Bassofestivaalien ennakkoklubilla torstaina 28.5.2009 esiintynyt kanadalainen MSTRKRFT paahtoi turboahdettua fidget houseaan tiukalla rock'n'roll -asenteella ja yleisö vastasi samalla mitalla.
Torstai oli toivoa täynnä, mutta Virgin Oil ei vielä edes puolillaan, kun kello löi jo puoltayötä. Illan ensimmäinen esiintyjä oli jo puolivälissä settiään, kun ihmiset vielä helsinkiläisen perinteen mukaan notkuivat baarin puolella ja tanssilattia hohkasi tyhjyyttään. Virgin Oilin kolean oloisen tilan ja viileän yleisön lämppääminen ei ollut maailman helpoin tehtävä, mutta Rico Tubbs suoriutui hommasta vähintäänkin kiitettävästi. Tubbsin kohottavat biitit olivat omiaan nostamaan tunnelmaa, sillä kun Kanadan vieraiden oli aika aloittaa, oli sali jo kutakuinkin täynnä heiluvista vartaloista ja kädet kohoilivat kohti kattoa.
Myös MSTRKRFT:n pojjaat tuntuivat arvostavan meininkiä ja veivailivat ylävitosia herran kanssa. Ei siis ihme, että tämä tiskijukka keikkailee nykyään lähinnä ulkomailla. Allekirjoittaneen makuun kuultiin kuitenkin paikoitellen niin trancen sävyttämiä nostatuksia, että mieleen nousi väistämättä Miami Vicesta taiteilijanimensä poimineen Rico Tubbsin tuttavallisempi nimi, eli Tampereen Riku.
Sitten itse asiaan, eli illan pääesiintyjään eli herrojen Al-P ja Jesse F. Keelerin muodostamaan tuottajaduoon MSTRKRFT. Odotuksen olivat ainakin minulla hyvin korkealla, enkä myöskään joutunut pettymään. Yhtyeen levyt ovat aika rankkoja, mutta livenä meininki oli vielä niistäkin astetta rajumpaa. Tuttujakin biisejä ja remiksejä kuultiin, mutta kaikki tuli sellaisen sirkkelin lävitse, ettei niitä aina edes tunnistanut. Miksaukset olivat hyvin tiukkoja ja biiseitä toiseen liikuttiin liikoja fiilistelemättä. Aika primitiivisellä tasolla siis liikuttiin; Biitti ja koukku täysille ja tajuntaan, keinolla millä hyvänsä ja seurauksista välittämättä.
Bändiä on kutsuttu blogi-, elektro-, ja ”vaikkamiksi” -houseksi, mutta paikoitellen meno yltyi todella rankaksi paahdoksi. Toisaalta taas mieleeni tulvahtelivat vertaukset jopa Motörheadiin tai Stoogeesiin. Mielenyhtymiä vain korosti monsieur Keelerin Jack Daniel's pullo, joka koristi DJ-pöytää koko keikan ajan, sekä duden hätkähdyttävä yhdennäköisyys Led Zeppelinin rumpalin John Bonhamin kanssa. Musa oli suoraa runttausta, isolla munalla. Joskin sillä hienolla ja tärkeällä erolla yllä mainittuihin rock-legendoihin, ettei Virgin Oilin lattia täyttynyt karvaisista viiskymppisistä, vaan koulujen loppua juhlistavista parikymppisistä nuorista, jotka tanssivat joko persikan värisiin hameisiin, tai New Era -hattuihin sonnustauneina. He tanssivat, koska he pystyivät ja koska heidän oli pakko. MSTRKRFT:n armoton jyräys kun ei tuntunut antanut heille mitään muuta mahdollisuutta.
Ruotsinlaivamainen Virgin Oil ei ole Helsingin parhaita tanssimusiikin kokemisen paikkoja. Tilaa on toki aika sopivasti suurempia nimiä ajatellen, mutta paikan äänentoisto ei vain tahdo riittää, varsinkaan basson osalta. Myös paikan valot olivat lähinnä surkuhupaisat. Toisaalta nekin vain korostivat illan esiintyjän kolkkoa tylytystä. Erityiskiitos MSTRKRFT:lle myös sopivan pitkästä/lyhyestä (1,5 tuntia) keikasta. Se, että osaa lopettaa ajoissa, on musiikin maailmassa loppujen lopuksi harvoille suotu taito.
Vertasin MSTRKRFT:ia aiemmin strobovaloon, mutta ehkä osuvampi vertaus olisi kuitenkin AK-47, eli tuttavallisemmin Kalashnikov. Maailman suosituin rynnäkkökivääri on erityisen kuuluisa sen luotettavuudesta, kovuudesta, tehokkkuudesta ja tappavuudesta. Kaikkia näitä määreitä voi huoletta käyttää myös MSTRKRFT:sta. Ei edes hirveästi haitannut, vaikka tänä kyseisenä iltana aseesta käytettiin vain sarjatuliasetusta. Itseasiassa päinvastoin.
Teksti: Taneli Hermunen, Kuvat: Heli Blåfield
1 kommentti:
oltiinko samalla keikalla? eihän tuolla ollut ihmisiä juuri lainkaan sekä äänentoisto ongelmat tekivät mstrkrft keikasta vitsin. harmitti ulkkisten puolesta ja vähän riku tubbsinkin.
Lähetä kommentti