Splitch -installaatio loi Tiivistämöön maagisen tunnelman.

Lauantaini oli varattu yhdelle ainoalle, Flown ohjelmiston kiistattomalle kuningattarelle, Grace Jonesille. Rouvan raiderissa oli huhujen mukaan ollut kolme asiaa: haitaristi, ostereita ja kokaiinia. Mitäpä sitä muuta.

Grace Jones sanan "show" ytimessä.

Grace Jonesin myöhempien aikojen kirkossa hiljennyttiin ja polvistuttiin hänen suurutensa eteen. Jättimäisen valokeilan lävistäessä Jonesin discopalloknallin verhoaman pään ja vihreiden lasersäteiden hajotessa yleisön päälle teki mieli kaivaa rukousnauha sormien väliin.

Grace Jonesin jokaisen kappaleen välissä vaihtuvat asut abstraktin näyttävine hattuineen olivat tajunnanräjäyttävä kokemus.

Viimeinen hidas, Hurricane, oli tyyli-kirsikka tyyli-kakun huipulle. Grace Jones tietää mihin tuulikonetta kannattaa käyttää. Viidentoista sentin koroissa ja mustassa silkkiviitassa vastatuuleen: yksinkertaista ja viiltävän tyylikästä. Tämän kaiken jälkeen oli ihan pakko poistua koko festivaalialueelta, ihan saman tien.

Grace Jones hallitsi Flowta rajattomalla karismallaan suvereenisti.

Sunnuntai tuntui alkuun tahmealta. Neljäntenä päivänä putkeen valmistauduin etsimään, löytämään, ihastumaan ja juhlimaan. Mutta saapuessani festivaali-alueelle saunapihalla oli vastassa markkinatunnelma ja We Love Helsingin DJ:t tanssittivat onnellisen oloista väkeä. Parhaita bajamajaan jonotuksia ikinä!

Saunapihalla koettiin sunnuntaina hurmosta iskelmän ja jaloviinan parissa.

Samppanja-teltalta oli suora näköyhtys päälavalle. Tuuli vei osan äänestä kun Nitin Sawhney ystävineen vei fadon tunnelmista afrikkalaiseen rytmiin, maailman ympäri ja takaisin. Ensimmäistä kertaa festivaalin aikana hahmotin jonkinlaisen kokonaiskuvan alueesta ja ihastelin järjestelyitä. Hyvin toimii kaikki.

Flown samppanjateltan rinnalla muiden festarien kaljakarsinat kalpenivat kevyesti.

Festivaalin päätti päälavan osalta Fever Ray. Tätä olin sittenkin odottanut eniten. Kihelmöi jo joka puolella. Karin Dreijer Anderssonin salaperäinen hahmo, intiimi ääni ja hypnoottiset sanoitukset olivat päivätajunnan tuolta puolen. Olin täysin esityksen lumoissa.

Fever Ray vei yleisön niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin lumoavalle matkalle.

Himmeät ja lämpimät, mummolan ullakolta pöllityt jalkalamput läpi koko lavan syttyvät ja sammuvat kuin pienet eläimet puiden lomassa. Kontrastiksi laserit halkoivat ilmaa pään päällä ja loivat alati muotoaan muuttavan kuplan kaiken ympärille. Kylmä tuuli joka puolella ei ole koskaan sopinut mihinkään niin hyvin. Ainutlaatuinen illuusio johon sukelsin empimättä. Kyyneleet silmissä puristin jaloillani asvalttia. Tunnistin Nick Caven Stranger Than Kindnessin ja tunsin samanaikaisesti puhdasta iloa ja melankoliaa.

Fever Ray päätti Flown komeasti.

Hetki meni keikan jälkeen ennen kuin havahduin tokkurasta ja keräsin itseni. Vielä piti parin yhtä sekaisin menneen kanssa spekuloida mitä oikeastaan tapahtui. Siinä vierähti sen verran pitkä hetki, että sunnuntain viimeinen esiintyjä Final Fantasy oli jo lopettanut. Ihan hyvä niin, päälimmäiseksi jäi ihan oikea fiilis – ihmettely.

Flow09 13-16.8.2009 Suvilahdessa. www.flowfestival.com

Teksti: Hanna Tammisto, Kuvat: Flow Festival / Jussi Hellsten, Vilhelm Sjöström, Sami Heiskanen & Eerikki Pokela.

We Love Helsinki

Minä menen: Flow09

Järjestyksessään kuudes Flow alkaa Suvilahdessa tänään perjantaina. Festivaalin tiedottajan Matti Niveksen mukaan tänä vuonna kaikki on festivaalialueella entistä suurempaa ja kauniimpaa. Uuden päälavan edustalla on reilusti tilaa juhlakansalle ja telttalava vetää niin ikää isomman yleisön kuin viime kesänä.

Tänäkin kesänä alueen ruokatarjonta saa kulinaristin hymyilemään. Mukana ovat ravintolat Makutakuu, Raku Ya, Sanni Jouhki Café, Grotesk, Elokuvamuonitus Nakki Oy sekä Nolla. Listalla on mm. luomukaritsaa , sushia, punssirullia, hedelmäsalaattia, villiyrttikeittoa ja suklaakakkua, laadukkaita erikoiskahveja ja shamppanjaa.

Päivälippuja on jäljellä vielä kourallinen jokaiselle päivälle, ja kolmen päivän lippujakin kannattaa kysellä, kaikkia varauksia ei Tiketin mukaan ole lunastettu. Flow’hun odotetaan yhteensä 35 000 kävijää neljän tapahtumapäivän aikana.

Meteorologit ja poppamiehet povaavat sateista viikonloppua Helsinkiin. Jos sateet toteutuvat, Flow tarjoaa festivaalikävijöille sadeviitat, kertoo Nives. Sateenvarjot kannattaa jättää kotiin, sillä viimeistään portilla niistä on luovuttava.

Minä ainakin hyppään tähän virtaan ja odotan innolla mihin se vie. Ainakin mielenkiintoisia esityksiä, hilpeää rytmiä, kauniita ihmisiä ja visuaalisia potkuja on tiedossa yllinkyllin.

Flow09 Suvilahden voimala-alueella, Kaasulahdenkatu 1, Sörnäinen. Festivaalin ohjelma PDF:nä. Festivaaliesite PDF:nä.

Teksti: Hanna Tammisto, kuva: Timo Santala

We Love Helsinki