22.1.09

Minä Menen: Top Billin & New Judas present 2009


Top Billinin
ja New Judaksen isännöimissä bileissä on pääesiintyjänä Sinden Lontoosta. Odotettu ja kehuttu DJ kertoi WLH:lle mitä hän aikoo illan aikana soittaa.

”Party like it’s 2009!” julistavat Helsingin kohutuin DJ-ryhmä Top Billin ja tuoreeseen elektroniseen musiikkiin erikoistunut pienlevy-yhtiö New Judas. Ja heidän järjestämissään bileissä on todella ollut tapana juhlia kuin huomista ei olisi.

Sana hyvistä juhlista on kiirinyt niin pitkälle, että paikkaa joudutaan jo vaihtamaan isompaan. Korjaamolla järjestettyjen uuden vuoden juhlien 950 lippua myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennakkoon. Ja on siirrytty Tavastialle, joka uhkaa sekin olla viimeistä paikkaa myöten loppuun myyty.

Iltaa isännöivä pitkän linjan DJ ja klubipromoottori Sami ”Sir Nenis” Nenola myöntääkin, että Redrum on käymässä liian pieneksi. ”Mutta tällä kertaa syy on kyllä Sinden.” hän viittaa perjantaisten bileiden lontoolaiseen pääesiintyjään.

Eikä ihme, Sinden on yksi tämän hetken kuumimpia DJtä. Hän isännöi Get Familiar -iltaa Fabricissa, yhdessä maailman parhaista yökerhoista, houstaa omaa radioshowtaan lontoolaisella Kiss:llä ja soittaa levyjä ympäri maailmaa. Sinden sekoittaa DJ-seteissään eri musiikkityylejä rohkeasti: Likaisesta fidget-housesta mennään UK garageen, bass-line houseen elektroon, angolalaiseen kuduroon ja dubsteppiin; Miami bassista aina hip-hoppiin, baltimore club -remikseihin, brasilialaiseen baile funkkiin ja etelä-afrikkalaiseen kwaitoon.

Sindenin lisäksi juhlissa esiintyvät myös kotimaiset elektronisen musiikin vientitoivot, New Judas -levymerkille levyttävä Petz On Prozac, sekä Top Billin -sivuprojekti Sharkslayer, joka julkaisi joulun alla esikois-EP:nsä Don’t Go In The Water.

Sharkslayer on Nenolan ja Mikko ”DJ Pushups” Seppälän house-vaikutteista klubimusiikkia tekevä duo. Live-keikkaa Sharkslayerilta ei kuitenkaan ole luvassa, vaan biisit soitetaan levyltä DJ-tyyliin. Nenolan mielestä elektroninen musiikki nimittäin näyttää livenä usein tylsältä. ”Tekno livenä on sellasta namikan näppäilyä, että pyh” tuhahtaa Nenola ”ketä vittu kiinnostaa."

Nenolaa live-keikat kiinnostavat, kun "artisti soittaa omia, eikä muiden biisejä.” Ei sillä ole väliä tuleeko musiikki ”livenä”, DJn soittamana levyltä, vai jotain siltä väliltä. Tärkeintä on, että musiikki on hyvää ja bileet toimivat.


Hyviä bileitä on Nenolan mukaan helppo järjestää, sillä Helsingissä yleisö on omaa luokkaansa. ”Jengi joutuu esimerkiksi Nykissä tekemään bileiden eteen paljon enemmän töitä, saati sit Berliinissä, missä suurimmalla osalla yleisöstä on tanko perseessä. Kaikki Top Billineissä vierailleet ulkomaiset DJ:tkin on sanoneet, et Helsingissä on älyttömin yleisö. Täällä uskalletaan pitää hauskaa eikä tapiteta paikallaan.”

Lontoosta sähköpostitse tavoitettu Sindenkin odottaa bileitä innolla. ”Luulen, että niistä tulee massiiviset. Olen kuullut Top Billinin juhlista niin paljon hyvää.”

We Love Helsingin pyynnöstä Sinden listasi myös top5 biisit, jotka aikoo soittaa Helsingin keikallaan:

Skream - Lets Go Fucking Mental
”Uuden vuoden dubplate Skreamilta. Tämä saa tanssit takuuvarmasti käyntiin!”

Lilly Allen - The Fear (The Count Remix)
”Tämä on itseasiassa Countin hillitön dubstep-pulputtaja. Pitkän intron jälkeen biisi kasvaa kuin mellakka.”

The Count & Sinden - Desert Riddim
”Uusi biisi mun ja Countin uudelle levylle. Tässä on kaikkea: Flamenco-kitara breikkejä, ulvovia sireeneitä, afrikkalaista laulua, kiinalaisia gongeja ja torvi-iskuja.”

Hard House Banton - Sirens
”Iso funky britti-anthemi riisutulla, minimalisella bassolinjalla.”

Dre Skull & Juiceboxxx - Untitled (Sinden Remix)
”Juuri valmistunut remiksi kunnon garage rave -tyyleillä. Ei mitään muuta kuin rumpuja ja pörisevä syntetisaattoribasso.”

Top Billin & New Judas present 2009 pe 23.1.2009 klo 21-04 Tavastialla, Urho Kekkosen Katu 4-6, Kamppi. Esiintymässä Sinden (UK), Pets On Prozac, Sharkslayer, Anonymous, Fiskars, Flipperi, J-Laini & Downtown. Liput 12 euroa (ennakot Tiketistä 10,50 euroa).

Top Billin. www.topbillinmusic.com
New Judas. www.newjudas.com
Sinden. www.myspace.com/graemesinden
Petz On Prozac. www.myspace.com/petsonprozac
Sharkslayer. www.myspace.com/sharxlayer

Teksti: Timo Santala, Kuva: Management

We Love Helsinki

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Yo, voisko noita lainauksia ja kursivointeja jotenkin linjata selkeämmäksi? Nyt kursiivilla on sekä haastatellun kommentit että teokset, lainausmerkeissä on sitaatit ja kaikki haastattelukommentit. Menee hieman sekavaksi. Voisi toimia paremmin jos haastiskommentit olis vaikka eri -viivalla? Muuten hyvää jälkeä.

 
Creative Commons License
Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.