Yhdysvaltalaisen mashup-artistin Gregg Gillisin aka Girl Talkin keikka Misf*ts-klubilla Redrumissa 26.3.2009 oli yhtä hulluutta.
Tiedättehän ne vanhat miehet, jotka sanovat, ettei siinä mitä nuoret tekevät ole yhtään mitään järkeä, tai että nuoriso on ylipäätään sekaisin? No niiden setien ei varmasti olisi kannattanut tulla Redrumiin viime torstaina. Noin 30 sekuntia sen jälkeen, kuin lavalle oli noussut joku amerikkalainen hyypiö pitkät kalsarit jalassaan, heittänyt kourallisen konfettia yleisön päälle ja ottanut lähinnä potkukelkkailua muistuttavan työasentonsa läppäriensä ääressä, noin 150 hikistä ihmistä valtasi lavan ja alkoi hyppiä villisti tietokoneelta tulevien mashuppien tahdissa.
Tässä vaiheessa perinteisen koulukunnan edustaja haluaisi tietenkin huomauttaa, ettei kukaan siis todellakaan soittanut mitään ”soitinta” tai edes ”laulanut”, jollei ajoittaista mikkiin huudahtelua sellaiseksi lasketa.
Girl Talk yhdistää keikoillaan satoja sampleja toisten kappaleista, rakentaen niistä uusia kokonaisuuksia. Valitettavan usein tämä käytännössä tarkoittaa kuitenkin vain tunnettujen rokkiriffien yhdistämistä 808-biittiin, jonka päällä kuullaan amerikkalaisten räppäreiden vokaaleita. 2 many DJs teki saman mielestäni paljon innovatiivisemmin jo vuoden 2002 albumillaan As Heard on Radio Soulwax Pt.2, eikä homma ole kovin kaukana siitä mitä Top Billin tekee samoilla mestoilla nykyään lähes viikottain. Girl Talkin tavaramerkki levyillä, eli lähes yli-inhimillinen nopeus hyppiä biisistä toiseen, oli livenä vesittynyt muistuttamaan enemmän perus DJ-meininkiä. Ei välttämättä ole huono asia, koska jos samplet kieppuisivat kaiuttimista samaan tahtiin, kuin esimerkiksi miehen uusimmalla Feed the Animals (Illegal Art, 2008) levyllä, voisi keskiverto-humalaisella olla vaikeuksia pysyä perässä.
Mutta kuka siihen jaksaa kiinnittää mitään huomiota, kun koko Misf*its-klubin tanssilattia, joka oli jo ennen keikkaa niin täynnä, että über-coolin indie-hytkytyksen sijaan tanssi muistutti lähinnä epileptisten sardiinien vetkutusta, pomppi Girl Talkin mukana ylös ja alas, ja ylös uudestaan.
Vierestä seurannut nuorimies, joka oli alussa naureskellut tietokonenörtin kallisarvoisia työkaluja läikkyviltä juomilta suojeleville muovikelmuille, vaihtoi nopesti suhtautumisensa kunnioittavaan nyökyttelyyn, kun tajusi, että itseasiassa muovipäällysteet suojelivat koneita kaikkialta roiskuvalta hieltä. Hieltä, josta suurimman osan tuotti itse pääesiintyjä, herra Gregg Gillis. Hän jaksoi huudattaa yleisöä ja hyppiä mukana lavan täyttämän jengin kanssa.
Gillisin hyperaktiivisuutta,vain korosti hänen vierellään lavalla seisonut teknikko, jota itse voisin kuvailla musiikin historian kummallisimmaksi hype-maniksi. Kaksimetrinen, hevitukkainen sekä parrakas miehen ja patsaan risteytys vain seisoi paikallaan stoalaisella tyyneydellä ja ilmeisesti varmisti, ettei kaikkialla riehuva nuoriso rikkonut laitteita. Jos tuli oikein hyvä biisi, hän saattoi kevyesti nyökyttää päätään, samaan aikaan, kun pomppivien päät viilsivät kattoa.
Siinä vaiheessa viimeistään tuli mieleen, että paha siihen setien kritiikkiin mitään on vastaankaan sanoa. Ei tässä kyllä ole yhtään mitään järkeä.
Ja juuri siksi se myös toimii niin hyvin!
Teksti: Taneli Hermunen, Kuvat: Kristiina Saldana
We Love Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti