Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sörnäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sörnäinen. Näytä kaikki tekstit

15.1.10

Minä menen: Alas 4-v. Kutosella


Jos kehosi kaipaa kokovartalohierontaa, tarjoutuu siihen mahdollisuus lauantain Alas-klubilla. Klassisen bassohoidon tarjoilevat parhaimmat pitkän linjan asiantuntijat.




Helsinkiläisen Alas-kollektiivin (DJ-muusikot RRKK, Nonperson, Teeth ja Dead-O) viikoittain pyörivä radio-ohjelma sekä parin kuukauden välein järjestettävä klubi ovat tehneet dubstepin ja muun kokeellisen elektronisen musiikin nimiä kansalle tutuiksi jo hyvän tovin.

Tänä lauantaina 16.1.2010 Alas-klubi juhlii nelivuotista olemassaoloaan. Kollektiivin jäsen, MI NI MA- sekä Ceebrolistics -yhtyeestäkin tuttu Matti Pentikäinen alias Teeth muistelee varovaisella ylpeydellä artisteja, joita Suomeen asti on saatu järjestettyä: ”Modeselektor, Geiom, Untold… Ai niin ja Substance ja Andy Stott ja…”. Pentikäisen mieleen on jäänyt myös se, kun brittiläisen Bengan piti soittaa vuonna 2007 Rosegardenissa. Viikkoa ennen keikkaa selvisi, ettei esiintyjällä ollut passia, joten Bengan Suomen-vierailu siirtyi parilla vuodella eteenpäin.

Alas-klubin musiikillinen tarjonta tuntuu siirtyneen vuosien varrella naksuttelumusiikista ja dubiteknosta enemmän syvien bassojen suuntaan. Pentikäinen vahvistaa mielikuvani genrepainotuksen liukumisesta kohti dubstepia. "Linja on tiukan löyhästi aina ollut dubstep, tekno ja tulevaisuuden wonkydonky-hiphop. Jokaisen illan kohdalla ulkomainen pääesiintyjä määrittää senkertaisen musiikillisen linjauksen; jos pääesiintyjä soittaa teknoa, tekno on keskeisimmässä asemassa. Dubstep on ollut mukana ensimmäisistä bileistä asti ja oikeastaan puolihuomaamatta hiipinyt koko klubin keskipisteeseen".

Lauantain pääesiintyjä on Englannin Bristolista tuleva Pinch, jonka Tectonic-levymerkki on saavuttanut arvostetun aseman dubstepin suurkuluttajien joukossa. "30-vuotias brittiläinen mies. Keskimittainen. Lyhyet hiukset. Toi myös dubstepin Bristoliin sekä pyörittää yhtä koko genren merkittävimmistä levy-yhtiöistä”, Pentikäinen kuvailee Pinchiä

Lopuksi saan vastauksen mieltäni vaivanneeseen ongelmaan: miten helvetissä nimi Alas taipuu? ”Alaan”, Pentikäinen selventää ytimekkäästi.

Bassovärinät ja oikeinkirjoitusvinkit voi tsekata siis lauantaina Kutosella. Korvatulpat mukaan.

Alas 4v lauantaina 16.1.2010 Kuudennella linjalla, Hämeentie 13, klo 22-04. Mukana DJ´t Pinch, RRKK, Dead-O, Nonperson, Teeth. Liput 9 euroa.

Teksti ja kuva: Robert Keskinen

15.7.09

Suvilahden Aaltopelti


Sörnäisten peränurkassa, Lintulahden voimala-alueella on aaltopellistä rakennettu kahvila. Näinkin syrjäiseksi paikaksi siitä puhutaan kaupungilla ihmeen paljon - eikä se edes mainosta itseään missään. Toimittajamme kävi selvittämässä, mikä puljun idea oikein on.

Voimala-alue on tihkusateessa harmaa ja ankea, sikäli kun sitä pisaraisten silmälasien takaa näkee. Kesäkahvila Aaltopelti näyttää tätä taustaa vasten hataralta tönöltä. Sisällä kahvilassa on kuitenkin sateelta suojassa, ja sisustuksessa riittää ihasteltavaa. Tiskin vanhat peltirasiat, seinien aaltopelti, katosta roikkuva riippumatto sekä värikkäät, eripariset tuolit ja pöydät luovat mökkitunnelmaa. Viluisille löytyy vilttejä ja lapsille matala pöytä leikkiä ja piirtämistä varten. Taustalla laulaa Mama Cass.

Tiskin ympärillä hääräilee pari lämpimästi pukeutunutta naista ja yksi lapsi. Kahvilan työntekijä Paula Virta on ensimmäistä vuotta mukana Aaltopellin toiminnassa. Outi Lehdolla on sylissään tytär Moona. Viime kesänä alolittaneen kahvilan toiminta oli aluksi pitkälti sen perustajien Outi ja Tau Lehdon sekä Outin miehen, Jarno Auvisen harteilla. Nyt Aaltopellin taakse on perustettu yhdistys, Aaltopelti ry. Vaikka yhdityksen tarkoitus on lähinnä helpottaa kesäkahvilan toiminnan byrokraattista puolta, on taustalla myös ajatus omaehtoisen kaupunkikulttuurin edistämisestä. ”On tosi siistii olla mukana jossain sellasessa, et oikeesti tuetaan nuoria ja tuodaan vähän sellaista spontaanimpaa elämää kaupunkiin” Paula Virta sanoo. Yhdistyksen tulevaa toimintaa on esimerkiksi Taiteiden yönä järjestettävä käsityötapahtuma. Se järjestetään Aaltopellin vieresessä makasiinirakennuksessa, sillä varsinaisen kahvilan valtaa tuona iltana Runoraati. ”Meijän filosofia on aina niinku enemmän se, että ihmisillä on mukavaa, et meil on hyvä paikka, kun se et me tehtäs voittoa.” Hän kuitenkin myöntää, että kaikilla toiminnassa mukana olevilla on myös muita töitä, joten paineet taloudelliseen voittoon eivät ole yhtä kovat kuin täyspäiväisillä yrittäjillä.

Kyselen Paulalta, miten asiakkaat ovat löytäneet hieman syrjässä sijaitsevan kahvilan. ”Ei ne oo löytäny!” Outi huikkaa väliin, mutta nauraa päälle. ”Mä luulen, että se et tää oli viime kesänä, niin tää on jotenkin jääny ihmisten mieliin”, Paula pohtii. Vaikka iso osa asiakaskunnasta on samanhenkistä porukkaa kuin työntekijätkin, nuorta ja hieman hipahtavaa väkeä, sattuu paikalle myös esimerkiksi vanhoja pariskuntia. Voimala-alueella työskentelevät ihmisetkin ovat löytäneet kahvilan. ”Tässä tosi paljon työhuoneita” Paula huomauttaa. ”Ei me täällä ihan silleen autiossa paikassa olla."

Aaltopelti tuli monelle tutuksi viimevuotisten Flow-festareiden aikana, kun juhlijat tankkasivat kahvia, pullaa ja reissumiehiä. Myös tänä vuonna kahvila on avoinna festarien ajan. ”Se on kyllä älyttömän hyvä, se on aika spesiaali viikonloppu” Paula sanoo. Tänä vuonna Aaltopelti ruokki myös ensimmäistä kertaa Suvilahdessa järjestettävän Pitkä kuuma kesä -festarin yleisöä.

Kesäkahvila toimii myös galleriana ja käsityökauppana. ”Ainoa kriteeri on, että ne on sellasia tyyppejä, joille on tosi tärkeetä saada näyttely, ei sellasia tyypejä, jotka pitää näyttelyitä koko ajan.” Turun taideakatemiassa opiskeleva Tiina-Maria Aalto sommittelee seinälle pieniä teoksia suuremmaksi kokonaisuudeksi. Hänellä on Aaltopellissä yhteisnäyttely opiskelukaverinsa Elliina Peltoniemen kanssa. Miten Turusta on päädytty Suvilahteen? ”Ystävien kautta. Mä oon helsinkiläinen ja mä sain kuulla että täällä ois mahdollista pitää näyttely, otin yhteyttä ja sit se järjesty.” Tiina-Maria ei ollut ennen käynyt Aaltopellissä, mutta kuullut kyllä huhuja. Taiteilija vaikuttaa innostuneelta näyttelytilasta ja hymyilee mietteliäänä silmäillessään seiniä. ”Vaikuttaa tosi upeelta, mä tykkään tän tyylisestä!”

Kesäkahvila Aaltopelti, Kaasutehtaankatu 1, Sörnäinen. Avoinna ma-su klo 10-18. www.aaltopelti.net

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Paula Virta

www.welovehelsinki.com

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.