Rakkauden Helsinki: Tullisaaren puisto

Sarjassa etsimme Helsingistä ne täydellisimmät treffipaikat. Ensimmäisessä osassa Tessa Tapaninen esittelee Laajasalossa sijaitsevan romanttisen Tullisaaren kartanon maita.

Ne taisivat olla toiset treffit. Meidän oli tarkoitus mennä Kaisaniemeen Maailma kylässä -festareille, mutta vettä tuli kuin saavista. Festarikojuruokailu vaihtui ruoanlaittoon luonani.

Auringon alkaessa taas pilkistää pilvien välistä päätimme lähteä ulos ihastelemaan loppukevättä. Kävelimme Tullisaaren puistoon.

Puistossa on kaksi karttaa, joihin on nimetty polkuja ja paikkoja. En itse ole koskaan kiinnittänyt tarkempaa huomiota niihin, mutta seuralaiseni pysähtyi toisen kartan eteen lukemaan tekstejä.

”Hei täällä on kihlauskallio”, huomasi seuralaiseni. Kommentti sai minut hieman vaivaantuneesti hymyilemään ja kääntämään katseeni pois. En ollut koskaan aiemmin kuullut siitä. Katsottuani paikan kartalta, osasin kiertää sen kaukaa.

Käveltyämme jonkin matkaa rantaviivaa seurailevaa polkua pitkin, kysyin mitä hän piti puistosta. Hän vastasi haluavansa tulla sinne kanssani vielä uudemman kerran. Nyt olemme olleet yhdessä jo yli puoli vuotta. Puistoon olemme palanneet monesti.

Tullisaaren puisto on kaunis vuodenajasta ja säästä riippumatta. Alkukesästä on ihanaa käyskennellä kukkivien lehmusten ja syreenien tuoksun täyttäessä ilman. Yhtä ihanaa on pussailla lumisen tammen katveessa, katulamppujen kelmeän valon kuultaessa lehtien läpi.

Koko puistossa vallitsee 1900-luvun alun porvaristunnelma. Vanhassa huvilassa mäen päällä asui vuosisadan vaihteessa Aino Akctè, ensimmäinen suomalainen kansainvälinen oopperatähti.

Huvilan alapuolella sijaitsee entinen kalkkikaivoksen sisäänkäynti 1600-luvulta. Nykyisin paikalla on vain oudon muotoinen lampi. Tullikan kärjestä on Helsingin kaunein maisema ja auringonlasku: sieltä näkee koko kantakaupungin siluetin.

Tullisaaren ulkoilupuistoon (Tuurholmantie, Laajasalo) pääsee mm. bussilla nro 88 Herttoniemen metroasemalta.

Teksti: Tessa Tapaninen, Kuvat: Topi Vanhatalo

We Love Helsinki

Sporalla Keskuspuistoon

Keskuspuisto on monelle helsinkiläiselle tuttu vain käsitteenä. Urhea luontointoilijaryhmämme suuntaa kohti suurta tuntematonta esitelläkseen sitä vähän meille muillekin.

Kaunis, mutta myrkyllinen kalliokielo viihtyy karuillakin kasvupaikoilla.

Urbaaneinkaan helsinkiläinen ei voisi väittää vieraantuneensa luonnosta. Metsään päätyy tässä kaupungissa melkein vahingossa ja luonon helmaan pääsee keskustasta raitiovaunulla. Helsingin suurimman puiston, Keskuspuiston, kaupunkilaisille tutuimpia osia ovat Töölönlahti ja sen ympäristö, mutta harvempi helsinkiläinen on todella tutustunut tähän Vantaanjoelle asti venyvään alueeseen.

Toimittajaryhmämme päättää aloittaa Keskuspuisto-retkeilyn kevyesti tutustumalla Laaksoon, puiston eteläpäätyyn. Auroran sairaalan parkkipaikalla sata metriä vilkkaasti liikennöidystä Nordenskiöldinkadusta, fasaaniemo vahtii kaula pitkänä asfaltilla tepastelevia poikasiaan. Lilli johtaa reippaasti joukkomme metsän siimekseen. Kuusikon pohjakerrosta verhoaa tiheä käenkaalipeite. Kuvaajamme Visa intoutuu maistelemaan näitä, myös ketunleipänä tunnettuja pikkuruisia kasveja. Metsäylioppilas Lilli kertoo, että tämän osan metsää tunnistaa rehevästä kasvillisuudesta lehtomaiseksi kankaaksi, joka on yleisin metsätyyppi Etelä-Suomessa.

Käenkaalin voi helposti sekoittaa apilaan.

Lehtomaiselle kankaalle tyypilliset saniaiset ovat vielä täydessä loistossaan Keskuspuistossa ja valoisissa aukkopaikoissa nämä yksivuotiset kasvit muodostavat tiheitäkin kasvustoja. Kuvittajamme Mirka seisoo hiukan hämmentyneenä pusikon keskellä, ”Mitä mun olisi tarkoitus tehdä täällä?” Puiden välistä vilahtelee työmatkalaisia ja lenkkeilijöitä, muutaman metrin päässä pururadalla juoksee dobermanni. Onko tämä nyt sitä metsää? ”Ehkä tälläisiä on parempi kutsua metsiköiksi” toteaa Lilli. Keskuspuiston valtava metsäalue jakautuu erikokoisiin laikkuihin, joissa puu- ja kasvilajit vaihtelevat. Näihin metsiköihin voi helposti piipahtaa polulta ilman pelkoa eksymisestä.

Tiheä hiirenporraskasvusto luo ajoittain jopa trooppista tunnelmaa Keskuspuiston metsiköihin.

Joukkomme lähtee etsimään koskemattoman metsän tuntua viereiseltä pöheikön peittämältä kukkulalta. Kallion huipulta avautuu luontokokemuksen sijaan näköala Helsingin ylle. Siluettiin piirtyy Tuomiokirkko, Kallion kirkko, Linnanmäki ja nostureita. Äänimaisema koostuu ambulanssin sireenistä, äkäisistä sinitiaisista ja kuvaajamme tulkkinasta M.A. Nummisen biisistä "Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa".

Käävän rihmasto lahottaa puuta hiljalleen.

Yhtäkkiä Ella on astua johonkin keltaiseen. ”Limasieni!” Koko joukko kompuroi paikalle vahvistamaan havainnon: ”Hyi, se on ruma. Rihmastot näkyy!” Mirka huudahtaa, mutta Lilli puolustaa keltaista möykkyä. ”Vähänkö se on söpö, tekisi mieli paijata!” Meillä oli tuuria. Nämä kummalliset kasvin, eläimen ja sienen välimuodot liikuskelevat metsässä sateen jälkeen ja vain ollessaan lisääntymisvaiheessa. Limasienet ryömivät metsän pohjalla sopivaan korkeaan kohtaan, vapauttavat itiönsä, kurtistuvat ja katoavat jopa yhdessä yössä. Kyseinen keltainen laji on nimetty vanhan suomalaisen uskomuksen mukaan Paranvoiksi; henkiolento Paran ajateltiin pudotelleen metsään varastamaansa voita.

Visa kävi seuraavana päivänä etsimässä jo kasaan kurtistuneen, itiöitään pudottelevan limasienen ja pakkasi näytteen siitä tulitikkulaatikkoon. Näyte lähetettiin kasvimuseoon Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelman puitteissa tehtävään Suomen limasienten määritysopasta varten.

Luoviessamme takaisin polulle Mirka huokaa metsän tuoksun olevan yksi maailman parhaista hajuista. ”Sitä ei edes tajua kaipaavansa, ja sitten ihmettelee, miten on voinut olla viikkoja ilman!” Mirka jatkaa tutun tuoksun ihastelua. Luonto on kasvanut kiinni helsinkiläisiin, tai ehkä toisin päin. Pienen palan metsää voi onneksi haukata vaikka työmatkalla.

Kallion huipulla kasvava mänty on käpristynyt, mutta vahvan juurakkonsa ansiosta se pysyy pystyssä vielä vuosia.

Helsingin Keskuspuistoon pääsee keskustasta mm. raitiovaunulla 7A, 7B (Auroran sairaalan pysäkki, Nordenskiöldinkatu) ja lukuisilla busseilla. Puiston alueella voi mm. pyöräillä, hiihtää, sienestää ja ratsastaa.

Kartta linkissä: http://www.hel2.fi/keskuspuisto/fin/1esittely/popup/karttakesa.html

Teksti: Ella Nikkilä ja Lilli Kaarakka, Kuvat:Visa Mäkelä, Kuvitus: Mirka Kinnula

We Love Helsinki

Nurmikolla saa istua!

Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan perustaminen aloitettiin siementenkeruumatkoilla ympäri maailmaa jo 1990-luvun alussa. Valmis puutarha aukesi yleisölle vasta 20 vuotta myöhemmin, viime kesäkuussa.

Taide- ja luonnontiedeopiskelijoiden monikansallisen ympäristötaideprojektin hedelmiä voi ihailla eri puolilla puutarhaa.

Miten paahdetun kahvin tuoksu voi kantautua Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan saakka? Meiran paahtimosta puutarhaan ylettyvä aromi miltei peittää alleen nurmikon tuoksun. Istumme helteisenä iltapäivänä projektipäällikkö Susanna Lehvävirran kanssa ihailemassa Kumpulan laakson yli levittyvää vihreyttä, jota rajaa kauempana Koskelassa kohoavat kerrostalot. Lehvävirta sulautuu keväänvihreissä vaatteissaan melkein osaksi puutarhaa. Välillä punainen tukka lentää suuhun, kun hän kertoo tohkeissaan projektin eri vaiheista.

Projektipäällikkö Susanna Lehvävirta mainitsee lammen yhdeksi lempimaisemakseen puutarhassa.

Vallilan siirtolapuutarhan pohjoispuolisella rinteellä kohoavalla Kumpulan kartanon puutarhalla on pitkä historia. Alun perin 1400-luvulla perustettu kartano on ehtinyt toimia niin Helsingin porttina kuin sukupuolitautisairaalanakin. 1960-luvulle asti kartano tunnettiin nimellä ”Kumpulan kuppala”.

Puutarhaa ryhdyttiin työstämään 90-luvulla tekemällä tutkimusretkiä eri puolille maailmaa. Siemenet puutarhan kokoelmaa varten kerättiin alkuperäisellä kasvupaikalla kasvavien kasvien villikannoista. Tällainen ainutlaatuinen menettely mahdollistaa kasvien käytön esimerkiksi geenitutkimuksessa ja jalostustyössä. Mukaan tarttui myös siemeniä, joista nousseet kasvit kasvavat Suomen maaperällä tai ylipäätänsä kasvitieteellisessä puutarhassa ensimmäistä kertaa.

Kartanon rinnettä verhoaa tiheä apilamatto (Trifolium repens)

Varsinainen rakentaminen aloitettiin 1987. Toimittajat tunnustavat kurkistelleensa aidan raoista pitkin 2000-lukua, mutta kukkula näyttää puhjenneen kukkaan vasta viime vuosien sisällä. Mitä puutarhassa on sitten puuhattu 20 vuotta? Lehvävirta nauraa. ”Eihän täällä olisi ollut mitään nähtävää. Kasvit oli ihan sinttejä ja puutarha pelkkää autiutta.” Maiseman muokkaamisessa on ollut kova työ. Yksi Lehvävirran lempikohdista, kukkulan juurelle aukeava lampi oli vielä jotain vuosia sitten umpeen kasvanut mutalammikko. ”Toissa talvena, kun lampea raivattiin, satoi hirveästi. Toinen meidän kaivinkoneista kellahti lammen pohjalle, mutta onneksi se saatiin vedettyä isommalla kaivinkoneella ylös.” Nyt lampeen virtaa reipas luonnonpuro ja telkkä (Bucephala clangula) uiskentelee vesikasvien seassa. ”Tää on onnistunut just niin hyvin kun unelmissani olin ajatellut!” Lehvävirta huokaa onnellisena.

Eikö usko loppunut missään vaiheessa? Lehvävirta muistaa kyllä miettineensä, että jos tästä selvitään hengissä, niin mistä vaan. Projektipäällikön 80-tuntiseen työviikkoon kuului muun muassa toimiminen osana ”muoviryhmää”. Mansikkamuovit, joilla taimien välit oli peitetty, päädyttiin repimään katteineen päivineen pois, sillä osa kasveista oli kuristua ja osa kasvatti juuriaan liian pintaan. Vaikka epäilijöitä on riittänyt, on uraauurtavan maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin suunnitelmiin ja ensiluokkaiseen puutarhuriryhmän työhön ollut Lehvävirran mukaan helppo luottaa.

Kattomehitähti (Semprevivum tectorum) viihtyy hyvin karussa maastossa.

Puutarhan suunnittelussa on rikottu perinteistä kaavaa monella eri tavalla. Kasvit on istutettu maantieteellisen alkuperän perusteella perinteisen sukulaisjaottelun sijaan. Alue on jaettu pohjois-eteläsuuntaisiin suikaleisiin eri maanosien kesken, niin että eri elinympäristöjä riittää kaikille.

Ihastusta herättäneet Kauko-Idän ihmeet idänpiippuköynnös (Aristolochia manshurensis) ja matsurianvalkoalpi (Lysimachia clethroides).

Hämyinen puiden reunustama nurmikäytävä lähtee itäisestä Pohjois-Amerikasta ja päätyy Kaukoitään. Havupuiden seassa leijailee melkein inhottavan imelä, hedelmäinen tuoksu. Toimittajamme Ella arvelee hajun kantautuvan jostakin eksoottisesta kukasta, mutta kyseessä onkin kotoisan näköinen havupuu, Pohjois-Amerikan pihta. Lilli on puolestaan jo kirmannut idänpiippuköynnösten (Aristolochia manshurensis) ali ja huutelee Japanin puolelta: ”Täl kukalla on nenä! (Matsurian valkoalpi, Lysimachia clethroides) Mä haluun tällasia kotiin, ja noita liaaneja (idänpiippuköynnös) kans!”

Kaupan valikoimassa olevat tuotteet heijastavat kasvitieteellisen puutarhan kokoelmaa.

Puutarhan toisessa osassa, kulttuurikasvipuutarhassa (Hortus ethonobotaninicus) voi tutustua kartanon alueen alkuperäiskasvistoon ja sivistää kasvituntemustaan perehtymällä kasvien lukuisiin ihmisille tärkeisiin käyttömuotoihin. Lääkekasvikokoelmassa on oma kukkapenkki niin naistenvaivoille, flunssalle kuin psyyken ongelmiinkin.

Perinteinen keittiöpuutarha on laajennettu 200 kasvilajin pengerretyksi rinteeksi, jossa näkyy koko maailmankartta. Kasvit kasvavat siellä, missä niitä keksittiin viljellä ensimmäisenä; kotoinen kurkku rehottaa yllätykseksemme Intian kohdalla. Myös kasvien ulkonäkö yllättää. Kaupunkilainen kun pääsee harvemmin näkemään hyötykasvista muuta kuin sen syötävän osan.

Muhkeat unikot (Papaver somniferum) kurottavat kohti taivasta.

Miten puutarhasta saisi eniten irti? Lehvävirta kehottaa We Love Helsingin lukijoita ottamaan kaverit mukaan ja tulemaan piknikille. ”Puutarhassa kannattaa käyttää aikaa kaikessa rauhassa; istua nurmikolla, lukea kirjaa, ottaa aurinkoa, syödä leivoksia ja nauttia maisemista. Puutarha on alati muuttuva; uusia kasveja puhkeaa jatkuvasti kukkaan. Kevät, kesä ja syksy paljastavat aina jotain uutta, jos vaan pitää silmät auki.”

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Jyrängöntie 2, Kumpula. Avoinna kesäisin joka päivä 9-19. www.fmnh.helsinki.fi/kumpula

Teksti: Ella Nikkilä & Lilli Kaarakka, Kuvat: Visa Mäkelä

We Love Helsinki

Kuvareportaasi kesälauantaista Helsingissä

Lauantaina 13.6.2009 Helsingissä nautittiin hiostavasta, illan ukkosta enteilevästä, lämmöstä ja auringosta joka helli ohuen pilviharson takaa. Kaupunki kuhisi isompia ja pienempiä kesätapahtumia ja iltapäivän aikana Timo Santala eksyi kameroineen vahingossa tai tarkoituksella mm. kadunvaltaukseen, sambakarnevaaleille ja housut kintussa Kaivopuistoon.

Katri Luukkanen (oik) tanssi kaiuttimista tulvivan musiikin tahdissa Reclaim The Streets kadunvaltauksessa. Satoja ihmisiä kadulle tanssimaan ja hengailemaan houkutellut tapahtuma valtasi tällä kertaa pätkän Mannerheimintietä ja Postikatua Sokoksen edestä.

Katarina Klinge (vas) ja Miia Jumpponen istuskelevat kadunvaltauksessa nauttimassa jätskitötteröitä. ”Mulla on ananasta ja suklaa-nougaata” hymyilee Klinge. Jumpponen taas on valinnut ananaksen seuraksi minttujäätelöä.

Helsinki Samba Carnavalin värikkäät tanssijat, laulajat ja soittajat keräsivät jälleen kerran tuhatpäisen yleisön Espan ja Mannerheimintien varrelle. Netta Mäntylä osallistui kokkolalaisen Samba el Gambo -sambakoulun juhlakulkueeseen.

Hesperian puistossa oopperan takana pallo saa kyytiä: Juho Marjo (oik) pyörittelee ilmavia temppuja footbagillä Helsinki Open -jameissa. Kim Berg (vas) ja Armin Moayad odottavat vuoroaan taustalla. ”Täällä on tosi kova taso, koska laji saapui Suomeen ensimmäisenä Euroopassa kesällä 1995.” kommentoi footbag-harrastaja Mikko Lepistö.

Töölönlahden etelärannalla vastaan tulee reilun sadan koiran ja noin viidenkymmenen ulkoiluttajan letka. Espanjasta hylättyjä koiria adoptoivan yhdistyksen jäsenet ovat koirinensa matkalla Alppipuistoon kesäpiknikille.

Michael Åhlfors, Mikko Jussila, Lassi Heikkilä, Tomi Joru, Joni Huhmarniemi ja Sengi Lukangu istuskelivat lautoinensa Kampin Narinkkatorilla suomalaisen long board -valmistajan, Saekkiboardsin, järjestämässä Lonkkarilauantai-tapahtumassa.

Torille kyhätyssä kaukalossa pääsi kokeilemaan Saekkiboardsin lautoja. Omien sanojensa mukaan pari kertaa lajia kokeillut Alexandra Kouzmina (vas) rullaili ympäri kaukaloa hymyssä suin. Omaa lautaa hänellä ei vielä ollut, mutta ”olishan sellanen kiva saada”.

Kaivopuistossa kokoontui vapaamuotoinen Utan Byxor -tapahtuma, johon kuka tahansa voi liittyä mukaan vetämällä housut nilkkoihin. Porukka istuskelee piknikillä, pelaa jalkapalloa ja ”vauhtikrokettia” muovisilla golfmailoilla (kuvassa). Kroketin päästyä vauhtiin osaanottajat pomppivat ja kaatuilevat ympäri kenttää kaaottisesti. ”Eihän tässä mitään järkeä olekaan, ilman housuja on vaan hauskempaa.” kommentoi jo monena vuonna mukana ollut Miikka Leinonen mustassa Nine Inch Nails -paidassaan.

Lontoon läheltä Essexistä kotoisin oleva Natalie Knight tarjoilee ystävilleen perinteistä englantilaista kesäjuomaa, Pimm’s:ä. ”Yksi osa Pimm’s -yrttilikööriä, kolme osaa Spritea ja mukaan kannuun mansikkaa, appelsiinia, omenaa, sitruunaa, kurkkua ja tuoretta minttua.” Eväistä notkuvan pahvipöydän ääressä auringonpaisteesta nautiskeleva 13-henkinen piknikseurue kokoontuu vakipaikalleen Kaivopuistossa vähintään kaksi kertaa kesässä. Ulkomaanvahvistukselle oli jo ehditty opettaa kesän selviytymissanasto suomeksi: ”Perseet olalle, kaveri maksaa!” nauraa Knight kaataessaan Pimm’s:ä kuvaajankin mukiin.

Teksti ja kuvat: Timo Santala

We Love Helsinki

Kuvareportaasi Basso-festivaalin ilmaiskonsertista Koffin puistosta

Basso-festivaalin ilmaiskonserttia Koffin puistossa vietettiin koleassa säässä. Pilven takaa kurkistanut aurinko sai pussikaljoittelijoilta jopa isommat aplodit kuin iltapäivän esiintyjät.


Aurinkolaseja ei valitettavasti sen kummemmin tarvinnut, mutta piknikvilttien alle jaetut jätesäkit pelastivat monta pepukkaa kastumiselta.

Fiksusti pipolla ja kaulahuivilla varustautunut Elina Jäntti (vas.) juhli Lontoosta käymässä olleen ystävänsä Sanna Ryynäsen kanssa.

Rinteessä makoileva kelta-viher-pinkiksi maalattu pyörä sai ihailevia katseita monelta suunnalta.

"Ihanaa päästä pyöräilemään." hymyili pyörän ylpeä omistaja Laura Liedes (oik.), joka oli ulkoiluttamassa itse tuunaamaansa kulkupeliä vasta toista kertaa.

Anni Paltemaa ja Salla Lehtipuu olivat tukevasti varautuneet pitkään hengailuun. Heti kun viimeinen bändi lopetti, Annin pinkkiin miniradioon kytketystä iPodista alkoi tulvia ilmoille Top Billin Megamix.

Teksti: Timo Santala, Kuvat: Timo Santala & Elina Jäntti

We Love Helsinki

Minä Menen: Kumpulanlaakson valtaus

Tänään vallataan Kumpulanlaakso.

Ai miksikö? Koska apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä on runnonut läpi esityksen Kumpulan tiedekampusta palvelevan tien rakentamisesta Kumpulanlaakson läpi ja Penttilälle olisi tarpeellista kertoa kuka tässä kaupungissa päättää asioista, hän vai kaupunkilaiset. (Penttilä toi esityksen uuden kaupunginhallituksen käsittelyyn listan ulkopuolelta, ilman että valtuutetuilla oli edes aikaa perehtyä siihen ja sen vaikutuksiin. Ja saman esityksen oli kaupunkisuunnittelulautakunta jo aiemmin hylännyt.)

Tien rakentamisella saavutetaan viisi minuuttia nopeampi bussiyhteys tiedekampukselle, jota palvelee jo tällä hetkellä 184 eri bussilinjaa. Ja ne viisi minuuttia maksavat kaksi miljoonaa euroa (mäelle nouseva tie pitäisi lämmittää talvella) ja yhtenäisen viheralueen (tie katkaisisi laakson ja siinä menevän kävely- ja pyörätien sekä kulkisi siirtolapuutarhan ja päiväkodin vierestä). Tuntuu käsittämättömältä rahantuhlaukselta, tuhansien kaupunkilaisten elinympäristön pilaamiselta ja pienen piirin eduntavoittelulta.

Kumpulanlaakso ei tarvitse tietä, eikä autoja. Piste.

Mielenilmaus pidetään suunnitellun tien paikalla Kumpulanlaaksossa ti 10.3.2009 klo 17-18. Lisää Kumpulanlaakson valtauksesta facebookissa.

Teksti: Sami Kämppi & Timo Santala

We Love Helsinki