Minä menen: DocPoint 2010

Yhdeksännen kerran järjestettävä dokumenttielokuvafestivaali DocPoint käynnistyi tänään. Seuraavan viiden päivän aikana esitetään 137 elokuvaa yli 20 maasta. Dokkarien lisäksi festivaali kokoaa värikkään palapelin oheisohjelmaa seminaareista ja ohjaajatapaamisista iltaklubeihin. Torstain ohjelma on Puola -painotteinen.

Roman Polanski vuonna 1977

Sydän sykkii Puolalle
Mitä tapahtuu puolalaisessa sairaalassa, maistraatissa, kirjakaupassa ja vankilassa? DocPointin Puolalainen sydän -sarja tarjoilee mehukkaan kattauksen tavallisten ihmisten arkea. Nuoren polven ohjaajan Tomasz Wolskin pelkistetyn empaattinen tyyli tuo valkokankaalle spontaania huumoria ja lämpöä. The Clinicin hellyttävien vanhusten ja The Lucky Onesin elämän käännekohtien paperisotaa selvittelevien pariskuntien, leskien ja tuoreiden vanhempien kohtalot vangitsevat jokapäiväisen elämän ilman kikkailuja.

Puolalainen dokumenttielokuva pioneerin silmin
Dokkarin ystäviä hemmotellaan! Torstain seminaarissa DocPointin kunniavieras, palkittu puolalainen veteraaniohjaaja Marcel Łoziński kertoo urastaan ja työskentelytavoistaan. Miten Puolan poliittisen elämän muutokset 1900-luvun jälkipuoliskolla ovat vaikuttaneet dokumenttielokuvien tekemiseen? Sokerina pohjalla seminaarissa esitetään Łozińskin viimeisin elokuva Poste Restante. Puolankielinen tilaisuus tulkataan suomeksi.

Elämä etsintäkuulutuksen varjossa
Vuonna 1977 puolalais-ranskalainen elokuvaohjaaja Roman Polanski tunnusti 13-vuotiaan tytön väkisinmakaamisen ja pakeni Yhdysvalloista Eurooppaan. Elokuvamaailman kohujulkkis päätyi jälleen uutisotsikoihin jouduttuaan viime syksynä Sveitsin poliisin kynsiin. Dokumentaristi Marina Zenovich kertoo palkitun ohjaajan elämästä ja urasta koko komeudessaan pelkän syyllisyyden ruotimisen sijaan.

Tomasz Wolski: The Clinic ja The Lucky Ones to 28.1.2010 klo 21 Maxim 2:ssa (Kuuvikatu 1, Kaartinkaupunki)
Puolalainen dokumenttielokuva Marcel Łozińskin silmin -seminaari to 28.1.2010 klo 14–16 Kiasma-teatterissa. (Mannerheiminaukio 2, Kluuvi)
Marina Zenovich: Roman Polanski: Wanted and Desired to 28.1.2010 klo 19 Maxim 1:ssä (Kluuvikatu 1, Kaartinkaupunki)

Festivaalin koko ohjelma osoitteessa www.docpoint.info

Teksti: Sanni Huvinen, Kuva: Docpoint

We Love Helsinki

Vielä ehtii: Elixir – Pipilotti Rist

Hedelmillä on suuri rooli Ristin videoinstallaatioissa.

Jos itsenäisyyspäivän ohjelma on vielä auki, kannatta käydä Kiasmassa, joka yllättäen on auki. Siellä on viimeinen mahdollisuus vierailla sveitsiläistaiteilija Pipilotti Ristin paratiisimaisessa teoksessa. Koko viidennen kerroksen täytyttävä näyttely koostuu upeista video- ja valoinstallaatioista, joista saa nauttia meditatiivisesti tyynyillä lepäillen.

Kenkien riisuminen ennen näytteleyyn astumista virittää levolliseen tunnelmaan. Teosten kuvavirta koostuu psykedeelisestä värimassasta ja kehollisesta maailmantarkastelusta, joka muodostaa luonnonvoimamaisen virran. Katsojat saavat hämärässä salissa tietyn intimiteetin nauttia teoksesta ja salin pehmeät puitteet sekä teosten juonettomuus poistavat kaikki suorituspaineet taiteen tarkastelusta.

Tunteet ja ajatukset nousevat pintaan vahvemmin kuin perinteisessä taidenäyttelyssä, jossa kierrellään teosten äärellä valkoisten seinien ympäröimänä. Näyttelyssä näkyy paljon toisiinsa hellästi nojailevia pariskuntia. Vaikka teosten aiheina on muun muassa alastomia vartaloita ja lähikuvia sukupuolielimistä, vaikutelma ei ole provokatiivinen vaan pikemminkin harras.

Haluaisin melkein perustaa kansanliikkeen, joka vaatisi tällaista tilaa pysyväksi osaksi kaupunkia.

6.12.2009 Kiasma on avoinna klo 10-17.

Teksti: Mirja Hämäläinen, Kuvat: Mirkku Pervonsuo

We Love Helsinki

Viiniä taiteella: A Landscape in Kallio

Viiniä taiteella-juttusarjassa toimittajamme vierailevat taidenäyttelyiden avajaisissa raportoiden maistamastaan, kuulemastaan, kokemastaan ja tietysti myös näkemästään. Tällä kertaa viiniä siemailtiin ulkona kadulla Galleria Alkovissa.

Fleminginkadun ja Helsinginkadun risteyksen lähelle Galleria Alkovin eteen on kerääntynyt vajaan kymmenen hengen ryhmä seisoskelemaan ja istuskelemaan. Kallion sydämessä sijaitsevan näyteikkunagallerian seinään on maalattu oranssi vuorihorisontti. Vuoriston sisään on sympaattisesti käsinkirjoitettu näyttelyn nimi: A Landscape called Bandung.

Pyöräillessäni paikalle ensimmäinen huomioni on mies, joka kuvaa saapumistani kännykällään. Kun olen lukitsemassa pyörääni viereisen rakennuksen vettä tippuvien rakennustelineiden luo, hän tulee haastattelemaan minua – edelleen kuvaten. Mies kyselee englanniksi kuka olen, miksi tulin ja mistä kuulin näistä avajaisista. Kaikki tapahtuu ihan hyvässä hengessä, mutta aika jännittävä vastaanotto on siitä huolimatta.

A Landscape called Bandung-monumenttityöpajan toteuttivat kuvataiteilijat Paula Lehtonen ja Saara Piispa Bandungissa Indonesiassa keväällä 2009. Minulle kerrotaan että haastattelukuva menee suoraan Indonesiaan webbikameran kautta. Siellä avajaisia seuraavat tämän näyttelyn todelliset taiteilijat: Lehtosen ja Piispan oppilaat, jotka toteuttivat heille henkilökohtaisesti merkityksellisiin paikkoihin omannäköisiään monumentteja. Täällä on esillä valokuvat noista monumenteista. Työryhmää edustaa paikan päällä vain Lehtonen.

Haastattelutilanteen lauettua haen rentoutusta valkoviinitonkasta, joka pilkistää näyteikkunagallerian avonaisesta ikkunasta. Maassa on avonainen paketti banaanidominoita ikään kuin tämän asfalttipiknikin minimalistisena eväänä. Dominojen vieressä on kajarit joista kuuluu ilmeisesti indonesialaista musiikkia.

Paikalle saapuneet ihmiset ovat taiteilijan ystäviä ja tuttavia. Omissa oloissaan rappukivetyksellä istuu ulkomaalaiselta vaikuttava, ehkä indonesialainen joukko. Ympärilläni puhutaan kaiken kaikkiaan enemmän englantia kuin suomea. Olen yksin paikalla ja tunnen itseni hiukan vaivaantuneeksi. Kun kännykkäkameramies tulee jälleen haastattelemaan minua, takeltelen englanniksi pitäväni sympaattisesta liitukirjoituksesta ikkunasta ja kuinka tämä ei mielestäni ole taidetta, vaan dokumentti muualla tehdystä taiteesta. Samaan aikaan huomaan, että nauhoitettu kuva näkyy läppärin ruudulla pienellä viiveellä. Oho, onpa tyhmä virne...

Näyttelyvieraat sulautuvat kadulla istuskellessaan ja viiniä naukkaillessaan täysin Kallion tavallisen nuokkujapossen sekaan. Taiteilija ja vieraat ovat rennosti pukeutuneita. Kenenkään asusta ei voi päätellä tilanteen olevan arjesta poikkeava. Muutama rastapää katsoo läheiseltä pankkiautomaatilta kiinnostuneina samanhenkistä porukkaa. Muuten ohikulkijat eivät kiinnitä avajaisiin mitään huomiota.

Taiteilija kehottaa uusia kasvoja ottamaan viiniä. Kummasti siitä yhdestä tonkasta riittääkin. Otan itse kaksi puolikasta lasillista lisää. Ihmettelen etteivät lähistöllä pyörivät spurgut hakeudu laillani ilmaisen viinin apajille… Ehkeivät he kuulleet kehotusta. Olen kuulevinani musiikin vaihtuvan (oletetusti) indonesialaisesta suomalaiseen iskelmään ja perusindierockiin.

Haastattelijamies tulee kertomaan tunnin kuvausajasta olevan jäljellä 15 minuuttia. Lehtonen haluaa puhua katsojille Indonesiassa. Hän kertoo kuinka tärkeä työpaja oli hänelle, kuinka ikävä hänellä on, kyllä siinä sanatkin jo loppuvat... Lehtonen kiittää URB-festaria ja Kiasmaa, jotka mahdollistivat tämän näyttelyn. Vaikka edellämainitut ovatkin isoja instituutioita, niin näissä avajaisissa ei edusteta tai patsastella. Tuskin moni Kiasman vakiavajaisvieraista edes viitsisi istahtaa katukivelle fiilistelemään mitään muuta kuin likaantuvaa designpukuaan. Tänne kuitenkin ollaan tultu tukemaan tai moikkaamaan kaveria, joka teki jotain kiinnostavaa matkallaan Indonesiaan.

Paula Lehtonen, Saara Piispa: A Landscape called Bandung. Galleria Alkovi, Helsinginkatu 19. Auki vuorokauden ympäri 30.8.2009 asti.

http://alkovi.linnake.net/
www.paulalehtonen.net
www.saaramaria.com

Teksti ja Kuvat: Mirka Kinnula

We Love Helsinki