Valentin Vaalan ohjaama, vuonna 1929 ilmestynyt elokuva Mustalaishurmaaja oli ensimmäisiä romaniaiheisia filmejä. Elokuva tihkuu mustalaisromantiikkaa. Romani voi siis olla muutakin kuin valkolaismiehen eksoottinen uni tai hevosia ja autoja diilaava kiiltäväkenkäinen mies. Museon toinen opas, Alida Friman, huokaiseekin ilmoille toiveen, että romaneja katsottaisiin ennen kaikkea yksilöinä, eikä aina yhtenäisenä joukkona, jota määrittää yksin heidän kulttuurinsa. Asennemuutokseen tuntuu kuitenkin olevan vielä valitettavan pitkä matka.
Näyttelyn mediaseksiä tihkuva otsikko ottaa kantaa jo olemassa olevan romanikeskustelun keinoin, provosoivasti ja yksinkertaistuksilla pelaillen. Näyttely jatkaa median ylläpitämää ongelmalähtöistä linjaa. Toisaalta se esittää romanit myös uhrina. Museossa kerrataan romaneihin kohdistuneita vainoja, muistutetaan Suomessa käytössä olleesta karusta steriloinnin historiasta ja hämmästellään tähän päivään asti ulottuvia asennesolmuja. Näyttelyn loppuosa perehtyy kertomaan ja selittämään romanikulttuuria, joten kokonaisuus sukeltaa otsikkoa paljon syvemmälle. Näyttelyn pääosassa ovat paitsi romanit, myös valtaväestö asenteineen, pelkoineen ja ennakkoluuloineen.
Kyllähän minkä tahansa väestönosan historian voi esittää tarinana alistamisesta ja väärinymmärryksistä, miksi siis keskittyä väkivaltaan ja sortoon? Ymmärrän ongelmakeskeisen näyttelyn oikeastaan vasta kuunnellessani sen herättämää keskustelua. Museovieraiden muistoissa historia näyttäytyy arjen pehmeämmässä valossa. Romanit ovat erottamaton osa suomalaisen maaseudun historiaa. He olivat tiedon tuojia, tarinoiden kertojia, taiteilijoita ja ylipäätään arkinen osa liikkuvaa ja toisinaan paikallaan pysyvää suomalaisväestöä. Yhtälailla nykyromanin voi nähdä tavallisena, työtä tekevänä suomalaisena, oppaat muistuttavat. Näyttely on yllyttänyt ihmiset kiinnostavaan, rentoon ja avoimeen keskusteluun, jota leimaa uteliaisuus ja ymmärtäväisyys mustamaalailun ja pelon sijaan.
Perhe ja suku ovat romaneille erittäin tärkeitä. Tässä Kari Haklin tallentamassa potretissa romaniperhe on sairaalassa tervehtimässä potilasta jouluaattona 1970.
Lempeämpi osa näyttelyä kutsuu katsojan romaninaisen ja romanimiehen elämään, ruokapöytään ja vaatekaapille. Alida Friman ojentaa käsiini painavan hameköntin. Suomalaisen romaninaisen hame on tuhti kahdentoista kilon vyyhti samettikangasta. Sen alle tulee vielä alushameita, sekä hametta nostava renkaanmuotoinen toppaus. Museovieraat koskettelevat haltioituneina krumeluurein viimeisteltyjä paitoja ja Friman vastailee luontevasti yksityiskohtaisiin kysymyksiin: "Eikö ole niin että te heitätte roskiin ruokalusikan jos se on tippunut maahan?" Friman myhäilee, ja muistuttaa, että ennen hygieniaoloista oli pidettävä erityistä huolta. "Nykyään maahan pudonneen lusikan voi nostaa maasta ja jatkaa syömistä" Friman nauraa. Ja kyllä; joitakin romaneita saa sanoa mustalaisiksi, kunhan nimitystä käytetään kunnioittavaan eikä halveksivaan sävyyn.
Varokaa mustalaisia! Väärinymmärryksen historiaa -näyttely Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa (Karamzininkatu 2) 30.8.2009 saakka. Avoinna ke-su 11–17. Vapaa pääsy. Helsingin Kaupunginmuseo
Teksti: Veera Moll, Kuvat: Helsingin kaupunginmuseo
We Love Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti